Kysyn minäkin..

Opin "orja"

.. 2014 vuodestani, mutta vähän eri tavalla. Näkeekö kukaan mitkä/mikä elämä vaikuttaa eniten seuraavaan vuoteen? Opiskelen nyt ja olen sinkkuna.

1

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei

      opiskelu nousikin aivan ensimmäisenä mieleeni. olet opintojesi kanssa kahden tulen välissä.

      ajoista en osaa puhua, en näe numeroita.
      no lainnoudatus nousee ensin mieleeni. olet jo kokenut rakkautta, mutta et tuntenut olevasi siihen sillä tavalla kypsä, että olisit laittanut itsesi todella likoon (jos sen saa näin sanoa).
      toivot tukea vanhemmalta mieheltä, joka on niin sitoutunut omaan suhteeseensa, että häneltä ei taida herua yhtään mitään muille.

      kyllä sinä haluaisit seurustella henkevästi ja tukeutua kumppaniin, se halu sinussa on. myös elämääsi vahvasti vaikuttanut nainen on lähtenyt kauas, häntä sinä kaipaat. vaikka ajattelet haaveillen entistä rakkautesi kohdetta, se ei ole unohtunut kummaltakaan. te tapaatte vielä. tapani on muutenkin sanoa, että "sitä kohdataan AINA KAKSI KERTAA".

      tältä vanhemmalta mieheltä sinun on turha odottaa mitään, en ole varma onko hän isäsi. hän ei kuitenkaan jaksa olla mukana toisten asioissa, oma elämä on niin mukavaa.
      sinua viedään teille, missä on paljon kommunikaatiota. tulee valtataistelua toisen naisen kanssa, pomosi on hiukset "harmaana" selivittelemässä kuka ja mitä ja miksi.

      ikäsi on minulle ajaton arvio, koska en pysty näkemään numeroita. henkisesti arvelen sinut jo yli kolmekymppiseksi, ainakin. aivan kuin olisit kokeilemassa uudestaan rajojasi ja mahdollisuuksiasi. olet henkevä ja vaikutat itseäsi vanhemmalta kuitenkin.
      minä näen ihmiset usein eri aikakausilta yhtäaikaa, se tekee tavallisen tulkitsemisen vaikeaksi.

      sinulle tulee kuitenkin muutoksia, opintojesi jälkeen. avaat uuden sivun omassa kirjassasi, se on älykäs ja antava polku, pääset pitkälle jos vain sisusi kestää. no miksei kestäisi? etenemismahdollisuudet uralla ovat kirjaan kirjoitetut.

      t. Keskiyö

      ps. minä kirjoitan sähköpostitse myös pitkiä katsantoja, jos joskus kiinnostaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      5720
    2. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      240
      5511
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      235
      2983
    4. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      82
      2742
    5. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      148
      2496
    6. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      70
      2139
    7. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      49
      2026
    8. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      71
      1868
    9. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      213
      1784
    10. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      187
      1389
    Aihe