Savonranta, kannattiko liittyä Velka-Savonlinnaan?

Mitä savonrantalaiset hyötyivät pakkoliitoksesta? Miksi kuntaa ei jaettu kolmeen osaan. Yksi Heinäveteen, toinen Liperiin ja kolmas Kerimäkeen. Niin kuin se ennen Savonrannan perustamistakin oli, eri naapureiden osina.

Lentokentästäkin pitää maksaa 245000eur/kk. Hurja summa.
Joensuussa on toimiva lentoasema josta päivän aikana 5 tai 6 vuoroa Helsinkiin. Joensuussa on synnytyssairaalakin. Savonlinnan suunnassa lähin on Mikkelissä. Kauppojakin on enemmän Joensuussa.

Liitoksesta ainoa hyötyjä tais olla poliitikko-Parkkinen jolle turvattiin varma homma eläkepäiviin asti. Sekä Jouni Backman joka on kuin myyrä joka jakaa ja repii Savoa. Mikkeliin yhtä, Savonlinnaan toista ja nyt Heinävesikin pitää saada osaksi Mikkeliä, tai Savonlinnaa.

Liittymisessä oli sama savonrantalaisille mentalismi kuin siinä tyhmyydessä kun 80-luvulla paikkakunnalta luovutettiin yläaste Kerimäelle, ja takaisin saatiin joskus 90-luvulla? Ketkähän sen kuningasidean takana oli? Muistaako kukaan.
3242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tottakai Kepulaisille pitää turvata toimeentulo, konstilla millä hyvänsä.
Nyt kun liitoksia tehdään niin saadaan sama hintataso kaikkiin kuntiin ei tule kilpailua tonttien hinnoissa, veroissa, rakennuslupa maksuissa, lääkäripalveluissa, ynnä muussa. Voidaan nostaa hintoja pilviin ja asukkaat ei voi kuin maksaa. Tai muuttaa Lappiin. Se siitä markkinataloudesta, jonka pitäis pitää hinnat kurissa. Kokoomuksen kannatus nousee, oliskohan jossain vikaa....

Äänestä

Kokoomuksen kannatushan junnaa paikallaan, sitä ei kai äänestetä kuin kehäkolmosen sisällä?

Äänestä

Junnaa ennenkuin rahamiehet yhdistää voimansa ja laittavat kunnon mainoskampanjan päälle. Ylisaunamäki, Kakkonen, ja mitä näitä oli tuomittu.
Mutta Savonrantalaiset ei liitoksesta hyödy mitään, palvelut ja virastot siirtyy Savonlinnaan, verot nousee, kulku ja työ matkat pitenee, palvelumaksut tuplaantuu, metsät myydään, rannat kaavoitetaan, savonranta asutetaan maahanmuuttajilla ja sinne rakennetaan Moskeija. On saatavana työvoimaa maaseudun uudistamiseen, raksalle ja vanhainkotiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


velkaalisäävelkaa kirjoitti:

Mitä savonrantalaiset hyötyivät pakkoliitoksesta? Miksi kuntaa ei jaettu kolmeen osaan. Yksi Heinäveteen, toinen Liperiin ja kolmas Kerimäkeen. Niin kuin se ennen Savonrannan perustamistakin oli, eri naapureiden osina.

Lentokentästäkin pitää maksaa 245000eur/kk. Hurja summa.
Joensuussa on toimiva lentoasema josta päivän aikana 5 tai 6 vuoroa Helsinkiin. Joensuussa on synnytyssairaalakin. Savonlinnan suunnassa lähin on Mikkelissä. Kauppojakin on enemmän Joensuussa.

Liitoksesta ainoa hyötyjä tais olla poliitikko-Parkkinen jolle turvattiin varma homma eläkepäiviin asti. Sekä Jouni Backman joka on kuin myyrä joka jakaa ja repii Savoa. Mikkeliin yhtä, Savonlinnaan toista ja nyt Heinävesikin pitää saada osaksi Mikkeliä, tai Savonlinnaa.

Liittymisessä oli sama savonrantalaisille mentalismi kuin siinä tyhmyydessä kun 80-luvulla paikkakunnalta luovutettiin yläaste Kerimäelle, ja takaisin saatiin joskus 90-luvulla? Ketkähän sen kuningasidean takana oli? Muistaako kukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu