masentaa

vaikka mikä.Yöllä herää pelkoon,masennukseen,
-talous ja mielentervysasiat pelottaa,miten osaa tarttua niiden hoitoon?On työttömyyttää,henkistä painostusta,Pakka tavallaan sekaisin,mistä lähteä purkamaan?
3578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mielenterveystoimistoon.siellä kyllä osataan auttaa tai ainakin neuvoa.eli huomenna heti soitat tai menet käymään.siitä se helpottaa.

Äänestä

mene juttelemaan ammatti auttajan kanssa

Äänestä

Minulla on ollut työuupumus ja loppuunpalaminen jo 4 vuotta, täysin hoitamattomana - johtuen omasta jästipäisyydestäni. Olin 4 vuotta sitten yrittäjänä, yhtiökumppanit teki oharit ja huijasivat, poltin itseni työllä loppuun ja jäin työttömäksi, kaiken konkurssissa menettäneenä. Tämän jälkeen minusta tuntui, ettei kukaan ymmärtänyt kuinka paha olo minulla oli. Työvoimatoimissa vaan sanottiin minulle kun sanoin että en jaksa ajatella töitä, että älä ala hankalaksi tai saat rangaistuksia. Tein sen jälkeen pitkin hampain pätkätöitä suurella vastenmielisyydellä ja olin työttömänä vuoronperään ja olo on vaan pahentunut koko ajan, olen todella masentunut. Jäin juuri työttömäksi vuoden mittaisen työrupeaman jälkeen. Työ oli kerrankin sellaista mistä pidin ja nyt masentaa kun se loppui. Olen ihan loppu henkisesti sekä fyysisesti. Taustalla on tosin muutakin stressiä työuupumuksen lisäksi mm. vakavia perhe-ongelmia (muista ihmisistä johtuvia), muita omia terveydellisiä fyysisiä ongelmia. En jaksa nykyään enää pukea edes aamuisin vaatteita päälle tai kammata tukkaani, ellei ole ihan pakko, siis jos on pakko lähteä kauppaan tms. Aviopuolisoni on jo todella huolissaan terveydestäni, hän onneksi ymmärtää mistä on kyse.

Olen hakeutunut mielenterveystoimistoon nyt vasta terapiaan, sain sinne lähetteen viime viikolla. On pakko hakea apua, olen huolissani jo itsekin itsestäni, koska en enää jaksa mitään ja kaikki inhottaa ja vituttaa ja kyllästyttää, ihan siis evvk-olotila koko ajan. Kaikki asiat ällöttää. Enkä aio välittää siitä tippaakaan, vaikka minut leimattaisiin kuinka mielisairaaksi tai hulluksi, pääasia on, että vihdoinkin voin alkaa purkamaan tätä valtavaa lastia mikä mieltäni painaa, masentaa, ahdistaa ja väsyttää. En ole vielä iässäni ollut näin väsynyt, mutta toivon, että saan jotain konkreettista apua.

Sinulle viestiketjun aloittajalle sanon, hae ihmeessä ajoissa apua - älä jää sinnittelemään masennuksen kourissa niin kuin minä tein. Tilanne voi mennä monta kertaa pahemmaksi, jos antaa masennuksen pitkittyä, niin kävi minullekin. Nyt haen vasta apua, onneksi kuitenkin. Parempi myöhään kun ei silloinkaan. Mutta hae sinä ajoissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


auttakkaa,ken osaa kirjoitti:

vaikka mikä.Yöllä herää pelkoon,masennukseen,
-talous ja mielentervysasiat pelottaa,miten osaa tarttua niiden hoitoon?On työttömyyttää,henkistä painostusta,Pakka tavallaan sekaisin,mistä lähteä purkamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu