Sortuuko anorektikot herkkuihin?

Useat anoretkikot sortuu hetkellisesti ja sitten inhoaa itseään. Kun kroppa huutaa ruokaa, saattaa syödä melkein zombina jotain, ja sitten jälkeenpäin itkee kuinka paska on. Itse taas sorruin ainakin kerran kuussa, kun oli pakko syödä jotain vaikka kavereiden kanssa. Sitten olin silleen "ei sillä nyt mitään väliä enää oo", ja tuli syötyä varmaan yli 2000kcal, joka oli todellakin paljon enemmän kun normaalisti. Jotkut anorektikot pelkää tavallista ruokaa enemmän ja syö jopa pelkkiä herkkuja. Eli korvaa ruoan karkilla yms. Että joo on sellaisiakin anorektikkoja, ja monen muunlaisia.

Ja ei, kaikki ei ole sokeita. Yleensä jos nuori epäilee syömishäiriötä, se on tarkoittaa syömishäiriötä... Itse ainakin huomasin lähes heti ettei ole tervettä, mutten pystynyt hallitsemaan sitä. Sitten siitä tulee tavallaan Tukholma-syndrooma, eikä sitä enää haluakaan hallita, vaan luulee hallitsevansa sillä syömättömyydellä. Mutta tosiaan on ihmisiä jotka eivät millään uskokaan sairastavansa vaikka kuinka vakuuttaisi. Tosiaan, anorektikkoja on monenlaisia.

Sairauden alussa anoreksiahan on syömättömyyttä ja ainakin välillä repsahduksia. Mutta kun on täysin anoreksian vallassa,kenties osastolla ja ruoka on hirvein asia niin silloin ruoka ei mene kuin pakottamalla sisään. Tämä siis sairauden ollessa pahassa mallissa. Oireet ovat tietty erillaisia.

Itse aloitin laihdutuskuurin muutamia viikkoja sitten, tarkoitus oli syödä 1000 kcal/pv. Tämä kalorimäärä alkoi tuntua liian suurelta pian, ja tunsin onnistuneeni jos kalorimäärät jäi pienemmiksi esim 600kcal/pv. Minua alkoi ahdistaa taistelu järjen kanssa joka sanoi että syö enemmän, ja puhuin ystävälleni joka on joskus ollut lähellä syömishäiriötä. Hän kehotti minua menemääm terkkarille, jolle meninkin. Terkkari kuulemma huolestui kun kerroin "kaloritaistelusta" ja siitä että välttelin paikkoja joissa piti syödä, jäin mielummin kotiin.
Jouluna ja uutena vuotena tuli syötyä, myös herkkuja. Soimasin itseäni joka ilta syömisistäni ja kävin lenkillä lähes joka päivä, yhtenä päivänä toisenkin kerran koska döin liikaa karkkia. Jouluna painoni ei noussut (pudotin ennen joulua 2, 5kg kahdessa viikossa, yhteensä olen pudottanut 4, 5kg), uuden vuiden jälkeen en ole käynyt puntarilla. Minulla on ensi viikolla uusi aika terkkarille, koska hän haluaa kuulla mitä ajattelen nyt. Minua ahdistaa tuo aika haluaisin perua sen. Olen nimittäin päättänyt jatkaa laihdutusta vähillä kaloreilla. Minusta myös tuntuu, että täytyy pudottaa painoa mahdollisimman paljon ennen terkkarikäyntiä. Olen myös miettinyt että sanoisin terkkarille että kaikki on okei että voisin jatkaa laihdutusta rauhassa näin vähemmän järkevästi. En ole myöskään ystävilleni puhunut tästä laihdutuksesta enää mitään.
En tiedä miksi kirjoitin tämän kaiken tänne. En usko että minulla on mikään syömishäiriö, voisin kai alkaa syömään normaalistikin mutta en halua, haluan laihtua. Alkuperäiseen tavoitteeseeni on vielä 2, 5kg, sitten laitan uuden tavoitteen varmaan 5 kilon päähän, jolloin olisin normaalipainon ja alipainon rajalla. Minulla ei siis ole alipainoisia tavoitteita

Ite sorruin anoreksian alkuvaiheissa hyvin usein, paastoista ehkä yhden päivän ja sitten seuraavana päivänä tuli syötyä tosi paljon, sitten luovutin syystä tai toisesta, ja yritin vasta viikon päästä uudestaan.

Sitten tilanne muuttui huomattavasti, kun tajusin, että rakastan nälän tunnetta.

Pisin aika minkä olin pelkällä vesipaastolla oli puolitoista viikkoa. Sitten jouduin teholle.

Riippuu anorektikosta. Itse en sortunut kertaakaan, herkut ovat vaikein juttu maailmassa. Näin osastolla niitä on pakko syödä, mutta joka kerta kyllä väännetään itkua.

Ekalla kerralla anoreksiani alkoi juuri niin, että en syönyt herkkuja, en yhtään. Sitten herkuiksi laskettiin jo leivät, rasva, kaikki hiilihydraatit, hillot, yms. Lopulta mikään muu ei ollut sallittua kuin omenat. Ei edes vesi. Eli silloin en kyllä sortunut, ei edes tehnyt mieli. Sitten 'paranin', ja nyt olen syömishäiriön kourissa jälleen. Nyt sorrun iltaisin. Yöllä/aamulla/päivällä ajattelen olevani läski yms, mutta kun tulen koulusta, mietin etten ehkä olekaan, ja sitten syön ruokaa, jonka jälkeen herkkuja, kunnes olen täynnä. Pystyisin olemaan syömättä helposti, se ei siis oikeastaan ole kiinni itsekurin puutteesta. Ajattelen vain, että tarvitsen sen. Jotain terveitä ajatuksia siis vielä jäljellä.

terve ihminen sallii itselleen myös herkuttelun.

Repsahtelee välillä, tai sekin on täysin omasta itsekurista kiinni. Itsellä tapana repsahdella kerran viikossa ja oksentaa ylimääräinen ulos. Eihän se kivaa oo, mut se itseinho on niin suuri, et on pakko oksentaa. Sen jälkeen helpottaa olo ja tuntee tehneensä oikein.

Kyl sitä jossain määrin tiedostaa mitä on tekemässä, mutta ei ajattele sen olevan vakavaa. En usko, et osastolle joutuminen haittais mun terveyttä. Olen normaalipainossa 41kiloisena 15-vuotiaana ja 38kiloiseksi laihtuminen ei ole pahaksi. Lihominen viiskyt kiloseks tekis mut sairaaks.

Itse anorektikkona syon kylla herkkujakin mutta sit taas tavallista ruokaa en syo syon vaan salaattia jne..kalorimaara 1000 kcl kieppeille ja allekkin paivassa joskus yli niin ja kavelen kylla sen tunnin kaksi paivassa joten kyls ne herkut kuluukin..pidan itseni hoikkana normaalipainon tuntumassa mut on paha olla valila..yritan olla positiivinen ja antaa anteeksi itselleni syomisen..joskus en syo kun hedelamia ja vain hedelmia..niin ja hiilihydraatteja en syo tai hyvin vahan..en tykkaa oksentaa jos oksennan varmasti olen riidellyt mieheni kanssa tms..niin olen nainen jo 45 vuotias eli anoreksia ei oo vain nuorten sairaus..eli kerran saira aina sairas..sairastuin anoreksiaan olleesani 12 vuotias...on ollut terveitakin jaksoja nyt kaksivuotta sitten sairastuin uudeleen..paiva kerralaan..tsemppia

http://evelinabloggaa.blogspot.fi/

Itselläni tähän syömishäiriöön kuuluu myös ahmimiskohtaukset, mutta minulla ei kyllä taida olla oikeaa anoreksiaa. No, riippuu ai anorektikosta. Syömishäiriöitä on yhtä monenlaisia kuin syömishäiriöisiä.

mä sorrun nykysi herkkuihin alle 40 kiloisena en mut olinkin letkuissa kun 37 kiloo kilahti vaakaan.....sydän pysähdys.nyt oon toipumassa anoreksiasta ja sorrun herkkuin ja edelleen piiskaan siit itteeni mut sit muistelen sitä et olin lähellä kuolemaa.......ja aattelen et tän voi syödä....ei tartte surra.

siin ku olin 45 kg mä laihdutin vaan lisää mut herkuttelin 1-2 kertaa viikos MUTTA sinäpäivänä skippasin muut ruuat.tää ei ole vinkki vaan varoitus! saa herkutella ja ei kannata todellakaan nautiskella anoreksiasta...mä haluan taas laihduttaa kun on nyt normi BMI :(

ei tule sorruttua. erittäin hyvä keino jota itse käytän on tämä: syö jos on pakko ja mieli tekee, MUTTA ÄLÄ NIELE. itsellä toi mii ja pureskelu ja maistelu huijaa aivoja ja tyydyttää ruoanhimoa.
myöskin pelkkä ruoan haistelu usein riittää hillitsemään mielihalua. ainakin mulla :)

Mä ainakin sorruin. Anan alussa. Yleensä meni nii, et vedin viikon jollai 300-500 kalorilla ja sit oli nii nälkä, et söin itteni täyteen. Laihduin sillä, olo oli kyl kauhee, mut kyl mä silti nautin siit ku kerran viikos sai mennä masu täynnä ruokaa nukkuu.. :) Nyt oon parantunu, lähes kokonaan. Pahimmillaan olin sairaalloisen alipainoinen. (Olin 150 cm pitkä, 15v ja painoin 29-30 kg) Oon älyn lyhyt, anailu alko jo 11:veenä ja oikeesti kasvu tyssäs siihe.. Anan alus olin terveempi, 150 cm ja 39 kg. Olin ihannepainossa, mut silti koin itteni läskiks. Nyt oon 17, paljon terveemmissä mitoissa 150 cm ja 43 kg. Anoreksia jätti mulle paljon kaikkia vaivoja mm. heikomman luuston, lyhyyden, reikäset hampaat (johtu oksentelusta ja light limujen/mehujen lipittämisestä..