Kysyn teiltä rehellisesti että mikä on tärkeintä mitä olette täällä elämässä saanut aikaan? Teidän ei tarvitse alkaa runoilemaan, kertokaa tärkein asia mistä olette ylpeitä ja kysymystä vaikeuttaen sanon ettei jälkikasvua nyt tässä oteta huomioon.
Olemme täällä kaikki n 50 vuotiaita.......
Totuus esiin
24319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
No, tiskasin tuossa just...
Pitkä ja onnellinen avioliitto.
Rehellisesti: en ole saanut mitään aikaan enkä tunne ylpeyttä mistään teoistani.
Sensijaan: TÄRKEINTÄ elämässäni on sen tajuaminen, että Jumala Oikeasti ON olemassa ja meillä ihmisillä ON vapaus valita ja mahdollisuus elää ikuisesti Hänen yhteydessään.
Tämä enemmän kuin riittää minulle. :-)
Mielestäni paras saavutukseni on se, että kaikista nykyisin kielletiyistä riskihommista huolimatta olen fyysisesti lähes terve. Huonolla tuurilla olisi monesti käynyt samoin kain Shumille, tai mennyt henki.
Ei tässä mitään sellaista ole aikaan saatu josta minut muistettaisiin vielä sadan vuoden päästä, jos jälkeläisiä ei lasketa. Kirjoittelen kyllä edelleen, ja voi olla että joku aikanaan tuotoksistani innostuu ja jonkun kirjoittamani lauseen kautta pysyn pienen piirin tiedossa vielä myöhemminkin...
Minäpä otan jälkikasvun huomioon koska se on asia, josta olen ylpein ja onnellisin. Kaikki muu hyvä on toki lisää ja plussaa muttei mitenkään niin merkityksellistä.
Olenhan saanut aikaan myös todella kauniin ja viihtyisän kodin, siis sisustamalla, yhdessä mieheni kanssa tietenkin maksettuna. Opiskelen koko ajan ja työni sekä asemani tyydyttävät jotakin tarvetta itsessäni.
Minä olen ylpeä siitä, millaiseksi ihmiseksi olen kasvanut oman elämäni aikana. Pois, ulos ahtaista rajoista näkemään asioissa enemmän puolia kuin yksi tai kaksi. Rohkeaksi, toteutin suuren ja mahdottomalta tuntuvan omaa elämää suuremman haaveen. Jatkosta en tiedä, kun se riippuu muustakin kuin minusta, mutta voitin jo - itseni.
Voitte olla siellä, mutta tällä palstalla ollaan 60-80 v.
Vaikeutetaanpa lisää, ettei pääse kenenkään omahyväisyys itsestäänselvyyksistä kukkimaan. Eli jätetään pois listalta myös ansiotyön piiriin kuuluvat saavutukset, (takuuvarmasti rakennusvirheitä sisältävän) omakotitalon rakentaminen ja vastaavat aineelliset kotkotukset.
Jää aika vähän, vaikka vähän onkin lopulta enemmän (aah, pääsinpäs laukaisemaan tuonkin latteuden). Ehkä tärkeintä itselleni on ollut toistaiseksi vasta orastava oivallus siitä, mitä se kuuluisa ihmisiksi eläminen tarkoittaa. Se tarkoittaa mm. työlästä pois opettelemisen urakkaa monista asioista, jotka ovat yhteiskunnassamme nykyisin ns. hyvän kansalaisen malliksi normitettuja.
Draamallisina loppusanoina totean, että yhdenkään ihmisen elämän ei kuuluisi olla projekti, jonka aikaansaannoksia arvioidaan ennen sitä, sen aikana tai sen jälkeen. Elämä vain on ja se kuluu elämistä opetellessa. Siinä on haastetta ja tärkeyttä kylliksi jokaiselle.
Mun tärkein henkinen saavutus on järjissä pysyminen. Ettekä nyt ala mulle! Kukaan, kele! Siinä sivutuotteena pidän merkityksellisenä sen, että oivalsin mikä on omalla kohdallani elämän tarkoitus.
Tuosta sun mukavasti huumorilla höystetyssä kirjoituksessa paistoi sellainen pieni materian halveksunta läpi? Vai onko mun lukulaseissa vikaa :) Mää en menis niitä vähättelemään... tietty jos eletään vain materian ja sen haalimisen kautta, mutta ei kait enää tässä iässä.. Olisihan se hienoa jos osattais elää ilman autoa, taloa, tietokonetta ym., mutta tosiasia on, että elämä on niiiin paljon mukavampaa ja nautinnollisempaa kun niitä on. Joten miksei niitä saisi arvostaa. Esim. talon rakentaminen on niin henkisesti vaativa projekti, että nostan hattua jokaiselle joka sen loppuun kunnialla saattaa (lisäänkö tähän vielä että perhe ehjänä koossa) ((no näköjään lisäsin)). Ja oman henkisen hyvinvoinnin kannalta pidän jopa tärkeänä että perusmateria on kunnossa, ja että tekee ja arvostaa fyysistä työtä. Kun henkisesti seisahtuu paikalleen tai kulkee takaperin, tekeminen ja aikaansaaminen on mulle ollut tärkeä voimavara.
Ja edelleen, lasten kasvattaminen on kasvattanut mua henkisesti mukavalla tavalla. Yleensä minusta henkinen kasvu tulee kriisien, eli negatiivisten kokemusten kautta (voin hyvin olla tossa väärässäkin, saa kiistää) mutta lasten kautta kasvu on ollut pelkästään positiivinen kokemus. Pelkään että olen saanut siitä enemmän kuin olen antanut.
Olen kypsynyt henkisesti ja olen saanut kaikki unelmani toteen.
Olen oppinut sen että rehellinen ja oikeudenmukainen voittaa itsensä ja on sinut elämänsä kanssa.
Lapsen usko on riittänyt. Elämässäni on ollut paljon murheita mutta kaikki ovat kääntyneet voitoksi kunhan osaa kiittää ja arvostaa tapahtuneita tähän minun ainutlaatuiseen elämään kuuluviksi asioiksi.
Katsotaan optimisesti eteenpäin, niin kyllä se elämä kantaa!
En ole saanut mitään merkittävää aikaiseksi enkä ymmärrä miksi olisi pitänyt. Olen elänyt ja elän tavallista elämää. Kohtelen itseäni ja muita ihmisiä hyvin. Teen virheitä ja yritän oppia niistä. Yritän olla pääasiassa tyytyväinen elämääni koska valitusta on tympeää kuunnella.
Ei sitä nyt välttämättä tarvitse mitään ihmeellistä saada aikaan, kunhan selviää elämästä hengissä.
No, jos jotain pitää mainita, niin tärkeimmät aikaansaannokset liittyvät tuonne harrastuspuolelle. Ja jos jostain aikaansaannoksista pitää ylpeä olla, niin siitä kaikesta, minkä olen tehnyt oman elämänsä alle liki uupuvan kälyni auttamiseksi.
Olen kyllä jo reilusti yli 50, mutta en vielä 60-kymppinen. Minunkin saavutus elämässäni on, että olen saanut tulla uskoon ja yhteys Jumalaan, joka katkesi syntiinlankeemuksen seurauksena, on löytynyt Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta.
Eipä täällä paljon saavuteta. Harva jää pysyvästi edes historiankirjoihin jälkipolvien muisteltavaksi.
Käväisemme vain täällä ja ikuinen elämä on sitten Jumalan kirkkaudessa.
Rehellinen ja suora vastaus rehelliseen kysymykseen.
Pidän pystyssä yhteiskuntaa! Käyn työssä joten verotuloja tuotan. Terveyspalveluja käytän vähän ja olen kasvattanut jälkipolven aikuisiksi ja he ovat veronmaksajia jo. Kulutan niin että työllistän muita. Ei kaikki voi saada Nobelia tai olla huippututkijoita! Olen ylpeä siitä että jaksan ja olen yksi monista yhteiskunnan tukipilareista arkielämässä :)
en ole vielä vanha"
Minä olen siitä todella ylpeä ettei lapseni ole saanut koskaan kärsiä minun juomisestani, sillä sitä en ole harrastanut., itse sain viettää lapsuuden peläten alkoholisti isääni ja silloin päätin ettei minun omat lapseni tule koskaan saamaan samaa kohtaloa.
Ihan hyvä syy olla ylpeä.
Mutta taas kerran tuo, että alkoholistia pitää pelätä. Olenko itse jotenkin poikkeus.
Omassa lapsuuden perheessä ei alkoholisteja ollut, mutta sukulaisissa ja naapureissa useitakin. Ei heistä ketään tarvinnut pelätä, ihan mukavia ihmisiä olivat kännipäissäänkin.
Itsestäni on tullut alkoholisti viiskymppisenä, mutta muu perhe sitä tuskin edes huomaa, saati, että tarvitsisi pelätä. Toki tiedän, että alkoholismiin perheissä usein littyy väkivaltaa ja muitakin syitä pelkoon. Mutta kyllä alkoholisti voi olla siinä mielessä harmitonkin, tunnen muitakin itseni kaltaisia. Ehkä tässä onkin itselleni ainoa syy olla itsestäni ylpeä, olla alkoholisti ilman, että muut joutuvat siitä kärsimään.
Onko kivaa narrata itseään? Ketään muuta alkotapaus ei pysty. Mutta se on mielenkiintoisempi aihe, miksi läheisesi eivät asiaan puutu ja ota kantaa. Pelostako?
Toistan, muut eivät alkoholismistani joudu kärsimään. Ainoa kärsijä olen minä itse. Tiedän sen paremmin kuin sinä.
Ja mistä keksit, ettei läheiseni ottaisi kantaa? Kyllä hän ottaa ja antaa tukea yritykselleni vähentää tissuttelua. Tosin vasta sen jälkeen kun sain hänet ymmärtämään, että minusta on tullut alkoholisti.
Ja mitä pelkoon tulee, vaimo nauraisi, jos joku kysyisi pitääkö minua pelätä.
Mikä on sinun totuutesi, olettaen että olet samaa ikäluokkaa?
Minulle on lämmittävintä ollut aina se jos olen voinut jakaa onnellisuuden tilaa jonkun tai joidenkin kanssa. Lämmittää myös se kun olen voinut joskus auttaa jotakin jollakin tavalla.
Lisäksi uskon että täällä on kaikki saaneet jotain hyvää aikaan, jotain joka on lämmittänyt muidenkin mieliä ja antanut puhtia jatkaa matkaa.
Saamme myös pahaa aikaan, niin itsellemme kuin toisillemmekin, valitettavasti.
Kun kokee tulleensa hyväksytyksi ja arvostetuksi, rakastetuksi, ei aina edes käsitä mitä ehkä on tehnyt sen eteen että näin onnellisesti on käynyt, tai mitä se toinen on tehnyt kyetäkseen tai saadakseen tuntea noin itseämme kohtaan.
Kaipa tästä vuodatuksesta selvisi tärkeänä pitämäni ja kokemani.
Minun totuus on: Olen viettänyt vankilassa lähes koko elämäni, eli minä en siis kerennyt täällä siviilissä saamaan mitään järkevää aikaan. Pääsen todennäköisesti vapaaksi n 3v kuluttu.
Että selvisin samoista asioista kuin muutkin, vaikka he eivät olisi antaneet.
Elämän hienot asiat pysyvät sellaisina, vaikka kuinka kälä-kälätystä.
En mitään,ja kun työnnän koiranputkea niin lähipiiri tai hieman isompi joukkio muistaa rehellisen ja periksiantamattoman miehen.Elikkäs,kortta on kekoon kannettu ja vielä muutaman ajattelin kantaa.