Yritän taas tipatonta kuukautta. Viime vuonna onnistui. Minulla tissuttelu on liittynyt iltoihin ja rentoutumiseen. Tosin viime aikoina määrät kasvoivat melkoisiksi, kun on ollut vapaata. Tuntuu, että juomisesta on tullut pelkkä tapa, josta ei saa enää tarpeeksi mielihyvää. Päinvastoin olo on ollut koko ajan nuutunut.
Mitä olette kehittäneet paikkaamaan alkoholin poiston tekemää aukkoa?
Mitä olette kehittäneet paikkaamaan alkoholin poiston tekemää aukkoa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Raitis elämä on tullut tilalle. Henkisiä ja fyysisiä harrastuksia. Nettikin täyttä osan ajasta.
Ensimmäinen kuukausi voi olla vaikea mutta huomaat että
rentoudut paremmin liikunnan, televisio-ohjelmien ja kirjojen, tai mitä harrastatkaan
raittiina.
Tissuttelu haittaa unen laatua ja koet itsesi väsyneeksi koko ajan.
6-12 kk jälkeen energisyytesi on noussut aivan uudelle tasolle kuten ulkomuotosi
kohentunut.
Vuoden jälkeen elämäsi on paljon rikkaampaa ja olet onnellinen kun
pääsit tavasta eroon. Sitten tajuat kuinka järjetöntä se olikaan.
Selvänä voit harrastaa paremmin, ehkä löydät liikunnan tai harrasteryhmän.
Ehkä vain huomaat että selvänä saat kaikki asiat paremmin tehtyä töissä ja vapaa-ajalla.
Työnnä löylykauha peräaukkoon !
Työnnä itse vaan omaas, kun muuta ei mielessä ole. Työnnä niin syvälle, että aortta katkeaa.
Sinun pitää juoda enemmän ja useammin. Lisää juomistasi niin paljon, että paskannat verta ja oksennat paskan pois.
Pitää oppia sietämään turhautumista. Pitää miettiä rehellisesti mikä on sellaista mitä haluaa tehdä, vaikka se olisi ihan hassua ja turhaa. Liikunta, paremmin sanottuna liikkeellä olo (ei välttämättä mitään urheilua) on parasta viinan vieroitusta. Kun saa jonkin ajan olluksi ilman viinaa, alkaa kiinnostaa sellainenkin ajankulu, jossa on mielekkyyttä. Ei ainakaan minun tarvitse odottaa kuukausia, kuten tuolla ylempänä kerrotaan. Muutama päiväkin riittää, sitä oikein huomaa kun aivot kirkastuu.