Aarnion ja Paateron kaveri

napattu kiinni

Hollannissa

62

1242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selkokieltä

      "Poliisissa tunnistamme jatkuvasti ei-toivottavia ilmiöitä, joihin voidaan vaikuttaa nopeilla ja useiden eri toimijoiden yhteisillä ponnistuksilla."

      Paatero tarkoittaa kai, että hänen poliisikunnassaan on vielä muutama ei-toivottu rehellinen poliisi.

    • Päitä putoaa kohta
    • Kerro toki

      Nimim. "Mitä Mikko-setä" , oletko lukenut, miten määritellään törkeä kunnianloukkaus? Vaikka miten pistää vihaksi, ei toisesta saa antaa perusteetonta lausumaa. Mieti itse, miltä tuntuisi. Miten pystyt todistamaan väitteesi?

    • rrty wrtt wrtt ywety

      "07.03.2009 16:20 Huumepoliisin tutkinta taas koskee lähinnä poliisin mahdollisia vääriä menettelytapoja tutkinnassa eikä sitä, että poliisi olisi vetänyt jotain välistä tai johtaisi jotain omaa liigaa. Joten vedäppä hieman happea ennen kuin tulet päästämään tänne noita aivopierujasi:-)"

      Eihän sellasta kukaan usko, että poliisin ylin johto olisi karkeasti kriminalisoitunut
      -sattumalta lehdet revittelevät otsikoita "Huumepoliisi pyörittää Suomen huumekauppaa"
      -sattumalta asiaan liittyen 3-4 poliisia kuolee "oman" käden kautta
      -sattumalta poliisi uhkailee poliisia tutkivaa yleistä syyttäjää Semiä, joka joutuu eroamaan suojellakseen itseään ja perhettään....POLIISILTA
      -sattumalta Suomi on turvaamassa huumetuotantoa Afganistanissa
      -sattumalta Afganistan tuottaa taas Usan suosiollisella avustuksella 90% maailman heroiinista
      -sattumalta poliisi käyttää liivikerhon salakuuntelulaitteita
      -sattumalta liivikerholainen tuo onnittelusikarin KOKAkoomuksen Ilkka Kanervalle
      -sattumalta liivikerhot ovat huumekaupan tukkuporras ja katukaupan valvova elin.
      -sattumalta huumepoliisi "unohtaa" kirjata rikolliset tietolähteensä virallisiin kirjoihin ja kansiin, niin kuin ohjeet edellyttää
      -sattumalta Aarnio kieltää poliiseja käryttämästä huumekuriiriaan
      -sattumalta Aarnio käryää huo r an pidosta
      -sattumalta Aarniolla on runsaasti kahisevaa, joka täytyy sijoittaa mm. luxusomakotitalon rakentamiseen

      • fdttgh haarrt aeett

        Onko Paatero CIA:n kätyri????

        Murhattiinko Salminen, jotta tilalle voidaan ujuttaa rikollismyönteisempi poliisiylijohtaja?

        Poliisin ylin johtohan ei voi niinkään vaikuttaa lakeihin, mutta voi kyllä vaikuttaa siihen ketä ja mitä tutkitaan.

        Suomessa esim. huumerikollisuuden tutkinta on viime vuosikymmeninä pääasiassa keskittynyt pienkasvattajien, käyttäjien ja pientuojien ratsailuun, kun taas isot tukkuportaat ja rahoittajat ovat loistanut poissaolollaan. Ja mitä on kiinni saatu on pesty putipuhtaiksi oikeudessa, kuten Aarnio.

        Ei voi siis välttyä vaikutelmalta, että poliisijohtajat suojelevat eliitin huumekauppaa ja ovat siinä itse mukana.

        Mutta toki poliisiylijohtajallekin löytyy Suomessa omat suojelijansa, ja se vasta onkin TODELLA mielenkiintoista tietää keitä he ovat.

        9II valeterrori-iskun jälkeen Lännen eliitti on tienannut miljardeja asekaupoilla unikolla ja öljyllä, Aarniokin nyt esiin tulleiden tietojen mukaan satoja tuhansia.

        Laittomat Lännen ryöstelysodat aiheuttavat myös massapakolaisuutta, ja taas eliitti hyötyy,
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikko_Paatero
        Mikko Paateron poika, oikeustieteiden kandidaatti Sami Paatero, on entinen Anne Holmlundin erityisavustaja (2007–2009)[14], viestintäministeri Suvi Lindenin erityisavustaja (2009), ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri (elokuu 2009–)

        http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Satakunta/1194617481256/artikkeli/pakolaiskeskus on nyt bisnesta.html

        Kova pula turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksista on saanut liikkeelle entistä enemmän yksityisiä kiinteistöjen välittäjiä. Yksi heistä on porilainen kiinteistöyrittäjä Ilkka Holmlund, sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) veli, joka näkee vastaanottokeskusten perustamisessa alun uudenlaiseen liiketoimintaan, niin sanottuun humanitaariseen logistiikkaan.

        – Tämä on uusi, mielenkiintoinen kiinteistöpalvelukonsepti, jotakin laitoksen ja majatalon väliltä. Mittakaavaltaan tätä voi verrata tuhoutuneiden pankkien muuttamiseen uuskäyttöön. Se oli lähihistorian yksi isoja operaatioita, Holmlund arvioi.

        Holmlundin sijoittajaryhmä kaavailee tyhjillään olevaan Satalinnan sairaalaan Harjavaltaan peräti 500 ihmistä vetävää vastaanottokeskusta. Toteutuessaan se olisi Suomen suurimpia.

        Samalla kuviossa haisee myös bisnekseltä. Valtio huolehtii vastaanottokeskuksien vuokrakuluista. Myös Ilkan kytkös valtakunnanpolitiikkaan saattaa herättää kysymyksiä.

        – Jos siskoni Annen kontolla olisivat maahanmuuttaja-asiat, en olisi tällaiseen lähtenyt, vastaa Ilkka jääviyskysymykseen.


      • Paljon sattumia

        -sattumalta Aarniolla on runsaasti kahisevaa, joka täytyy sijoittaa mm. tontin kukkapenkkiin.

        -sattumalta Ulvilan murhan X-tutkinnanjohtaja uhkaili X-tyttöystäväänsä liivijengillä.


    • Epäselvää ..

      Poliisiylijohtaja Salminen menehtyi sairauskohtaukseen. Miksi joku täällä puhuu murhasta, millä perusteella? Ja mitä tuo "Paatero, CIA:n kätyri" tarkoittaa?

    • Rautalankaa666

      Lyhyen ajan sisällä usean korkea-arvoisen poliisin kuolema näennäisen mittättömistä syistä nostattaa pakostakin kulmakarvoja, ja vielä kun ottaa huomioon kaikki muut syytökset ja epäilyt tiettyjä korkea-arvoisia poliisijohtajia kohtaan.

      CIA pyörittää kansainvälistä huumekauppaa Suomen poliisitjohtajat huumekaupassa mukana = Poliisijohtajat CIA:n palkkalistoilla

    • Rautalangasta kiitos

      No maksaako siis CIA meidän poliisijohtajien palkat vai ottaako kaikki lahjuksia? Ja miksi tuolla aiemmin yhdistetään Paatero ja Ulvilan surma? Tämä on kieltämättä hieman sekavaa.

    • Hiljaisissa vesissä

      Mikko Paatero on monessa mukana.

    • Herätys jo

      Presidentti Niinistökin on monessa mukana. Idols-tuomaritkin ovat monessa mukana. Tätä paatosta on lähes hilpeää lukea. Ihan sama, kuin jos tervehdin kaupassa ihmistä, jonka naapuri tuntee rikollisen. Voidaan vetää johtopäätös, jotta minäkin kuulun rikollisen lähipiiriin. Perusteet ihan yhtä vakaalla pohjalla näissä väitteissä.

    • Nimi Erkki

      "Voidaan vetää johtopäätös, jotta minäkin kuulun rikollisen lähipiiriin."

      Kerro nimesi, niin minä kerron sitten kuulutko johonkin hyväveliseuraan ja mahdollisesti jopa rikolliseen jengiin.

    • Paateron kaveri
      • etry wrt uwrt uwrt y

        Operaatio aloitetaan nimittämällä Mikko Paatero poliisiylijohtajaksi, siis poliitikkojen tahdon mukaan hyppiväksi tahdottomaksi sätkynukeksi, jonka lausunnot ovat kuuluisia tyhjänpäiväsyydestään,..

        Ulvilan surman oikeudenkäynnissä 2013 esille tullutta:

        Anneli Auerin veli tienaa lapsista 8000,00 euroa kuukaudessa, vuodessa 96 000 euroa. Auerin lapset ovat olleet Auerin veljellä 3 vuotta ja 11 kuukautta. (lokakuu 2009 - syyskuu 2013). Anneli Auerin veli on siis saanut rahaa lapsista 376 000 euroa.

        Auerin veli on lomautettuna, mutta hankkinut itselleen 150 000 euron veneen ja 50 000 euron auton. Veljen vaimo ei käy töissä, vaan hoitaa lapsia kotona.
        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288602287495.html

        Auerin lapsien asioita on "hoitanut" vuodesta 2009 lähtien asianajaja Mika Haavisto.
        Asianajaja Mika Haavisto ilmoittaa toimistonsa sivuilla läheistä yhteistyötä Turun Ensi- ja turvakotiyhdistyksen kanssa
        http://www.aalhy.com/asian.html

        Turun Ensi- ja turvakotiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja on Seija Paatero ja toiminnanjohtaja Oona Ylönen
        http://www.turunensi-jaturvakotiry.fi/index.asp?sivu=yhteystiedot

        Auerin lasten asianajajan Mika Haaviston asianajotoimisto toimii osoitteessa
        Yliopistonkatu 29 C b 26, 20100 Turku ja web-osoite on www.aalhy.com

        Mika Ylösen asianajotoimisto toimii samassa osoitteessa
        Yliopistonkatu 29 C b 26, 20100 Turku ja web-osoite on www.aalhy.com
        http://www.finder.fi/Asianajotoimistoja/Asianajotoimisto Mika Ylönen Oy/TURKU/yhteystiedot/356515

        Anneli Auerin lapsilla rahastaminen Mika Haavisto (Turun Ensi- ja turvakoti) Seija Paatero Mikko Paatero Sami Paatero Mikko Paateron nimittänyt sisäministeri Anne Holmlund (Ulvila) Anneli Auer Anneli Auerin lapsilla rahastaminen...
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikko_Paatero

        Piiri pieni pyörii. Suomen lastensuojelujärjestöt ovat näyttäneet hampaansa: uhreina tällä kertaa 4 lasta.

        Poliisiylijohtaja Mikko Paatero toteaa blogissaan: "Poliisissa tunnistamme jatkuvasti ei-toivottavia ilmiöitä, joihin voidaan vaikuttaa nopeilla ja useiden eri toimijoiden yhteisillä ponnistuksilla. Poliisi ei tässä yksin pärjää, eikä sen tulekaan." http://blogit.iltalehti.fi/mikko-paatero/

        Voiko Paatero enää paremmin asiaa ilmaista?


      • rfyj ry wryt uwrt yw
        etry wrt uwrt uwrt y kirjoitti:

        Operaatio aloitetaan nimittämällä Mikko Paatero poliisiylijohtajaksi, siis poliitikkojen tahdon mukaan hyppiväksi tahdottomaksi sätkynukeksi, jonka lausunnot ovat kuuluisia tyhjänpäiväsyydestään,..

        Ulvilan surman oikeudenkäynnissä 2013 esille tullutta:

        Anneli Auerin veli tienaa lapsista 8000,00 euroa kuukaudessa, vuodessa 96 000 euroa. Auerin lapset ovat olleet Auerin veljellä 3 vuotta ja 11 kuukautta. (lokakuu 2009 - syyskuu 2013). Anneli Auerin veli on siis saanut rahaa lapsista 376 000 euroa.

        Auerin veli on lomautettuna, mutta hankkinut itselleen 150 000 euron veneen ja 50 000 euron auton. Veljen vaimo ei käy töissä, vaan hoitaa lapsia kotona.
        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288602287495.html

        Auerin lapsien asioita on "hoitanut" vuodesta 2009 lähtien asianajaja Mika Haavisto.
        Asianajaja Mika Haavisto ilmoittaa toimistonsa sivuilla läheistä yhteistyötä Turun Ensi- ja turvakotiyhdistyksen kanssa
        http://www.aalhy.com/asian.html

        Turun Ensi- ja turvakotiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja on Seija Paatero ja toiminnanjohtaja Oona Ylönen
        http://www.turunensi-jaturvakotiry.fi/index.asp?sivu=yhteystiedot

        Auerin lasten asianajajan Mika Haaviston asianajotoimisto toimii osoitteessa
        Yliopistonkatu 29 C b 26, 20100 Turku ja web-osoite on www.aalhy.com

        Mika Ylösen asianajotoimisto toimii samassa osoitteessa
        Yliopistonkatu 29 C b 26, 20100 Turku ja web-osoite on www.aalhy.com
        http://www.finder.fi/Asianajotoimistoja/Asianajotoimisto Mika Ylönen Oy/TURKU/yhteystiedot/356515

        Anneli Auerin lapsilla rahastaminen Mika Haavisto (Turun Ensi- ja turvakoti) Seija Paatero Mikko Paatero Sami Paatero Mikko Paateron nimittänyt sisäministeri Anne Holmlund (Ulvila) Anneli Auer Anneli Auerin lapsilla rahastaminen...
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikko_Paatero

        Piiri pieni pyörii. Suomen lastensuojelujärjestöt ovat näyttäneet hampaansa: uhreina tällä kertaa 4 lasta.

        Poliisiylijohtaja Mikko Paatero toteaa blogissaan: "Poliisissa tunnistamme jatkuvasti ei-toivottavia ilmiöitä, joihin voidaan vaikuttaa nopeilla ja useiden eri toimijoiden yhteisillä ponnistuksilla. Poliisi ei tässä yksin pärjää, eikä sen tulekaan." http://blogit.iltalehti.fi/mikko-paatero/

        Voiko Paatero enää paremmin asiaa ilmaista?

        http://yle.fi/uutiset/ulvilan_surma_joutsenlahti_kiisti_kaikki_syytokset/6822789

        Ulvilan surman (Anneli Auer surmasi miehensä) entinen tutkinnanjohtaja komisario Juha Joutsenlahti kiisti aiemman todistamassa käyneen poliisin väitteet siitä, että hän olisi uhkaillut tutkintaryhmää, jos he olisivat jatkaneet Auerin tutkimista.

        Itse virkarikosepäily koskee Ulvilan surman tutkintaa. Joutsenlahden epäillään antaneen määräyksen lähettää Anneli Auerille kuvan Ulvilan surmasta epäillystä miehestä ennen poliisin järjestä­mää tunnistamistilaisuutta. Epäilty mies todettiin myöhemmin syyttömäksi.

        Joutsenlahden mukaan hän piti koko ajan kaikki tutkintalinjat avoinna ja lähipiiri oli koko ajan mukana yhtenä tutkiintalinjana.

        Todistajan mukaan tutkinnanjohtaja Joutsenlahti uhkasi rikosilmoituksella tutkintatiimiä, jos joku haluaa tutkia Aueria. Todistaja seurusteli tuohon aikaan eli 2007 Joutsenlahden kanssa.

        Opiskelija Anne Mansén todisti Vaasan hovioikeudessa Juha Joutsenlahden pakoilleen poliisia virkarikoksen vanhentuessa. Joutsenlahti myös uhkaili tyttöystäväänsä "liivijengillä", jos tämä todistaisi oikeudessa, kirjoittaa lauantain Satakunnan Kansa.

        Joutsenlahden kanssa vuosina 2010-2012 seurustellut nainen kertoi, että Joutsenlahti piilotteli poliisilta viime vuoden heinäkuussa kaverinsa mökillä Kullaalla.

        - Juha soitti minulle 19.6. ja kertoi, että nyt hän menee piiloon. Hän kertoi olevansa varma, että häntä epäillään virkarikoksesta, tyttöystävä kertoi lehden mukaan.

        Vaasan hovioikeus käsitteli Joutsenlahden virkarikoksen syyteoikeuden vanhenemista torstaina ja perjantaina. Oikeudessa sermin takaa todistanut tyttöystävä esitteli oikeudessa 11 tekstiviestiä, jotka Joutsenlahti lähetti hänelle pakoilunsa aikana.

        Ex-tyttöystävän mukaan Joutsenlahti myös uhkaili häntä.

        - Hän sanoi paljastavansa minut liivijengille. Saisin jengin perääni, jos menen poliisin puheille tai todistan häntä vastaan oikeudessa, nainen kertoo.

        Myös Ulvilan surman oikeudenkäynnissä kuultiin tällä viikolla Joutsenlahden kanssa seurustellutta vanhempaa rikosylikonstaapelia, joka kertoi Joutsenlahden uhkailleen tutkintatiimiään, jos joku epäilisi Anneli Aueria syylliseksi.

        Satakunnan kansan haastatteleman Joutsenlahden mukaan kyseessä on mahdollisesti naisten kosto. Hän kiistää kaikki uhkailu- ja pakoiluväitteet.

        Hän ei myöskään omien sanojensa mukaan seurustellut kummankaan naisen kanssa. Toista kertovat kuitenkin oikeudessa todistaneen naisen kuvat pariskunnan lemmenlomalta Thaimaasta vuodelta 2011.


    • Poppy Paatero

      Onko Paatero CIA:n juoksupoika?

    • Asialinjalle

      Kaarinalainen Paatero oli erinomainen ja pidetty nimismies täällä.

      Typerän roskakirjoittelun voisi jo lopettaa.

    • Keväällä eläkkeelle

      Kaarinalainen Paatero on tyhjäpää tyhjäntoimittaja, joka on ummistanut tietoisesti silmänsä alaistensa rikoksista ja yrittänyt peitellä niitä. Sen sijaan Paatero on kunnostautunut vaatimaan STASI-tyyppistä kansalaisten vakoilua.

    • Paatero poseen NOW!

      Paatero:
      "Minusta on väärin antaa sellaista kuvaa, että tässä olisi joku laaja paletti tulossa vielä tämän lisäksi. Se on minusta turhaa spekulaatiota."

      Taitaa Aarnionkin tutkiminen olla Paaterosta turhaa tai ainakin turhauttavaa.

      Paaterohan tietää jo kaiken, Paatero tiesi, että Aarnio oli kriminaali, mutta miksi ei kertonut tietojaan jo 2008-2009?

      Paatero tietää kaiken, jopa sen, että tässä oli nyt kaikki, koko paletti, Paatero on sen jo tutkinut, yhtä hyvin kuin tutki Aarnion tekemiset ja tekemättä jättämiset 6 vuotta sitten.

      Paatero tietää kaiken, mutta masentavuudeksi ei kerro mitään.

    • Paateron kaveri

      http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/16901-poliisiylijohtaja-huumepoliisisotkusta-masentavuudeksi-todetaan-etten-anna-yhtaan-haastattelua
      Poliisiylijohtaja huumepoliisisotkusta - "Masentavuudeksi todetaan, etten anna yhtään haastattelua"
      Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoo miettineensä pitkään vastuutaan huumepoliisisotkussa.

      Hänen mukaansa laillisuusvalvojat ovat tutkineet tietolähteiden käyttöä eivätkä ole löytäneet laittomuuksia. Paatero muistutti tiedotustilaisuudessa iltapäivällä, ettei hän voi tietää kaikkea mutta hänen on voitava luottaa alaisiinsa.

      Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) sai tietää epäselvyyksistä Helsingin poliisin tietolähteiden käytössä vasta eilen, vaikka Paatero on tiennyt asiasta jo viikon.

      - En nähnyt sitä tietona, jolla olisi suuri merkitys ministerin maailmassa, kun sillä ei ollut minunkaan maailmassa. Tässä olimme eri mieltä ja myönnän virheeni, Paatero sanoi.

      Räsänen antoi Paaterolle aikaa miettiä asemaansa viikonlopun yli. Paatero sanoo, että hänen päätöksensä on valmis maanantaina.

      Räsäsen mukaan on syytä epäillä, ettei Helsingissä ole menetelty tietolähteiden käytössä poliisilain ja -asetuksen mukaisesti. Hän on jättänyt asiasta tutkintapyynnön Valtakunnansyyttäjänvirastolle.

      Paatero poistui tilaisuudesta heti sen päätyttyä.

      - Masentavuudeksi todetaan, etten anna yhtään haastattelua.



      Perjantai 7.3.2014 klo 12.03 (päivitetty klo 19.42)

      Helsingin huumepoliisin päällikkönä toiminutta Jari Aarniota epäillään kaikkiaan viidestätoista rikoksesta.
      Jari Aarniota epäillään useista törkeistä rikoksista.
      Jari Aarniota epäillään useista törkeistä rikoksista. (FRANK LEIMAN)
      LUE MYÖS

      Aarnio-vyyhdessä epäilty rikollispomo pysyy vangittuna

      Aarnioon yhdistetyn rikollispomon vangitsemisasia käräjillä

      Kun Aarnio pidätettiin 12. marraskuuta 2013, perusteena oli epäily törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä ja törkeästä lahjuksen ottamisesta. Epäilyjen mukaan seurantalaitteita valmistava Trevoc olisi lahjonut Aarniota.

      Neljän kuukauden tutkintavankeuden aikana rikosnimikkeet ovat vain lisääntyneet. Tässä ne ovat kaikki:

      1) Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen 24.5.2008-12.11.2013.

      2) Avunanto törkeään petokseen 1.7.2009-12.11.2013.

      3) Törkeä lahjuksen ottaminen 17.1.2012-12.11.2013.

      4) Törkeä huumausainerikos 14.4.2011-20.4.2011.

      5) Törkeä huumausainerikos 18.5.2011-23.5.2011.

      6) Törkeä huumausainerikos 26.10.2011-1.11.2011.

      7) Törkeä huumausainerikos 22.12.2011-10.2.2012.

      8) Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen 25.4.2012-10.5.2012.

      9) Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen 19.6.2012 - 18.7.2.

      10) Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen 10.1.2013 - 9.2.2013.

      11) Yllytys virkavelvollisuuden rikkomiseen 31.5.2013 - 9.9.2013.

      12) Yllytys virkasalaisuuden rikkomiseen 31.5.2013 - 9.9.2013.

      13) Virkasalaisuuden rikkominen 31.5.2013 - 10.9.2013.

      14) Virka-aseman väärinkäyttäminen 2.9.2013.

      15) Virkasalaisuuden rikkominen 17.2.2009 - 3.4.2009.

      Vyyhdin kimpussa on ollut enimmillään jopa 80 tutkijaa lähinnä keskusrikospoliisista. Julkisuuteen on kerrottu, että lahjusrikosten epäillään liittyvän Helsingin huumepoliisin seurantalaitehankintoihin ja siihen, että niitä valmistava Trevoc olisi lahjonut Aarniota.

      Törkeät huumerikosepäilyt koskevat ns. tynnyrijuttua, jossa Aarnion epäillään osallistuneen satoja kiloja hasista Suomeen tuoneen liigan toimintaan. Vyyhti tutkittiin aikanaan Helsingin huumepoliisin ja keskusrikospoliisin yhteisoperaationa. KRP ei ollut tyytyväinen muun muassa siihen, että Aarnion väki kieltäytyi paljastamasta heille tietolähteitään. Tyytymättömyys tynnyrivyyhdin tutkintaan on arveltu olleen Aarnio-tutkinnan käynnistäjänä.

      Virkarikosepäilyt liittyvät muun muassa väärin perustein käytettyihin pakkokeinoihin sekä siihen, että Aarnio olisi vuotanut tiedon peitepoliisitoiminnasta.

      Rikosylikomisario Jari Aarnio on kiistänyt kaikki häneen kohdistuneet rikosepäilyt.

      Juttua korjattu kello 19.44: korjattu STT:n uutista, että Aarnio olisi vuotanut peitepoliisin nimen. Aarnion epäillään vuotaneen tiedon peitepoliisitoiminnasta.

      • fobba lobbaa

        http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1494551
        http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Huumepoliiseja koskevat nauhat tuhottiin/1135238230259
        Sisäministeri Anne Holmlund, jonka avustajana oli Mikko Paateron poika, on tuhonnut huumepoliisien kuulustelunauhat :D

        07.03.2009 16:19 Mitä tekemistä jenkkipoliisilla on käytännössä suomalaisen virkaveljen kanssa? Suomessa on kansainvälisessä vertailussa erittäin pätevä ja hyvin toimiva poliisi. Poliisin tehtäväkenttä on laaja ja jokainen osa-alue on tärkeä. Se, että kiukuttelet jollain mummojen punavalovalvonnalla, kertoo vain sen, että olet jostain poliisin kanssa tapahtuneesta asiasta hyvinkin katkera. Mikähän se on? Huumeita? Huumepoliisin tutkinta taas koskee lähinnä poliisin mahdollisia vääriä menettelytapoja tutkinnassa
        07.03.2009 16:20 eikä sitä, että poliisi olisi vetänyt jotain välistä tai johtaisi jotain omaa liigaa. Joten vedäppä hieman happea ennen kuin tulet päästämään tänne noita aivopierujasi:-)


    • Kevateläke

      Paatero tulee vangita, ennen kuin se pääsee eläkkeelle karkuun.

    • qeerth qeet tywetty

      Onhan selvääkin selvempää, ettei Huumepoliisin päällikkö Aarnio ole voinut toimia yksin, eihän yksi mies nyt joka paikkaan kerkeä, muita poliiseja on sekaantunut huumekauppaa, lisäksi heillä on korkea-arvoisia suojelijoita ja rahoittajia.

      Mutta nyt nämä korkea-arvoiset taustahenkilöt yrittävät rajoittaa vahingon laajuuttaa, suostuttelemalla Aarniota ottamaan KAIKKI syyt niskoilleen, jotta epäilyt rajoittuisivat ja johtolangat loppuisivat Aarnioon.

      Homma tulee jatkumaan entiseen malliin, Aarnion tilalle rekrytoivat yhtä läpeensä kriminaalin henkilön, jolle raha kelpaa.

    • Rosvot palstalla

      Tökeröä ja rikollista kunnianloukkausta. Aarniokin on syytön ennen kuin mahdollisesti tutkitaan.

      Entinen Kaarinan poliisipäällikkö Mikko Paatero on työteliäs ja erinomainen poliisijohtaja. Hän ei valvoa yksittäisen työntekijän puuhastelua, eikä se kuulu virkavelvollisuuteen.

    • Paa Tero Risti

      Kyllähän Paatero tietää, että tässä oli koko paletti, vaikka rikostutkijat vasta purkavat sitä laajaa palettia.
      Mistä kummasta Paatero voi tietää?
      Ehkä Paatero haluaa estää lisätutkinnan, vihjailemalla ettei enempää tulisi tutkia.

    • Sisäpiiritietoa

      Paatero pistetään ihan kohta eläkkeelle, ukko menee etelään pelaamaan golfia Pekan kanssa.

    • Valta on katoavaista
    • Uus...

      Tämän Paatero-pakkomielteisen toivoisi jo keksivän uuden kiinnostuksenaiheen. Tämä on jo niin nähty. Kyllä ne poliisin palvelut kumminkin kelpaa, kun rysäyttää autolla tai jotain varastetaan. Ja sitten taas löytyy uutta arvosteltavaa poliisin touhuista. Huh huh.

      • Turha virka

        Omaisuusvarkauksien selvittelyssä poliisista ei ole MITÄÄN apua, tyypillinen kommentti poliisilta kun ilmoitat varkaudesta: .......jos haluatte, voitte tulla maanantaina tekemään ilmoituksen asemalle.....

        Eivät vaivaudu edes PAIKALLE.


    • Free Masons

      Aarnio- ja Paatero-uskovaiset puolustelevat epäjumaliaan, ja sitten on tietenkin hyvät veljet, joilla on yhteneväiset intressit.

    • En käsitä

      Tämähän on alkanut jo viime vuoden puolella. Mitä on ihmisen elämä, jos ainoa mielenkiinto kohdistuu johonkin poliisiin? Miten paljon on pitänyt listata mielikuvituksellisia tapahtumia ja syytöksiä, kun vaihtoehtoisesti olisi voinut vaikka käydä ulkona ja koittaa ravistaa tämä viha niskoiltaan. Voi ihmistä.

      • Valvova silmä666

        "Tämähän on alkanut jo viime vuoden puolella. Mitä on ihmisen elämä, jos ainoa mielenkiinto kohdistuu johonkin poliisiin?"

        Tämähän on alkanut jo 2008, itse asiassa paljon aikaisemmin, mutta 2008 Aarniota epäiltiin ensimmäisen kerran vakavista rikoksista, mutta vapautettiin pääosin hyvävelikerhon avituksella (mm. sisäministeri Anne Holmlund KOK avustajansa Sami Paateron KOK (poliisiylijohtaja Paateron KOK poika) kanssa tuhosi huumepoliisien kuulustelunauhat, ennen kuin ne saatiin kokonaan purettua)

        Osaksi Aarnio vapautettiin viimeksi sen takia, ettei kukaan yksinkertaisesti saattanut uskoa korkea-arvoisen poliisijohtajan sekaantuneen huumekauppaan ja muihin laittomuuksiin.

        Ja mitä tulee pitkittyneeseen kiinnostukseen syytteessä olevaan korkea-arvoiseen virkamieheen, niin onhan se vakava uhka demokratialle ja yhteiskunnalle, jos virkamiehet ovat läpeensä korruptoituneita, ja tekevät itse juuri niitä rikoksia, joita valvovat. Soisi useamman kiinnostua virkamiesten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.


    • Lopun alkua

      Paateron kaveri on aikas gulahtaneen ja galpean näköinen, istuttuaan 5 kk sähköttömässä (pimeässä?) kopissa

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288677315025.html

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12186804

      "Alan mies näkee asian yhdellä silmäyksellä. Rock idolin tukka harmautuu ja on takkuinen. Se pitenee. Alkaa muistuttamaan hänen lookiaan 1999 jolloin hän jo halusi "Kukoksi tunkiolle." Nyt hän on, tunkiolla. Hän välttelee katsekontaktia median edustajiin. Katse harhailee. Olemuksesta säteilee ilmeinen hermostuminen. Liikkeet ovat teennäisiä."

    • Poppy Paatero

      KRP tutkii Aarnion huumekauppaa, kukahan tutkisi KRP:n huumekauppaa?

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041918226593_uu.shtml

      -KRP:n suuroperaatio epäonnistui pahoin. Rikolliset olivat poliisin tarkkailussa, huumeet heidän silmiensä alla - silti ketään ei otettu kiinni. Salainen tutkintamateriaali viittaa siihen, että jättimoka yritettiin peitellä. Asia on pysynyt tähän saakka pimennossa.

    • Olen totinen toweri
    • Pää Terroristi

      Räsänen kuohitsi Paateron, hyvä Räsänen, äänestän kristillisiä, vaikken kuulu edes kirkkoon :D

    • Toimistonsohvaperuna

      Paatero määräsi rauhallisen vappukulkueen "kepit" katkottavaksi, olisiko Paatero katkonut Wanhan vallanneitten suuren ikäluokan kaulat, no olisi tietenkin, mutta nyt Paatero kuuluu eliittiin, joka omistaa 800 miljardia.

    • Bye bye Poppy Paater

      Pää Terrosisti hyppäsi 2014 kevään yli, mutta ensi keväänä sitten :D

    • Koka Kokoomus
    • Jummarra sitä sit

      Ketä hullu piilottu huumekätkös ylisuurel omakotityömaal?

    • dth erfhg aeh

      Ei huumekätkö, vaan RAHAkätkö

    • Paatero on

      http://anneliauer.com/

      -Paatero on vuosien varrella ihmetellyt norsunluutornistaan milloin mitäkin väitettä poliisin virkarikoksista. Hän ei tiennyt poliisipiireissä yleisesti tapahtuneesta laittomasta tietojen urkinnastakaan yhtään mitään, vaikka urkinta-asiat olivat olleet esillä aiemminkin. Voidaankin kysyä onko poliisiylijohtaja Paatero ollenkaan tehtäviensä tasalla?

    • Paa Tero Risti

      Paateron kaverilla alkaa olemaan vitsit vähissä, lähipiiri, eli vaimo ja lapsetkin joutuvat syytteeseen rahanpesurikoksista.

      Onnistuuko Paatero pakenemaan Mallorcalle golfia pelaamaan, ennen kuin paljastuu Aarnion taustalla olevat muutkin isokenkäiset?

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288697397647.html?pos=ksk-trm-uutk-ostu

      Aarniota epäillään lukuisista rikoksista. Epäilyistä vakavimmat koskevat lahjus- ja huumerikoksia. Tutkinnanjohtaja Jukka Haaviston mukaan asian tutkinta on vaatinut runsaasti resursseja. Asian tutkintaan on osallistunut kymmeniä poliiseja.

      - Tämä on yhteiskunnallinen kysymys ja siksi olemme nähneet paljon vaivaa asian selvittämiseen. Esitutkintamateriaalia on 19 000 sivua, Aarniota epäillään yhteensä 26 eri rikoksesta ja 15 osalta hänet on vangittu, Haavisto sanoi tiedotustilaisuudessa.

      Huumerikosepäilyt kytkeytyvät juttuun, jossa satoja kiloja hasista rahdattiin Hollannista Suomeen. Lahjusepäilyt puolestaan kiertyvät seurantalaiteyhtiö Trevocin ympärille. Aarnion epäillään saaneen etuuksia yhtiöstä ja osallistuneen esteellisenä hankintoihin, joita hänen työnantajansa teki. Eri viranomaiset ovat hankkineet Trevocin laitteita yli miljoonalla eurolla.

      Aarnion Porvoossa sijaitsevan omakotitalon työmaalta on myös löydetty kymmenientuhansien eurojen rahakätkö. Haaviston mukaan Aarniolta on löytynyt satojatuhansia euroja selittämätöntä omaisuutta.

      Poliisin mukaan Aarnion lähipiiriä on syytä epäillä rahanpesurikoksista. Neljän henkilön osalta epäilyt ovat lähdössä loppulausunnolle.

    • Niinpä niin

      http://yle.fi/uutiset/tutkinnanjohtaja_jari_aarniolla_ei_ole_selitysta_kotitontilta_loytyneelle_rahakatkolle/7280867
      -Jos tutkinnanjohtajat ovat oikeassa ja voivat sen aukottomasti todistaa, huumerikoksia työkseen ratkonut Jari Aarnio on levittänyt osana huumeporukkaa hasista yli 800 kiloa Suomen markkinoille. Huumeet tuotiin maahan Hollannista.

      07.03.2009 16:20 -fobba- Huumepoliisin tutkinta taas koskee lähinnä poliisin mahdollisia vääriä menettelytapoja tutkinnassa eikä sitä, että poliisi olisi vetänyt jotain välistä tai johtaisi jotain omaa liigaa. Joten vedäppä hieman happea ennen kuin tulet päästämään tänne noita aivopierujasi:-)

      01.01.2010 14:40 -fobba- Toimintamme mainostaminen ei ole pahaksi tehtävänkuvan uudenlaisen luonteen takia. Sinunlaistesi lahjakkuuksien vuoksi olemassaolomme perustelu on helppoa.

    • Paatero ja Aarnio

      Masentavuudeksi en anna yhtään kommenttia......tai annan sittenkin

      Paatero kiistää Ylen väitteen prostituoidusta - "Ei missään vaiheessa tietoa"

      Maanantai-iltana esitetyssä Ylen MOT-ohjelmassa esitettiin väite, että helsinkiläinen prostituoitu, jolla oli vuonna 2010 tietoja huumepoliisi Jari Aarnion rahankäytöstä, yritti kertoa tarinansa poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle kuitenkaan siinä onnistumatta.

    • sert wert ert aer er

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11919228

      Poliisi turvaa jonkun elantoa?

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8822415

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11851129

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9129160

      USA/CIA ja Englanti
      valloittaa ja valvoo kasvatus-alueita, Euroopan ja Suomen eliitti ohjailee mediaa, lainsäädäntöä, sekä suojelee korkeita poliisiviranomaisia jotka puolestaan valvovat rikollisliikoja/liivikerhoja, jotka toimivat eliitin huumekaupan tukkuportaana.

      Yksityinen kasvatus ja yksityinen tuonti on eliitin huumebusineksille kilpailua, joten eliitti usuttaa tavalliset poliisit näiden kimppuun.


      -29.02.2008 Ilmianto: "Huumepoliisi johtaa suomalaista huumekauppaa" Vähitellen mukaan on otettu myös korkeita poliisijohtajia, kuten Helsingin apulaispäällikkö Jari Liukku sekä ylikomisariot Tero Haapala ja Jari Aarnio.
      Kaikki epäillyt kiistävät jyrkästi syyllistyneensä mihinkään rikokseen tai rikkomukseen.

      -13.3.2008 Poliisiylijohtaja Markku Salminen ei tiedä, kuka hänestä on tehnyt ilmiantoja. Hänelle määrättiin turvallisuussyistä aseistettu kuljettaja.
      - Eihän tällainen ole mukavaa, sanoo nimettömien ilmiantojen kohteeksi joutunut poliisiylijohtaja Markku Salminen.
      - Ministeri (sisäministeri Anne Holmlund) näytti minulle kirjeet ja sanoi ihmettelevänsä asiaa

      -Alkukesällä 2008 poliisiylijohtaja Markku Salminen nimesi kolmihenkisen ryhmän tutkimaan ja haastattelemaan Helsingin huumepoliisin ryhmiä, haastattelut nauhoitettiin.

      -30.7.2008 Sisäasiainministeriössä on tuhottu kaikki nauhoitukset, jotka syntyivät ministeriön virkamiesten tehdessä tutkinta- ja tarkastustoimintaa Helsingin huumepoliisijutussa. Helsingin huumepoliisin oli väitetty syyllistyneen laittomuuksiin rikoksia tutkiessaan. Sisäministeri vuonna 2008 oli Anne Holmlund avustajanaan Sami Paatero, nykyisen Holmlundin nimittämän poliisiylijohtaja Mikko Paateron poika.

      -15.08.2008 Paaterosta poliisiylijohtaja

      -04.09 2008 Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Semi vaatii videolla, että kassakaappi avataan. Poliisi kieltäytyi tästä. Kassakaapissa piti olla asiakirjoja, joista olisi voinut selvitä poliisin tietolähteiden nimiä. Semi tutki Vantaan poliisien ja keskusrikospoliisin epäiltyjä virkarikoksia.

      -05.09.2008 Espoon kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi koki tulleensa uhatuksi pyytäessään Krp:n kassakaapin avaamista. Hän haki itselleen julkisuudelta suojaa. Semillä olivat Vantaan ja Krp:n huumepoliisien edesottamukset syyteharkinnassa, mistä tehtävästä hänet vapautettiin

      -02.10.2008 52 vuotias Jouni Välkki "surmasi" itsensä. Poliisien laillisuusvalvonnasta vastattannut Jouni Välkki ajautui puun ja kuoren väliin, ns. "tapaus Jukaraisen" johdosta. Tapausta pidettiin (Paatero) salassa viimeiseen asti.
      Välkkiä oli painostettu ankarasti "tapaus Jukaraisen" selvittämiseksi.
      Jouni Välkillä oli muitakin vakavia tilanteita hoidettavanaan.

      -04.12.2008 Seppo Nevala, entinen suojelupoliisin päällikkö, kuolee hämärissä olosuhteissa 61 vuotiaana.

      -12..02.2009 62 vuotias poliisiylijohtaja Markku Salminen "surmaa" itsensä

      -29.11.2011 Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario "ampui itsensä" KRP:n pikkujoulunvietossa KRP:n tiloissa.

      Poliisiylijohtaja Paatero (kok), jonka aikoinaan nimitti virkaansa silloinen sisäministeri Anne Holmlund (kok), jonka poliittisena avustajana toimi nimittämisen aikoihin poliisiylijohtaja Paateron poika Sami Paatero (kok), on suurella tarmolla vaatinut poliisille lisää verkkovalvontavaltuuksia.

      Eli sisäministeri Holmlund, jolla on avustajana Sami Paatero, saa "nimettömän" ilmiannon Poliisiylijohtaja Markku Salmisesta, joka erotetaan, ja Holmlund nimittää uudeksi poliisiylijohtajaksi Mikko Paateron....juu juu

    • sdt r eth eth th

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11919228

      Poliisi turvaa jonkun elantoa?

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8822415

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11851129

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9129160

      USA/CIA ja Englanti
      valloittaa ja valvoo kasvatus-alueita, Euroopan ja Suomen eliitti ohjailee mediaa, lainsäädäntöä, sekä suojelee korkeita poliisiviranomaisia jotka puolestaan valvovat rikollisliikoja/liivikerhoja, jotka toimivat eliitin huumekaupan tukkuportaana.

      Yksityinen kasvatus ja yksityinen tuonti on eliitin huumebusineksille kilpailua, joten eliitti usuttaa tavalliset poliisit näiden kimppuun.


      -29.02.2008 Ilmianto: "Huumepoliisi johtaa suomalaista huumekauppaa" Vähitellen mukaan on otettu myös korkeita poliisijohtajia, kuten Helsingin apulaispäällikkö Jari Liukku sekä ylikomisariot Tero Haapala ja Jari Aarnio.
      Kaikki epäillyt kiistävät jyrkästi syyllistyneensä mihinkään rikokseen tai rikkomukseen.

      -13.3.2008 Poliisiylijohtaja Markku Salminen ei tiedä, kuka hänestä on tehnyt ilmiantoja. Hänelle määrättiin turvallisuussyistä aseistettu kuljettaja.
      - Eihän tällainen ole mukavaa, sanoo nimettömien ilmiantojen kohteeksi joutunut poliisiylijohtaja Markku Salminen.
      - Ministeri (sisäministeri Anne Holmlund) näytti minulle kirjeet ja sanoi ihmettelevänsä asiaa

      -Alkukesällä 2008 poliisiylijohtaja Markku Salminen nimesi kolmihenkisen ryhmän tutkimaan ja haastattelemaan Helsingin huumepoliisin ryhmiä, haastattelut nauhoitettiin.

      -30.7.2008 Sisäasiainministeriössä on tuhottu kaikki nauhoitukset, jotka syntyivät ministeriön virkamiesten tehdessä tutkinta- ja tarkastustoimintaa Helsingin huumepoliisijutussa. Helsingin huumepoliisin oli väitetty syyllistyneen laittomuuksiin rikoksia tutkiessaan. Sisäministeri vuonna 2008 oli Anne Holmlund avustajanaan Sami Paatero, nykyisen Holmlundin nimittämän poliisiylijohtaja Mikko Paateron poika.

      -15.08.2008 Paaterosta poliisiylijohtaja

      -04.09 2008 Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Semi vaatii videolla, että kassakaappi avataan. Poliisi kieltäytyi tästä. Kassakaapissa piti olla asiakirjoja, joista olisi voinut selvitä poliisin tietolähteiden nimiä. Semi tutki Vantaan poliisien ja keskusrikospoliisin epäiltyjä virkarikoksia.

      -05.09.2008 Espoon kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi koki tulleensa uhatuksi pyytäessään Krp:n kassakaapin avaamista. Hän haki itselleen julkisuudelta suojaa. Semillä olivat Vantaan ja Krp:n huumepoliisien edesottamukset syyteharkinnassa, mistä tehtävästä hänet vapautettiin

      -02.10.2008 52 vuotias Jouni Välkki "surmasi" itsensä. Poliisien laillisuusvalvonnasta vastattannut Jouni Välkki ajautui puun ja kuoren väliin, ns. "tapaus Jukaraisen" johdosta. Tapausta pidettiin (Paatero) salassa viimeiseen asti.
      Välkkiä oli painostettu ankarasti "tapaus Jukaraisen" selvittämiseksi.
      Jouni Välkillä oli muitakin vakavia tilanteita hoidettavanaan.

      -04.12.2008 Seppo Nevala, entinen suojelupoliisin päällikkö, kuolee hämärissä olosuhteissa 61 vuotiaana.

      -12..02.2009 62 vuotias poliisiylijohtaja Markku Salminen "surmaa" itsensä

      -29.11.2011 Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario "ampui itsensä" KRP:n pikkujoulunvietossa KRP:n tiloissa.

      Poliisiylijohtaja Paatero (kok), jonka aikoinaan nimitti virkaansa silloinen sisäministeri Anne Holmlund (kok), jonka poliittisena avustajana toimi nimittämisen aikoihin poliisiylijohtaja Paateron poika Sami Paatero (kok), on suurella tarmolla vaatinut poliisille lisää verkkovalvontavaltuuksia.

      Eli sisäministeri Holmlund, jolla on avustajana Sami Paatero, saa "nimettömän" ilmiannon Poliisiylijohtaja Markku Salmisesta, joka erotetaan, ja Holmlund nimittää uudeksi poliisiylijohtajaksi Mikko Paateron....juu juu

    • Pää Teroristi

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288724458757.html?ref=rss

      TV:stä tutun konstaapeli Marianne Kiukkosen epäillään tekeytyneen rikostutkijaksi ja menneen vankilaan tapaamaan huumetuomion saanutta tuttavaansa.

      Kiukkonen ilmaantui yllättäen lauantai-iltana virka-asussa vankilan portille, esitti virkamerkkinsä ja sanoi tulevansa virkatehtävissä tapaamaan kymmenen vuoden tuomion saanutta huumerikollista.

      IL:n mukaan tapaaminen ei kuitenkaan muistuttanut kuulustelutilannetta, vaan Kiukkonen muun muassa halaili vankia. Hänen partiokaverinsa odotti autossa vankilan edessä koko tapaamisen ajan, puolitoistatuntia.

      Rikosepäilyn mukaan kysymyksessä olikin todellisuudessa yksityisluontoinen tapaaminen

    • rtyhwrthwrthwqrthwth

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041018204446_uu.shtml

      Helsingin hovioikeus tuomitsi keskiviikkona moottoripyöräjengi Cannonball MC:n jäsenen, kuntosaliyrittäjä ja entisen huippu-urheilija Mika "Immu" Ilménin, 43, kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta.

      Kävikö Marianne Kiukkonen sopimassa Mika Ilmenin kanssa jotain Aarnio-jutun tutkintaan liittyvää.

      Suomen huumekauppa on eliitin valvonnassa, nyt on käynnissä vahinkojen kartoitus, jottei isokenkäiset rahottajat ja tukijat käryä.

      Rikolliset sopivat nyt keskenään mitä kerrotaan, kun Aarnion oikeudenkäynti alkaa.

      • Perätön ilmianto

        Tuliko nimetön ilmianto akselilta Holmlund-Paatero


    • piikkiön tapaus

      kaarinaa koskettaakin

    • Koska Paatero

      Paateron kööriltäpalaa lapaset.

      Poliisit-tv-sarjasta ja fitness-urheilusta tunnettu vanhempi konstaapeli Marianne Kiukkonen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa sakkoihin virkavelvollisuuden ja virkasalaisuuden rikkomisista sekä kahdesta henkilörekisteririkoksesta.

      Rangaistukseksi käräjäoikeus langetti 60 päiväsakkoa, joista kertyi 2400 euron sakot.

      Lisäksi Kiukkonen tuomittiin korvaamaan yhteensä 1200 euroa kärsimyskorvauksia kolmelle uhrille, joiden tietoja hän oli perusteetta urkkinut poliisin tietojärjestelmistä.

    • Koko Paletti

      Poppy Paateron kujanjuoksu jatkuu, tämä CIA:n papparainen toivoisi varmaan jo aikaista kevättä (Paaterolle määrätty eläkkeellesiirtyminen)

      http://www.talouselama.fi/uutiset/rasaselta tiukkaa tekstia alkoiko paateron lahtolaskenta/a2274586

      Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) ei ole täysin tyytyväinen poliisin toimintaan. Hän puhui asiasta Yle TV1:n Pressiklubi-ohjelmassa perjantaina.
      "Siihen tulee luottaa, etteivät salaiset tiedot vuoda", Räsänen sanoo.


      Pressiklubin haastattelema poliisiylijohtaja Mikko Paatero suhtautui asiaan melko tyynesti.
      "Poliisista on vuodettu tietoja niin kauan kuin minä muistan. Se ei sinänsä ole mitään uutta, valitettavasti."
      Hän kuuli kuitenkin nyt ensimmäisen kerran, että tiedosta olisi pyydetty rahaa.

      Poppy Paaterolle KAIKKI mitä poliisimaailmassa tapahtuu tulee yllätyksenä, on se papparaiska NIIN pihalla hommastaan.

      Räsäsen puheet herättävät kysymyksiä siitä, kuinka pitkään Paatero on virassaan.

    • er er aqer er aer

      04.11.2014 Perhesurmia tutkinut poliisi teki itsemurhan. Seiskan saamien tietojen mukaan eräs keskusrikospoliisin tutkija on löydetty kuolleena. Miehen epäillään tehneen itsemurhan.

      Seiska yritti soittaa edesmenneen poliisin puhelimeen viime perjantaina. Työkaveri vastasi miehen puolesta puhelimeen.

      – Hän ei enää vastaile puhelimeen, on poistunut näiltä markkinoilta, kollega muotoili.

      Asia on herättänyt surun lisäksi suurta ihmetystä poliisipiireissä. Kuolleella poliisilla kerrotaan nimittäin olleen asiat mallillaan. Poliisimies oli muun muassa menossa pian naimisiin kihlattunsa kanssa.

      Liitettiin huhuissa Aarnion tutkintaan

      Edesmennyt poliisi tutki urallaan astetta rankempia rikoksia, kuten Suomea kuohuttaneita perhesurmia.

      Mies olisi huhujen mukaan ollut myös mukana tutkimassa ex-huumepoliisi Jari Aarnion juttua.

      – Ei pidä paikkaansa, keskusrikospoliisin ylikomisario Tero Haapala vahvisti Seiskalle.

      "Asiaan ei liity rikosta"

      Toisen sitkeän huhun mukaan poliisimies olisi löydetty menehtyneenä poliisien vapaa-ajanviettopaikalta.

      Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön ylikomisario Juha Rautaheimo kumoaa huhun.

      – Asiaan ei liity rikosta, eikä mitkään poliisin tilat, Rautaheimo lausui.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288339591097.html

      -Suomen oloissa ennennäkemättömän virkarikostutkinnan takana on kolme poliisia, joiden ilmiannon perusteella Helsingin huumepoliisi on joutunut tiukkaan tutkintaan, selviää Ilta-Sanomien tutkimuksessa.

      Vähitellen mukaan on otettu myös korkeita poliisijohtajia, kuten Helsingin apulaispäällikkö Jari Liukku sekä ylikomisariot Tero Haapala ja Jari Aarnio.

    • kbkvchgxgxghcvjbkbjvh

      Poliisiylijohtaja Mikko Paatero mielestä asiaa on turhaa paisutella.

      – Minusta on väärin antaa sellaista kuvaa, että tässä olisi joku laaja paletti tulossa vielä tämän lisäksi. Se on minusta turhaa spekulaatiota. Se on tutkinnan asia, jos niin tulee, Paatero sanoi.

      Huumepoliisin päällikköä Jari Aarniota epäillään kaikkiaan 16 eri lahjus-, virka- ja huumerikoksesta.

    • jvhcgxgcjvkbv

      Jbjvyctcfhj kbkvycyugih kbkbguftv.

    • Pääteroristi

      Paatero suojeli Aarniota vuosia.

    • Hallintoalamainen

      Paatero ei ole Aarnion kaveri eikä jonkun Hollanissa kiinniotetun tuntema. Roskaa ja valhetta.

      Kaarinan entinen poliisipäällikkö oli täällä ollessa erittäin mukava, pätevä ja ahkera henkilö. Sen vuoksi hän nousi läänin poliisitarkastajaksi ja sitten poliisiylijohtajaksi.

    • juttu.jatkuu

      IS seurasi paikalla, kun Helsingin käräjäoikeus aloitti poliisijohtajien virkarikosjutun pääkäsittelyn.
      Helsingin huumepoliisista pois potkittu ja vankeuteen tuomittu Jari Aarnio kohtasi entisiä esimiehiään Helsingin käräjäoikeudessa, joka aloitti poliisijohtajien suuren virkarikosjutun käsittelyn tiistaina.

      Syytteiden mukaan Aarnion johtama Helsingin huumepoliisi jätti kirjaamatta alamaailman tietolähteensä rekisteriin kuten olisi pitänyt. Hänen esimiehensä puolestaan laiminlöivät syyttäjien mielestä Aarnion valvonnan.

      Valvonnan laiminlyönneistä syytteessä ovat entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, entinen Helsingin poliisikomentaja Jukka Riikonen, Helsingin apulaispoliisipäällikkö Lasse Aapio ja keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot. Kaksi viimeksi mainittua ovat tällä hetkellä pidätettyinä virastaan.

    • Anonyymi

      Onko tuo Aarnio vielä linnassa?

    • Anonyymi

      Mitä muutakaan noista edellä olevista raporteista voi päätellä, kuinka vääryyden henkistä on poliisinkin toimista ollut ja epäiyttää edelleenkin olevan. Suorastaa aivan ilmisevää rikollista toimintaa ja kansa sanoo luottavansa poliisiin. Voi tietysti luottaa poliisiin mitä selässä lukee Poliisi, mutta ei niihin henkilöihin ollenkaan, jotka tekevåt poliisin työtä.
      Ei poliisi pysty näköjään sanomaan, että tuo on rikollista ja estämään rikoksen synnyn, vaa poliisi tutkii ja toteaa tai ei, rikoksen, vasta sitten kun toteaa rikoksen on kyseessä rikos. Niin kauan on syytön, kun syylliseksi todetaa.
      Eli täysi mahdollisuus rikollisen saada vapauttava päätös.
      Luulisi noin maalaisjärjelläkin, kun kyseessä on rikos ja ilmiselvästikin tapahtunut, että se vähintäänkin kirjataan syyllinen on, mutta tutkinnan tulos ei riitä tuomioon.
      Siirretää odottamaan uutta lisä selvitystä, niin kauan kun asia seviää.

    • Anonyymi

      Miten se on mahdollista, että poliisipäällikkö on linnassa.

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2447
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe