Loistavaa vuotta 2014!

Loistavaa vuotta 2014!

Kun Liekune liplattaa, niin kohta hanget hohtaa ja tie SEOlle johtaa. On aika jälleen Suurten Savolaisten ajatusten, kirjoitelmien, mielipiteiden. Häikäisevät ovat sanan säilän käyttäjien aikaansaannokset, verrannolliset lähinnä puhtaiden hankien heijastaman auringonvalon säkeiden riemukkaaseen spektriin. Hirvensalmi, tuo ”Etelä-Savon” kauniainen, hehkuu Suomi24-palstallakin älykköjen kotipaikkana.

Toki tänne muutama onneton vieraspaikkakuntalainenkin yrittää elämäntuskaansa valittaen purkaa. Sallittakoon kateellistenkin yritykset, hirvensalmelaisen suvaitsevaisuuden nimessä.

13

466

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ajan Airut.

      Erinomaisesti alkanutta vuotta 2014 kaikille Hirvensalmelaisille.

      Olisin kyllä erimieltä Suomi24 kotipaikkana, pitäisin mielummin
      kohtauspaikkana. Koska lukeudun älykköihin, olen myös vieraillut
      satunnaisesti Hirvensalmen palstalla ja mukavaa on ajatusten vaihto
      vertaisten kanssa ollut.

      Elämäntuskaani en ole kyllä purkanut, päinvastoin, myötaelänyt kylän
      tapahtumia aktiivisesti seuraten ja mikäli oikein ymmärrän populaation
      maantieteellisen sijainin, ei siellä hanget ole hohtaneet ja ♪aurinko on
      myös torkkunut untansa saitaa♪.

      Iloista mieltä Jokaiselle.

    • Ei ihan saa selvää, mistä "ajan airut" on eri mieltä, ainakaan lähteeseen viitaten. Aikamuotoviittaus on myös hahmotettu heikohkosti, mutta positiivisesti on kuitenkin toivotettu "Iloista mieltä Jokaiselle". Ihan hyvin siis, vieraspaikkakuntalaiselta.

      Liekune tarjoaa nyt mahtavan liikunta-alustan. Toivottavasti myös keli on tuuletonta pilkkimiehille ja verkkojen kokijoille. Melko pitkän viritelmän onkin joku tänä vuonna jaksanut puuhastella.

    • Ajan Airut.

      Meillä älyköillä on usein ongelmana esiintyminen. Itse kärsin r-viasta, samoin
      söpötän. Kiihtyessäni änkytän ja paljon puhuessa hengästyn, lisäksi kärsin
      ilmavaivoista joutuesani puhujanpönttöön. Siksipä kohtaan ihmisiä mielummin
      suomi24 sivuilla.

      Olet varmaan hyvin sivistynyt mtn3 (voinhan sinutella) ja hallitset englannin
      kielen erinomaisesti. Kun kuuntelet stephen hawking puhetta, ehkä ymmärrät
      minun sekavan lyriikan.

      Olen sydänmessäni Teidän rakkaitten Hirvensalmelaisten arkielämässä, ihaillen
      kuinka ♪hyväilee tuuli ryökäsveden pintaa♪ kesä tai talvi.

    • Hirvensalmen palsta tuskin on oikea foorumi analysoida "stephen hawking puhetta". Täkäläisissä äänilähteissä harvemmin on ongelmaa.
      Tänään lumen määrä on suoraan verrannollinen jäällä kulkemisen helppouteen. Ilveksen jälkiä vaan ei näy. Tuuli muuten ei pitkään aikaan ole hyväillyt Ryökkäänkään pintaa ja jäätäkin se pyyhkii pirun kylmästi.

    • mietaas

      Niin...pä Täällähän siteerataan vain Sepetius Ruhalaista, kunnanisää : Jonka ainut ideologia on : Rahat omaan tai kepun liiviin. Katselkaapa hieman tarkemmin vaikkapa keskeisiä toimijoiita kunnassa: Sähkö/Vesi/Vuokra/Maa ja etsikää YHTÄ yhteistä nimittäjää... Tiedot kyllä löytyvät rekistereistä.

    • kohtuuKorvaus

      No eikä tämä ole kepulainen kunta? Sähkö/Vesi/Vuokra/Maa on edustuksellisia tehtäviä. Pienipalkkainen virkamies joutuu niihin osallistumaan jopa vapaa-ajallaan, jolloin on kohtuullista, että tilipussi kasvaa. Kepun taas meinasi vanha moraali viedä konkurssiin. Nyt ei samaa virhettä tehdä.

    • Ninnisix

      Todellakin, vuosi on alkanut loistavasti!!!!
      Eräs henkilö lopultakin ymmärsi muuttaa täältä pois!
      Nyt Hirtsu voi hyvin ja odotamme täällä innolla kevättä.
      Hyvää vuotta 2014 jokaiselle Hirvensalmelaiselle!!

      • ;;;;

        AYE loistavasti sanottu!


    • Ajan Airut.

      Tulin hyvästelemään Teidät rakkaat Hirvensalmelaiset. Kanssanne oli hienoa
      harrastaa sivistynyttä keskustelua. Erityiskiitos mtn 3:le aloituskirjoituksesta,
      olimme erimieltä, mutta emme sortuneet debattiaan.

      Toivon keskustelun jatkuvan Hirvensalmella rakentavassa hengessä ja kaikki
      Te ihanat ihmiset säilytän sydänmeeni!

      Aloitus, tulin hyvästelemään, voi käydä toteen, sillä lähden Vahvajärvelle
      pilkille.

    • moottoriKiertää

      Jää kestää, vaikka on vettä. Siikasaaren edustalla jäällä on vettä enemmänkin. Toivottavasti jäärata kestää kisaa!

    • blackbetty

      Tulloo kaikkein paras vuosi Hirvensalmella. Kiiiiitos,,,,

    • Hyvää joulua! Kohta pääsee toivottamaan muutakin, mutta sen aika ei ole vielä. Liekune jatkaa lupaavasti jäätymistään ja luntakin on lisää luvassa.

    • jäällä jo

      Järvi jäässä ja joulu lähes takana. Aurinkokin paistoi. Mukavaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 127
      1615
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1026
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      159
      697
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      234
      557
    5. 31
      510
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      464
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      186
      462
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      436
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      413
    Aihe