Viime viikon perjantai oli ikimuistoinen: Tapasin ihmisen, jota olin jo kauan kaivannut. Monta vuotta yritimme kertoa toisillemme tunteistamme ja nyt se vihdoin tapahtui.
Mutta hänellä on ollut hyvin rankkaa, hän kertoi kuinka on yrittänyt itsemurhaa koska kukaan ei ole häntä rakastanut, vaikka vain rakkautta hän kaipaa. Ja on aina kaivannut. Kuinka hän on joutunut hylätyksi monta kertaa, kuinka hän kärsii siitä etteivät ihmiset välitä toisistaan ja kuinka hän haluaisi vain olla onnellinen.
Minä yritin lohduttaa häntä. Sanoin että hän on kaunein ihminen mitä tiedän ja että tekisin mitä vain jotta hän voisi tuntea onnen. Mutta hän ei tuntunut oikein uskovan minua. Hän vain jankutti miksen voi pitää hänestä. Ja kuinka hän haluaisi minut, mutta että minä en halua häntä. Ja että hän tekisi vuokseni mitä vain haluaisin. Hän halusi minun jäävän. Ja niinhän minä olisinkin halunnut, enemmän kuin mitään muuta...
Hänellä oli seinät täynnä lehdistä leikattuja naisten kasvoja. Ne olivat luonnollisia kasvoja, ei mitään ylimeikattuja mainoskasvoja.
Hänestä huomasi kuinka yksinäinen hän on.
Hän pukeutuu mustiin. Hän sanoo ettei usko enää mihinkään. Mihinkään.
Hän on ollut suljetulla osastolla. Hän syö masennuslääkkeitä. Hän pelkää. Hän tuntee sellaista voimakasta tuskaa etten voinut olla tuntematta sitä myös. Kun hän itki, itkin minäkin.
Mutta minä haluaisin auttaa häntä. Saada hänet ymmärtämään että todella välitän hänestä. Mutta miten sen teen? Miten voisin saada rikkinäisestä ihmisestä jälleen kokonaisen?
Näiden kaikkien vuosien jälkeen kun vihdoin perjantaina tapasimme, en haluaisi jättää sitä tähän. En halua jättää häntä. Hänessä on niin paljon, ja haluan että hänkin huomaa sen.
Mutta miten osaan lähestyä häntä? Miten saan hänet ymmärtämään että rakastan?
Mutta hänellä on ollut hyvin rankkaa, hän kertoi kuinka on yrittänyt itsemurhaa koska kukaan ei ole häntä rakastanut, vaikka vain rakkautta hän kaipaa. Ja on aina kaivannut. Kuinka hän on joutunut hylätyksi monta kertaa, kuinka hän kärsii siitä etteivät ihmiset välitä toisistaan ja kuinka hän haluaisi vain olla onnellinen.
Minä yritin lohduttaa häntä. Sanoin että hän on kaunein ihminen mitä tiedän ja että tekisin mitä vain jotta hän voisi tuntea onnen. Mutta hän ei tuntunut oikein uskovan minua. Hän vain jankutti miksen voi pitää hänestä. Ja kuinka hän haluaisi minut, mutta että minä en halua häntä. Ja että hän tekisi vuokseni mitä vain haluaisin. Hän halusi minun jäävän. Ja niinhän minä olisinkin halunnut, enemmän kuin mitään muuta...
Hänellä oli seinät täynnä lehdistä leikattuja naisten kasvoja. Ne olivat luonnollisia kasvoja, ei mitään ylimeikattuja mainoskasvoja.
Hänestä huomasi kuinka yksinäinen hän on.
Hän pukeutuu mustiin. Hän sanoo ettei usko enää mihinkään. Mihinkään.
Hän on ollut suljetulla osastolla. Hän syö masennuslääkkeitä. Hän pelkää. Hän tuntee sellaista voimakasta tuskaa etten voinut olla tuntematta sitä myös. Kun hän itki, itkin minäkin.
Mutta minä haluaisin auttaa häntä. Saada hänet ymmärtämään että todella välitän hänestä. Mutta miten sen teen? Miten voisin saada rikkinäisestä ihmisestä jälleen kokonaisen?
Näiden kaikkien vuosien jälkeen kun vihdoin perjantaina tapasimme, en haluaisi jättää sitä tähän. En halua jättää häntä. Hänessä on niin paljon, ja haluan että hänkin huomaa sen.
Mutta miten osaan lähestyä häntä? Miten saan hänet ymmärtämään että rakastan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Otat vain yhteyttä ja kerrot haluavasi tavata,koska hänen kanssaan on hyvä olla.
Olen kuin tuo kuvaamasi rikkoutunut ihminen. En ihan noin yksinäinen,mutta lähelle. Kehotan sinua kuvittelemaan itsesi hänen kehoonsa,nähdäksesi maailman kuin hän. Ennen kaikkea hän tarvitsee aikaa! Jos hän on noin yksinäinen ja ollut kauan, vie luultavasti aikaa ennekuin hän osaa uskoa jonkun rakastavan häntä. Sinun on vain oltava kärsivällinen. Pieniä eleitä ja kauniita sanoja. Niitä hän luultavasti tarvitsee. Kun hänellä on vähänkin paha olla, osoita että olet lähellä, hänelle tukena. Aika parantaa haavat.. Toivon onnea ja kärsivällisyyttä sinulle! Ihana ele tuo sinun välittämisesi, harmi ettei asianomainen sitä (vielä ainakaan)ymmärrä