Kalat kuolevat

Akva 220l

Ostin viikko sitten 4 lehtikalaa akvaarioliikkeestä, sanoivat että sopivat meidän akvaan. Eilen illalla katselin ja ihmettelin missä kaksi niistä ovat ja huomasin partamonnin syövän niitä akvan takaosassa kasvin alla =( Noukin ne heti pois ja eivät ehtineet kauaa siellä olemaan kun edellisenä iltana olivat vielä hengissä. Nyt tänään illalla ihmettelin kun kuparimonni ei syönyt ja ei kauaa mennyt kun oli kääntynyt selälleen ja kuollut joten noukin pois. Samalla katselin että oli tasan puolet neontetroista hävinnyt. Kävin vessassa ja tulin takaisin etsimään ja yksi ui tosi oudosti nyki ja välillä kääntyi väärinpäin, sillä ei ollut kaikki hyvin joten lopetin sen. Sen jälkeen yksi samanlainen kala alkoi uimaan nykien pää hieman alaviistoon. Platy tytöt ovat kaikki vielä toistaiseksi hengissä, mustatetrat ovat ok, partamonni on ok, ja kaksi lehtikalaa ok, neontetroja on enää muutama, sinirihmakala ok.

Mitä ihmettä mun akvassa tapahtuu, ei ole ennen tällaista ollut ja mietin toivatko lehtikalat jonkun taudin vai mistä kaikki johtuu? Partamonni on ainakin toistaiseksi kunnossa vaikka ehti syömään kuolleita kaloja.

Tämä akva on ollut vuoden vähän reilun ja kaikki on mennyt hyvin jos ei jotain muutamaa kalaa ota huomioon mutta ei mitään tällaista joukkokuolemaa ja kaikki kuitenkin samalla tavalla hoidettu. Nyt on Joulukin niin ei pääse mihinkään akvaarioliikkeeseenkään =( Vaikka kyseiseen akvaarioliikkeeseen alkaa mennä maku kun myi lehtikalat vaikka jälkeenpäin luin kun kasvavat isoksi syövät neontetrat mutta näillä on nyt jokin muu kun oireilevat noin =( Kerrana aikaisemminkin myyneet sopimattoman parven silloin kun mulla oli pienempi akva ja miljoonakaloja. Mutta ei ole muuta kuin tuo yksi akvaarioliike ja Faunatar.

Joissakin kaloissa on myös ollut jotain punaisia jälkiä ihan kuin olisivat törmänneet jonnekin. mutta en tiedä onko normaalia kun värit haalistuneet jo jonkin verran muutenkin eli jos se tulee näkyviin kun väri vaalenee.

Toivottavasti vastaatte pian ja yritän vastata kysymyksiinne.

1

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kalatäti

      Oletko tehnyt vesiarvojen mittauksen? SUosittelen käymään keskustelemassa lähimmässä akvaarioliikkeesä. Akvaarion pitäminen on vaativampaa kuin luulisi? Uudet kalat pitäisi pitää eristyksissä aina jonkin aikaa koska ne voivat tuoda sairauksia mukanaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe