Vertaistukea?

Onko täällä ketään muuta, joka on ajautunut elämässään samanlaiseen tilanteeseen:

Olen ihastunut/ rakastunut muutaman kerran elämäni aikana, mutta keneltäkään näistä ihmisistä en ole saanut vastakaikua tunteilleni. Olen kertonut tunteistani aina jossain vaiheessa, kun en enää kestä. Tämän jälkeen ko. henkilöt ovat joko katkaisseet välinsä kokonaan tai ruvenneet muuten välttelemään minua.

Olen seurustellut useita kertoja. Koskaan seurustellessani en ole tuntenut juuri ystävyyttä syvempiä tunteita, vaikka oltaisiin oltu yhdessä vuosikausia. Lopulta nämä "tyhjät" suhteet päättyvät.

Onkohan minulla joku persoonallisuushäiriö tai jotain?
6125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En ole kokenut vastaavaa.
En usko äkkiseltään, että sinulla olisi persoonallisuushäiriö, sillä et silloin miettisi olevasi itse syyllinen tapahtumiin, vaan syyllistäisit muita.
En osaa sanoa, mistä johtuu, ettet ole koskaan tuntenut syvempiä tunteita. Se vaatisi varmasti syvempää analysointia ja keskustelua.
Lopultahan vastaus on sinulla, kun se vain löytyisi.
Alussa kerrot, että olet ihastunut muutaman kerran ja lopussa, että et ole koskaan tuntenut syvempiä tunteita.
Tarkoitatko, että ennen olet pystynyt rakastamaan ,muttet enää ?

Äänestä
  • Siis tarkoitin, että olen kyllä ihastunut / rakastunut, mutta en koskaan niihin, joiden kanssa olen päätynyt seurustelemaan. En vaan halunnut olla nuorempana yksin. Nyt tuntuu vaan helpottavalta, että saa ikävöidä omassa rauhassaan.

    Ei tämä kyllä ihan normaaliakaan varmaan ole.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Siis tarkoitin, että olen kyllä ihastunut / rakastunut, mutta en koskaan niihin, joiden kanssa olen päätynyt seurustelemaan. En vaan halunnut olla nuorempana yksin. Nyt tuntuu vaan helpottavalta, että saa ikävöidä omassa rauhassaan.

    Ei tämä kyllä ihan normaaliakaan varmaan ole.

    Mikä on sitten normaalia ?

    Äänestä

  • ed. kirjoitti:

    Mikä on sitten normaalia ?

    Niin. Käsittääkseni se on normaalia, että pariutuu ihmisen kanssa, jota kohtaan tuntee rakkauden tunteita, eikä pelkkää "ihan kiva olla jonkun kanssa". Vai olenko väärässä?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Niin. Käsittääkseni se on normaalia, että pariutuu ihmisen kanssa, jota kohtaan tuntee rakkauden tunteita, eikä pelkkää "ihan kiva olla jonkun kanssa". Vai olenko väärässä?

    Enemminkin mietin, oletko itse tyytyväinen ?
    Kirjoitit, etä tuntuu helpottavalta ikävöidä rauhassa.
    Kaipaatko silti parisuhdetta ja rakkautta ?

    Äänestä

  • ed. kirjoitti:

    Enemminkin mietin, oletko itse tyytyväinen ?
    Kirjoitit, etä tuntuu helpottavalta ikävöidä rauhassa.
    Kaipaatko silti parisuhdetta ja rakkautta ?

    Kyllä kaipaan rakkautta, mutta en keltä tahansa. Ja koska en voi koskaan saada sitä, mitä haluan, ikävöin yksin.

    Onkohan minulla koskaan toivoa löytää sellainen ihminen, jonka kanssa tunteet kohtaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua! kirjoitti:

Onko täällä ketään muuta, joka on ajautunut elämässään samanlaiseen tilanteeseen:

Olen ihastunut/ rakastunut muutaman kerran elämäni aikana, mutta keneltäkään näistä ihmisistä en ole saanut vastakaikua tunteilleni. Olen kertonut tunteistani aina jossain vaiheessa, kun en enää kestä. Tämän jälkeen ko. henkilöt ovat joko katkaisseet välinsä kokonaan tai ruvenneet muuten välttelemään minua.

Olen seurustellut useita kertoja. Koskaan seurustellessani en ole tuntenut juuri ystävyyttä syvempiä tunteita, vaikka oltaisiin oltu yhdessä vuosikausia. Lopulta nämä "tyhjät" suhteet päättyvät.

Onkohan minulla joku persoonallisuushäiriö tai jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu