Lenteli hautausmaan yllä n. 50m korkeudessa päivällä. Räpytteli aika nopesti siipiään aina silloin tällöin. Kaarteli taitavasti. Varikset olivat n.100m korkeudessa pienessä paniikissa.
Onko haukka vai pöllö Hietaniemessä?
pöllökö
8452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
se Pöllö liikkuu yleensä illalla tai yöllä eikä se kaartele.Jos variksia on tarpeeksi niin antavat äkkilähdön haukalle
Ehdottaisin kanahaukkaa. Varpushaukka myös vois olla mutta varikset eivät siitä kovin piittaa.
Todennäköisesti kana- tai varpushaukka.
siivenräpytykset viittaisi nuolihaukkaan jota joskus ei haukaksi luulisikaan.Ottaa sellasen vauhdin noilla räpytyksillä että pikkulinnustaa jää vain hyppysillinen höyheniä kun napaa yhden päivälliseksi
Nuolihaukkoja ei ole tähän aikaan vuodesta Suomessa. Nuolihaukan ravinto koostuu pääasiassa selkärangattomista, kuten sudenkorennoista.
Jos on kanahaukka niin miksi käy varisten kimppuun. Ympärillä on paljon sorsia joista saisi varmasti helpommin aterian.
Näitkö sen käyvän varisten kimppuun. Varikset kyllä varoittelevat vaikka petolintu olisi satojen metrien päässä ja sillä ei olisi aikomustakaan saalistaa varista.
Ei käynyt varisten kimppuun mutta sen vaikutelman tilanteesta sai.