Lieksan Vuonisjärvellä Joensuuntiellä sattui maanantaiyönä kello kolmen jälkeen raju ulosajo, jossa apukuljettajan paikalla ollut vuonna -76 syntynyt mies loukkaantui poliisin mukaan vakavasti. Vuonna -91 syntynyttä kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, sillä hän puhalsi poliisin alkometriin 1,86 promillen lukemat.
Onnettomuus sattui Joensuuntiellä Julkuvaarantien risteyksestä noin kilometrin verran etelään. Henkilöauto ajautui pois tieltä ja pyöri katon kautta ympäri päätyen lopulta kylki edellä puuhun. Pelastuslaitos joutui irrottamaan apukuljettajan paikalla olleen miehen ajoneuvosta. Hänet kuljetettiin Pohjois-Karjalan keskussairaalaan. Hänen tilansa oli vielä maanantaiaamuna kriittinen.
Kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa lievästi. Hänet kuljetettiin terveyskeskukseen hoidettavaksi.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Oliko suomalaisia,taas?
Vanha?
Olipahan vanha tai uusi jokaiselta rattijuopolta auto valtiolle ja kortti pois!!!!!!!!!!!
Tuolla kyseisellä tojotan romulla valtio jotakin tekee?Sormet tollasilta pitäis pätkiä.
Mieluummin katkasta se kaasujalka.. kun ne sormet ei sit enää pidä ratissa niin tulee helpommin ulosajoja.. heh:)
Onko tää nyt joku uus juttu vai se muutaman kuukauden takainen? Siis jokseenkin samoilla kohdin sattui aikalailla vastaavs onnettomuus jo aiemmin...
Rattijuoppo. On rattijuoppo
Tuo aloitushan kertoo kaiken , ihan niin kuin se jo toinen huumausaine rikos vähälle aikaa Reunatiellä , ei tietenkään voi kertoa rikoksen tekijän etnistä alkuperää , sehän olisi vihapuhetta, kun jättää sen jutussa mainitsematta, on tekijä tietenkin syntyperäinen juoppo lieksalainen. Eihän lieksan maahanmuuttajat juo ,polta tai saatikka käytä huumeita, sehän tuo nyt olisi kauheaa edes ajatella noin(näin siis kaikki asioitten hyssyttelijät asiat näkevät ja kokevat, surullista .)
Työnnä anukseesi nuo mamupuheet!Tässä puhutaan rattijuoppo ihmisten tappajista.
vitun rattijuoppo paskat!!!
Mitä järkee on vanhaa juttua laittaa palstalle?