Sinä taisteleva Herran seurakunta, ylennä sydämesi uskossa katselemaan Jeesusta Kristusta omana Vapahtajanasi, seuraten hänen pyhiä askeliaan. Vihollinen on kylä tällä viimeisellä ajalla lähettänyt monenlaiset eksytyksen voimat liikkeelle. Jumalan sanaakin se on ottanut tuekseen voittaakseen ihmissieluja itselleen. Apostoli kirjoittaa Efeson Jumalan lapsille: "Niin ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät piispoiksi pannut, kaitsemaan Jumalan seurakuntaa, jonka Hän omalla verellänsä ansainnut on. Sillä minä tiedän minun lähtemiseni jälkeen tulevan teidän sekaanne hirmuiset sudet, jotka ei laumaa säästä. Ja itse teistänne nousevat miehet, jotka vääryyttä puhuvat, vetääksensä pois opetuslapsia peräänsä" (Ap. t. 20: 28–30)
Kuinka monelle on tälläkin ajalla tullut vahinko oman valvomattomuuden tähden. Kun ei ole osoitettu kuuliaisuutta Pyhän Hengen äänelle, niin on tunto pimentynyt ja on ruvettu palvelemaan kuollutta jumalaa. On noussut vihan ja katkeruuden henki Herran seurakuntaa kohtaan, koska on tiedetty, että on lähdetty pois siitä valtakunnasta, joka vie omansa perille kunnian taivaaseen. Sen tähden on, rakkaat, otettava kaikki Jumalan sota-aseet, että voisimme kaikkia vihollisen päälle karkaamisia vastaan seisoa, ja ahkeroitava Pyhän Hengen äänelle kuuliaisuutta osoittaa synnin poispanijoina, kun synti aina tarttuu ja matkan hitaaksi tekee.
"Sen tähden myös me, että meillä on näin suuri todistusten joukko meidän ympärillämme. Niin pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme kärsivällisyyden kautta siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme pantu on, ja katsokaamme uskon alkajan ja päättäjän Jeesuksen päälle, joka, vaikka hän olisi kyllä taitanut iloita, kärsi ristiä…" (Hebr.12: 1–2)
Sen tähden sinä veljeni ja sisareni minun kanssani, joka monien ahdistusten ja kiusausten alla olet matkaa tekemässä tämän levottoman ajan keskellä, sinä saat tälläkin armon siunatulla hetkellä uskoa kaikki synnit ja: väärät valvomiset anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.
Kun aloitamme uuden armovuoden, niin jätämme kaikki asiamme taivaallisen Isän hyvään huomaan. Hän on luvannut meistä murheen kantaa ja olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
#Sen tähden sinä veljeni ja sisareni minun kanssani, joka monien ahdistusten ja kiusausten alla olet matkaa tekemässä tämän levottoman ajan keskellä, sinä saat tälläkin armon siunatulla hetkellä uskoa kaikki synnit ja: väärät valvomiset anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.#
Oletko laiteilla ? Olavi on kieltänyt synninpäsätön kirjoitetussa tekstissä.
Olavin uuden opin mukaan kirjotoitettua Raamatua ei saa uskoa ja pitää siis totena.