Olin ollut sellaisessa luulossa, että yksin oleminen on aina ongelma. Ilman parisuhdetta ja paljon yksin aikaa viettävänä ja yksin liikkuvana ihminen - siis minäkin - on onneton. Siispä olin onneton ja häpesin oman perheeni ulkopuolisten ystävien puutetta.
Lähdin kartoittamaan markkina-arvoani parisuhdemarkkinoilla.
Eipä löytynyt ketään kiinnostavaa. Ja tajusin, ettei ole ollenkaan helppoa liittää yhteen kahden eronneen elämää lapsineen eikä yhtään helpommalta tuntunut liittyä yhteen lapsettomankaan kanssa.
Silloin se välähti :D etten oikeasti haluakaan mitään parisuhdetta. En. Pärjään hyvin itsekseni ja onhan minulla lapset.
Pappani pruukas sanoa "ei pidä hankkia, mitä tarvitsee vaan mitä ilman ei pärjää".
Hyvä on neuvonsa!
Lähdin kartoittamaan markkina-arvoani parisuhdemarkkinoilla.
Eipä löytynyt ketään kiinnostavaa. Ja tajusin, ettei ole ollenkaan helppoa liittää yhteen kahden eronneen elämää lapsineen eikä yhtään helpommalta tuntunut liittyä yhteen lapsettomankaan kanssa.
Silloin se välähti :D etten oikeasti haluakaan mitään parisuhdetta. En. Pärjään hyvin itsekseni ja onhan minulla lapset.
Pappani pruukas sanoa "ei pidä hankkia, mitä tarvitsee vaan mitä ilman ei pärjää".
Hyvä on neuvonsa!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kappas vaan, täällä oli jo ketju samasta yksin viihtymisestä, josta tein aloituksen http://keskustelu.suomi24.fi/node/11951735
Minä viihdyn sopivasti yksin mutta tietenkin on kiva, että on omaa perhettä, jota voi ajatella ja josta voi huolehtia - neuloa vaikkapa villaista lämmittävää.
On ihan mukavaa elämäni, jos ei toiset ihmiset ala ihmettelemään ja moittimaan ja vaatimaan toisenlaista käytöstä. Että muka olisin epänormaali, jos en ole kuten toisten mielestä pitäisi: se ahdistaa ja tekee hermostuneeksi ja surumielen. Se on pelottavaakin.
Toimin niissä puitteissa, mitä on tarjolla, ja tyydyn siihen. Jos on mukavia ihmisiä, joiden kanssa haluan tehdä yhteistyötä, niin mielelläni ja sujuu ja on mukavaa minusta.
Olen lahjakas monessa. Paljon lahjakkaampi kuin nuo arvostelijat. Mutta olen miettinyt, että ehkä en ole nopea sosiaalisia tilanteita tajuamaan siinä heti sekunnissa kuten monet. Minun täytyy ihmisiä tavattuani vetäytyä yksinäisyyteni rauhaan syventymään, että mitä tapahtui ja millaisia tietoja sain tapaamiltani ja mitä minä niistä voin päätellä. Vain jälkipuinnillani saan rauhallisen mielen takaisin - ihmisten tapaaminen vie tasapainoni :)