eräässä

tietyssä galleriassa oli ollut huono näyttely. Vuosia vanhoja harjotustöitä maisemia ynnä muita kasveja, eläimiä. Asiaa ihmeteltiin koska se ei ollut kyseisen nuoren taiteilijan tyyliä ja oli hyvin erilaista ja kehittymättömämpää kuin työt joilla hän oli hakenut kyseiseen näyttelytilaan. Selvisi että taiteilijan sukulaiset olivat ripustaneet viime hetkellä hänen näyttelynsä oman makunsa mukaan. Oli heidän mukaansa soveliaampaa taidetta maisemat ynnä muut. taiteilija ei edes ollut kovin nuori vaan kolmenkympin hujakoilla.

Uskonnollinen ja vanhakantainen, päällepäsmäröivä suku. Voivat pilata uran ja elämän jos ei onnistu kapinoimaan vastaan. Tällä alalla ei voi antaa muiden kävellä ylitse, eikä se ole terveellistä kenellekään olla ohjailtavana. En pidä yhtään siitä alistuvasta asenteesta mikä on usein ominaista tiettyjen uskontolahkojen nuorille ihmisille.
563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tietyllä tavalla hyvin hedelmätöntä maaperää kasvaa.

Äänestä

puoli E?

Äänestä

vittu ku mustalaiset ja ulkomaalaset pilaa mein maan

Äänestä
  • erosin mielelläni kirkosta myös sen vuoksi miten tietyt jumalan epäterveet käyttäytyvät.
    Eräs aiheuttaa mahdollisimman paljon pahaa toiselle ihmiselle kaikkien kontaktiensa ynnä hännystelijöiden ja perässäryömijöiden kautta ja sitten saarnaa että Jumala rankaisee pahaa ihmistä. Katsokaa nyt miten paljon pahaa sille tapahtuu. ylentää itsensä siis Jumalan asemaan. Missään en ole noin sairasta toimintaa kohdannut.

    Äänestä

  • L.P kirjoitti:

    erosin mielelläni kirkosta myös sen vuoksi miten tietyt jumalan epäterveet käyttäytyvät.
    Eräs aiheuttaa mahdollisimman paljon pahaa toiselle ihmiselle kaikkien kontaktiensa ynnä hännystelijöiden ja perässäryömijöiden kautta ja sitten saarnaa että Jumala rankaisee pahaa ihmistä. Katsokaa nyt miten paljon pahaa sille tapahtuu. ylentää itsensä siis Jumalan asemaan. Missään en ole noin sairasta toimintaa kohdannut.

    kääkkä tietää myös etten ole syypää tiettyihin asioihin mutta levittää sitä silti koska olen hänelle uhka ja käyttää herkkäuskoisia ihmisiä kiusaamiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


L.palmeroinen kirjoitti:

tietyssä galleriassa oli ollut huono näyttely. Vuosia vanhoja harjotustöitä maisemia ynnä muita kasveja, eläimiä. Asiaa ihmeteltiin koska se ei ollut kyseisen nuoren taiteilijan tyyliä ja oli hyvin erilaista ja kehittymättömämpää kuin työt joilla hän oli hakenut kyseiseen näyttelytilaan. Selvisi että taiteilijan sukulaiset olivat ripustaneet viime hetkellä hänen näyttelynsä oman makunsa mukaan. Oli heidän mukaansa soveliaampaa taidetta maisemat ynnä muut. taiteilija ei edes ollut kovin nuori vaan kolmenkympin hujakoilla.

Uskonnollinen ja vanhakantainen, päällepäsmäröivä suku. Voivat pilata uran ja elämän jos ei onnistu kapinoimaan vastaan. Tällä alalla ei voi antaa muiden kävellä ylitse, eikä se ole terveellistä kenellekään olla ohjailtavana. En pidä yhtään siitä alistuvasta asenteesta mikä on usein ominaista tiettyjen uskontolahkojen nuorille ihmisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu