Eli kysymys kaikessa yksinkertaisuudessaan, minkälainen kaupunki KUOPIO on opiskelijakaupunkina?
Opiskelen tällä hetkellä nimeltä mainitsemattomassa pienessä kaupungissa AMK:ssa, ja täytyy todeta, etten ole tyytyväinen (pääsinkin tänne vähän vahingossa lukion jälkeen, kun en jaksanut panostaa yliopiston pääsykokeisiin). Yliopistoissa opiskelevat kaverini kertovat aina kuinka paljon opiskelijabileitä on kaiken aikaa, että kaikkiin ei edes kerkeä ja on sitsit ja on naamiaset ja on kaikki.Yleisesti opiskelijaelämä yliopistossa opiskelevilla vaikuttaa paljon "elämysrikkaammalta" kuin oma elämäni tällä hetkellä AMK-opiskelijana.
Olen harkinnut kuopion yliopistoon hakua, mutta haluaisin kuulla ihan realistisia mielipiteitä kyseisestä kaupungista noin yleisesti, ja minkälainen yliopisto siellä on, minkälainen yleinen meininki ja onko paljon yhteisöllistä tekemistä? Onko opiskelu mielekästä kuopion yliopistossa? Järjestetäänkö opiskelijoille tarpeeksi tekemistä? Onko pelkkää biletystä vai myös esimerkiksi lautapeli-iltoja? Onko kuopio samanvertainen opiskelijakaupunki kuin esimerkiksi tampere ja jyväskylä?
Ystävällisiä vastauksia, mainitse myös mitä alaa opiskelet! :---))
Kuopio (yliopisto)opiskelijakaupunkina?
6
2174
Vastaukset
- edellinen12345
Korjaus vielä, että siis tarkoitan Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampusta! :-)) hehheeh eihän sitä kuopion yliopistoa ole olemassakaan........!
- sinneminne
Sain sellaisen vaikutelman, että sinulle opiskelupaikan valinnassa on tärkeintä kaikki muu kuin opiskelu. Jos näin on, niin parhaat ja runsaimmat bileet ym. on kyllä Helsingissä.
Jos itse opiskelukin kiinnostaa, haet tietysti sinne, missä haluamaasi alaa voi opiskella. Ja lopulta menet sitten sinne, mihin pääset. Muuten jatkat AMK:ssa. - 2921
Kysymys kuuluu: mitä ajattelit mennä opiskelemaan?
- erfag
No jaa, samaa rypemistä joka paikassa.
Ehkä yo:ssa on sitten hitusen enemmän myös harrastepuolen juttuja, mutta muuten aika se ja sama. AP:n kaverit lienevät fukseja. Opintojen alussa etenkin on paljon kaikenlaista, ja jos on lukioaika mennyt lähinnä päntätessä, niin sitten se irrotteluvaihe tulee tuossa korkeakouluopintojen 1. vuotena ja ehkä 2. vuotena, sitten hijlalleen saantuu. Jos ei tasaannu, niin jää luultavasti ikiopiskelijaksi - tai no sehän ei nykyisin ole mahdollista.
Mutta kyllätärkeintä olisi miettiä se ala, jota haluaa opiskella. Veikkaan tässä tapauksessa kaupallisia aineita. - bilehile
Yhtä biletystä koko opiskelu.Kuopio, tuo biletyksen mekka.
- Juu.
No parempi paikka kun sotshi ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai939022Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki494790Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414481Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit492765Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401326
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441266Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota401187Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681140