Huoltajuuskiista! Kumpi vanhempi saa lapsen?

epätoivoinen äiti

Minä ja mieheni eroamme, ja 12v lapsesta on tullut kiista. Miehelläni on isommat tulot, ja muuttaa n. 150 km päähän kaupunkiin täältä maalta, ja aikoo ottaa tytön mukaansa. Minä en aio suostua, vaan haluan että lapsi jää tänne. Tästä on sukeutunut kiista, oikeuteen menee.
Mies käyttää perusteena lapsen viemiseen sitä, että hänellä on paremmat tulot ja siten paremmat mahdollisuudet hoitaa lapsen kasvatus loppuun. Minä yritän vastata mahdollisimman hyvin sillä, että tyttö on käynyt koulua koko 5 vuotta täällä, hänellä on täällä koti ja harrastukset. Isä on saanut sossut puolelleen ja mustamaalaa minua liioittelemalla asioita.
Ymmärrän kyllä, että lapsen parasta tässä ajatellaan, ja olen miettinyt, olisiko tytölle kuitenkin parasta muuttaa isän kanssa kaupunkiin, missä on isoissa kouluissa mahdollisuus saada kavereita, isällään on hyvät palkat ja kaupungissa hyvät harrastusmahdollisuudet.
Mutta lapsi on koko ikänsä asunut täällä. Myönnän, että hänellä on ollut todella yksinäistä (ei kavereita jne.), ja isompi kaupunki voisi tuoda lisää ystäviä. Mutta lapsen koti on täällä!
Isä on voittanut jo sossut puolelleen, ja juttua aletaan käsitellä lähemmin tammikuussa. Pelkään, että menetän lapseni! Mitä voisin tehdä asian hyväksi? :(

6

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10938

      Kannattaa varmaan realistisesti miettiä että kumpi on parempi vaihtoehto lapselle? Mitä mieltä lapsenne on että kumman kanssa haluaisi asua?

      • lapsen sana ratkaisee

        Ja sittenhän tässä tulee vastaan se, että 12-vuotta täyttänyt saa itse päättää missä asuu. Sitä nuoremmilta ei kysytä.
        Ja tämä perustuu omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin, ja kyllä se lakikin sanoo, että kun nuori on täyttänyt 12-vuotta, niin saa päättää missä asuu. Ja pitkälti jos perheen vanhin lapsi on ainoana täyttänyt 12, ja pikkusisarus on alle sen, niin silloin ainoastaan vanhemmalta sisarukselta kysytään minne haluaisi asumaan, ja sitten myös sisarukset sijoitetaan sinne.
        Teidän tapauksessa sanoisin, että nyt tyttärenne valinta ratkaisee, että muuttaako vai jääkö sinun luokse. Haluan nyt erityisesti varoittaa sinua ap siitä, että älä ala tyttöä lahjoa tai muutenkaan huomionosoituksilla "ostaa" tyttöä puolellesi, sillä se on varsinkin teineille turmiollista ja kostautuu sinullekin jossain vaiheessa. Älä myöskään mustamaalaa isäänsä tälle tytölle, sillä on kehityksen kannalta tärkeää, että lapsi säilyttää realistisen hyvän kuvan molemmista vanhemmistaan. Ole sinä ap se aikuinen, äläkä sorru lapselliseen käytökseen, vaikka se tuntuisi houkuttelevalta.

      • Sydän särkyy
        lapsen sana ratkaisee kirjoitti:

        Lapsille ei ikinä ole helppoa mikään.
        Karmeaa ajatella, kuinka monet 12-vuotiaat joutuvat valitsemaan jomman kumman.

        Onko aina pakko erota vaikeuksien yllättäessä?
        Lapsi ei eroa, lapsi menettää. Jos hän valitsee pois lähtevän vanhemman, menettää hän kaiken entisen.
        Miten hän selviytyy, onko vanhemmilla kykyä tukea ja lohduttaa lapsen tuskaa, sillä moni lapsi salaa hätänsä sen vuoksi, ettei aiheuttaisi lisää paineita vanhemmilleen.

        Kuinka yksin lapsi erossa jää!

      • meloy
        lapsen sana ratkaisee kirjoitti:

        Ja sittenhän tässä tulee vastaan se, että 12-vuotta täyttänyt saa itse päättää missä asuu. Sitä nuoremmilta ei kysytä.
        Ja tämä perustuu omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin, ja kyllä se lakikin sanoo, että kun nuori on täyttänyt 12-vuotta, niin saa päättää missä asuu. Ja pitkälti jos perheen vanhin lapsi on ainoana täyttänyt 12, ja pikkusisarus on alle sen, niin silloin ainoastaan vanhemmalta sisarukselta kysytään minne haluaisi asumaan, ja sitten myös sisarukset sijoitetaan sinne.
        Teidän tapauksessa sanoisin, että nyt tyttärenne valinta ratkaisee, että muuttaako vai jääkö sinun luokse. Haluan nyt erityisesti varoittaa sinua ap siitä, että älä ala tyttöä lahjoa tai muutenkaan huomionosoituksilla "ostaa" tyttöä puolellesi, sillä se on varsinkin teineille turmiollista ja kostautuu sinullekin jossain vaiheessa. Älä myöskään mustamaalaa isäänsä tälle tytölle, sillä on kehityksen kannalta tärkeää, että lapsi säilyttää realistisen hyvän kuvan molemmista vanhemmistaan. Ole sinä ap se aikuinen, äläkä sorru lapselliseen käytökseen, vaikka se tuntuisi houkuttelevalta.

        Ei se noin mene. 12-vuotta täyttänyttä KUULLAAN, ja hän SAA VAIKUTTAA valintaan, mutta hänen sanansa ei TODELLAKAAN ratkaise koko asiaa. Oletpa pahasti pihalla näistä asioista!
        12v täyttäneeltä kysytään, että kumman luokse haluaisi mennä. Asiaa sitten tutkitaan syvemmin, ja selvitetään vähän että kumman luona olisi lapsen parasta asua. Vaikka molemmat vanhemmat olisivat ihan kunnollisia ja hyviä kuuliaisia kansalaisia, niin silti sossut ja oikeus tämän tekee. Vasta sitten päätetään, minne lapsi laitetaan. Lapsen sana painaa vaakakupissa, mutta ei todellakaan ole viimeisin ja ratkaiseva.
        Jos käy niin, että sossut ja oikeus näkee parhaaksi sijoittaa lapsen sille vanhemmalle, minne lapsi ei halunnut, voidaan tehdä joko kompromissi tai yleensä jättää lapsi sinne, mihin se parhaaksi ja oikeaksi katsotaan, ja asia on ratkaistu mikäli laki ja oikeus näin päättää.
        Myöhemmässä vaiheessa lapsi voi muuttaa toiselle vanhemmalle, jos asia hyväksytään, ja on todistettu että hän on kunnollinen vanhempi. Tapaamisoikeutta ei sen sijaan voi evätä keneltäkään.
        Ja ai niin, sisarukset sijoitetaan yleensä samaan kotiin, ellei ole olemassa hyviä syitä miksi näin ei olisi.
        Aloittajan tapauksessa sanoisin, että jos molemmat vanhemmat ovat kunnollisia ja vastuuntuntoisia, voi siinä tapauksessa lapsen päätös olla hiukan painavampi, mutta ei kuitenkaan ratkaiseva. Jos oikeus sijoittaa tytön isälleen, niin silloin isä voi muuttaa tytön kanssa vaikka Kiinaan, mutta tapaamisoikeutta ei sinulta voi evätä. Jos isä lapsen huoltajana haluaa tytön mukanaan viedä, niin hänellä on siihen täysi oikeus, eikä sinulla ole oikeutta vastustella. Jos taas tyttö jää sinun luoksesi, niin sinunkin on luovutettava tapaamisoikeudet isällensä. Asioita ei muuteta ilman hyviä syitä.

      • näinpä näin
        meloy kirjoitti:

        Nimimerk. Meloy puhuu asiaa. 12-vuotta täyttäneeltä kysytään mielipidettä, mutta se ei suinkaan ratkaise koko totuutta.
        Minun ja mieheni erossa mies muutti. Hänellä oli töitä 6 kertaa viikossa ja pitkät päivät, ja silloin 12v tyttömme olisi halunnut muuttaa sinne. Sosiaaliviranomaiset kuitenkin päättivät, että lapsen on parempi asua minun tykönäni. Keskustelin lapsen kanssa monta kertaa asiasta, mutta hän ei aluksi hyväksynyt asiaa vaan halusi muuttaa isälle.
        Lopulta painostin isänsäkin sanomaan suoraan lapselle, että ei onnistu. Siihen asti isä oli vain uskaltanut myötäillä, että "katsotaan nyt" jne, jonka takia tyttö kuvitteli sen onnistuvan. Mutta ei ole hyvä juttu lapsen kasvattaa liikoja toiveita asiasta joka ei järjesty.
        Kun isä sitten sanoi tytölle, että ei järjesty, niin tyttö hyväksyi asian vähitellen, ja lapsi jäi minun luokseni. Nyt siitä on kulunut n. vuosi, ja tyttö kiittelee, että parempi hänen on asua rauhallisessa kuin kiireellisessä kodissa.
        Tosin vieläkin suuttuessaan hän vetää esiin sen kortin, että "mä muutan isälle!" Jälkeenpäin itsekin nauraa sille, mutta sinunkin kannattaa suihen varautua, jos tyttö jää luoksesi. Sitä korttia heilutellaan aina riitatilanteissa, mutta ei ne teinit sitä tosissaan tarkoita :)
        Jos sossut päättävät antaa tytön isälle, niin taitaa kyllä käydä niin että hän muuttaa :( Olisi se kyllä tytölle kauhea tilanne valita kumman matkaan lähtee. Onneksi minun lapseni säästettiin siltä, kun valinta tehtiin hänen puolestaan.
        Surunvalitteluni vaan aloittajalle :(

    • Tosi kurja juttu

      Eipä tule olemaan hääviä tuon lapsen elämä. Joutuu matkustamaan 150 km suuntaansa tapaamaan toista vanhempaansa. :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      211
      12000
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8238
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      60
      6398
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      178
      5319
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5020
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      51
      4543
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      121
      4472
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      123
      3998
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      83
      3472
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      58
      2059
    Aihe