Tavalla millä hyvänsä se käytännössä tapahtuukin, niin se on aina surullista.
Tiedämme sen, että omanvanhurskauden täysin sokeuttamat ihmiset kokevat
itsestään löytämänsä autuuden ihan aitona. Heille itsepetos tuo hyvää jonkun aikaa, kuin pissi pakkasella housuun laskettuna. Karmea totuus valkenee heille jonakin päivänä kuitenkin. Kaikki se "hyvä" olikin Jumalan edessä vain saastainen vaate.
Sitten on tämä ryhmä ihmisiä joilla on näkökykyä, (heillä on elävä synnintunto), he yrittävät koko ajan parhaansa jotta olisivat JUmalalle mieliksi, rehellisesti ja vilpittömästi ja juuri kun he ovat onnistumaisillaan, piru keksii lisää ehtoja heille.
"Kun tämän ja tämän vielä panet pois, niin sitten sinä saat uskoa." Näiden ihmisten asema on todella tukala, he tietävät jo hyvin etteivät voi elää Jumalalle mieliksi, mutta kun ei ole rohkeutta uskoa syntisenä, ARMOSTA. He jääv ät ahtaan portin eteen, koska heitä pelottaa mennä Jeesuksen eteen sellaisena kun on. Ja totta kai piru käyttää tämän pelko- kortin täysimääräisenä hyväkseen.
Juuri tästä viimeksi mainitusta syystä tarvitaan sanaa USKOSTA, uskosta ja uskosta. Uskosta Jeesuksen kristuksen suorittamaan sovitusuhriin. Luottamista Jumalan sanaan. Tämän uskon ja luottamuksen nakertaminen
on vihollisen työ. Ei hänellä muuta työtä olekkaan kun valheen tekeminen uskottavaan muotoon ihmismielelle vastaanottokelpoiseksi. KUn tämän ymmärrämme, ymmärrämme myös mistä ne "pyhät ja hyvät" neuvot tulevat joissa ehdotetaan Jeesuksen tilalle ja ainakin rimnnalle jotakin parempaa täydentämään ja korjailemnaan Jumalan lahjaksi tarjoamaa täydellistä vanhurskautta. Kyllä piru konstit tietää ja ihmismielen taipumukset, ei
Jeesus turhaan sano, valvokaa siis.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Autuas on se Ihminen ,joka turvaa Jeesukseen ! Ari
Matt: 5 :3 alkaen ja jatkuen jalkeeseen 11.
Kuitenkin jakeesa 12 Pilkka ja vaino evenkeliumin tähden Osittain jo 10-11.
jakeet, 13-14. Me olemme , suolana ja valona Esirukousten kanssa ja vaellusten kanssa jas Todistuksen kautta , Hew ovat sanassa ilmoitetun JUMALSAN ARMON
ja TOTUUDEN KAUTTAesillä' pitä'jiä.. Uskovat ja heidän muodostamasa seurakunta ovat kuin vuorella oleva NÄKYVÄ KAUPUNKI , yMPÄRISTÖN IHMISET YLEENSÄ TIERTÄVÄT , KETKÄ ON uSKOVAISIA , SILLÄ SE EI PYSY SAKLASSA .
LUTHER: "Jos sinä olet Kristitty , minä tiedän sen hyvin: jos et ole minä tiedän sen vielä paremmin .. iso Katekismus.
Mat: 5:15. Lamppu jaz sen syttäminen Ks. Luuk. 8:16. .
5:16. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on Taivaissa . Tästä alkaa eri
järjestys ,,
Mooseksen laki , ja sen kumoaminen ,mutta se on toinen tarina, .
Totta.
Hevosmies, minua säälittää sinun kolisevat rattaasi. Eikö se käy vatsan päälle. Maha siinä menee sekaisin ja takapuoli puutuu. Kehoittaisin seuraavalla keikalla kun tulet sieltä tulijäven asemalta, niin siinä on tämä erää lestadioaperäisen suurliike rannassa. Mikä sen kaupan nimi taas olikaan,. Sen nimi alkaa... no en nyt muista sen nimeä kun tuo muisti on alkanut reistata. Nii se. myy kumisia kärrynpyöriä. Se antaa sinulle alennuksen, kun olette hyvässä uskossa kumpikin. Onko muuten ollut kyytejä paljon näin Joulun aikaan. Saat varautua uudenvuoden päivään, silloin on paljonkin syntisiä ja sinun kuormasi tulee täyteen. Toivottavasti pollesi jaksaa hölkytellä ensivuonnakin.
Sä tarkoitit varmaan NOKIAA.
Ei se ollut Nokia, mutta sillä on autohuoltokin ja kai siellä renkaitakin on. Alkaako sen ninmi nyt sitten koolla...en ole aivan varma.
Ei se olisai KUMHO. .
Sitten on KUDEJAARI , mutta nimen alku pitäsolla G.
Ihako lopetti jo 10 kunta vuotta sitten .
ÄSSÄ renkas Lammilla tekee alle 100.000 rengasta vuodessa .
ja onhan niitä .