Ystävän lapset

Jos ystävä ei itse kasvata lapsiaan, on sinun parasta puuttua heidän käytökseensä silloin kun olette yhdessä ja se vaikuttaa omaan lapseesi. Onhan tyttärellesi aika hämmentävää, jos kylässä saa ja toiset saavat tehdä sellaista mitä ei omassa kodissa saa. Joskus joutuu komentamaan vieraitakin lapsia, ja siihen on jokaisella aikuisella oikeus, yleisissä kasvatusrajoissa pysyen tietysti.

Entisinä aikoina kun pihapiirissä oli paljon lapsia riitti kun yksi äiti tai isä kävi komentamassa tai neuvomassa koko sakkia, ja sellaista yhteisöllistä kasvattamista pitäisi olla nykyäänkin. Olen myös ihmetellyt, kun samassa uusioperheessä vanhemmat kasvattavat vain omia lapsiaan - kyllä kaikille lapsille pitää olla samat säännöt, riippumatta kenen lapsia ovat.

Ei tuo varmaan sinun ainoa ystäväsi ole? Kuuntelin omia lapsiani ja heidän pyynnostään lakkasimme käymästä kylässä ystävälläni, jonka lapset olivat "kauhukakaroita".

Minä katkaisin välit yhteen ystävääni, jota ei kiinnostanut kasvattaa lapsiaan. Näin teki moni muukin. Kaikki entisen ystäväni 3 lasta ovat kamalia, kurittomia kakaroita, ja olen kuullut, että kaikki puhuvat heistä "kakarat helvetistä".

Ystäväni kasvatti kaikki lapset kotonaan, mies oli töissä. Ystäväni on tulinen ja temperamenttinen luonne, ja hänen kasvatuskeinonsa ovat huutaminen ja korvista repiminen. En koskaan kuullut hänen puhuvan lapsilleen normaalilla äänellä. Hän huusi ja jopa nimitteli lapsia, kävi toisinaan myös käsiksi. En yhtään ihmettele, että lapsista tuli mitä tuli.

Lapset hakkasivat, potkivat, purivat, nipistelivät, sylkivät päälle, nimittelivät, heittelivät esineillä, hajottivat, kirkuivat, karjuivat, riehuivat...Kun heille meni kylään, sai kokoajan olla varuillaan ja katsella ympärilleen. Sain useasti nyrkistä, minua heitettiin kovakantisella kirjalla ja pikkuautoilla päin naamaa, päälleni syljettiin. Minun lapseni saivat myös nyrkistä, ja kerran yksi ystäväni lapsi kaatoi lapseni maahan ja puri selästä niin lujaa, että selkään jäi arvet. Lapseni ei ole koskaan huutanut tuskasta niin kovaa.

Ja mitä teki ystäväni? Katsoi vierestä. Ja kun vasta sitten kun lapset olivat saaneet jotain todella pahaa aikaiseksi, hän huusi ja karjui ja kantoi lapsen hiuksista jonnekin. Minun lapseni katsoivat yleensä sitä menoa suu auki. Ystävän lapset karjuivat ja juoksivat ympäri taloa, ja heidän leikkinsä oli sellainen että toisia kampattiin ja hakattiin, ja tavarat lentelivät.

Minun lapseni kieltäytyivät enää menemästä ystäväni luo. He pelkäsivät sekä ystävääni, että hänen lapsiaan. Ystäväni mies keskittyi lähinnä sohvalla makaamiseen, häntäkään ei kasvattaminen kiinnostanut. Totesi aina vain, että lapsi on terve kun se leikkii (??).

Kyseinen entinen ystäväni on edelleen facebook-kaverini (vaikka emme kyllä sitäkään kautta ole tekemisissä) ja hänellä on jatkuvasti päivityksiä, joissa hän kehuu ihania lapsiaan, ihanaa kotiaan, ihanaa elämäänsä. Kuinka hän on taas leiponut piirakkaa ja pullaa, kullannuput apunaan, kuinka hän on siivonnut ja nauttii nyt illasta ihanan perheensä kanssa...Hänellä on todellakin kulissit pystyssä sosiaalisessa mediassa. Ja varmasti sellaiset ihmiset, jotka eivät häntä hirveän hyvin tunne tai ole nähnyt hänen lapsiaan ajattelee, että vau, onpas tuolla hohdokas elämä. Mutta totuus on aivan toisenlainen.

Ottaisin vastuun oman lapseni kasvatuksesta. On aivan sama miten ystäväsi lapsiaan kasvattaa, et voi siirtää vastuutasi hänelle tai syyttää häntä tyttäresi käytöksestä.

Ottaisin myös vastuun siitä, miten annan itseäni tai lastani kohdeltavan. Ja näin toki olen tehnytkin jos tilanne on vaatinut: en ärähtäisi, se vain ärsyttää enemmän vaan toteaisin rauhallisesti ja päättäväisesti, ettei meille ja meillä puhuta noin.

Vanhemman tehtävä on olla aikuinen ja todellakin kasvattaa omat lapset sekä puuttua tilanteisiin, jossa selvästi käyttäydytään väärin. Jos ollaan vieraillulla talossa on tietenkin talon tavat mutta väkivaltaa eikä muutakaan uhkaavaa tai ilkeää käytöstä tarvitse sietää.

Löyhässä on ystävyytenne jos se vaatii sen, että siedät asioita, joita et hyväksy.