Ymmärtää, mutta ei puhu?!

Minusta ei kuulosta mitenkään epänormaalilta tai huolestuttavalta. Tuskin mikään on vialla, osa vain alkaa puhua vähän myöhemmin kuin lapset keskimäärin. Tytölläsi on kuitenkin useita sanoja ja hän ymmärtää ja saa itsensä ymmärretyksi. Tiedätkö, milloin olet itse oppinut puhumaan? Entä miehesi? Jos suvussa on lievää puheenviivästymää, ei ole mikään ihme, jos tyttönnekään ei niin kovin ajoissa ole alkanut puhua.

En huolestuisi kirjoitti:

Minusta ei kuulosta mitenkään epänormaalilta tai huolestuttavalta. Tuskin mikään on vialla, osa vain alkaa puhua vähän myöhemmin kuin lapset keskimäärin. Tytölläsi on kuitenkin useita sanoja ja hän ymmärtää ja saa itsensä ymmärretyksi. Tiedätkö, milloin olet itse oppinut puhumaan? Entä miehesi? Jos suvussa on lievää puheenviivästymää, ei ole mikään ihme, jos tyttönnekään ei niin kovin ajoissa ole alkanut puhua.

Lue lisää

Meidän naapurin poika ei yli 3-vuotiaana puhunut vielä yhtään sanaa. Hän oli muutaman kuukauden vanhempi kuin tyttäreni, joka tietysti tuolloin puhui jo pitkiä lauseita. Tämän vuoksi lapsilla ei myöskään keskinäiset leikit sujuneet, kun poika ei osannut kuin "mennä tohottaa". Tyttäremme löysi tuolloin leikkikaverin 6-vuotiaasta naapurin tytöstä. Ajan myötä erot näiden melkein samanikäisten leikeissä tasaantuivat, kun pojan hieman väkivaltainen käytös muuttui kiltimmäksi puheen oppimisen myötä.

No diagnoosejahan löytyy monen kirjavaa, josita valita. Ihan vain puheentuottamisen eritysivaikeus voi olla sen erittelemättömämpää syytä koskaan löytämättä, voi olla jotain suunalueen rakennellista poikkeamaa tai sitten afasiaa, dysfasiaa, joiden taustoista vähän eritellymmin tiedetään.

Mutta jos kaksi vuotias ei puhu, niin hyvin usein ihan on vain opittua avuttomuutta. Eli äiti ja isi palvelee ja ymmärtää, eli kommunikaatio on turhaa, lapsi keskittää energiansa monenlaisen muun asian oppimiseen. Ihme kyllä nämä samaiset lapset hyvin usein alkavat puhua pälpättää nopeasti kun laitetaan esim päiväkotiin ja kukaan ei ymmärräkään...

Kiva, että haluat tytöllä olevan hauskaa oppiessa, niin kannattaa. kun mietit puhumistamme, niin sillehän on monia merkityksiä, käyttätarkoituksia. Me nimeämme asioita, me kerromme asioita, me pyydämme asioita, me kuvailemme asioita jne... Kun mietit noita käyttötarkoituksia, vaikka niitä keksisit miten monia tahansa, niin niistä yksi nousee ehdottomasti yli muiden oppimisen motivaation kannalta. Eli se pyytäminen. Eli jos nyt näytät kukan kuvaa ja mallitat ja pyydät lasta toistelemaan perässäsi kukka, niin mitä sitten; miksi ihmeeessä lapsi tuollaisesta innostuisi. Mutta entäpä jos sinulla onkin kiva höyhenistä tehty kutittelija-kukka ja toisessa kädessä pehmo ampiainen joka on valmiina hyökkäyseen ja kysyt kumman hyökkäyksen lapsi haluaa kukka vai ampiainen ja lapsi tietää, että se kumman hän nimeää hyökkää kimppuun, niin jopa alkaa motivoimaan puhumaan. Ja joka tilanteessa samaa menetelmää; lapsi on täpinöissään lähdössä ulos; laitat käden oven kahvalle ja mallitat sanomaan "avaa" ja kun lapsi edes yrittää, ovi aukeaa heti. Lapsi istuu leikkikentän vauvakiikussa, otat kasvojesi eteen katsekontaktiin niinkuin vetäisit normaalistikin vauhtia antaessasi, muttet laskekaan irti ennekuin mallitat ja saat lasta yrittämään sanaa kiikkuu... Eli kun lapsi saa jotain itselleen mieluista pyytämällä niin se on juuri se mikä oppimista motivoi. Monesti näkee että lapsia pyritään saamaan puhumaan tuijottelemalla kuvakirjaa ja osoittelemalla eläimiä ja leikkimällä sitten eläimen äänillä, no joo kai sekin voi jostakusta lapsesta olla hauskaa, pitää tosin olla aika rauhallinen lapsi.