Talioyhtiössämme asui naapurissa varsin äänekäs, noin minua kymmenen vuotta vanhempi nainen, itse olen noin kolmekymppinen nainen, koulutettu ja toimistotöissä.
Tämä nainen on kaikesta määräämässä ja huomauttelemassa, no kerran menin pyykkitupaan, johon olin jättänyt pyykkiäni pesuun, no se oli siellä jo niitä nostelmassa, oli kuuleman sen vuoro.
Osoitin ehkä vähän mieltä ja sanoinkin jotain suoraan, se sai jonkun pultin ja sanoi, että tommoset nirppanokat ei hälle suuta soita.
Hämmästyin, olin aika sivistynyt ihminen enkä oikein ymmärrä moukkamaista käytöstä, aloin tietenkin protestoida, mutta eihän siitä mitään tullu, se tuli eteen ja tönäisi mut nurin, käänsi vielä selälleen siihen pyykkien päälle ja uhosi, että eiköhän vähän narttua opeteta käyttäytymään.
Olin todella hämmästyny, siinä oli semmonen vyö millä se roimasi minua takapuoleen, tuli vielä siihen ja repi hameeni pois ja alkoi läimiä uudestaan, painoi jalalla selästä ja sanoi, että nyt saat selkään oikein isän kädestä.
Minua ei ole koskaan lyöty, enkö ole joutunut pahoinpitelyn kohteeksi, jotenkin lamauduin, pelko sai yliotteen, en uskaltanut laittaa vastaan, vaan otin mitä oli tulossa ja toivoin ettei kukaan vaan tule katsomaan.
Muutaman kerran se läimäytti, sitten tuli tauko, se veti pikkuhousuni pois ja sanoi, että eihän tästä mitään tule, jos ei peerse ole paljaana, en uskaltanu liikkua, pientä nyyhkimistä ja itkua pusersin ja pyytelin jo anteeksi sanomisiani.
Mutta ei se mitään auttanu, lisää piiskaa alkoi tulla, ei mitenkään erityisen kovin ottein, mutta napakoin ja tasasin iskuin, perseeni oli varmaan ihan punainen, ainakin se tuntui hellältä, mutta se mikä oi kummallisinta, niin pilluni alkoi kastua.
Kuritus jatkui, pillluni vaan kastui, valitus oli loppunut ja purin hammasta, etten olisi alkanut voihkia nautinnosta, mutta alapää eli jo omaa elämäänsä, se nousi ja laski iskujen tahdissa, se halusi lisää ja välittömästi, en vain voinut hillitä himoani, se kasvoi kokoajan.
Nainen lopetti, tajusi selvästi tilanteen, sen röyhkeys ja ylimielisyys oli jotan käsittämätöntä, tuli taakseni ja työnteli kahta sormea sisääni, hieroi klilttaani ja minä voihkin kiihkosta ja halusin lisää, en vain saanut sanaa suustani, no minulta alkoi sitten tulla orgasmi, jota ei pidellyt mikään, nainen naureskeli nartun nautintoa ja jatkoi hiljalleen, kysyi, joko otit opiksesi vai jatketaanko ....
Häpeissäni, kasvoilta punaisena pakenin rappukäytävään, pyykit jäi sillä kertaa sinne ja pakenin kotiin, miehelleni en tietenkään uskaltanut puhua mitään, enkä kehdannut, en edes tajunnut pitäväni tälläisista otteista.
Nyt mietin mitä jatkossa, olenko koukussa, mitä nainen tekee seuraavaksi, kertooko miehelleni, vai keksiikö jotain muuta, ehkä hankkii jotain dildoja tai muuta reksvisiittaa, onko minusta vatustamaan häntä vai haluanko edes vastustaa.
naapurin ämmä
olenko pulassa vai t
0
2360
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742472Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721792Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2591446- 851272
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3901245Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3581197- 1281185