Olen 36v ja mulla on 16v tyttö ja olen todella huolissani hänestä. Oon huomaanu, että hän on viimeaikoina ollut kauheen sulkeutunut ja itkuinen, Kun yritetään kysyä onko kaikki hyvin ja mikä on hätänä hän vaan alkaa kiukkuumaan ja sanoo et kaikki on hyvin eikä tarvitse huolehtia yhtään mistään. Hän on alkanut kirjottelemaan kaikkea mikä jotenkin omasta mielestä viittaa aika vahvasti itsetuhoisuuteen. Ollaan myös huomattu arpia käsivarsissa ja hän on vannonut, että on ne jo lopettanut mutta niitä vaan kokoajan ilmenee lisää ja lisää. Ruoka ei maistu ja on päiviä, että hän ei syö yhtään mitään. yritetään saada syömään siinä kuitenkaan onnistumatta.
EI VAAN ENÄÄN TIEDETÄ MITÄ TEHDÄ?
EI VAAN ENÄÄN TIEDETÄ MITÄ TEHDÄ?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lähetä pakkohoitoon se.Kiittää sitten joskus kun tulee järkiinsä.
Samaa mieltä, vaikka kuullostaa järkyttävältä, parempi heti kuin liian myöhään.
Sitten se hoito ei enään autakkaan jos kävelee junan alle tai viiltää ranteensa auki.
Kuulostaa todella ikävältä. Ehdottaisin menemään perheen kanssa yhdessä terapiaan juttelemaan, jos tuntuu, että ette pysty yhdessä juttelemaan. Joskus voi olla vaikea avautua ilman jonkun terapeutin tukea. Pakkohoitoa en kannata, koska psykiatria on niin vaarallista. Myrkyttävät vain lapsesi pilalle huumeilla.
Pakkohoitoa ollaan miehenkin kanssa mietitty, mutta ei sitä todellakaan haluttais tehdä koska ei ole minkäänlaista tietoa millasta sielä on ja saako tyttö sieltä OIKEASTI apua.
Teidän vanhempien kannattaa hakea apua, ja kysyä neuvoa mitä voitte tehdä. Onko niin että syömään maanittelu vain antaa pontta ja nuori käytää asenaan sitä. Sisimmässään hän tietää, että välitätte hänestä. Piirtäminen ja kirjoittaminen lienee ihan hyvä keino käsitellä pahaa oloa ja tunteita, mutta viiltely ei auta vaan rikkoo.
Voi olla että nuori kärsii yksinäisyydestä, onko niin että häntä on kiusattu, hänellä on ongelmia koulussa tai kaveripiirissä. Voi olla että hänellä on jokin sisäinen tunnelukko tai syy käytökseen.
Kunpa hän itse alkasi avautumaan jonkun kanssa.
Joku oli sitä mieltä, että psykiatria on vaarallista. En kyllä yhdy tuohon. Kyllä sitäkin kautta on saatu paljon teitoa ihmisen psyyken lainalaisuuksita ja joskus lääkityskin on tarpeellinen. Voi auttaa että päästään alkamaan terapia ja estetään itsetuho.
Teille vanhimmille, oman lapsen masennus on raskasta ja tarvitsette perheenä tukea. Varmaan sitä kokee todella avuttomutta.
Elkää ihmiset tehkö lapsia, jos niitä ette kykene kasvattamaan, miksi synnyttää ihminen kärsimään tähän maailmaan?
Vaikka kehittyneitä ollaan, tämmösistä tilanteista on yleensä uskomattoman vaikea selvitä, kyllä se on jo melkolailla kuopassa tuommonen tilanne, ainoastaan, jos löytää joitakin sielutovereita, saattaa siitä selvitä, mutta ei se suomessa onnistu, ei kukaan ala masentuneen kaveriksi, ei ihmiset kykene, niillä on oma elämä. Tuomittu on kaikki yksinäiset masentuneet.
Joo meidän tytär oli ala-asteella monta vuotta koulukiusattu ja masentui siitä. Nyt on pikkuhiljaa alkanut pääsemään siitä yli, mutta nyt taas tuntuu et kaikki on mennyt vaan alaspäin siitä mitä se vielä vähänaika oli, hän vaan on ihan omissa maailmoissaan ja sulkee kaiken sisälleen ja esittää, että kaikki on hyvin vaikka me tiedetään, että asiat on kaikkea muuta kun hyvin.