Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Voitteko kertoa miksi mies etääntyy kumppanistaan?

Apuapyytäen

Anteeksi että tungen isien palstalle mutta haluaisin tietää mahdollisia syita asiaan.

Mieheni on etääntynyt minusta ja lapsista viimeaikoina todella paljon. On kotona mutta puuhaa yksin (koneella tai katselee teeveetä). Mies ei puhu minulle paljon mitään eikä osallistu kodin hoitoon. Lapsien kanssa "leikkii" katsoo koneella istuen mitä lapset puuhaa, ei välttämättä kuitenkaan huomaa jos lapsi lähtee liikkeelle (taapero jonka perään tarvitsee katsoa) eli keskittyy vain koneeseen.
Saattaa unohtaa tyystin sovitut asiat ja nyt on mm. pahoitellen sanonut ettei voi osallistua ruokakustannuksiin kun ei ole rahaa (töissäkäyvä mies)..
Itselläni on paha olla ja joka kerta kun mies lähtee ovesta sanomatta sanaakaan mietin tuleeko hän ollenkaan takaisin :/

123

9999

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • masentunut?

      Mies voi olla esim. masentunut, kyllästynyt tai tietokoneriippuvainen. Jokapäiväinen elämänne kaipaa jotain muutoksia ettei kaikki menisi aina samalla rutiinilla. Voitteko harrastaa jotain yhdessä, matkustella, kyläillä, ulkoilla ... Koti-illoistakin voi järjestää vaihtelevia, tehdä juhlahetkiä ja myös kahdenkeskisiä iltoja. Omaa aikaa ja yksinoloa tarvitaan tietysti myös välillä.

      • kaamoskaappi

        Tolla äijällä on TOINEN NAINEN. Ei EPÄILYSTÄKÄÄN. valitan


      • kottarais-koiras
        kaamoskaappi kirjoitti:

        Tolla äijällä on TOINEN NAINEN. Ei EPÄILYSTÄKÄÄN. valitan

        Naisten ylettömän suuret vaatimukset masentavat monia miehiä.
        Siinä yksi syy miksi en itse mene enää koskaan parisuhteeseen.


      • parisuhde mies
        kottarais-koiras kirjoitti:

        Naisten ylettömän suuret vaatimukset masentavat monia miehiä.
        Siinä yksi syy miksi en itse mene enää koskaan parisuhteeseen.

        mies voi olla masentunut.kiire työelämä.et maininnut että meneekö ovesta ulos lähi kuppilaan kaljottelle.oli vähän arvelluttavaa arvostella tekemisiä ja tekemättä jättämistä


      • Yleistystä vihaava
        kottarais-koiras kirjoitti:

        Naisten ylettömän suuret vaatimukset masentavat monia miehiä.
        Siinä yksi syy miksi en itse mene enää koskaan parisuhteeseen.

        Miehilläkö ei muka koskaan ole suuria vaatimuksia naisten suhteen? Naiset tuntee ihan samalla tavalla, joten näin ollen argumenttisi on invaliidi.


      • Höm
        Yleistystä vihaava kirjoitti:

        Miehilläkö ei muka koskaan ole suuria vaatimuksia naisten suhteen? Naiset tuntee ihan samalla tavalla, joten näin ollen argumenttisi on invaliidi.

        Ei invalidi vaan syrjivästi yleistävä. Miesten ja naisten ylettömän suuret vaatimukset masentavat monia miehiä ja naisia. Pointti pysyy.


      • Onhan tuo...
        parisuhde mies kirjoitti:

        mies voi olla masentunut.kiire työelämä.et maininnut että meneekö ovesta ulos lähi kuppilaan kaljottelle.oli vähän arvelluttavaa arvostella tekemisiä ja tekemättä jättämistä

        ...aloittajakin etääntynyt kun tietokoneelta kyselee mikä tuossa miehessä mättää.

        Aloittajalla on eron pelkoa, eikä siksi kysy mieheltä kunnolla asioita, sitten se suhde jatkuu puolitehoilla.

        Heittäkää helvettiin koko suhde raakile.

        Ota sellainen asenne, että tämä loppuu nyt kyllä joka tapauksessa, ja ota rohkeasti esille joka asia mikä vaivaa, ja siihen se homma sitten kaatuu taikka jatkuu.


      • VILI VILPERI
        kottarais-koiras kirjoitti:

        Naisten ylettömän suuret vaatimukset masentavat monia miehiä.
        Siinä yksi syy miksi en itse mene enää koskaan parisuhteeseen.

        "Naisten ylettömän suuret vaatimukset" tai "Miesten ylettömät vaatimukset". Voisitko tarkentaa tyhmää, mitkä on "ylettömän suuret vaatimukset". Mitä naiset ja/tai miehet vaatii, sinä kirjoitat naisista mutta koskee yhtälailla miehiäkin. Mitä on ne "ylettömän suuret"?


      • 2kertaa jätetty
        VILI VILPERI kirjoitti:

        "Naisten ylettömän suuret vaatimukset" tai "Miesten ylettömät vaatimukset". Voisitko tarkentaa tyhmää, mitkä on "ylettömän suuret vaatimukset". Mitä naiset ja/tai miehet vaatii, sinä kirjoitat naisista mutta koskee yhtälailla miehiäkin. Mitä on ne "ylettömän suuret"?

        Itselleni tuli ero kuukausi sitten, kun en enää jaksanut yrittää vastata vaimoni loputtomiin vaatimuksiin ja odotuksiin. En tiedä miten yleistä tämä on, mutta ymmärrän täysin ylempänä olevan kommentin.
        Joillekin naisille mies tuntuu olevan heidän oman elämänsä jatke, täydellisen parisuhteen ja perheonnen rakennustarvike. Miehestä tuntuu, että vain vaimon asiat ovat tärkeitä. Vaimo sanoi, etten puhu, mutta: kun yritin joskus pysäyttää hänet kuuntelemaan, miltä minusta tuntui, huomasin, ettei se ollutkaan hänelle tärkeää. Sain pari järkevää neuvoa, miten minun pitäisi tai olisi pitänyt toimia. Siis juuri sitä, mistä miehiä varoitetaan suhtautumisessa naiseen: osoita myötätuntoa ja samastumista sen sijaan, että yrität rationaalisesti ratkaista ongelman. Hänen asioitaan meillä käsiteltiin aamusta iltaan, työt, harrastukset, ystävät, unelmat...minä, minä minä...
        Minun vaimoni (ex) on itsekeskeinen ihminen, jota yritin palvoa ja rakastaa niin paljon kuin jaksoin. Mutta kun mikään ei riittänyt. Meillä oli hieno 300 m2 omakotitalo ja molemmilla työt, mutta hän halusi elämältä jotain enemmän. Minun olisi pitänyt löytää parempi työ, ulkomaan matkoja piti olla enemmän. Parisuhteen piti olla taivaallisen ylimaallista. Rakastelun piti olla henkinen ja uskonnollinen kokemus, jne... pienet yhteiset hetket arjen keskellä eivät olleet mitään. Lopulta huomasin olevani vain tylsä, masentunut ihminen mahdottoman edessä.
        On minussa itsessänikin vikaa oltava, kun minut jo toisen kerran jätettiin. Varmasti olen huono puhumaan vaikeista asioista. Mutta pitääkö kaikesta tehdä niin vaikeaa? Hassisen Kone lauloi: "Annettu on kaikki mitä onneen tarvitaan - kädet levällään sen kaiken eessä itketään..."


      • mies 32
        2kertaa jätetty kirjoitti:

        Itselleni tuli ero kuukausi sitten, kun en enää jaksanut yrittää vastata vaimoni loputtomiin vaatimuksiin ja odotuksiin. En tiedä miten yleistä tämä on, mutta ymmärrän täysin ylempänä olevan kommentin.
        Joillekin naisille mies tuntuu olevan heidän oman elämänsä jatke, täydellisen parisuhteen ja perheonnen rakennustarvike. Miehestä tuntuu, että vain vaimon asiat ovat tärkeitä. Vaimo sanoi, etten puhu, mutta: kun yritin joskus pysäyttää hänet kuuntelemaan, miltä minusta tuntui, huomasin, ettei se ollutkaan hänelle tärkeää. Sain pari järkevää neuvoa, miten minun pitäisi tai olisi pitänyt toimia. Siis juuri sitä, mistä miehiä varoitetaan suhtautumisessa naiseen: osoita myötätuntoa ja samastumista sen sijaan, että yrität rationaalisesti ratkaista ongelman. Hänen asioitaan meillä käsiteltiin aamusta iltaan, työt, harrastukset, ystävät, unelmat...minä, minä minä...
        Minun vaimoni (ex) on itsekeskeinen ihminen, jota yritin palvoa ja rakastaa niin paljon kuin jaksoin. Mutta kun mikään ei riittänyt. Meillä oli hieno 300 m2 omakotitalo ja molemmilla työt, mutta hän halusi elämältä jotain enemmän. Minun olisi pitänyt löytää parempi työ, ulkomaan matkoja piti olla enemmän. Parisuhteen piti olla taivaallisen ylimaallista. Rakastelun piti olla henkinen ja uskonnollinen kokemus, jne... pienet yhteiset hetket arjen keskellä eivät olleet mitään. Lopulta huomasin olevani vain tylsä, masentunut ihminen mahdottoman edessä.
        On minussa itsessänikin vikaa oltava, kun minut jo toisen kerran jätettiin. Varmasti olen huono puhumaan vaikeista asioista. Mutta pitääkö kaikesta tehdä niin vaikeaa? Hassisen Kone lauloi: "Annettu on kaikki mitä onneen tarvitaan - kädet levällään sen kaiken eessä itketään..."

        Niin minullekin kävi tyttöystäväni kanssa. Vuoden vaihteessa sain tarpeekseni. Seurustelimme kaksi vuotta. Vaatimukset koveni koko
        ajan. Vuoden seurustelun jälkeen hän halusi jo lapsen koska koki
        olevansa 32 vuotiaaksi vanha. Sanoin että pitäisi vielä odottaa jotta voitaisiin oppia tuntemaan toisemme kunnolla sen jälkeen voitaisiin
        harkita. Hän muutti juttua sen jälkeen kun erosimme olisi hän voinut odottaakkin 35 vuotiaaksi. Yhteen muuttamisella painosti mutta kun katsoi hänen omaa huushollia tajusin että minä muutun tiskaajaksi jos yhteen muutetaan. Hänelle ystävien ja kavereiden mielipiteet painoivat enemmän kuin minun mielipiteeni. Koin että puhun umpiluulle. Yritti kyykyttää mutta pidin puoleni loppuun saakka. Kokemuksena karmivan kamala. Olisi vaihtanut tämän kaksi vuotta johonkin muuhun, mutta yritin sinisilmäisesti loppuun saakka ja väsyin kaikkeen. Onneksi löytyy kohtalo tovereita.


    • Naisille rajat.
      • Kiero 'kaveri'

        Ihan asiallinen havainto tuo Tony Dunderfelt juttu. Sitten on myös sekin, että ihmisen pitäisi kaikista hyvistä neuvoista huolimatta olla oma itsensä.

        Nyt kun tuon psykologin oppia joku nyhverö mies alkaa soveltamaan, niin huomaakin onnistuessaan olevansa naimisissa jonkun toisen miehen naisen kanssa, ja oma identiteettikin on siinä samalla kadonnut.

        Oliko tässä Psykologi Tony Dunderfeltillä oma lehmä ojassa, tulevaisuuden varalle uutta vaimoa rakentaa toisen miehen avulla?


    • Samoja kokemuksia

      Yritä mahdollisimman pian järjestää miehesi kanssa aikaa kahden kesken jutella rauhassa. Kerro hänelle miltä sinusta tuntuu ja yritä saada hänetkin avautumaan tunteistaan, toiveistaan perheenne, arjen ja tulevaisuuden suhteen. Voit aivan hyvin suoraan kysyä miten hänellä ei ole rahaa, kun kuitenkin kummankin kuuluisi osallistua perheen menoihin. Peliriippuvuus voi olla yksi syy rahojen hupenemiseen.

      Itselläni on samankaltaisia kokemuksia miehen etääntymisestä. Ajattelin olevan normaalia lapsen syntymän ja arjen kiireiden tuomia muutoksia aikaisempaan nähden. Emme myöskään siinä vaiheessa enää keskustelleet asioista oikeasti, vain pakolliset arjen pyörittämiseen liittyvät asiat. Meillä myös mies linnoittautui iltaisin tietokoneen ääreen toiseen huoneeseen eikä ollut juurikaan kiinnostunut yhteisestä tekemisestä perheenä. Annoin asian mennä liian pitkälle siihen puuttumatta, ja lopulta selvisikin, että mies oli kyllästynyt nykyiseen elämäänsä ja oli löytänyt kuuntelijan ja säpinää toisesta naisesta, jonka kanssa illat viestitteli. Emme saaneet enää asioita korjattua ja erosimme.

      Toivottavasti teillä asiat korjaantuvat ja käyvät paremmin päin :) Mutta ota sinä nyt joka tapauksessa ohjat käsiisi ja selvitä mistä miehen käyttäytymisessä on kysymys...

      • nalakutinnalakuta

        Ettei vaan naisten pitäisi katsoa peiliin ja miettiä mitähän on tullut tehtyä väärin että mies erkaantuu. ... nalkutusta (taas sun sukat...,vie roskat, et ole sitä etkä tuota, voisitko sitä ja tätä jne.), liikaa vaatimuksia, ei seksiä, ei hellyyttä, ei iloisia asioita kotona,
        .. tai sit ukko on löytänyt toisen :(


      • kalat1

        Lähes kuin kuvaus omasta elämäntilanteestani.Olemme olleet yhdessä pikkuisen toista vuotta nyt ja hyvin on hiljaista toisin sanoen mieheni on todella hiljainen.Viikolla ei ole paljoa asiaa vaimokkeelleen,mutta kännyn soidessa suu soi myös.nukummekin yleensä erillämme toinen olkkarissa sohvalla ja toinen makkarissa,ellei hormoonit halua jotain muuta.
        Mitään isoa riitaa ei ole ollut.olen jutellut anopin kanssa ja hän on tuumaillut poikansa olleen aiemminkin yhtä hiljainen.
        Enpä tiedä tulevaisuudesta.Hiljaa osaan olla yksinkin.
        Miten saisin pelastettua suhteemme?


      • kalat1 kirjoitti:

        Lähes kuin kuvaus omasta elämäntilanteestani.Olemme olleet yhdessä pikkuisen toista vuotta nyt ja hyvin on hiljaista toisin sanoen mieheni on todella hiljainen.Viikolla ei ole paljoa asiaa vaimokkeelleen,mutta kännyn soidessa suu soi myös.nukummekin yleensä erillämme toinen olkkarissa sohvalla ja toinen makkarissa,ellei hormoonit halua jotain muuta.
        Mitään isoa riitaa ei ole ollut.olen jutellut anopin kanssa ja hän on tuumaillut poikansa olleen aiemminkin yhtä hiljainen.
        Enpä tiedä tulevaisuudesta.Hiljaa osaan olla yksinkin.
        Miten saisin pelastettua suhteemme?

        Miehet eivät välttämättä kaipaa "läheisyyttä" samalla tavalla kuin naiset.

        Olette tutustuneet toisiinne ja asutte yhdessä. Miehen kannalta suhde on onnistunut ja sitä hoidetaan kaikella sillä, mikä suhteen siinä vaiheessa tarpeelliseksi katsotaan.

        Yhdessä nukkuminen ei ole mikään välttämättömyys suhteelle. Ihminen nukkuu sitä paitsi paremmmin yksinään, kun toinen ei ole vieressä potkimassa tai kuorsaamassa, muista immissioista nyt puhumattakaan.

        Varmasti omat tunteenkuohusikin ovat suhteen alkuajoista laantuneet. Elämä arkipäiväistyy. Kenties miehesi on tavoittanut arjen nopeammin kuin sinä. Toisaalta saatat kaipailla niitä suhteen alkuaikojen tunnekuohuja arjen keskelle ja syytät miestäsi siitä, ettei hän saa sinussa tätä kipinää enää aikaiseksi.

        Veikkaan, että jos vain odotat, että miehesi alkaa viihdyttämään sinua paremmin kuin Putouksen irvokkaat sketsihahmot, se jää tapahtumatta. Putoatte suhteestanne molemmat, eikä siitä edes äänestetä.

        Pitkän suhteen etuja on, että kaikesta voi keskustella. Oikeastaan kyky keskustella itselleenkin kiusallisista asioista taitaa olla pitkien suhteiden salaisuus ellei jopa niiden edellytys. Onneksi keskustelemaan opitaan ajan kanssa.

        Loppujen lopuksi elätte kumpikin omaa elämäänne. Vain keskustelemalla voitte sovittaa ne yhteen.


      • puhukaa

        Minulla ei ole henkilökohtaisia kokemuksia, mutta tuo samoja kokemuksia-nimimerkki puhui kyllä asiaa. Joko rahat ovat menneet peliriippuvuuteen (esim. nettipokeri) tai hän chattailee toisen kanssa ja rahat menevät tähän uuteen elämään. Tähän sopii siis se, että aina koneella, ei rahaa ja häippäisee vain.

        Ehkä voit ensin vähän kerätä taustatietoa, jos pelottaa ottaa puheeksi. Esim. katso onko tietokoneen sivuhistoria jäljellä vai onko se tyhjennetty. Onko kännykkä aina vain hänen käsissään, ettet vahingossakaan pääse sitä näkemään?

        Jos mikään noista ei täsmää, mies voi olla myös lievästi masentunut. Silloinkin asiasta pitää puhua.

        Tässä ei mielestäni auta muu kuin nostaa kissa pöydälle. Tsemppiä totuuden kanssa, oikeasti.


    • enkattelis

      En tiedä mikä vaivaa mutta herättelevä kysymys olisi esim. "Haluatko että täytän avioerohakemuksen?" Oletan siis että olette avio-eikä avopari.
      Ongelmat ovat nyt miehen päässä. Pariterapiasta, seurakunnan parisuhdetyöstä tms. voi olla apua, mutta vasta konkreettisen erouhkailun jälkeen. Mies ilmeisesti on niin mukavoitunut, että kuvittelee voivansa tehdä mitä lystää sillä välin kun "mamma passaa" siellä hellan ja pesukoneen välillä.

    • g5555

      Mielestäni asiasta kannattaa koettaa keskustella rauhallisessa ja rakentavassa ilmapiirissä. Syyttely ja syyllistäminen yleensä vaan pahentaa asioita sekä saa sulkeutumaan.

      Sulkeutuneisuus voi johtua jostakin rahansyöpöstä nettipelistä tai vaikeasta tilanteesta työpaikalla, vain miehesi tietää. Käytös viittaa todella paljon myös toiseen naiseen, mutta tosiaan nämä ovat vain arvauksia.

    • Jokota

      Joo mihinköhän on ne rahat menneet? Ettei olis joku velkaongelma, mitä pimittää sinulta ja keskittää ajatukset pelaamiseen kun ei pahalta ololtaan muuhun pysty. Oletteko tietoisia toistenne raha-asioista? Yhteisessä taloudessa olisi kyllä syytä työssäkäyvän osallistua ruoka- ja asumiskuluihin ihan minimissään, nosta kissa pöydälle ja sano, että haluat jutella vähän raha-asioista.

      Anna miehelle tilaisuus puhua suu puhtaaksi ja älä tuomitse, pidä keskustelun sävy mahdollisimman kepeänä, että uskaltaa puhua. Jos hänellä on velkaongelma, niin voitte yhdesä alkaa selvittää vyyhtiä. Alkuun vaikka tapaaminen velkaneuvojan kanssa ja talouden kulujen minimoisti. Jos luottotiedot vielä on niin yhdistelylaina pankista? Älä vaan itsellesi kuitenkaan ota hänen lainojaan, suhde voi kariutua vaikka velat saisitte hoidettua..sitten olet kusessa itsekin!

      Jos mies kieltää ongelmat, voit joku kerta vilkaista tietokoneelta sivuhistoria ja katsoa onko siellä jotain rahapelisivuja selaistu..Niin ja ilman tietokonettakin voisi koettaa olla vaikka viikon pari, jos vaikka alkaisi mies elämään oikeeta elämää, eikä sitä virtuaalielämää vaan.

    • Apuapyytäen

      Kiitos vastauksista!
      Pyrin saamaan jutteluyhteyden mieheeni jotta selviäisi mikä mättää. Raskasta on kotihoidontuella pyörittää taloutta yksin mutta suurempi haitta on tuo etääntyminen, kun ei saa apua mihinkään asiaan.
      Toivottavasti asiat selviää nopeaa koska omat voimat alkaa huveta kun energiaa kuluu tämän miettimiseen.

      • Vesa 35

        Et ole kertonut maksaako mies asumisen ja auton yms.. puhuit vaan ruokamenoista !! ??? Ei ole tietoa asumiskustannuksista miehen palkasta yms.. seikoista, joten talous puoleen on todella vaikea sano mitään..

        Et kertonut kuinka monta lasta on ?

        Moni asia voi vaikuttaa... "sulkeutumiseen".. Jos omia mietteitä nyt ajattelisin... "Tuolta ajalta".. Huom !! meidän tilanne ja oma fiilis silloin.
        Missä oli vikaa:
        -Työt (omat)
        -Nainen kotona ei tienaamassa
        -Koti aina sotkuinen
        -seksi

        Tähän päälle vaimoni piti saada kallis auto ja siihen päälle kallis vanha omakotitalo, jossa oli kokoajan jotakin remonttia sitten kaikki sisustus uusiksi ja sitten olisi pitänyt jäädä lasten kanssa kotiin "pakotin töihin"..
        Siis hermo ei vaan olisi kestänyt et ollaa kotona lasten kanssa.. (2lasta ikäero 3-v).
        Itse olen säästäväinen tarkka rahasta ja tykkään että koti on siisti ymmärrän toki että lapset ja muutenkin en tarkoita nuoltua, mut en jaksa että kokoajan jos ei itse laita on tiskipöytä täynnä astioita.. Ei niinkään kiinnosta onko pölyä yms.. hiekkaa mut tuo syömis ympäristö/tiskipöytä olis ihan kiva jos joku muukin siivoais..
        Itse olin tosi suutunut/vihainen/otti kaaliin/yms.. etten puhunu tai äksyilin useasti..
        Meillä ei ollut rahavaikeuksia, mutta tuntui kaikki vanhat säästöni ja tienestini meni nyt talon rojuun...ja vaimoni oli huolista vapaa ja oli kuin kaikki olisi hyvin..

        Tähän monta muutakin pientä pointtia.. Olen aina hoitanut meidän asiat niin laskut kuin ihan kaikki muutkin juoksevat asiat sekä kaupat yms..
        Sama ketutus jatkui vielä vaimoni mentyä töihin, koska yövuorojen jälkeen olin aina lasten kanssa sekin nukkumattomuus yms.. jatkuva kaikesta asioista huolehtiminen stressas lisää. Olin ns. kaiken vapaan töistä lasten kanssa, jolloin vaimoni oli töissä.
        Aina hän on ollut kiltti erittäin ihana ihminen, eikä oikein koskaan valita mistään luotettava paitsi asiat unohtuivat ja ne eivät hänen mielestään olleet tärkeitä yms.. ja mielellään antoi kaikki asioiden hoitua itsestään.. Ei ole sosiaalinen.. mielummin yksin tai meidän perheen kanssa ei tykkää paljoa kavereitaankaan nähdä. Hänellä on erittäin hyvä itsetunto ja vahva ihminen henkisesti.

        No tässä on menty kokoajan eteenpäin.. Pikkuhiljaa vaimoni opetteli maksamaan laskuja alkuun tuli tosin karhukirjeitä ja pikku hiljaa monia pikku asioita tullut ja meillä menee nyt ihan hyvin, kun saatu tämä talon rotiskokin korjautettua melkein kuntoon.
        Hän vaihtaa pyöränrenkaita yms lamppuja kotiin .. Tuntuu et ensin pitää pistää pientä pakkoa et pitäähän sinunkin nämä selvät jutut tehdä ja uusi juttu tulee taas tehtyä ja ne rupeaa luonnistumaan..
        Edelleen olen kaiken aikaa lasten kanssa, ei todellakaan haittaa lapset jo koulussa eli isoja.. Teen ruokaa käyn kaupassa ja teen muitakin kotihommia, mut tässä ei ole mitään muuta kuin positiivista kokoajan hän ottaa vastuuta kaikesta lisää... Tosin edelleen tuo tiskipöytä kammottaa, kun siihen ei kukaan muu koske argh !!

        Sekavan selitykselläni tarkoitan::: puhukaa... Me puhuttiii ihan liian vähän. Osittain siksi että vaimoni on hiljainen eikä mielellään puhu vaikeista asioista ja vaikenee itse heti jos rupeankin keskustelemaan ikäviä juttuja.
        Ja se on sitten aikaansaanut sen etten itekkää jaksa enää ottaa vaikeita asioita esille koska tiedän, jos kyselen jossain vaiheessa hän räjähtää ja se on sit pelkkää huutoa...
        Paljon olen antanut olla ja teen vaan omalla mallilla asioita...

        Toki meillä aikaisemmin ollut seksin kanssa ongelmia tai vaimoni haluaa harvoin tai halusi aikaisemmin (nykyään kun asiat on paremmin myös se sujuu) ja hänen ollessa selvinpäin se on vaan sitä ilman mielikuvitusta... aina kun otetaan meillä on kunnolliset seksi sessiot käynnissä..


      • Apuapyytäen
        Vesa 35 kirjoitti:

        Et ole kertonut maksaako mies asumisen ja auton yms.. puhuit vaan ruokamenoista !! ??? Ei ole tietoa asumiskustannuksista miehen palkasta yms.. seikoista, joten talous puoleen on todella vaikea sano mitään..

        Et kertonut kuinka monta lasta on ?

        Moni asia voi vaikuttaa... "sulkeutumiseen".. Jos omia mietteitä nyt ajattelisin... "Tuolta ajalta".. Huom !! meidän tilanne ja oma fiilis silloin.
        Missä oli vikaa:
        -Työt (omat)
        -Nainen kotona ei tienaamassa
        -Koti aina sotkuinen
        -seksi

        Tähän päälle vaimoni piti saada kallis auto ja siihen päälle kallis vanha omakotitalo, jossa oli kokoajan jotakin remonttia sitten kaikki sisustus uusiksi ja sitten olisi pitänyt jäädä lasten kanssa kotiin "pakotin töihin"..
        Siis hermo ei vaan olisi kestänyt et ollaa kotona lasten kanssa.. (2lasta ikäero 3-v).
        Itse olen säästäväinen tarkka rahasta ja tykkään että koti on siisti ymmärrän toki että lapset ja muutenkin en tarkoita nuoltua, mut en jaksa että kokoajan jos ei itse laita on tiskipöytä täynnä astioita.. Ei niinkään kiinnosta onko pölyä yms.. hiekkaa mut tuo syömis ympäristö/tiskipöytä olis ihan kiva jos joku muukin siivoais..
        Itse olin tosi suutunut/vihainen/otti kaaliin/yms.. etten puhunu tai äksyilin useasti..
        Meillä ei ollut rahavaikeuksia, mutta tuntui kaikki vanhat säästöni ja tienestini meni nyt talon rojuun...ja vaimoni oli huolista vapaa ja oli kuin kaikki olisi hyvin..

        Tähän monta muutakin pientä pointtia.. Olen aina hoitanut meidän asiat niin laskut kuin ihan kaikki muutkin juoksevat asiat sekä kaupat yms..
        Sama ketutus jatkui vielä vaimoni mentyä töihin, koska yövuorojen jälkeen olin aina lasten kanssa sekin nukkumattomuus yms.. jatkuva kaikesta asioista huolehtiminen stressas lisää. Olin ns. kaiken vapaan töistä lasten kanssa, jolloin vaimoni oli töissä.
        Aina hän on ollut kiltti erittäin ihana ihminen, eikä oikein koskaan valita mistään luotettava paitsi asiat unohtuivat ja ne eivät hänen mielestään olleet tärkeitä yms.. ja mielellään antoi kaikki asioiden hoitua itsestään.. Ei ole sosiaalinen.. mielummin yksin tai meidän perheen kanssa ei tykkää paljoa kavereitaankaan nähdä. Hänellä on erittäin hyvä itsetunto ja vahva ihminen henkisesti.

        No tässä on menty kokoajan eteenpäin.. Pikkuhiljaa vaimoni opetteli maksamaan laskuja alkuun tuli tosin karhukirjeitä ja pikku hiljaa monia pikku asioita tullut ja meillä menee nyt ihan hyvin, kun saatu tämä talon rotiskokin korjautettua melkein kuntoon.
        Hän vaihtaa pyöränrenkaita yms lamppuja kotiin .. Tuntuu et ensin pitää pistää pientä pakkoa et pitäähän sinunkin nämä selvät jutut tehdä ja uusi juttu tulee taas tehtyä ja ne rupeaa luonnistumaan..
        Edelleen olen kaiken aikaa lasten kanssa, ei todellakaan haittaa lapset jo koulussa eli isoja.. Teen ruokaa käyn kaupassa ja teen muitakin kotihommia, mut tässä ei ole mitään muuta kuin positiivista kokoajan hän ottaa vastuuta kaikesta lisää... Tosin edelleen tuo tiskipöytä kammottaa, kun siihen ei kukaan muu koske argh !!

        Sekavan selitykselläni tarkoitan::: puhukaa... Me puhuttiii ihan liian vähän. Osittain siksi että vaimoni on hiljainen eikä mielellään puhu vaikeista asioista ja vaikenee itse heti jos rupeankin keskustelemaan ikäviä juttuja.
        Ja se on sitten aikaansaanut sen etten itekkää jaksa enää ottaa vaikeita asioita esille koska tiedän, jos kyselen jossain vaiheessa hän räjähtää ja se on sit pelkkää huutoa...
        Paljon olen antanut olla ja teen vaan omalla mallilla asioita...

        Toki meillä aikaisemmin ollut seksin kanssa ongelmia tai vaimoni haluaa harvoin tai halusi aikaisemmin (nykyään kun asiat on paremmin myös se sujuu) ja hänen ollessa selvinpäin se on vaan sitä ilman mielikuvitusta... aina kun otetaan meillä on kunnolliset seksi sessiot käynnissä..

        Hei!
        Huhhuh, johan voi asiat pitkälle mennä ilman puhumista!

        Mutta siis syy miksi puhuin vain ruokakustannuksista on se että minä maksan asumismnot (vuokra vesi sähkö) ja netin joista tulee 900€/kk.
        Autoa meillä ei ole, asumme kaupungissa ja kaikkialle kävely/pyöräily matka ja julkiset yhteydet ovat hyvät. Lapsia on 2, molemmat kotihoidossa eli minä elän kotihoidontuella perheen lisillä (lapsilisä, kuntalisä jne) ja mies tosiaan on töissä ja saa keskituloisen palkan (ruokakustannukset olisivat noin 600€/kk sisältäen vaipat ja hygienia tuotteet mikä olisi miehen maksettavaa mutta nyt ei ole sitä rahaa ja menee minun asuntosäästöistä).

        Kotitöissä töivoisin lähinnä mieheltä
        a) katsoo lasten perään kun siihen hommaan alkaa
        b) veisi likaiset vaatteet pyykkikoppaan
        c) toiso astiat keittiöön
        Olen ihan täysin sitämieltä että kotiäitinä ruuanlaitto, siivous, tiskaus, pyykkäys yms ovat minun tehtäviä lasten päiksy aikaan mutta voisi työtä helpottaa viemällä tavarat sinne minne kuuluu. Minä siis olen meillä se siistimpi ja siivous tapahtuu 2kertaa viikossa, tiskaus 2kerta päivässä.

        Ja läheisyys.. Myönnän että mitä enemmän mies on vetäytynyt niin sitä kauemmas itsekkin menen. Jos mies nyt tulisi ja halaisi säikähtäisin varmaan jo hengiltä. On vaikea antaa läheisyyttä ihmiselle joka ei edes puhu :(

        Nyt on uudenvuoden aatto, mies ties missä, lapset nukkuu ja niin taidan mennä minäkin!


    • blaaah

      Huoh.. tuossa on kai mun tulevaisuus.. ennen niin ihana mies on raskauden takia etääntynyt, ei yhtäkkiä ole rahaa enää mihinkään, jääkaappiin hän ostaa kaupassa käydessään ruokaa vaan itselleen, ovesta lähtee usein mitään sanomatta johonkin, häntä ei enää tunnu seksikään kiinnostavan.. enkä ole lihonnut tai muutenkaan mielestäni muuttunut, vauvapuheita olen nyt vähentänyt ihan minimiin.

      Mutta toi teidän tilanne vaan jotenkin muistutti omaamme. Jeejee.

    • Apuapyytäen

      Selvis se syy sitten viimein..
      Mies kaipasi vapaata elämää. Oli hankkinut selkäni takana oman asunnon ja muutti sinne 3pv sitten.. Tuli vain muuttoauton kanssa pihaan ja keräs kamansa pois, jätti avaimen ja sormuksen pöydälle.
      Olishan se ollu kiva et olis vähän varotellu ihan sanallisestikkin etukäteen!

      • yksi äiti

        Kamalaa mutta hyvä että lähti. Yksin sinä raukka elätit perheen. Täytyy olla tosi julma tuollaisen miehen että lapsilleenkin voi tehdä noin. Voimia! Pääsit surkeasta miehestä eroon. Saat joskus paremman. Itsekin löysin eron jälkeen rakastavan miehen. :)


      • aikamoinen "mies"

        Jumalauta, millainen vellihousu voi mies olla! Se suun saa avata, jos on joku ongelma. Ja sitten väitetään, että naiset ovat vaikeita ja yliherkkiä.


      • myötätuntoa

        Voi hyvänen aika. Koitahan jaksella. Ja sitten kun aika on katso luottavaisesti eteenpäin. Saatat jopa myöhemmin todeta kaikesta että -hyvä niin.
        Tsemppiä. p.s. saattaapa sillä olla jo toinenkin.


      • puhukaa

        Voi sinua apuapyytäen.... Kyllä oli niin rumasti, lapsellisesti ja itsekkäästi tehty, ettei rajaa. Varsinkin teidän lapsia kohtaan. Kuinka voi vaatia ns. vapaata elämää, kun on pienet lapset. Heidän puolesta olen kovin pahoillani, mutta sinulle ihan oikeasti tämä oli parasta mitä saattoi tapahtua. Ehkä hänellä on jo uusikin nainen katsottuna. Sinä voi nyt keskittyä lapsiisi ja itseesi, rakentaa hyvää itseluottamusta, tiedäthän, että pärjäät yksinkin.
        Kauaskantoisesti on parasta, että noin typerä itsekeskeinen henkilö ei enää pilaa elämääsi. Tee vain lapsillesi palvelus, äläkä puhu heille pahaa isästään.
        Kaikkea hyvää tulevaisuudellesi!!


      • lapasen hylännyt
        aikamoinen "mies" kirjoitti:

        Jumalauta, millainen vellihousu voi mies olla! Se suun saa avata, jos on joku ongelma. Ja sitten väitetään, että naiset ovat vaikeita ja yliherkkiä.

        Joo, ensin ei puhuta, millään, ja "masennutaan" kun vaaditaan "liikoja"..siis perheen normijuttuja vaan ja jonkinlaista mukanaoloa ja osallistumista. mitään ei olla valmiita tekemään ja näkemään vaivaa, sitten suhde loppuu ja ruvetaan marttyyriksi että kuinka kauhee akka olikaan. Vidun lapatossut!


      • kamala tapaus
        myötätuntoa kirjoitti:

        Voi hyvänen aika. Koitahan jaksella. Ja sitten kun aika on katso luottavaisesti eteenpäin. Saatat jopa myöhemmin todeta kaikesta että -hyvä niin.
        Tsemppiä. p.s. saattaapa sillä olla jo toinenkin.

        mitä vaikka oliskin uusi turha ap:n sitä miettiä, eihän tuo nyt ole perheelliseltä ok lähteä vaan ja pakata tavarat kyllon ollu varsinainen luuseri, jättää ja lähtee ilman mitään koko perheen!!!shokkihan tuo on ja iso että noinkin voi tehdä =(


    • Buhuu

      Minulle kävi samoin. Ensiksi muuttui etäiseksi minua ja lapsiamme kohtaan. Oli paikalla, mutta ei läsnä. Yllättäen vain ilmoitti, että lähtee ja takaisin ei tule. Myöhemmin lähdön syyksi paljastui toinen nainen. Voimia ja iso hali.

    • Pimppa hädässä?
      • antakee armoo

        Vuoteen en oo saanu ja muistan TODELLAKIN miltä se tuntuu!


    • molgm,ldö

      Mun muistaakseni Phylliksen synttärit on lokakuun alussa. Phyllis taitaa olla lesbo.
      Asuu Turussa.

    • fffff

      fff

    • Liian pahoja ei saa

      pistää miehillekkään! Siis kysymyksiä. Miksi ihmiset tekee kuten tekee? Toki voisin nyt alkaa selittämään, mutta mitä se nyt ketään hyödyttää? Voitaisiin kysyä myös miksi ...

    • Voidaan kysyä mistä

      tulevat isät saavat sen aviovaimon mallin? Tai muuta hyvin rakentavaa.

    • Voidaan kysyä miksi

      isät kasvattaa poikiaan kuten tekee, ja mikä olisi paras kasvatusmalli tai menetelmä ja mikä yleensä on miehille parasta elämässä tai perheessä tai yhteiskunnassa tai omassa elämässä. Kuka ihminen tietää näihin kysymyksiin sen oikean vastauksen? Varmasti vaimo tai nainen kun kysytään heitä tätä, kenties jopa tyttö, joka ei ole edes täysi-ikäinen vielä eikä miehestä mitään tiedä.

    • Kertokaa nyt viisaat

      miten "miesten" tulee kasvattaa poikiaan että heistä tulisi hyviä aviomiehiä? Ei tätä missään koskaan ole opettu koko ihmiskunnan historisassa, tai sitten en vain mitään tiedä ja kaikiallahan se on ihan selvästi esillä.

    • Ihan ensimmäisenä

      peruskysymyksenä kysyn että onko parempi että poikavauvaa tai poikalasta tai nuorta poikaa opettaa nainen vai mies? Tiedätkö tähän vastauksen ihan oikeasti vai voiko olla jopa joku muu opettaja parempi kuin mies tai nainen, tai isä tai äiti tälle pojalle, onko jokaiselle ihmiselle se paras opettaja elämää varten oma synnyttäjänsä tai siittäjänsä? Kysyn vain nyt ihan nöyrästi tätä teiltä, jotka tiedätte näitä kasvatusasioita. Ihan Suomen ja maailman huiput saa nyt vapaasti osallistua tähän vastaamiseen ja nähdään millainen on hajonta vastauksissa. Hienoa että on tietäviä ihmisiä!

    • jybtrbtrh

      mites se teidän peittojen pöllyttely sujuu jos siellä päässä on kitkaa muualla kuin jalkovälissäsi korjaa tilanne vaikka ihan reippaalla suikkarilla

      • PaappaRillit

        Mutta jos ei mies kertakaikkiaan halua antaa naiselleen suuseksiä?


    • Tuohon aloituksen

      kysymykseen voin sanoa: "EN!"

      Tietysti kun alan selittelemään erilaisia mahdollisuuksia ja syitä ja seurauksia niin hyvin nopeasti lukijat sanoo: "JO RIITTÄÄ!"

      Näin se vain menee ihmisten elämässä, että on vain YKSI, joka tietää, ja hänelläkin on hyvin paljon sanansaattajia, jos nyt ymmärrätte tätä asiaa.

    • Minulle tulee nyt

      yksi kysymys mieleen ja on tämä: "kannattako ihmisen pyrkiä täydellisyyteen?"

      Kertokaa vastaus tähän.

      • Itse vastaan:

        "KYLLÄ!".


      • Kyynisyyteen ei nyt
        Itse vastaan: kirjoitti:

        "KYLLÄ!".

        kannata heittäytyä kenenkään ihmisen.


      • Perfect
        Kyynisyyteen ei nyt kirjoitti:

        kannata heittäytyä kenenkään ihmisen.

        Vastaukseni sinulle "Minulle tulee nyt":

        On sanonta: "Täydellisyyttä ei ole olemassakaan, miksi siis pyrkiä siihen??"

        ts, ei kannata pyrkiä siihen mitä ei ole olemassakaan!


      • Eikä rakkauttakaan!
        Perfect kirjoitti:

        Vastaukseni sinulle "Minulle tulee nyt":

        On sanonta: "Täydellisyyttä ei ole olemassakaan, miksi siis pyrkiä siihen??"

        ts, ei kannata pyrkiä siihen mitä ei ole olemassakaan!

        Vain pelkkä ihmisten itsekkyys.


    • Kysymyksiin aina voi

      kenties olla tuhat ja yksi syytä tai sitten vain YKSI, kuka ihminen sen tietää tai edes tahtoo tietää. Mikä on ihminen, kertokaa te, jotka tämän ihan oikeasti tiedätte, ettekä vain luule tietävänne.

    • Kertokaa naiset

      miksi kasvatatte pojistanne aloituksen kaltaisia aviomiehiä?

    • Tuhansia kysymyksiä

      voidaan asettaa: "miksi ... ?" Entäs vastaukset sitten ... ? On vain YKSI!

    • Tärkein kysymys

      mahdollisesti on: "Miksi Isä ... ?" Vastaus on: "Jeesus riittää!"

    • Silti ihmisenä aina

      loppujen lopuksi voimme vain todeta: "Vain Luoja tietää!" Tietysti Luoja voi tiedon jollekin ihmiselle jostakin asiasta myös tiedon antaa, kuka ihminen sitä tietää. Kenties sinä?

      • Jälleen ei kannata

        kenenkään ihmisen kyynisyyteen nyt heittäytyä.


      • Sanonko mitä?
        Jälleen ei kannata kirjoitti:

        kenenkään ihmisen kyynisyyteen nyt heittäytyä.

        Jätän sanomatta.


    • Eläkää ihmiset nyt

      hyvä elämä, se riittää, kun Luoja on kanssanne siitä samaa mieltä.

      • Vielä kestäkää!

        Jeesus opetti teitä ja kaikkia elämään elämänne täydellisesti kuin Taivaallinen Isä!

        Hyvää jatkoa elämäänne ja kilvoitukseenne ja ihan totuudellisesti.

        Tietysti Isä Jumala tuntee millaista tekoa me ihmiset olemme. Tämä rohkaisuna ja paljon muutakin ... Aina muistakaa että Jumala on hyvä ja Jeesuksessa on varma pelastus!


    • viherpeukalo

      Anna miehellesi kunnon kiihkeää ja villiä seksiä. On jo aika kumma jos ei siitä virkisty ;)

      • Ehkä miehesi tietää

        että on jotain parempaa :)


      • En kuitenkaan tahdo
        Ehkä miehesi tietää kirjoitti:

        että on jotain parempaa :)

        olla ilonpilaaja heti alkuunsa vaikka olenkin tai sitten en vain tiedä näitä juttuja.


    • Ehkä naisten mielest

      se nainti on parasta ja miestenkin? Kuka sitä tietää?

    • Kenties naimalla

      ne kaikki maailman ongelmat ratkeaa ihan itsestään. Tämä lienee sitä pupu-terapiaa.

    • Hyvä alottaneiden

      nyt naida elämänsä kyllyydestä ja sen jälkeen miettiä "mitä tuli tehtyä?"

    • Ehkä juusi se nainti

      etäännyttää sen kumppanin puolisostaan? En nyt väitä että näin olisi!

    • Synti se ihmisen

      ainakin vieraannuttaa Jumalasta ja synnin puolustaminen! Tehkää parannus, mitä se sitten tarkoittaakaan itse kullekin, toiselle yhtä ja toiselle toista, ainoa yhteinen tekijä on varmuudella JEESUS!

    • No niin, nyt on taas

      ilta pilalla tai vain ajatuksia herännyt on tai kuka sen tietää. Jumala tietää jos tahtoo.

    • Lopetan nyt.

      Hyvää iltaa ja yötä kaikille.

    • Teronen

      Kertokaa hyvät naiset minulle yksi asia..
      Naiset valittaa, ettei löydä seuralaista ja mukavaa rehellistä miestä!
      Kun katsoo haku ilmoituksia, niin moni nainen pituudeltaan n. 160-170 cm mutta miehen pitää olla vähintään 175- 190 cm ?? Eli lyhempiä ei kelpuuteta ? Ikäkin mieluummin parivuotta itseään nuorempi ?
      Itse olen eronnut ja hyvässä kunnossa, mukavasti tienaava sekä hyvän itsetunnon omaava mies.
      Mutta on vaikea löytää sopiva nainen esim. tanssipaikoista ym. seuralaiseksi tai vakisuhteeseen. Moni nainen sanonut, kun olisit vähän pitempi, niin meistä tulisi pari.! En minä siinä mitään menetä vaan kyseinen nainen..
      No nyt mennään poikamiehenä porskuttaen, eikä sekään huono ratkaisu ole.
      Mutta miettikää hyvät naiset mitä saatatte menettää vaan tuijottamalla miehen pituuteen.
      Mukavaa rakkaudellista kevättä kaikille..
      T: Tero

      • lyhytmies

        kauhiat on kyllä joo vaatimukset emännillä, ei normaali mies kelpaa mihinkään, eli koita tehdä ittestäs jotenkin epänormaali ja muka kiinnostava :) samanlaisia immeisiä ne naisetkin on, näyttää vaan olevan että heillä vaan saa olla vaatimuksia :)


      • lyhytmies kirjoitti:

        kauhiat on kyllä joo vaatimukset emännillä, ei normaali mies kelpaa mihinkään, eli koita tehdä ittestäs jotenkin epänormaali ja muka kiinnostava :) samanlaisia immeisiä ne naisetkin on, näyttää vaan olevan että heillä vaan saa olla vaatimuksia :)

        On eri asia olla miehen kanssa joka kohtelee psyykkisellä tai fyysisellä väkivallalla, alistaa, haukkuu ja mitätöi naisen.

        Tässä suhteessa ei taida olla mitään ongelmia.


      • pikkunainen

        Itse olen 155cm pitkä ja ennemmin tykkäisin miehestä lähellä omaa pituuttani ;)
        Epämukava jo esim. tanssiakin 190 cm pitkän kanssa.

        Hyvää kevättä myöskin!


      • LILI

        Tero on oikeassa!!! Ei pituus , eikä komistuskin ratkaisee vaan veto !!!


    • macgyrbä

      Ensin pittää naida ja sitten puhua. Näin ne asiat aina selkiytyy. Puhaltakaa yhteen hiileen imekää toisianne.

    • entiiäarvailen

      Niinkuin joku jo vastasikin, niin vaikuttaa tuo etääntyminen, hiljainen ahdistuneisuus ja rahattomuus Peliriippuvuudelta.

      Jos teillä on ns. luvat käydä toisen tilillä, sieltähän se helpostikin selviäisi.
      Peliriippuvuus on todellakin äärimmäisen ahdistava olotila, joka vaikuttaa ihan kaikkeen.

      Tottakai muitakin syitä voi olla, mutta tuot tuon raha-asian esiin kuin se olisi uusi ilmiö.
      Kannattanee oikeasti kahdenkesken yrittää jutella. Ja tietty myös kannattaa ottaa huomioon yleinen masennus. Ei ylikuormittuminen ole pienten lasten perheissä äitien "etuoikeus".

    • iskä

      voisikohan häneltä kysyä asiasta

    • Oman onnensa seppä

      Hyvä Apuapyytäen, rohkaise mielesi ja ota asia miehesi kanssa esille. Kukaan muu ei voi arvailla varsinkaan teitä tuntematta, missä mahtaa olla vika. Kerro mikä mieltäsi painaa ja kysy kysymyksesi suoraan häneltä. Ainoa keino saada vastauksia ja selvittää asioita. Rohkeutta!

      • Omantiensähaltija.

        JA SINULLE. Keskity lukemaan ketju ennen kuin vastaat.
        Mies on lähtenyt menemään jo 1,5 kuukautta sitten.
        Voimia laiskuudellesi ja mahdolliselle lukihäiriölle.


      • Oman onnensa seppä
        Omantiensähaltija. kirjoitti:

        JA SINULLE. Keskity lukemaan ketju ennen kuin vastaat.
        Mies on lähtenyt menemään jo 1,5 kuukautta sitten.
        Voimia laiskuudellesi ja mahdolliselle lukihäiriölle.

        Voimia myös sinulle toisille kohdistettujen viestien tarkkailuun. Täällä sitä riittääkin työsarkaa. Puss och kram!


    • yksi

      Hei
      Oletteko keskustelleet asiasta ja ehkä ulkopuolinen voisi olla apu.

      • Omantiensähaltija.

        Sama sinulle. Lue tuo edellinen vastaus!!!


    • tämmöisiä

      Meillä mies alkoi oleen koneella kaikki ajat mitä töissä ei ollut, myöhään yöhön, loppui kun sanoin suoraan, että lähemme eri osoitteisiin asumaan. Sai siis valita vähentää koneella istumista tai asuu yksinään koneensa kanssa. Tosin ei kyllä missään kulkenut itsekseen, ei siis missään, kaupassa käytiin äkkiä yhdessä, kiire oli koneelle takaisin.

    • aisan kiillottaja

      tyttöystävältä saa hyvää seksiä. mut onneks on vaimo maksamassa puolet laskuista.

    • Tired-82

      On hieno lukea täältä näiden katkerien naisten tilityksiä, joita päivästä toiseen nostetaan etusivulle. Mitä minä olen naisten ja miesten vaatimuksia seurannut, niin useimmat miehet kaipaavat vain seuraa ja hyväksyntää sellaisena kuin ovat. Naiset vaativat työn, omaisuutta, suojaa, prinssin valkoisella ratsullaan hakemaan kuun taivaalta. Sitten kun huomataan, ettei se mies teekään kaikkea niinkuin nainen sanoo, niin siitä ne ongelmat yleensä alkavat. Omien kokemusten mukaan naisissa ei ole koskaan vikaa, he eivät ikinä pyydä anteeksi, tietävät paremmin mikä miehelle on parasta ja kuinka heidän pitää käyttäytyä. Minä elän ainakin elämäni mieluummin yksin, kuin kuuntelen sitä ainaista valittamista. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että ne helvetin pyykit, omaisuus ja tiskit eivät ole maailman tärkein asia.

      Omalla kohdallani olen myös siinä asemassa, että olen masentunut ja työtön. Siinä on kaksi syytä, että ensimmäinenkään nainen ei sinun kanssasi tule aikaa viettämään, koska olet viallinen. Olen tehnyt itse tosielämän testejä ja käynyt baarissa hyvin pukeutuneena, sormus sormessa, näyttäen siltä että rahaa löytyy. Silloin naisia kyllä riittää jonoksi asti ja suorastaan tupataan syliin. Sitten kun ottaa sormuksen pois ja vähän arkisemmat vaatteet, niin johan loppuu lähestymiset.

      Nykypäivän ongelmat ovat lähinnä siinä, että naisten vaatimukset ovat täysin kohtuuttomia ja sitten kun erotaan, niin naiset vievät rahat, tavarat (vaikkei omia olisikaan) ja lapset. Miehelle jää käteen tyhjä luu ja elatusmaksut maksettavaksi. Itse tunnen tälläkin hetkellä 3 itsemurhan partaalla olevaa miestä, joiden ex-vaimot eivät anna edes lapsiaan tavata ja käyttää heitä alistaakseen ex-miestään vielä lisää.

      Miehiä myös syytetään siitä, että he pettävät ja jättävät. Nykyään taitaa sekin olla kääntynyt täysin päinvastoin. Monet miespuoliset tutut ovat puhuneet, etteivät ole koskaan pettäneet, mutta tyttöystävät ovat silti epäilleet ja pettäneet kostoksi. Jatkakaa samaan malliin armon valtiattaret ja pirttihirmut, niin ei tarvitse ihmetellä, että miksi asiat menee näin.

    • erkki sentään

      MIKSI HELKKARISSA on tää nostettu etusivulle ku on jo aikapäiviä mennyttä ja vanhaa tietoa!?!

    • yksi elämä vain30

      Mistä näitä idiootteja oikein tulee kyselemään tyhmiä asioita omaan ainoaan elämään?

      • Olet onnellisessa asemassa.

        Säästyt kaikelta väkivallalta, alistamiselta, haukuilta ja muilta.

        Miehesi tuntuu olevan ihan normaali!


    • tunnistatko

      Miehesi pelaa netissä tai kupongeilla vedonlyöntiä. Siitä jatkuva tvn ja netin tuijottelu. Katsoo osuuko vedot vai ei ja saalistaa seuraavia kohteita. Tuo on ongelma jo ja tarvitsee apua ulkopuolelta. Voi olla että on jo ottanut velkaa vetoihin. Vetää hiljaiseksi.häpeää ja samalla koittaa korjata tilannetta lyömällä lisää vetoja jotta sais rahareiän paikattua. Syvissä vesissä liikkuu, jos tosi veloissa niin voi olla että köydessä pian kiikkuu. Ei uskalla puhua ongelmastaan koska viety jo niin pitkälle.

    • läkäri

      tosi yleinen ongelma josta selvitään sillä että vanhemmat unohtaa muutamaksi tunniksi päivässä lapset ja elävät tämän ajan ainoastaan toisilleen...2 h per vuorokausi...nainen voisi olla aktiivisempi ja aloitteen tekijä...kaikkeen kivaan...
      miehesi on uupunut ja tarvitsee ennenkaikkea huomiota aviopuolison läheisyyttä ja lepoa..

    • sinkkuäiti

      Itse jätin samanlaisen miehen ja nyt olen paljon onnellisempi. Myöhemmin selvisi, että petti minua. Neuvo: heitä pihalle!!

    • kaikkiselviää

      Syy voi olla vaikka peliriippuvuus. Pelannut kaikki rahansa tai sitten velkaa jostain/jonnekin. Toisen naisen mahdollisuuskin on olemassa, vaikkei sitä enää olisi, niin jos on käynyt "vahinko" ja pitää maksaa elatusta?! Jokatapuksessa kaikki ei ole hyvin ja yritä ihmeessä selvittää mikä on!

    • ei mykkä

      Masennusta tai velkaantunut pahasti, mistä johtuu muuten rahan puute, onko pelivelat niskassa. Syitä on monia, eiköhän ne selviä puhumalla. Kyllä nainen saa miehen tuossa vaiheessa puhumaan.

    • Jutelkaa

      Minäkin istuisin sinuna äkkiä alas, ja keskustelisin mieheni kanssa, ja kysyisin suoraan asioista. Hän voi olla masentunut ja 'tylsistynyt', mutta jos semmoinen tilakin jatkuu turhan pitkään, eikä asiaa oteta puheeksi jotta niille voitaisiin mahdollisesti tehdä jotain, saattaa tuossa hyvin käydä niinkin, että mies löytää muualta kuuntelijan tai säpinää. Minullakin kokemusta siitä, että oma suhteemme oli muuttunut hyvin arkiseksi ja lapsen syntymän jälkeen alettiin muistuttamaan enemmänkin kämppiksiä kuin rakastavaisia. Vaikka arkihan kuuluukin olla arkea, mutta sitten sitä helposti hakee lohtua ja tunnetta muualta, jos sitä ei kotona ole !!! Joten kaiken avain parisuhteessa, on KESKUSTELLA aina asioista ja tunteista... niin voi kumpikin yrittää parantaa asioita ja ottaa huomioon toisen tunteet !!! Tsemppiä, toivottavasti selviää !

    • parisuhdevinkkiä

      Ei kait kukaan oikeesti kysele näin tyhmiä?

      Hän ilmisevästi on masentunut. Kun ei voi hoitaa tai tukea perhettään niin tietysti kokee sen masentavana. Miehet olettavat olevansa vastuussa tällaisissa asioissa. Hän syrjäytyy täysin jos et tee mitään ja suhteenne on silloin lopussa. Anna hänen kokea jotain uutta esim. rasvaa perälistosi ja anna hänen ratsastaa oikein sydämensä kyllyydestä ja muista voihkia! Anna hänen vapauttaa sisäinen luolamies. Tällöin hän jälleen tuntee olevansa ihan oikea mies.

      • kenkää perseelle

        Potkaisis nyhjäkkeen vain ulos kodista jos ei osaa itse avata suutaan ja kertoa mikä on hätänä aikuinen mies, ei kai mikään pikku vauva sentään ole.


    • Yhteiset rahat

      Ollaan naimisissa ja eri rahat?? Naurettavaa!

    • han2

      Kysy joskus kuulumisia ja tehkää yhdessä miehenkin ehdoilla asioita -siis edes joskus?

    • tosion

      yrittää peitellä innostustaan toisesta naisesta, menny vähä yli.

    • v,BC_

      Sun miehellä on salaisuus, joko toinen nainen tai pelivelkoja tms. Nosta kissa pöydälle ja kysy kahden kesken häneltä suoraan mikä mättää. Tilanne vaikuttaa lapsii, haluatte tai ette. Tai joku kriisi (kun ikä ei ole tiedossa), miettii omia valintojaan yms.

    • kys y mys???

      Käyttääkö mies huumeita tietämättäsi, rahat loppu ja mikään ei kiinnosta?

    • huhhaak

      Lukekaas kommentteja kans. Alkuperäinen kirjoittaja kertoi jo, että mies oli lähtenyt ennalta ilmoittamatta ja hommannut itselleen asunnon. AP tuskin palaa enää kommentoimaan tähän viestiketjuun.

    • mummeli-59 4-lasta

      Otan osaa.Mulle kävi niin,että lasten syntyessä,mies ei enään tullut lähelle,ei keskustellut mistään,halusi sexiä vain suuressa puutteessa ja suoraan päälle ja sitten selän käänsi.No lapsia oli jo kolme ja molemat oltiin töissä ja minä tietty äitiyslomat pidin,mutta kotona ukko ei panni tikkua ristiin.Oli mun tehtävä lumenaurauksetki ulkona yms.Lapsia katto,kun menin iltavuoroon,mutta vain sivusilmällä.Muuten luki ,katso telkkaria ja etäopiskeli hyvin tuloksin.Minun koulut jäi.No olin kymmenen vuotta hänen kanssa lasten vuoksi,kunnes yksi kerta läksin.Jopa alkoi silloin osoittaa utelua,et miksi.Aiemin,ei voinut edes keskustella,vaik anelin.En päpättäny hänelle kotitöistä yms.Annoin mennä ulkomaillekin poikien kanssa(Tallinnaan,jee)..No joka tapauksessa,mun paras päätös jättää...Nyt sillä parempi nainen,jonka kans tuun juttuun...tai ihan kiva...

    • Westergren

      Hyvä esimerkki siitä kun seksielämä ei ole tarpeeksi tyydyttävää miehen mielestä. Vaikka teillä onkin lapsia, niin jos ignoretat miestä niin tähän se johtaa. Varsinkin jos tätä ennen oli kuiva kausi menossa. Siinä äitiytesi välissä sinun on oltava myös hot.

    • Bobeda

      Elän pelaan kuljen ja laulu ei soi....elämäänsä muutella voi.jaja.

    • toinen nainen?

      Onko rakkaus loppu ja toinen nainen kuvioissa? Joku nuori nainen?

    • liisi1

      Miehet

      Minulle kävi samoin,luulin että mieheni on masentunut hänellä olikin kaukosuhde..Silmin kirkkain valehteli minulle menoista,ajattelin että jotenkin outo..

      Siiten hän tuli yllättäen mökille uuden naisen kanssa ja halusi estellä suvulle,kyllä koko lähipiiri oli kriisssä.
      yli 20 v, jälkeen tajusin että olin sinisilmäinen,olkaa siskot tarkkana valitetttavasti miehet hakeutuvat toisen syliin ja hoivattavaksi herkemmin..
      2 vuotta on mennyt sumussa,aivan turhaan rikottiin yksi hyvä perhe,mutta minkäs teet,järki neuvo on että pitäkää ystävistä huolta, myös kun seurustelette,sitä oikeesti jää aivan yksin,eron jälkeen muuten.

    • kaverixxx

      Joo, toinen nainen kuvioissa, selvä juttu.

    • VILI VILPERI

      Oletko varma, että sillä on töitä? Jos onkin saanut lemput, eikä uskalla kertoa sinulle. Ja sitten se sama vanha: Toinen nainen. Istuu netissä kaiken aikaa, tekeeköhän treffejä? Jos noin vaivaa, kannattaa vähän syynätä niitä polkuja (koneella)

    • Kokemusta

      sinä nisena ota tilanne haltuun
      Srippaa houkutte villiin seksiin
      sinulla on avaimet siihen
      Herätä se aluaikojen halu

      • VILI VILPERI

        On erittäin tärkeä asia seksi suhteessa, mutta ei sillä strippaamisella pitkälle pötki, jos kaikki muu jatkuu ennallaan. Suhde, yhteiselämä vaatii niin paljon muutakin kuin seksiä, jos natsaa vaan tuolla saralla eikä sitten muuten olekaan muuta yhteistä tekemistä/juttelemista jne. niin eiköhän se yhteiselämä ole siinä. Ei ihme, että useimmilla menee noin kehnosti, jos kaikki on laskettu seksin varaan


      • NIMENOMAAN!!!
        VILI VILPERI kirjoitti:

        On erittäin tärkeä asia seksi suhteessa, mutta ei sillä strippaamisella pitkälle pötki, jos kaikki muu jatkuu ennallaan. Suhde, yhteiselämä vaatii niin paljon muutakin kuin seksiä, jos natsaa vaan tuolla saralla eikä sitten muuten olekaan muuta yhteistä tekemistä/juttelemista jne. niin eiköhän se yhteiselämä ole siinä. Ei ihme, että useimmilla menee noin kehnosti, jos kaikki on laskettu seksin varaan

        ..kuvitellaan että ensinäkään suhdetta ei tarvis hoitaa, ja tää muka tapahtuis jollain aktilla pelkästeen. ...


    • Oyutta

      Veikkaan harrastuksien puutetta. Eikö hän harrasta mitään?

      Pelkkä perhe-elämä ennen pitkää leipäännyttää isän. Pakko olla jotain harrastuksiakin.

      Vielä 80-luvulla miehet kalastelivat ja metsästelivät miesseurassa. Se piti isät "sopivasti" etäällä perhe-elämästä ja vastaavaa ei päässyt tapahtumaan... Ne ajat ovat valitettavasti olleita ja menneitä...:(

    • 6+14

      Ap, miehesi on nyt huomannut mihin se opittu elämänmalli johti, eli ettei se tuo tyydytystä vaan tuntuu hyvin turhauttavalta ja tarkoituksettomalta. Tavallinen neuvo tuossa tilanteessa on "hanki harrastus", mutta ei se ratkaise mitään, sillä ei oma elämä ole mikään sivutoimi, oma elämä on se mitä pitäisi elää, eikä se ole sitä opittua elämänmallia, jonka jokainen on oppinut. Suosittele miehellesi Alkuajatusta, ja tutustu siihen itsekin, siitä löytyy tietoa ongelma selvittämiseen eli oman elämän löytämiseen. Kotisivut löytyvät googlaamalla, ja sieltä löytyy jonkin verran materiaalia jonka voi ladata maksutta.

      • parempi ehdotus

        mä suosittelisin ap:n miehelle hirttoköyttä


    • yxsi mies.

      Teidän kanattaa keskustella yhdessä asiasta . Miehesi voi olla väsynyt ,masentunut tai jokin muu syy. Toivon teille voimia jatkaa eteenpäin lastenkin takia.
      Meille miehille voi iskeä kriisi monesta syystä jota on vaikea selittää ja siksi se olisi hyvä keskustella . Onhan mahdollista hakea apua myöskin ulkopuoliselta taholta jotta päästään keskustelemaan ongelmista jos ei muuten voi avautua toisilleen.
      Avun hakeminen ei ole häpeän asia ja ei kannata pitkittää kovinkaan pitkään sillä ongelmat vain pahenee nopeasti ajan kuluessa .
      Kanattaa olla rehellinen puolin ja toisin ja selvittää asiat mistä kenkä puristaa ja tehdä sen jälkeen muutoksia elämään mikälli mahdollista ottaen molempien mielipiteet ja tarpeet huomioon.

      • noin ei tehdä

        no voi vittu olkoon kriisi ei silti omaa perhettä hylätä, tollanen mies sais mennä samantien hirteen eikä lähtee huoriin heti kun vähän tuntuu epämiellyttävälle, päätös on tuossa jo tehty ei ole syytä paapoa aikuista miestä joka pystyy hakemaan itselleen apua, eikä edes mitenkään avaudu aiemmin mitä päänsä sisällä tapahtuu.


    • asijantuntija

      PELIRIIPPUVUUS?

    • 2kertaa jätetty

      Itsekin sain kuulla usein että "istun vaan koneella enkä puhu, jne..." Ero tuli.

      Kehottaisin sinua keskittymään mieheesi, luontevasti niin, ettei hän ahdistu ja koe että häntä painostetaan avautumaan. Ole kiinnostunut hänen asioistaan, hänen persoonastaan. Hellyydellä saa ihmeitä aikaan. Ehkä olet noin tehnytkin? Minähän vain kerron mitä itse olisin kaivannut pystyäkseni puhumaan ja olemaan lähellä.

    • xMäNx

      Käyttäydyin noin jonkin aikaa, kun olin kyllästynyt avovaimon valitukseen, jatkuviin kyseenalaistamisiin ja kunnioituksen puutteeseen. En silloin oikein miettinyt ja tajunnut sitä, koska olin hirttynyt hiljaa siihen suhteeseen. Olin yrittänyt kaikkeni ja lopulta vain kyllästynyt enkä välittänyt enää siitä valittajasta, jolle oli pirun tärkeää joku suihkuletkun asento tai oliko matto suorassa.

      Eihän se lehmä välittänyt minusta, väitti rakastavansa mutta ei ikinä saanut elettäkään sen näyttämiseksi tehtyä. Miksi helvetissä olisin itse osoittanut hänelle yhtään mitään? Viimein kun tajusin ettei näin tarvi tosiaan elää, erosin enkä ole päivääkään katunut. Sinnehän jäi tuskastelemaan ja kaipailemaan, kun ei osannut muuta kuin tumput suorina seistä.

      • vai että lehmä?

        Parisuhde on yhteispeliä, harmi että pitää entistä lehmäksi haukkua. No ehkä hän todella oli ainut syyllinen, etkä sinä ensin jotenkin häntä "hylännyt" tai loukannut. naisen nalkutus on usein tyytymättömyyttä, rakastava mies sen kestää, tietysti ei voi mitään jos toinen ilkeä muutenkin luonteeltaan.


    • halooo

      Kokemuksesta voin sanoa et suurin osa miehistä on sellaisia et haluavat kumppanin mut eivät sitoudu yhteiselämään mitenkään, heidän on päästävä aivan vapaasti hillumaan kaverien kanssa, alkoholi ja vieraat naiset kuuluvat tietenkin heidän elämäänsä.
      Jotenkin tuntuu ettei miehistä kasva aikuisia koskaan eikä heillä ole ymmärrystä tajuta, miltä lapsista tuntuu tulla isän hylkäämäksi.

      Äijä voi olla vaikka lähes kuusikymppinen, niin kuvittelee olevan aivan uskomaton yksilö nuorten naisten silmissä, vaikka ei kykene oikeasti tyydyttämään edes oman ikäistä naista, ainakaan sängyssä koska vanhuus tulee miehelle jo nelikymppisenä.
      Kyllä se nainen on se joka asiat pitää järjestyksessä, miehet ei siihen kertakaikkiaan kykene, ovat enempi lisähoidettavia perheessä.

      Katsokaa äijät peiliin ja ajatelkaa että teillekkin kuuluu vastuu perheestä, tehkää kaikkenne et puolisolla ja lapsilla olis hyvä olla, se on teidänkin VELVOLLISUUS !!!!

      • kuurakettixxx

        On tuossa jonkunverran tekemistä älykkyysosamäärälläkin. No mä olen nähnyt hyvienkin isien narsistipoikia, ja kyennyt vain hämmästelemään mistä poika on geeninsä / sairautensa perinyt, vai onko näitä kouluajan "tarkkislaisia" just nämä tällaiset joista ei kyllä muuta löydy kun ulkokuori mutta sisin täynnä valuvikaa.


    • 2kertaa jätetty

      "Kokemuksesta voin sanoa et suurin osa miehistä on sellaisia..."

      Ihailatavaa jos sinulla on kokemuksia suurimmasta osasta miehiä?
      Ehkä olet kuitenkin vain valinnut tietyn tyyppisiä miehiä? Kaikkea ei vaan saa samassa paketissa. Jos haluat vain raakaa lihaa syövää karjua, saat tuskin imurointiin apua?
      Meitä miehiä on joka lähtöön, ja väitän että perheestään huolehtivia vastuunsa tuntevia miehiä on pilvin pimein. Katsokaa vain naiset muutakin kuin miehen kokoa ja näköä. Huomasin jo kouluaikana että tuppisuuna pönöttävä 190 cm luokkakaveri sai heti koulun seksikkäimmän tytön, kun me vähäismmällä varrella varustetut saimme puhua suu vaahdossa että meitä edes huomattiin.
      Yhteiselämä on monille miehille ihan yhtä rakas asia kuin naiselle. Mutta ainahan ei nykynaiselle arki riitä. Minut jätettiin "tylsänä ihmisenä".
      Vanhuus ei muuten tule miehlle nelikymppisenä - ehkä joillekin, mutta kannattaa siinäkin tehdä vielä tutkimustyötä...

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2122
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1808
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      31
      1781
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1530
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      67
      1496
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1402
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1364
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1322
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1284
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1271
    Aihe