Lapsettomuus voi olla siunaus

Ettäs kehtaat tälle palstalle tulla kitisemään.

Kyllä se on siunaus. Ensin on pakko kärsiä pahoinvoinnista ja sitten kaikenmaailman kivuista, sitten on pakko synnyttää (harjoitelkaa tätä etukäteen tunkemalla vesimeloni römpsään ja pukatkaa se ulos) missä menee pimppaloora pysyvästi pilalle. Sheivauskin on sen jälkeen vaikeampaa jos on arpi vaikka välilihan leikkaamisesta ja kyllä se römpsän ulkonäkö muuttuu muutenkin. Sitten on pakko imettää ja isä jää etäiseksi koska se lapsi asuu vain bosilla. Ja sitten onkin jo parisuhde loppu ja edessä yksinhuoltajuus.

Älkää lisääntykö.

Tästäpä tuli mieleeni: lapsia hankitaan mitä omituisimmista syistä. Tässä niistä eräs lista:

http://www.iltalehti.fi/perhe/2014010317896492_pr.shtml?utm_campaign=uutisboksi&utm_source=kl

"Lapsettomuus voi joskus olla onni. Ette vaan tiedä sitä, koska ette ole joutuneet minunlaiseeni tilanteeseen."

Mutta jos lasta toivoo, niin hyvänen aika sentään, eihän lapsettomuudesta voi olla onnellinen. Tämä ajatuksesi on täysin absurdi. Luulenpa, että jos et olisi tyttöjäsi saanut, vaan laskenut päiviä keinohedelmöityksestä toiseen, et tällä hetkellä olisi "onnellisesti lapseton". Ei noin voi ajatella!

En ymmärrä miksi tulet tänne itkemään! Eikö muka muut saa toivoa lasta niin kuin sinäkin toivoit ja saitkin viellä lapsia?? Jos sinä olet väsynyt ja jos sinusta ei ollutkaan äidiksi niin se ei todellakaan tarkoita etteikö muista tulisi hyviä äitejä!!

Voimia sulle ja koko perheelle. Jos äiti ei jaksa niin ei varmasti koko perhekään voi hyvin eli koitan tässä (lapsettomana, mutta lastentarhanopettajana) antaa sinulle vinkkejä kuinka väsymyksestä pääsee ylös. Minä itse autan veljeni perhettä niin, että otan heidän lapsensa välillä hoitoon (kerran viikossa, välillä vain iltaisin, välillä yökylään), näin he saavat ns. omaa aikaa ja minä saan lapsettomana nauttia mieheni kanssa ihanista lapsukaisista.Toimiii hyvin ja tätä olemme tehneet lapsien ollessa jo ihan pieniä, että vanhemmat saivat välillä vain ihan nukkua. Jos teillä ei ole lähisukua, tiedän että työpaikalla olen saanut joitakin vanhempia käyttämään MLL:N tai muiden vastaavien lastenhoitajia ja he ovat todenneet, että perhe on pelastunut, näillä ns. vanhempien omilla illoilla (käyty leffassa/syömässä/lenkillä/siis vaan ollaan ilan lapsia).

Koittakaa jaksaa ja keksiä ratkaisu ongelmiin!

Mistä sinä sen tiedät? Kyllä minäkin olen ollut jostain vastuussa, se vaan ei ole ollut lapseni. Minäkin olen ollut väsynyt elämääni ja paljon kauemmin kuin 1,5 vuotta. Minulla vaan ei ole lapsia. Minullakaan ei ole minkäänlaista parisuhdetta enää ja minunkin elämäni on särkynyt joskus. Minäkin olen joskus kyllästynyt perhe-elämään.
Minä vaan kestin siihen päälle sen tosiasian että mä en saa olla koskaan väsynyt lapsista.

Jos sinä et olisi saanut lapsiasi, kitisit siitä miten sinulla ei ole lapsia ja mikä maailman suurin murhe se on. Et olisi monin verroin onnellisempi, ihminen ylipäätään on enempi lähinnä tyytyväinen jos osaa olla.
Elämä muuttuu lapsettomilla siinä missä lapsellisillakin.
Mutta se mitä sinä et tiedä on se, että ei se jossittelu siinä mitään auta. Etkä tiedä olisiko liittonne kestänyt lapsettomuutta.

Kuulostat väsyneeltä ja lapselliselta. Mangut lapsettomille omaa lapsisuruasi ja tällä kertaa siis vanhempi on taas kertomassa miten tietää kaikesta kaiken, nyt vaan niin, että se onkin raskasta :) Kerro nyt vielä, miten me ei tiedetä todellisesta väsymyksestä, sydänsuruista tai vastuun kannosta mitään :)

Mutta, pari asiaa mulle tuli mieleen. Sovella ideoita, tai jotain, jospa joku auttaisi....
En tietenkään tunne sinua eikä tuosta nyt kovin kattavaa kuvaa saa, mutta ajattelin, että sinun ehkä kannattaa hankkia pari asiaa.

Yksi, lasten hoitoapua. MLL auttaa, neuvola auttaa ja kodinhoitoapuakin saa. Jos siis sukulaisia/ystäviä ei ole, jotka voisi auttaa pari yötä. Kysy, etsi, apua kyllä saa, kun pyytää.
Kerran viikossa palkattu siivooja menee vähennyksiin ja ei maksa paljon, jos vaan on yhtään varaa. Jos ei ole, maksan tuttavan isommille lapsille 20 euroa viikossa siitä että tulevat imuroimaan, tiskaamaan, tamppaamaan matot jne. mitä nyt parissa tunnissa ehtii. Kivaa viikkorahaa, sinä pääset helpommalla.

Toisekseen, kun ensin saat lasten hoitajan ja uniapua ja levättyä ensin, rytmin kuntoon (muistahan nukkua aina kun voit ja että lapset voi laittaa myös osapäivähoitoon), niin alat vähän lenkkeillä ja sitten hankit salikortin tms.... Kun lapsesi ovat vaikka nyt osapäivähoidossa kerran viikossa 5 tuntia, nukut ensin tunnin päivunet, sitten käyt vaikka salilla (tai miten olisi soittotunti?) ja ihan rauhassa kaupassa: yksin. Menet kotiin ja laitat parin päivän ruoat rauhassa valmiiksi.
Ja katso, ihme tapahtuu jo sillä, että saat 5 tuntia omaa aikaa.
(Äskeinen on vain esimerkki, joten muuta vastaavaksi itselle sopivaksi)

Olisi tärkeää että saisit nukkua ja edes jonkun oman pienen jutun. Koska sillä jaksaisit taas antaa, kun itse saisit jotain.

Pyydä (tai käske) miehesi toisen lapsen kanssa muskariin: eli hänhän voisikin kerran viikossa aina käydä molempien lasten kanssa perhemuskarissa, vain 2 tuntia viikko, ja sinulle jäisi aina toinen vaan. Lisäksi osallistuisite yhdessä mutta erikseen.

Jo näillä saat aikaa, lepoa, miehen osallistumaan hauskan kautta (ehkä), apua, ja takuulla se alkaa vakuttaa myös ulkoiseen olemukseesi ja muuhun jaksamiseen.
Ja kun se mieskin pääsisi siihen lapsien kanssa tekemiseen enemmän jotenkin kivalla tapaa sisään, niin alkaisi koko perhe vaikuttaa puoleensa vetävämmältä. Ellet tietty ole valinnut jotain kylmää juoppoa mieheksesi, sitten ei voi auttaa.

Lisäksi tulee mieleen, että ethän yritä liikaa...Eli kodin ei tartte aina olla ihan tip top, ruokaa saa tehdä kerralla kolmeksi päiväksi ja lämmittää siitä, aina kannattaa nukkua kun lapset nukkuu eikä yrittää tehdä mitään hyödyllistä silloin, äläkä yritä selvitä yksin.

Olet varmasti myös seksuaalisesti puoleensa vetävä, kun vaan itse muistat sen: olet takuulla se sama upea ihminen, vain väsynyt nyt. Kunhan piristyt ja saat taas menoa elämään, niin huomaat että pidät taas ainakin itse itsestäsi ja jaksat.
Toivotaan että miehesi tajuaa sen myös.
Lapset myös kasvaa uskomattoman nopeasti, muista se, yritä jaksaa vaan pitää se mielessä. Nyt tuntuu raskaalta mutta se menee kyllä ohi ja muutaman vuoden päästä, kaikki menee jo paljon paremmin. Väsyneenä kaikki tuntuu raskaalta, mutta tuo on vaihe, ei lopullinen elämäsi.

Toivottavasti saat ja löydät apua, ja pikkuhiljaa asiat järjestyy! Tsemppiä.

Se on tuollaista tuossa vaiheessa. Elämä muuttuu paljon paremmaksi vuosi vuodelta. Pitäisi vaan jaksaa tuon pikkulapsivaiheen yli. Siitä odotellessa kannattaa hakea kaikki apu mitä tarjolla on. Ongelma on siinä, että tätä on vaikea uskoa todeksi kun on kaiken kaaoksen ja väsymyksen keskellä.

Totta kai se on siunaus. Lapsettomana on paljon parempaa kuin vanhempana. Lähinnä ihmettelen, miksi niin monet ovat eri mieltä. Itse en ole koskaan halunnut lapsia, enkä näe koko touhussa paljoakaan järkeä.

Se synnytys nyt sitten on pahinta mitä naiselle voi sattua. Ja kivuliain asia maailmassa. Vittu sentään, pientä monen muun kivun rinnalla.

Tuliko hankittua lapsia kunnolla harkitsematta ja nyt kaduttaa? Tekeekö mieli viettää lapsetonta laatuaikaa baarissa tai omalla kotisohvalla tai lähteä maailmanympärimatkalle? Ei hätää, ratkaisu on olemassa! Anna lapset adoptioon. Jossain on perhe, joka ottaa heidät ilomielin vastaan. Näin loppuu hirveä kärsimys lapsiperheenä olemisesta ja pääset iloiseen lapsettomien joukkoon. :D

Missäs miehesi sseksin hoitaa ellei sinun kanssa ja aika kakara miehesi on ettei naistaan näe enää kuin lastensa äitinä ja ei siihen seksiin mitääm puoleensa vetävää naista tarvita vaan oikea halu ja asenne seksiin ja laitappa se miehesi kovillee että tähän perhe-elämään kuuluu seksikin ja se siitä. Ei ne lapset sitä seksi ole mihinkään vienyt vaan miehesi asenne on kuin pikkukakaralla kun ei tikkari aina saa ja vaadit mieheltasi sitä seksiä niin hyvä tulee ja parisuhde paranee. Laittakaa lapset jos mahdollista muutamaksi päiväksi hoitoon johonkin niin saatte aikaa siihen parisuhteeseen.

Lapsesi ovat puolitoistavuotiaita. Kaikkein rankin aika siis alkaa olla takana, niin ettei heitä tarvitse vahtia aivan koko aikaa. Kun kasvatat lapsesi niin, ettei heistä tule pieniä terroristeja etkä rupea heidän palvelijakseen vaan holhoojakseen, alat päästä jatkuvasti helpommalla. Päivä päivältä. Muutaman vuoden päästä et enää muista niitä pahimpia väsymisen hetkiä ja saatat haluta lisää lapsia. "Olivat pieninä niin suloisia". Minä sain 4 lasta 6 vuodessa, ja tuntui siltä, että elämä oli pelkkää lapsenkakkaa ja sen lisäksi kylläkin lehmiä, koska samalla hoidin lypsykarjamme. Päivän lehdet jäivät lukematta ja kirjojen lukemisesta en uskaltanut edes haaveilla. Mutta se aika menee nopeasti ohi. Viiden vuoden kuluttua et todellakaan edes muista näitä tiukkoja aikoja.
Olisit taatusti satakertaisesti onnettomampi, jos et saisi lapsia, kun niitä kuitenkin haluat.

Älä hyvä ihminen haikaile mennyttä ja olematonta. Vaikutat masentuneelta. Hae ihmeessä apua, aloita vaikka neuvolasta. Kotona hoitamisen tilalta palaa töihin, edes osa-aikaisesti. Ala jättää tytöt isälle hoitoon, käy lenkillä, jumpassa, kauneushoitolassa. Etsi se puoleensavetävyys takaisin. Onkohan se mieskään niin voimissaan, kun on koko päivän hoitanut lapsukaisia.

Jäi epäselväksi se asia ,että onko puolisosi yhtään mukana lasten- ja kodinhoidossa ? Jos puolisosi istuu sohvalla oluttölkki kourassa lätkää televisiosta katsellen ja samalla hakkuu ,että olet räjähtänyt niin enpä ihmettele jos rupeat olemaan väsynyt , masentunut ja epätoivoinen. Jos asia on näin , niin sano puolisollesi ,että tämä ei käy ja vaadi muutosta . Soita ystävillesi ja lähde heidän mukaanaan bailaa ja sano ukolesi ,että on sun hugi tsigaa kersoja . Kyllä rupee ukollas silmät aukee kun joutuu kanssa hoitaa niitä lapsia ja himaa. Sit kun tuut joroista himaa niin kehut vielä kuinka olis ollu ottajia ,et tartee kai lähtee ens lauantainaki bailaa, niin eiköhän äijä tuu toisiin aatoksiin sun kropastas. Stiggaa vaan snadit löylyt ukolles niin ehkä kiinnostus herää kun rupee luulee et sä meinaat ottaa oikeesti hatkat.
Niin se munkin muija teki ,tehos kanssa. Kimpassa ollaan vieläkin 41v takana

Me nautimme kun ei ole lapsia.

Tämä on ihana oma valitamme.

Minäkin nuorena halusin lapsia, varmaan siksi kun se muka kuului asiaan.

Nyt olen todellakin onnellinen kun heitä ei ilmaantunutkaan.

Samanlainen tunne on/oli välillä minullakin kahden pienen lapsen kanssa. Muutos on niin suuri entiseen verrattuna. Väsyneenä ei osaa ajatella, kuin päivittäistä selviytymistä lasten kanssa. Kuitenkin välillä myös tulee hetkiä, jolloin olen todella onnellinen valinnastani. Aikaa myöten niitä hetkiä tulee useammin. Lapset kasvavat ja arki helpottuu koko ajan. Lapsista nauttii eri ikävaiheissa eri tavoin. Jaksamista sinulle. Pyydä apua neuvolasta, MLL:ta ja sukulaisiltakin, mikäli he haluavat auttaa. Toivon, että myös sinäkin pystyt aikaa myöden nauttimaan perheestäsi.

ja näin viisikymppisenä sitä harmittelee kun ei tullut hommattua perhettä,

Huoh... en ymmärrä tuollaista kitinää, mitä ihmiset luulevat lapsiperhe-elämän olevan? Aina jotain ruusuilla tanssimista vai? Elämä nyt kuule sattuu olemaan sellaista, vastoinkäymisiä tai nautintoja oli sitten lapsia tai ei. Jos lapsia hankkii niin niistä täytyy huolehtia vaikka olisi univelkaa eikä muistaisi varmasti omaa nimeänsäkään sen johdosta. Äidiltä vaaditaan uhrautumista ja nenäkkäät itsesäälissä ryömivät minäminä-ihmiset eivät pystykään tähän. Onneksi tosiaan nämä ihmiset jotka eivät ole valmiita antamaan toiselle mitään eivät saakaan lasta koska eivät todennäköisesti siihen pysty vanhemmuuteen. Valitettavasti lapsia syntyy niillekin jotka eivät niitä halua ja hoitokin sen mukaista! Joten antakaa vain tilaa niille jotka oikeasti haluavat lasta eivätkä narise jossain keskustelupalstalla kuinka elämä on pilalle lasten takia.

Voi, minä ymmärrän ap:n tuntemuksia täysin!

Tulin aikoinaan reilu parikymppisenä raskaaksi vahingossa ja päätimme pitää lapsen. Olin suunnitellut, että jos ylipäätään" teen" joskus lapsia se tapahtuisi vasta reilu kolmikymppisenä. No, toisin kävi siis. Ja nyt jälkikäteen ajateltuna luulen, että olisin ollut kolmikymppisenä jo niin mukavuudenhaluinen, etten olisi lasta koskaan tehnytkään. En ole siis erityisen lapsirakas.

Lapsi sairasteli vakavasti pari ensimmäistä vuotta ja liittomme kariutui. Jäin yksinhuoltajaksi.
Hoidin ja kasvatin lastani niin hyvin kuin taisin, mutta olin aina todella väsynyt ja kyllästynyt. Kaduin monta kertaa, etten tehnyt aborttia aikoinaan. Lapsi tuntui suurelta rasitteelta : hän oli vaikea ja ylivilkas, teini-ikä oli yhtä h.elvettiä. Rakastin ja rakastan toki häntä, siitä ei ole koskaan ollut kysymys. Mutta ah, vaihtaisin silti niin monia aikoja pois, jopa vuosia.

Nyt hän on jo aikuinen ja omillaan ja meillä on erittäin lämpimät välit. Tuntuu, että vasta hänen muutettuaan kotoa pois uskalsin vasta hengähtää ja olin väsynyt kokemastani "äitiyden riemusta" pari vuotta vielä sen jälkeenkin. Minulle äitiys ei sopinut ollenkaan. Mutta mistäpä minä olisin sen voinut tietää, että kaikki on niin hankalaa ja vaikeaa lapsen kanssa. Jos olisin tiennyt millaista vanhemmuus on en olisi koskaan ryhtynyt siihen ja onneksi älysin olla tekemättä lisää lapsia. Kaikeksi onneksi lapsestani kasvoi tasapainoinen aikuinen.

Ap:n tilanteesta vielä, että hänellä on nyt vaikeaa kun lapset ovat niin pieniä ja siksi varmasti väsyttää ja tuntuu turhalta. Yleensähän tilanne helpottuu kun lapset kasvaa, niin kuin joku jo tuossa valottikin, mutta voi käydä niinkin, kuten minun tapauksessani, ettei se helpotakaan. Minulle kasvatus oli kaikki se 18 vuotta täyttä tuskaa. Harvoin nautin.
Uskon kuitenkin, ettei tämä maailma varmaankaan päällään kanna yhtä hölmöä ihmistä kuin minä, joka ei nauttisi vanhemmuudesta kun sen kokea saa. Tämä on minun ristini ja vikainen ominaisuuteni. Onneksi en saanut pilattua lastani.

Ihmettelen kovasti kuinka hän monesti puhuu lapsuudestaan, että kuinka hauskaa meillä aina oli ja kuinka hyvä äiti olen ollut. Olen siis hyvin osannut piilottaa todelliset tunteeni, vaikka joskus pelkäsin, että lapsi vaistoaa, etten ole oikeasti äidillinen ollenkaan. Kaikkeen sitä näköjään pystyykin....minä kun luulin, että otsassani lukee, että vihaan olla äiti, että kaikki sen näkisivät.
Tämän salaisuuden kerroin nyt tässä enkä aio koskaan tätä kenellekään kertoa suoraan. Vien tämän hautaani asti.

Nyt vasta huomasin, millä palstalla tämä ap:n kirjoitus oikein onkaan. Ei kyllä sovi tänne ehkä ,mutta enpä viitsi tuota rustaamaani tekstiä enää jättää laittamatta tänne ketjun jatkoksi.

Toivotan onnea kaikille, jotka joutuvat kamppailemaan lapsettomuuden kanssa. Toivon todella, että saatte lapsia jos niin toivotte.
Toivotan myös onnea teille, jotka olette edes jossain määrin samankaltaisia kuin minä ja jotka olette viisaasti päättäneet olla hankkimatta lapsia.

On se. Saa vaihtaa hellua milloin haluaa kun ei ole lapset riesana.

Olet vaan yliväsynyt et jaksa ajatella nyt loogisesti...ensin haluat lapset sitten et...eli väsyneenä et...niin se on...missä se isä on eli miehesi...hänen kuuluu nyt autta eikä arvostella naiseuttasi...hoitakoon itse lapsia katsoo sit jaksaako arvostella..voi herra paratkoon..pyydä apua itsellesi ja lapset on pieniä vain hetken ...kasvavat ja sitten jo aikaa sinulla itsellesi...rakastakaa ja olkaa samallapuolella....ei toisia vastaan.. minä itse tyylillä silloin lapsilla on koti...turvallisuutta elämässä...

Eiköhän se ole tuossa vaiheessa myöhäistä katua... Katselin tuossa yksi ehtoo hetkenaikaa telkasta ohjelmaa, jossa amerikkalaisia teinityttöjä pistettiin vuorokaudeksi hoitamaan vauvanukkeja (itkivät, piti syöttää jne), oli senverran kova koulu, että olisi paikallaan suomessakin pistää tytöt ja nuoret naiset vastaavanlaiseen koulutukseen. Ehkäpä sitten ajattelisivat kaksi kertaa.

Onneksi olkoon kaksostytöistäsi. Olet saanut sen, mistä monet voivat vain haaveilla. Olet varmasti ylpeä heistä.

Pikkulapsiaika on raskasta lähes kaikille vanhemmille. Valittaminen ei kuitenkaan auta, vaan yritä tehdä pieniä asioita, joilla saat parannettua arkea:

- pidä kiinni lasten unirytmistä MYÖS viikonloppuisin. Kun lapset nukkuvat kunnolla, niin turhat kitinät jää pois
- pidä kiinni ruokailuajoista. Silloin ei tarvitse kuunnella myöskään turhaa huutoa vain siksi, että lapsilla on nälkä
- ota mies mukaan ruoanlaittoon, lasten hoitamiseen jne. Voit esim. sanoa miehelle, että kumpaa hän tekee mieluummin: tekee ruoan vai lähtee lasten kanssa siksi aikaa ulos tunniksi
- jakakaa valvomiset. Toinen herää lauantaiaamuna lasten kanssa ja toinen sunnuntaina. Tällä tavalla kumpikin saa nukkua edes kerran viikossa univelkoja pois
- pidä huoli omasta syömisestäsi. Jos syöt huonosti, et jaksa
- pidä huoli, että myös te aikuiset menette ajoissa nukkumaan. Pahat univelat altistavat esim. synnytyksen jälkeiseen masennukseen
- kerro neuvolassa väsymyksestäsi, jotta pääset tarvittaessa tutkimuksiin, mikäli masennusta epäillään
- ota vastaan tarjottu apu. Moni nainen haluaa olla kaikkivoipa täydellinen äiti, vaikka se aiheuttaisi masennuksen ja avioeron
- jos kotiäitiys ei sovi sinulle, niin mene töihin tai opiskelemaan. Osa jaksaa vaativia lapsia paremmin, kun ei tarvitse olla heidän kanssa 24/7
- kaikkia unelmia ei tarvitse toteuttaa nyt heti. Toteuta osa sitten vasta, kun lapset ovat isompia. Nyt esim. ei ole välttämättä voimia esim. laihduttaa tai tehdä muuta elämänmuutosta
- seurakunta järjestää maksutonta parisuhdeapua avioliittojen pelastamiseksi. Sellaiseen osallistumisesta ei ole ainakaan haittaa
- ota päivä kerrallaan. Usko pois, että lasten kanssa helpottaa, kun aika kuluu eteenpäin

Olen noin 40v. lapseton nainen. TÄssä FAKTAA mitä lapsia tehneet naiset EI ymmärrä!
1. Rinnat RUPSAHTAA myös synnyttämättömillä/ imettämättömillä naisilla kun ikää tulee. ne veltostuu, tyhjenee, riippuu, latistuu.
2. Raskausarpia TULEE myös olit synnyttänyt tai et!
3. Elämä on TODELLA UUVUTTAVAA myös ILMAN lapsia.
4. Yksin joulut, juhannukset, kesät, juhlat. Missä elämän sisältö jos ei miestä ja lapsia?
5. alapää muuttuu JOKA naisella olit tehnyt lapsia tai et. Sen väri muuttuu, ja se laskeutuu (kohtu), lantionpohjan lihakset veltostuu= alapää löystyy! kun ikä tulee 40 v. et säästy hiivatulehduksen yms. tuomilta muutoksilta lapsettomana.
6. kiloja tulee JOKA naiselle kun ikää tulee ja hormoonit muuttuu.
jne jne jne. elämä on hektistä ja uuvuttavaa MONESTA eri syystä, ei ainoastaan siksi että on lapsia. Omat vanhemmat sairastuu, alkoholisoituu, joudut stressaamaan siitä, ja omasta terveydestä.
JOten ole iloinen että sulla on SYY olla kiireinen tai väsynyt. Se ei kestä koko loppuelämääsi, kuten lapsettomuuden tyhjyys, kun ei ole enää mahdollisuutta enää saada lapsia. niin, ja lapsikiireet on täydellinen TEKOSYY olla hoitamatta vanhuksiaan, näinhän lapsettomille sisaruksille sanotaan . " kun en mä voi kun on perhe"

Sain omat lapseni vasta alle 40-vuotiaana. Sitä ennen ehdin olla monen monta vuotta lapsettomana. Ymmärrän sen vuoksi täysin kahta edellistä kommentoijaa. Tiedän sen tunteen, kun omia ongelmia vähätellään vain siitä syystä, kun ei ole omia lapsia. Myös ulkopuolisuuden tunne sukulaisten juhlissa jne. on ihan tuttua kauraa.
Olen siinäkin samaa mieltä, että lapsettomalle väsymys ja kiire ovat helpommin hyväksyttyjä, kuin lapsettomalle. Onneksi aika muuttuu ja lapsettomuutta ei nähdä enää samalla lailla, kuin ennen. Nyt hekin saavat tasa-arvoisempaa ajattelua, kuin perheelliset.

Itselläni on 4-lasta ja toimin kokopäiväisenä yrittäjänä. Elämä on kiireistä, mutta antoisaa. Vanhempi lapsi huolehtii ajoittain pikkusisaruksistaan. Joskus käytämme, myös yksityisiä lastenhoitopalveluja. Suvusta ei koskaan ole löytynyt apuja edes tunniksi...

Käymme yhteisillä matkoilla ( kun mahdollista ) ja nautimme toisistamme. En vaihtaisi. Älä huolehdi kyllä se myöhemmin helpottaa .)

"Lapsettomuus voi joskus olla onni."

Omalla kohdallani enemmänkin kuin pelkkä onni. Kauhistuttava ajatuskin, että olisin joutunut kakaralaumaa kaitsemaan. Sitäpaitsi isänä olisin ollut todella huono.

Mä olen vähän kahden vaiheilla... Olen sinkkumies, 31 v, en edes seurustele, mutta olen ajatellut asiaa paljon. Oma vaimo ja lapset olis toki toiveiden täyttymys, mut mikä on tullut lastenhoidon rankkuudesta, sairastumisista yms, niin no thanks. Eikä tässä liikoja rahojakaan ole, joten taloudellinen puolikin olisi aika mahdoton toteuttaa. Haaveilla aina toki voi, ja nähdä kavereita joilla on muksut valmiina,

Molemmissa on omat hyvät puolensa. Itse kärsin vuosikausia lapsettomuudesta ja olen läpi käynyt useamman vuoden kestäneet lapsettomuushoidot tuloksettomina. Koko naiseus piti opetella ajattelemaan uudella tavalla, kun ei sitä lapsiperhettä kerran minulle suotu yrityksistä huolimatta.

Kaikista lapsettomuuden kivuista ja pettymyksistä huolimatta opin elämään ja arvostamaan itseäni naisena ja elämääni lapsettomana. Elämän helppous ja lasta ei voi menettää, kun sitä ei edes ole tuntuivat tukevan lapsettomuuden hyviä asioita.

Sitten kävikin niin, että päädyin uuteen parisuhteeseen. Uusi kumppanini olin valistanut siitä, että minun kanssa et varmaan lapsia tule saamaan. Kuinkas kävikään, olin vuoden sisällä raskaana luomusti. Tuo raskaus päättyi keskenmenoon. Olin aivan romuna jonkun aikaa. Meni vuosi eteenpäin ja sairastuin vakavasti verenmyrkytykseen.

Sairaalassa meni viikko vuodepotilaana. Ajattelin, että sentään selvisin hengissä. Pelkäsin kuolevani, niin sairas olin. Kuitenkin vain vajaan parin kuukauden päästä tuosta tulinkin raskaaksi. En edes odottanut olevani raskaana. Ainahan kaikki oli mennyt ennenkin pieleen. Kuitenkin kävi niin, että raskaus kesti loppuun asti ja saimme pienen tytön. Riskiraskaus kuitenkin omien sairauksieni vuoksi. Jatkuvassa kontrollissa kävin viikottain.

Lapsi kärsi lievästä hapenpuutteesta, mutta onneksi ei jäänyt vaurioita ja hätäsektiokin meni hyvin. Tiedän kuitenkin tunteen kun väsyy. Rakastan lastani yli kaiken muun, enkä ikinä kadu lapseni syntymää. On kuitenkin totta, että parisuhde ja oma aika on kovasti kortilla, kun lapsi on pieni ja jatkuvasti riippuvainen äidistään. Hetkittäin on kamalan väsnyt ja se kaikki oma aika ja oma aikuisten aika on todella kortilla.

Siinä voi parisuhde natista liitoksistaan. Ole aikuinen ei paljon auta, kun vanhempi tuntee jäävänsä yksin tai väsyy eikä tunnu saavan mistään apua. Itse kuitenkin tiukan paikan tullen istun alas ja katselen lastamme. Mikä ihana olento tuli ja teki minusta äidin. Mikä ainutkertainen ihminen ja niin rakas ihminen. paha olo taas väistyy ja tiedän miksi minun pitää jaksaa. Minä haluan lapselleni hyvän elämän, luottamusta ja rakkautta vanhemmalta.

Haluan parhaani mukaan suoda hänelle mahdollisimman hyvän elämän ja olon. Luoda suhteen välillemme, jossa hän saa aina tulla luokseni kun minua kaipaa. Olla aito itsensä ja luottaa rakkauteeni. Tietysti vaadin käytöstapoja ja muiden ihmisien kunnioitusta, myös vanhempien. Mutta lapsen on hyvä tietää, että vaikka vanhempi joskus on väsynyt ja ei aina mukavakaan, hän kuitenkin rakastaa eikä hylkää lastaan. Missään tilanteessa.

Tuon väsymisen kanssa täytyy vaan koittaa selvitä ja etsiä ratkaisuja, mistä lapsi ei kärsi. Ei se helppoa aina ole, kun tukiverkko on olematon. Mutta kun sen lapsen on kerran tehnyt, hänestä pitää kantaa vastuu ja huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla.

Itsekkyys täytyy unohtaa mahdollisimman pitkälle, kun on toinen ihminen vastuulla. Kyllä se varmaan helpottaa, kun lapsi kasvaa ja oppii huolehtimaan itsestään enemmän. Sitä varten pitää ensin meidän vanhempien tehdä rutkasti työtä ja vähän joskus jopa pinnistelläkin hikipäässä, jotta voi höllätä ja luottaa että kyllä se lapsi nyt pärjää.