Toivo

Kauan kauan sitten asuin kaukaisessa kaupungissa kylmän meren rannalla, jonka nimi oli Ikävä. Kaupungissa asui paljon ihmisiä eri kulttuureista. Jokainen siellä asuva oli pakolainen. Jokainen oli kokenut väkivaltaa - jokaisen sydän oli murskattu, tai vähintään sydäntä oli haavoitettu. Monella kaupunkiin pakenemalla ei ollut enää mukanaan kuin päällään oleva nuhruinen vaateparsi. Moni sanoi menettäneen pakomatkallaan unelmansa, toivonsa....he olivat uupuneita ja tarvitsivat lepoa.

Kaupungissa ei ollut sairaalaa, sillä ihmiset uskoivat että aika parantaisi haavat. Osa ihmisistä oli asunut kaupungissa vuosisatoja....en tiedä oliko heidän sydämensä parantuneet, mutta siellä he asuivat ja hoitivat arkiaskareitaan vakavina ja hiljaisina. He eivät tavoitelleet mitään, he eivät haaveilleet mistään. Kävivät töissä hedelmätarhassa, keräisivät päivän hedelmiä koreihin ja illan tullen vetäytyivät katukahviloihin toistensa seuraan syömään ja juttelemaan.

Kun kaupungin satamasta lähti purjehtimaan kohti laskevaa aurinkoa, oli määränpäänä Epätoivon-Meri, kun taas nousevan auringon suunnassa sijaitsi Toivon-Meri. Epätoivon-mereltä kukaan ei ollut koskaan palannut silti päivittäin molempiin suuntiin lähti purjehtijoita....kauppa kävi satamassa vilkkaana. Kauppalaivat toivat Toivon-Mereltä mukanaan kallista ja harvinaista toivoa.

En keksi enempää....
2129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Paitsi eräässä kodissa hoiti arkiaskareitaan eräs joka ei jaksanut olla kovinkaan vakava, sillä hän oli kuullut jo nuorena että nauru parantaa. Ja niin hän pelleili itsekseen tai läheisimpien seurassa, vaikka välillä hänkin tietysti vakavoitui.

Hän oli kuullut huhuja epätoivon-mereltä palanneesta sankarista ja uskoi että oli muitakin selvinneitä, he eivät vain pitäneet siitä suurta ääntä. Epätoivon-mereltä palanneilla oli ollut mukanaan uskoa joka oli koristeltu toivolla, näin hän oli kuullut kerrottavan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ostaisin kirjoitti:

Kauan kauan sitten asuin kaukaisessa kaupungissa kylmän meren rannalla, jonka nimi oli Ikävä. Kaupungissa asui paljon ihmisiä eri kulttuureista. Jokainen siellä asuva oli pakolainen. Jokainen oli kokenut väkivaltaa - jokaisen sydän oli murskattu, tai vähintään sydäntä oli haavoitettu. Monella kaupunkiin pakenemalla ei ollut enää mukanaan kuin päällään oleva nuhruinen vaateparsi. Moni sanoi menettäneen pakomatkallaan unelmansa, toivonsa....he olivat uupuneita ja tarvitsivat lepoa.

Kaupungissa ei ollut sairaalaa, sillä ihmiset uskoivat että aika parantaisi haavat. Osa ihmisistä oli asunut kaupungissa vuosisatoja....en tiedä oliko heidän sydämensä parantuneet, mutta siellä he asuivat ja hoitivat arkiaskareitaan vakavina ja hiljaisina. He eivät tavoitelleet mitään, he eivät haaveilleet mistään. Kävivät töissä hedelmätarhassa, keräisivät päivän hedelmiä koreihin ja illan tullen vetäytyivät katukahviloihin toistensa seuraan syömään ja juttelemaan.

Kun kaupungin satamasta lähti purjehtimaan kohti laskevaa aurinkoa, oli määränpäänä Epätoivon-Meri, kun taas nousevan auringon suunnassa sijaitsi Toivon-Meri. Epätoivon-mereltä kukaan ei ollut koskaan palannut silti päivittäin molempiin suuntiin lähti purjehtijoita....kauppa kävi satamassa vilkkaana. Kauppalaivat toivat Toivon-Mereltä mukanaan kallista ja harvinaista toivoa.

En keksi enempää....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu