Kostonhimo

Kärsin (tai: luonteenpiirteeni on) suuresta oikeuttamisen ja kostamisen halusta. Ja lisäksi koen tulleeni nuorempana monesti huonosti kohdelluksi (ja olen myös tullut, esim. kiusatuksi). Miten voisin päästä eroon tai lievittää kostamisen halua?
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lakkaa poyörittelmäsät päässäsi pahoja aikeita toisia vastaan. Yritä antaa anteeksi toisten menneet ilkeydet. Nuo ihmiset voivat olla tänään jo ihan toista maata.
Tapasin äskettäin erään kouluajoilta tutun pojan. Mies tunsi minut vuosikymmenien takaa, mutta minä en häntä kyllä tunnistanut. No heti alussa pomppasi karvat iholla pystyyn ja tuli avuton olo, mutta tunnen hälveni saman tien. Mies oli hyvin mukava, fiksu ja täysin erinäköinen ja kokoinen kuin silloin kolmetoistavuotiaana nappulana. Osasi hän kyllä olla silloin rakki.

En ottanut puheeksi koulukiusaamsita. Olisi pilannut hyvän tilaisuuden ja tuo kohtaaminen antoi minulle ymmärrystä, että kaikki on menneen talven lumia.

Sinulla saattaa olla erilainen tilanne ja pahat jutut ovat taphtuneet aikuisena. Kuitenkin järkeily auttaa ja asioiden pohtiminen laaja-alaisemmin. Toimimmehan itsekkin monesti itsekkäästi, oma suu on lähempänä kuin kotinsuuja katomme omaa etuamme. Kaunan ja v ihan pito ja vaaliminen kuluttaa vain omaa sielua, ja vihankohteet eivät siitä kärsi ja jos onnistuisi kostamaan, niin ei oma paha olo siitä helpotu. Vihan ja riidan kierre vain voimistuu ja myrkkymylly jauhaa entistä suuremalla teholla.

Yleensä toiselle pahaa tahtoneet ovt itsekkin onnettomia ihmisiä. Kyllä elämä ja todellisuus kostaa heille automaattisesti.

Itseäni on kyllä auttanut myös usko. Olen rukoillut voimaa ylhäältä antaa anteeksi ja tunnustanut Jumalalle, että omin voimin en kyllä pysty. Onhan Jumalankin antanut meille paljon enemmän anteeksi kuin me ihmiset osaamme ikinä kuvitella.
Olet tehnyt jo asian eteen paljon kun sinulla on tahto vapautua ja lievittää kostonhalua.

Äänestä

Aloittaja , anna anteeksi itsellesi ja sinua vastaan toimineille.
Kostonhimo vie energiaasi , jota tarvitset päivittäiseen elämiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mmhmghmhgm kirjoitti:

Kärsin (tai: luonteenpiirteeni on) suuresta oikeuttamisen ja kostamisen halusta. Ja lisäksi koen tulleeni nuorempana monesti huonosti kohdelluksi (ja olen myös tullut, esim. kiusatuksi). Miten voisin päästä eroon tai lievittää kostamisen halua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu