Lisää sotia ja konflikteja toisten siivottavaksi.

Ihmis- ja asekaupan järjestäjille riittää markkinoita tässä maailmassa, kun ei kerta kaikkiaan osata elää sovussa. Uudessa Suomessa oli artikkeli, joka kertoi somalialaisen Nuru Farahin helmikuussa julkaistavasta kirjasta. Hän kuvaa entistä kotimaataan näin:

”Täysi kaaos”, kuvailee Farah tilannetta Somaliassa oman lähtönsä aikaan vuonna 1993. Farahin mukaan häntä kiinnosti selvittää, miksi Somalialle kävi kuin kävi.

Siirtomaavallan aikaan Somalialla oli Farahin mielestä oma, yhtenäinen identiteetti.

– Kun pääsimme siirtomaavallasta eroon, aloimme tapella keskenämme. Identiteetti ei ollutkaan tarpeeksi vahva, ei ollut sellaista tunnetta, että me olemme me. Jokainen klaani ja suku oli keskenään, Farah sanoo.

Farahin mukaan valitettavasti klaanitausta kulkee monen maahanmuuttajan mukana esimerkiksi Suomeen, sillä harva pystyy irtisanoutumaan siitä.

– On aivan uskomatonta, miten somalit eivät tule keskenään toimeen. Mutta jos Eurooppa on selviytynyt toisesta maailmansodasta ja holokaustista, niin eiköhän Somaliakin selviä, Farah puuskahtaa."

Tuo lause (– On aivan uskomatonta, miten somalit eivät tule keskenään toimeen.) kertoo kaiken. On väärin, että täysin sivulliset joutuvat kärsimään pakolaisvirrasta, joka on itse aiheutettu ja jonka loppua ei ole näköpiirissä. Suomeenkin saattaa vielä kehittyä somalialaisten klaanien välisiä yhteenottoja, samanlaisia kuin romanit tuppaavat heimoineen järjestämään. Alkukantaisuus, klaanit ja islam, siinä sitä on vielä 2000-luvun Suomessa sulattamista.
394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ai saattaa, niitähän on jo ollut monestikkin jo pelkästään pakolaiskeskuksissa.
Lukekaas lehtiä, niin kaduilla myös.

Äänestä

Se iso rysäys jos joskus kohtaa eurooppaa . kuka siihen on syyllinen
toisena osapuolena nato,eu liittoutuma, venäjä viha ja lietsonta sekä
pelon ilmapiirin tuominen.
Eurooppalaisten elintason lasku,,sotia käydään kymmenissä afrikan
maissa, somalia yksi
Ihmisillä ei riitä viisautta estää sotia Suomikin on oppi rahat maksanut
Muistan pikkupoikana kun naiset sanoivat että miehet pakotettiin rukajärvelle
valloittamaan sellaisia alueita joita suomalaiset ei ole koskaan omistaneet.
Neuvotteluissa vain harvoin onnistutaan
Pienet valtiot on aina altavastaajan osassa.kaikki aseet ja niiden hankinta
pitäisi kieltää koska niitä joudutaan auttamaan taloudellisesti monin eri tavoin.

Äänestä

Mitä Suomelle kuuluu somalien klaanikiistat? Eikö "seurueiden" ammuskelut ole tarpeeksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sulattamista kirjoitti:

Ihmis- ja asekaupan järjestäjille riittää markkinoita tässä maailmassa, kun ei kerta kaikkiaan osata elää sovussa. Uudessa Suomessa oli artikkeli, joka kertoi somalialaisen Nuru Farahin helmikuussa julkaistavasta kirjasta. Hän kuvaa entistä kotimaataan näin:

”Täysi kaaos”, kuvailee Farah tilannetta Somaliassa oman lähtönsä aikaan vuonna 1993. Farahin mukaan häntä kiinnosti selvittää, miksi Somalialle kävi kuin kävi.

Siirtomaavallan aikaan Somalialla oli Farahin mielestä oma, yhtenäinen identiteetti.

– Kun pääsimme siirtomaavallasta eroon, aloimme tapella keskenämme. Identiteetti ei ollutkaan tarpeeksi vahva, ei ollut sellaista tunnetta, että me olemme me. Jokainen klaani ja suku oli keskenään, Farah sanoo.

Farahin mukaan valitettavasti klaanitausta kulkee monen maahanmuuttajan mukana esimerkiksi Suomeen, sillä harva pystyy irtisanoutumaan siitä.

– On aivan uskomatonta, miten somalit eivät tule keskenään toimeen. Mutta jos Eurooppa on selviytynyt toisesta maailmansodasta ja holokaustista, niin eiköhän Somaliakin selviä, Farah puuskahtaa."

Tuo lause (– On aivan uskomatonta, miten somalit eivät tule keskenään toimeen.) kertoo kaiken. On väärin, että täysin sivulliset joutuvat kärsimään pakolaisvirrasta, joka on itse aiheutettu ja jonka loppua ei ole näköpiirissä. Suomeenkin saattaa vielä kehittyä somalialaisten klaanien välisiä yhteenottoja, samanlaisia kuin romanit tuppaavat heimoineen järjestämään. Alkukantaisuus, klaanit ja islam, siinä sitä on vielä 2000-luvun Suomessa sulattamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu