Koiratarha nosti kansallisliikkeen Varkaudessa

Käytin tänään 30.12.2013 kissaani eläinlääkärissä Leppävirralla. Noin kello kymmenen maissa vastaanotolle tuotiin kaksi keskikokoista koiraa toinen niistä näytti ainakin suomenpystykorvalta. Tarkemmin en osaa kuvailla kun en ole koiraihminen..

Koirat lopettiin aika pian siitä kun ne tuotiin sisälle. Näin itse kun kahta koiraa kannettiin jätesäkkeihin käärittyinä autoon. Lopetus hetkellä paikalla oli ilmeisesti kaksi eläinlääkäriä ja joku eläinsuojelija ? joka toi koirat ja myös vei ne lopetuksen jälkeen autolla pois.

Itse järkytyin todella siitä, että koirat kannettiin kuolleena ihan asiakkaiden nenän edestä. Paikalla oli myös kouluikäinen lapsi.. Olin myös aika hämmentynyt, että eläinlääkärit naureskelivat kantaessaan lopetettuja koiria, että "saapa ainakin hyvää aamujumppaa.."
Olen ehkä liian herkkä ja tiedän että tämmöistä tapahtuu joka päivä koko ajan... Niin surullista kuin se onkin :(

Kotiin tultua luin tämän kyseisen linkin, jossa kerrottiin kahdesta koirasta, jotka eläinsuojeluvalvoja sai haltuunsa viime yönä.
Uutisissa ei kerrota mikä koirien kohtalo oli, mutta minulle tuli sellainen tunne, että onkohan kyseessä samat koirat, jotka lopetettiin aamulla?

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/sottainen-koiratarha-nosti-kansanliikkeen-varkaudessa/1744266
3220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olivat koirat,jos samoja olivat,kuin artikkelissa?! Olisi uskomatonta,toivottavasti ei samoja.

Äänestä

Jo on herkkää jos ei saa kantaa jätesäkissä olevaa koiraa ohitse. Ei ole tainneet elämän kylmät tosiasiat paljon ihmistä kohdata jos mokomassa on järkyttymisen paikka.Koirat on kivuttomasti lopetettu, jos eläinsuojeluvalvoja on ollut mukana, toimenpide on ollut eläinsuojelulain mukainen. Eihän se mukava tilanne ole,mutta ei siin mitään taivastelemista ole.

Äänestä

Nimenomaan kertoi,olen ehkä liian herkkä.....Ei siitä tarvitse patsastella. Ja aloittajalle,marraskuun 18p jouduin itse käymään samanlaisella asialla vanhan ja sairaan koirani kanssa,eikä todellakaan mieleenikään tullut sulloa koiraani jätesäkkiin.Ja meillä täällä on niin fiksu eläinlääkäri,että nuo lopetukset on pääsääntöisesti päivän viimmeisiä aikoja,ajatellen omistajaa,ja muita asiakkaita.Vaikka itse olen elämän kylmiä tosiasiota kohdannutkin,niin siitä huolimatta itku vain tuli tuolla reissulla.Vaikka minäkin herkkä olen ,niin mainittakoon edelliselle kirjoittajalle,että olen myös siivonnut ei aivan lähiomaisen ampumalla tehdyn isemurhan "sotkun".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmentynyt. kirjoitti:

Käytin tänään 30.12.2013 kissaani eläinlääkärissä Leppävirralla. Noin kello kymmenen maissa vastaanotolle tuotiin kaksi keskikokoista koiraa toinen niistä näytti ainakin suomenpystykorvalta. Tarkemmin en osaa kuvailla kun en ole koiraihminen..

Koirat lopettiin aika pian siitä kun ne tuotiin sisälle. Näin itse kun kahta koiraa kannettiin jätesäkkeihin käärittyinä autoon. Lopetus hetkellä paikalla oli ilmeisesti kaksi eläinlääkäriä ja joku eläinsuojelija ? joka toi koirat ja myös vei ne lopetuksen jälkeen autolla pois.

Itse järkytyin todella siitä, että koirat kannettiin kuolleena ihan asiakkaiden nenän edestä. Paikalla oli myös kouluikäinen lapsi.. Olin myös aika hämmentynyt, että eläinlääkärit naureskelivat kantaessaan lopetettuja koiria, että "saapa ainakin hyvää aamujumppaa.."
Olen ehkä liian herkkä ja tiedän että tämmöistä tapahtuu joka päivä koko ajan... Niin surullista kuin se onkin :(

Kotiin tultua luin tämän kyseisen linkin, jossa kerrottiin kahdesta koirasta, jotka eläinsuojeluvalvoja sai haltuunsa viime yönä.
Uutisissa ei kerrota mikä koirien kohtalo oli, mutta minulle tuli sellainen tunne, että onkohan kyseessä samat koirat, jotka lopetettiin aamulla?

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/sottainen-koiratarha-nosti-kansanliikkeen-varkaudessa/1744266

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu