Hei kaikki! Olen 20 vuotias naisenalku. Mielessäni on pyörinyt eräs asia jo puolisen vuotta ja löysin tämän palstan vasta äskettäin. Ennenkuin keskustelut täällä suljetaan haluaisin kysyä erästä asiaa. Kerron hieman taustastani. Eli olen sairastanut yläasteikäisenä anoreksian ja bulimian. Bulimiasta on jäänyt elämääni vieläkin jälkiä jotka toistuvat arkielämässäni. Nykyään haaveilen siitä että voisin olla jonakin päivänä vartalolta hieman kiinteämpi kuin nyt ja tavoitepainonkin olen asettanut itselleni mihinkä haluaisin vielä joskus päästä. Tavoitepaino on normaalin rajoissa. Siksi kysyisinkin että onko siinä mitään väärää jos ihminen haluaa kiinteyttää vartaloaan tai haluaa pudottaa jonkin verran painoa? Onko siinä mitään väärää jos asettaa itselleen tavoitepainon joka on normaalinpainon rajoissa? En halua anorektikoksi enkä miksikään fitneskilpailijaksi vaan ihan terveen rajoissa mennään. Minulle ovat monet uskovat sanoneet että kun jumala vapauttaa syömishäiriöstä niin kaikki tavotteet jäävät pois ja silloin ei enää ole mitään ulkonäkötavotteita mutta eikö Jumala voi vapauttaa myös niin että ihminen vapautuu itse häiriöstä mutta oppii syömään ja liikkumaan niin että se ei uhkaa terveyttä ja saavuttaa sitä kautta tavoitteensa? Eikö jokaisella ihmisellä ole kuitenkin oikeus olla sellainen kuin haluaa kunhan ei mene anorektikoksi? Vai olenko tekopyhä jos haluan kiinteytyä mutta haluan säilyttää myös uskonasiat elämässäni? Tarkoittaako syömishäiriöstä vapautuminen aina sitä että tavotteet oman painon suhteen jäävät samalla pois? Entä onko kiinteyttäminen/pudottaminen silloin syntiä jos on normaalikokoinen kuten minä? Pitkä selostus mutta tässä nämä kysymykset. En tiedä miksi tällainen asia on ruvennut mietityttämään. Kiitoksia kaikille vastanneille! Oikein hyvää tulevaa vuotta teille kaikille ja siunausta vuodella 2014!
Askarruttava asia
13
160
Vastaukset
- tuhat ja yksi
Huom! Minun mielipiteeni on nuo uskonhörhöt sekoittavat lopullisesti pääsi.
Sanoisin jotta tarvitset kyllä tukea asiaasi ja se olisi joku ravitsemusterapeutti, tuskinpa enempää tarvitset koska noin hyvin tiedostat tilanteesi.
Painoltaan ja fyysisiltä ominaisuuksiltamme olemme hyvin erilaisia ja sekin asia hyväksytään kyllä millainen oletkin. - blou
"onko siinä mitään väärää jos ihminen haluaa kiinteyttää vartaloaan tai haluaa pudottaa jonkin verran painoa"
Mitä ite aattelet? Miks siinä ois väärää?- blou
tai siis mikä
- FUCKIFUU
On järkevää haluta hoikka vartalo vaikka se olisi vain estettisistä syistä, motiivillasi ei ole merkitystä koska terve ruumis on kunniaksi myös jumalallesi raamatun mukaan.
Mutta yksi asia, et saavuta tavoitettasi rukoilemalla (se on tieteellisesi todistettu fakta)
Mutta ruokavalio ja liikunta (älä vedä niitäkään parodian puolelle) takaa onnistumisen.
Jos syöt liikaa, älä oksentele vaan kuluta ne liikkumalla.
Varo kristillisiä eheyttäjiä, he hyökkäävät aina kun haistavat luonteen heikkoutta. - oikeus ja velvollisuus
Sinulla on sekä oikeus että velvollisuus pitää huolta itsestäsi. On oikein ja luonnollista haluta olla kaunis. Silti lihavuuskaan ei ole väärin, hieman pyöreä voi myös olla kaunis. Taipumus anorexiaan ja bulimiaan kannattaa tietysti pitää kurissa, jotta terveys säilyy.
neitokainen93
_____________
Minä laihdutin juuri 30kg kolmessa kuukaudessa.- foksmalder
Jos haluat kiinteytyä, niin unohda paino ja keskity liikuntaan.
Anorektikon kanssa seurustelleena, pidän riskaapelina ruveta laihduttamaan, se voi laukaista anoreksian uudelleen. Kiinteyttäminen hoituu muutoinkin paremmin liikunnalla ja terveellisellä täysipainoisella ruokavaliolla.
Pertsa tarjoilee epätervettä mallia. Raju laihdutus on kova pala elimistölle.foksmalder sanoi :
Pertsa tarjoilee epätervettä mallia. Raju laihdutus on kova pala elimistölle.
__________
Niin on raju ylipainokin , kun sitä raahaa mukanaan.
Jos aikoo tehdä jotakin on hyvä toimia asian eteen ettei jää puheeksi.
Syödäkin voi , mutta vain vihanneksia - ei mitään korkeakalorisia ruokia tai
sokereita.
Hei neitokainen!
Onpa kinkkinen kysymys sinulla. Minusta ei ole mitään väärää haluta näyttää nätiltä ja pitää omasta kropastaan. Vaikeaa asiasta tekee tämä laihuutta ja suorastaan sairaita vaatimuksia suoltava kulttuurimme, joka vääristää silmämme ja tunteemme siitä, mikä on ns. normaalin kaunista. Se saa meidät uskomaan, että meidän tulee olla tietynlaisia, jotta voisimme olla kauniita tai rakastettavia. Jos et ole vielä täysin tervehtynyt bulimiasta, olisin tosi varovainen painotavoitteiden ja kiinteytymisen suhteen. Se överiksi vetämisen mahdollisuus on niin lähellä.
Minusta asia on juuri niin kuin itsekin pohdit, eli Jumala voi tervehdyttää ja vapauttaa meidän suhteemme ruokaan, liikkumiseen ja omaan ruumiiseen juuri niin, että voimme pitää itsemme mahdollisimman terveenä. Olen itsekin huomannut, että jos liki normaalipainoisena tahtoo pudottaa sen muutaman kilon, siihen ei juuri kannusteta. Kommentit ovat ennemminkin tyyliä "ihan hyvähän sinä olet noinkin" tai "ethän sä nyt mikään lihava ole". No en olekaan, lihava, mutta painoindeksini mukaan varaa olisi kaventaakin. Se olisi myös terveellistä. Vastaukseni siis lienee: itse sen tiedät ja kysy asiaa rukouksessa Jumalalta. Mikä on tervettä? Mikä on kokonaisvaltaisesti hyväksi sinulle? Onko riski, että jos yrität kiinteytyä, laihduttaminen ryöstäytyy käsistä ja kohta ollaan pakkomielteisen laihduttamisen puolella? Ihan varmasti voit sekä pitää huolta painostasi, että pitää huolta Jumalasuhteestasi. Mutta jos suhde Jumalaan on kunnossa ja syömishäiriöt ovat mennyttä, tavoitteet painon suhteen tuskin tuntuvat samalla lailla "pakoilta" tai ahdistavilta kuin sairausaikoina.
On varmaan myös hyvä miettiä aivan konkreettisesti, mikä olisi tavoitepainosi/ tavoitepainoindeksisi. Muuten käy kovin helposti se, että aina tahtoo viilata kaksi kiloa/kaksi senttiä lisää.
Miltä nämä ajatukset sinusta tuntuvat?
Sinikka-pappi- terveellä tiellä
Sinälläänhän kiinteyttämisessä ja painon pudotuksessa ei ole mitään väärää, oli uskova tai ei. Jos ne menee överiksi, silloin tietenkin se haittaa tasapainoista ja tervettä elämää. Jumala voi vapauttaa syömishäiriöstä vaikka hetkessä, mutta voi sen tehdä ajankin kanssa, jolloin ihminen joutuu myös itse omilla valinnoillaan prosessiin mukaan ja oppii syömään normaalisti. Siihen voi pyytää Jumalalta apua. Tavoitteita saa olla kunhan ne ovat normaalin rajoissa, kuten itsekin toteat painotavoitteestasi. Kyllähän monella ns. terveelläkin on ylipainoa, ainakin vanhemmiten sitä tuppaa kertymään, mutta toki uskova saa laihduttaa ja pitää huolta kehostaan. Kiinteytys on suorastaan hyväksi, eli vahvistaa lihaksia nuoresta pitäen, niin vanhanakin sitten liikkuminen on helpompaa. Vaikka on todettu, että seitsenkymppisenkin lihakset voivat kiinteytyä kuntosaliharjoittelulla, niin viisaampaa on pitää itsestään huolta fyysisestikin nuoresta pitäen. Ei usko tarkoita fyysisyyden unohtamista tai sen pitämistä toisarvoisena, niin kuin jotkut uskovat saattavat luulla, kuten sinulle on sanottu.
Varmaan sitä painon pudottamista ei tässä vaiheessa kannata niinkään ajatella vaan oppia syömään terveellisesti ja sopivia annoskokoja. Kun liikut ja kiinteytät lihaksia, siinä samalla painokin varmasti asettuu sopivaksi. Älä tuijota vaan painoon, kun lihakset kiinteytyy, paino voi pysyä paikallaan tai tulla jopa lisää. Kannattaa pitää liikunta kohtuullisena, ei mitään rääkkiä siis. Normaalipaino voi vaihdella samanpituistenkin henkilöiden välillä, riippuen vartalon rakenteesta. Tärkeintä on oppia suhtautumaan ruokaan oikein, ei jatkuvaa pohdintaa syömisestä ja sen hallinnasta. Ruoka on pohjimmiltaan kehon polttoainetta, josta saa tietenkin myös nauttia.
Tervettä menoa itsesi tuntemiseen, hyväksymiseen ja hyvänä pitämiseen. Rukous on suuri mahdollisuus tässäkin asiassa.Olet saanut tosi hyviä vastauksia. Jos on syömishäiriötausta, kannattaa varmasti olla aika varovainen näissä asioissa, ettei syöminen ja oman vartalon tutkaileminen ala mennä jälleen vinoutuneeseen suuntaan. Uskon, että jos saa rakennetuksi oman itsetuntonsa muiden asioiden kuin ulkonäön varaan, se on paras suoja yhteiskuntamme valtavia ulkonäköpaineita vastaan. Olet varmasti ihana juuri tuollaisena kuin olet! Silti ei ole mitään pahaa siinä, että haluaa olla kiinteä ja hyväkuntoinen. Mutta parin kilon painonpudotus ei tuo elämän onnea ja autuutta. Itsensä rakastaminen on kuitenkin muusta kiinni.
Siunausta, uskoa itseesi ja siihen, että olet rakastettava ja kaunis!
Tuikku-pappi
Ei usko estä sinua pitämästä itsestäsi huolta, tärkeintä on että et mene liiallisuuksiin.
Anoreksia on hieman kuin fundamentalistinen usko eikä ole kenellekään hyväksi.
Jos tavoitteesi asettaa ulkopuolinen tekijä niin olet väärällä polulla, on kyse sitten uskonnosta tai painosta.
Tavoitteita on hyvä olla olemassa mutta ne kannattaa pitää järkevissä rajoissa.
Uskonasiat ja ulkonäkötavoitteet eivät mitenkään kumoa toisiaan, synnistä en sano mitään koska en sellaiseen usko.
Jos tosiaan kiinteytymistä haet (liikunnalla) niin painosi voi jopa nousta lihasmassan lisääntyessä, mutta kun pysyt suurinpiirtein normaalipainon rajoissa niin kaikki on ok.
Normaalipaino tietysti riippuu jonkin verran ruumiinrakenteestakin.- Ilman pakkoa
Ota rennosti , rauhallisesti ja nauti kohtullisesti sen on Jumala suonut ihmiselle.
Mutta ennen kaikkea pidä kiinni Jeesuksesta Kristuksesta sillä Hän on vapauteen
meitä kutsunut nimittäin synnistä kuolemasta ja pirun vallan alta omassatunnossa.
epäuskoisten vapaus on synnin orjuutta joka niin tyhjää ja lopuksi ilman kääntymystä käy todella huonosti.
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882