Eräässä ketjussa pappi sanoi että pitää arvostaa ja kunnioittaa muita keskustelijoita, tarkoittaen uskoviksi itseään sanovia (pertsa, tt11, *Faith* yms.). Ketään ei saisi sanoa tyhmäksi tai typeräksi.
Minä myönnän että ajattelen näistä tietyistä uskistyypeistä näin, vaikka en sitä aina suoraan sano. En voi sille mitään että minä en arvosta homojen kiusaamista, toisten uskovien tuomitsemista helvettiin, enkä tähän liittyvää raamattumagiaa jossa omat ideat halutaan nähdä aina pyhien kansien välissä. En hyväksy myöskään psyykkisesti sairaiden puoskaroimista. Olen nähnyt aivan liikaa näiden karismaatikkojen uhreja. Missä näillä on Jeesuksen opetus lähimmäisen rakastamisesta? Sekin on selitetty pois Raamatusta jonkin Leo Mellerin toimesta.
En siis pysty arvostamaan näitä uskovia, mutta onko se edes tarpeellista?
En pysty arvostamaan fundis -uskovia
8
134
Vastaukset
- UUT
Sinun ei tarvitse arvostaa niitä jotka tekevät uskonnon nimissä pahaa lähimmäisilleen, vaikka joku pappi käskeekin heitä arvostamaan.
- Näin on
Voi sentään tuota väärin ymmärtämistä!
Yksikään uskova ei voi tuomita ketään helvettiin. Hän voi vain kertoa, mihin tietyt asiat johtavat. Jumala toimii Raamatussa annettujen sanojensa mukaisesti. Sieltä ne asiat löytyvät, jos haluat varmistaa.
Lue alkaen Mooseksesta. Lue läpi koko kirja ja viisastut oikeasti.
Jumalan tahto on, että kaikki pelastuisivat, mutta sille on ehtonsa. Pelastajaksi annettiin Jeesus Kristus. Siksi jouluakin vietetään. Pääsiäisenä asia viimeisteltiin ristillä minun ja sinun syntien vuoksi.
Rakkautta ei ole se, että antaa ihmisten mennä kadotukseen ja olisi itse hiljaa totuudesta. Rakkautta on kertoa totuus. Vaikeaa ymmärtää?
Valheen mestari on itse Perkele, Paholainen. Hän jahtaa ihmisten sieluja kadotukseen ja nauraa, kun joku sinne joutuu.
Tämä tuhansien juonien mestari näyttäytyy valkeuden enkelinä, mutta onkin raateleva susi Mieti näitä. Totuus on lähelläsi.
Sinä itse valitset loppupaikkasi. Seuraat joko paholaista tai Jeesusta. Jumala päättää lopun Sanansa mukaan.- Kristitty45
Näin on
Me emme tiedä kuka pelastuu ja kuka ei, et myöskään sinä. Jumala yksin tietää. Viimeisellä tuomiolla (Matt. 25) yllätyksiä tulee kaikille. Kristitty45 kirjoitti:
Näin on
Me emme tiedä kuka pelastuu ja kuka ei, et myöskään sinä. Jumala yksin tietää. Viimeisellä tuomiolla (Matt. 25) yllätyksiä tulee kaikille.Aloittaja:
Relax ja anna ihmisten elää! Ole kunnioittamatta sitten, jos se sinusta on kunniotettavaa käytöstä.- Höh!
boxi kirjoitti:
Aloittaja:
Relax ja anna ihmisten elää! Ole kunnioittamatta sitten, jos se sinusta on kunniotettavaa käytöstä.boxi
Onko joku kieltänyt sinua elämästä? - Nasse.
boxi kirjoitti:
Aloittaja:
Relax ja anna ihmisten elää! Ole kunnioittamatta sitten, jos se sinusta on kunniotettavaa käytöstä.Onhan se reilumpaa kuin valehdella :)))
- Nasse..
Kyiseisen naispapin omissa kirjoituksissa toivotellaan rivien välissä toisuskoisille ja uskonnottomille lämmintä kyytiä h3lvettiin ja hymiö perässä.
- jep!
Sinun on pakko arvostaa koska pappikin niin käskee. Muuten joudut helvettiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä14811347- 288092
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565854Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1594539Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai314312Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas834169- 93934
- 843467
- 803230
- 481721