Syyllinen on isoveikka eli oon ollut "altistunut" Popedan musiikille jo penkasta asti. Penskana osasinkin kaikki Popedan biisit ulkoa. Porukat eivät aina tykänneet.
Veikka on ollut nimittäin koko ikänsä Popeda-fani ja kuuntelee edelleenkin, käy välillä keikoillakin. Ilman veljeä en olisi löytänyt Popedaa. Vaikka veli muutti kotoa, Popeda jäi mun suosikiksi.
Kuuntelen edelleenkin Popedan musiikkia joskus. Kahdesti olen käynyt Popedan -keikalla.
Popeda on yksi Suomen parhaimpia bändejä!!!
Milloin löysit Popedan musiikin?.
12
399
Vastaukset
- 12+6=18
Minä taas kuulin Popedaa eka kerran kun minun pikkuveli oli ammattikoulussa ja toi kuultavaksi LP - Hullutkoirat , kuuntelin sitä sitten yhden syksyn ja kyllästyin en pitänyt erikoisena pändinä. juntti , juntti juntti musaa , junteile ,, täyttä kuraa !
- Costellon fani
Vuonna -87 tai -88. Junttia ja junttia, suomalaisiin uppoavaa musiikkia. Ja tarviiko silloin yrittää parantaa maailmaa, kun haluaa rentoutua? Menoon ja meininkiinhän se perustuu. Livenä loistava, tarttuvia biisejä.
- BLOODisLIFE
Siitä on aikaa, oon kuunnellu vuosia! Hyviä biisejä ja oon myös livenä nähny monta kertaa!
Löysin kerran kirpputorilta, muutaman euron LP. Mutta en ottanut. Olihan se Popedaa.
- kyläosasi
Eikunse Costello teki niitäpunkbiisei jo aikoinaan. Sensuuri.
- Maku_asia
Minusta Moskwitch on parempi kuin Popeda.
- MrJuha82outolintu
Minä kuuntelen kaikenlaista musaa.
Käy suurlähettiläät, käy Raptori, käy Popeda ja sopii Kauko Röyhkä tai vaikkapa Don huonot.
Aloitin kuuntelemaan Popedaa siinä vuonna 1996.
C-kasetin sain synttärilahjaksi ja se oli tämä Live at the bbc.
Vuonna 1997 sain synttärilahjaksi Popedan 500cc;n.
Noita tuli paljon kuunneltua.
Vieläki kasetit tallessa ja hyvässä kunnossa. - jhhvhvh
?!.,
- kiitän.sua.Lillan
Lapsenahan heitä jo kuuntelin, Suksia, Pitkää kuumaa kesää ja Paulin Springsteen-coveria...
Koskaan en ole varsinaisesti tunnustautunut fani ollut, varmaan juuri sen junttileiman takia, mutta ehkä minun olisi jo aika löysätä asennettani vähän. Nimittäin hieno bändihin se on; löytyy intohimoa ja elämää, laulajalla hyvin karismaattinen ääni. Ei kai kaikkien tarvitse tehdä monimutkaista musaa, vaan voi juttu toimia toisenlaisellakin konseptilla.
(Terveisin jyväskyläläinen, joka saunomisen jäähyillä sattui illalla kuulemaan upeassa vedossa olevan Popedan keikkaa. Piti jäädä ulos notkumaan sateesta huolimatta.) - Kauan.sitten
Löysin Popedan vuonna 1959 istuessani helsinkiläisessä Popeda-merkkisessä taksissa.
- pohjapeda
Yritit olla nokkela, mutta epäonnistuit. Popeda on bändi ja Pobeda on Neuvostoliittolainen automerkki.
- nm7
Ok.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412732Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 541302
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031072- 471065