Eläinlääkäri pyövelinä

Kopioitu fb:sta:

"Tohmajärvellä huostaanotettiin muutama viikko sitten kaukasianpaimenkoira. Koira oli elänyt ulkona taivasalla ketjun päässä käytännöllisesti katsoen ilman ruokaa, suojaa tai muutakaan asianmukaista hoitoa. Koira oli pahasti aliravittu, sen turkki oli huopaantunut ja täynnä jäisiä ulostemöykkyjä. Lannistunut koira tuotiin Rajavartiolaitoksen toimesta ketjussa paikalliselle koiratarhalle. Odottamaan pelastusta, näin me vielä siinä vaiheessa naiivisti luulimme.

Tarhalle tuloa seuranneena päivänä koira jo antoi leikata pahasti huopaantunutta turkkiaan, se kuunteli silmät nautinnollisesti ummessa kun sitä hoidettiin ja hellittiin, kenties ehkäpä ensimmäistä kertaa sen elämän aikana, tai ainakin ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan. Koiran ruokinta aloitettiin hyvin varovasti sen oltua lähes olemattomalla ruokinnalla ties kuinka kauan aikaa.

Pikkuhiljaa koira alkoi saada painoa ja piristyä, se jaksoi aina hännänheilutuksin ottaa meidät vastaan kun tarhalle menimme, ja siskoni joka sitä pääasiassa hoiti, koira hyväksyi avosydämin omaksi ihmisekseen.

Omistajalle oli annettu 2 viikkoa aikaa tehdä selvitys siitä, minkä takia koira oli jäänyt vaille asianmukaista hoitoa. Paikallisen eläinlääkärin mukaan omistaja oli väittänyt, että koira ei ole antanut harjata tai leikata turkkiaan. Kuitenkin koira antoi tarhalle tuloaan seuranneena päivänä täysin tuntemattoman ihmisen sekä harjata että leikata turkkiaan ilman minkäänlaisia vaikeuksia.

Lopullista selvitystä koiran hoitamatta jättämisestä omistaja ei antanut, eikä omistaja kuuleman mukaan ollut hakenut postista hänelle lähetettyjä, asiaa koskevia kirjeitä.
Tästä syystä valvontaeläinlääkäri Erja Unkila langetti koiralle lopetuspäätöksen, ilman mahdollisuutta uudelleensijoitukseen. Toisin sanottuna elämän kaltoin kohtelema koiraparka sai maksaa omistajansa tekemistä virheistä. Kun asiasta Unkilalle soitettiin, hän käyttäytyi puhelimessa epäammattimaisesti ja loukkaavasti. Kun hänelle esitettiin kysymyksiä ja pyydettiin perusteluja lopetuspäätökselle, Unkila huokaili ja puhui alentuvaan sävyyn ja hoki hokemasta päästyään, että hän on päätöksensä tehnyt eikä sitä voi perua, eikä asiasta enää keskustella. Toisen yhteydenoton aikana Unkila korotti ääntään ja toisteli koppavasti että asia on loppuun käsitelty. Onko tämä sopivaa käytöstä virkamieheltä?

Pikainen haku internetistä paljastaa, että monilla tarhoilla ympäri Suomea huostaanottotapauksissa ensisijainen vaihtoehto on aina löytää eläimelle uusi koti. Lopetus mainitaan yleensä siinä yhteydessä, mikäli koira todetaan eläinlääkärin toimesta joko fyysisiltä tai henkisiltä ominaisuuksiltaan niin sairaaksi, että lopetus katsotaan sopivimmaksi vaihtoehdoksi. Tässä kyseisessä tapauksessa koiraa ei eläinlääkäri virallisesti edes tarkistanut. Puolestaan lopetuspäätöksen tehnyt Unkila ei ilmeisesti ollut edes nähnyt koiraa. Lopetuspäätös annettiin täysin ilman perusteita, vedoten vain siihen, ettei omistaja ollut noutanut hänelle lähetettyjä kirjeitä asiaa koskien. Kuulemamme mukaan koiran omistaja on vakavasti sairas, hän on aivan hyvin voinut olla jo sen takia estynyt pääsemään postiin noutamaan kirjeitään.

Eläinsuojelulaki sanoo, että takavarikoitu eläin saadaan heti lopettaa, myydä tai muutoin luovuttaa, jos sen arvo on vähäinen tai jos sen hoidon järjestäminen ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista. Irtokoiria ko. tarhalla säilytetään 2 viikkoa, ja mikäli sinä aikana omistajaa ei löydy, koiralle etsitään uusi koti. Mihin perustuen tämä koira ei saanut mahdollisuutta uuteen, rakastavaan kotiin? Senkö takia, ettei omistaja noutanut kirjeitään? Miten tällainen voi olla mahdollista? Vai onko vaakakupissa kenties painanut ennakkoluulot rotua kohtaan? Välinpitämättömyys? Mielivaltaisuus?

Asian tiimoilta kysyttiin mielipiteitä muutamalta eri taholta, ja eräästäkin eläinsuojeluyhdistyksestä sanottiin, että ko. lopetuspäätös kuulostaa täysin perusteettomalta ja mielivaltaiselta.

Mutta, tuulimyllyjä vastaan on vaikea taistella paljain käsin. Mitäkö merkitystä tällä asialla on? Ainakin sillä olisi ollut merkitystä juuri tuolle koiralle, mutta nyt se on jo liian myöhäistä, sillä viaton koiraparka on jo lopetettu.

Ainakin elämänsä viimeiset kolme viikkoa tuo lempeä nalle sai tuntea olevansa tärkeä ja rakastettu paras ystävä, se sai maistaa sitä elämää jonka se olisi ansainnut osakseen jo pennusta saakka. Siskoni hoiti sitä kaikella rakkaudella, kävi sen luona monta kertaa päivässä, ruokki sen asiaankuuluvasti ja unohtui sitä halailemaan ja rapsuttelemaan hyväksi toviksi, niin rakastettava persoona tuo koira oli. Joku onnekas olisi saanut siitä todellisen Parhaan Ystävän, mikäli sille olisi vain annettu mahdollisuus.

Yritimme taistella tämän koiran puolesta, mutta se ei riittänyt."