Odotus johtaa koitteeseen, hetki lyö poljentoon, pedon vaakuna on rehti tunnus,
liturgia on kriisissä, vilpitön odotus palkitsee toivojansa sydämessään kaikki.
Minulla monenlainen pyrkimys astelee hämärään, osallani aavistelen erottuvaa,
jos vain voisin erottaa ja yhdistää eri kuljettavat polkuni, osaansa lopullinen.
Kommentoikaa näitä runoja, onko nuo hyviä yhtään?
Kaksi hämärää runoa
5
172
Vastaukset
- ok1
Kommentoin...mutta mitä tähän nyt vois sanoo...
Noh.. vaikka että
oikean polun päässä on aarre,
josta moni elämässään
niin haaveilee...
Tykkäsin kovasti tästäKiitos kovasti, olisi kiva saada ainakin kolme kommenttia, mutta tästäkin.
Tykkäsitkö minun runoista vai omastasi (minä ainakin)?
Kirjoitin myös puoli paperillista, seassa jotain kelpuutettavia kohtia.
Mistä se oikea polku löytyy, itse olen ihan turtunut ja taidoton, käytän lääkettä ja harvakseen luen jotain. Olisi hyvä saada lukijoita, tavoitteena tehdä blogi. Palautetta saa minulle antaa, on hyvä tehdä itse aloite, luen kyllä. Mutta taitaa ihmisillä olla jotain tärkeää mihin aikansa käyttää, kun en herättänyt minkäänlaista reaktiota. Minä pidän joidenkin toisten runoista, minulla on yksi chat-runo tallessa.
Voinko minä muuttua? Missä minä oikein menen, kuinka minut arvioisi?
Onko minulla polkua? Voinko huomioida mitään?
Avaa violetti liekki, kristallinkirkas ääni.
Käänne on mahdollinen, astu perille pimeään, jokin avaruudellinen, avaa peitteen päältä.
Yhteinen dilemma, jaamme sen, pyrin erottumaan! (ja tässä säädän:) asetan tavoitteeksi aloitteen olla ehdokas tarjoutua ratkaisemaan pulma.
Valottaa mahdollisuuksia, inspiraation kanssa liikkeessä yhdeksi, soveltaa prinsiipissä ja tulla kaltaiseksi.
Erheet palvelukodissa johtivat uusintaan parantolassa, lähdin sähköllä ja litiumilla jatkumoon, vuoden päästä kävin laivalla laulamassa kappaleen Bless The Child karaokessa ja karkkitehtaalla, nyt on geeliä ja hiustyyli ja hyvä paita.
Ilahdun ikihyviksi ja selviydyn, askel kohti aitoja vaikutteita, ilmaisen erillisen selityksen, arvostan noidan vartaloa.- acorn
Niin,,, luin runon muutaman kerran ajatuksen kanssa. Sanot asiat todellakin hämärästi joten lukuelämyksestäkin tulee hämärä ja sekava. Jotain siellä kuitenkin on jota haluaisi ymmärtää.. Mitä itse haluat sanoa näillä runoillasi?? Aistin positiivista halua ilmaista jotain mutta sanat ja asiat sotkeutuvat kuin kissanpojan lankakerä.. ellei se sitten ole juuri se jota haluat ilmaista??
Luit aloitus-runot vai myöhemmät? Paljon on jo se että kommentoidaan ja jotain noissa teksteissä koetaan, se antoi jo viitettä se kommentti että on "oikea polku" jonka päässä on aarre (unelma) josta moni siis haaveilee (pitää ideaalinaan).
Itse koen tekstieni pohjaksi eksistentialismin, ja viittaan unelmaan laillani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1196951Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam494654Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk743724Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,272794Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni302471Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t221926Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei2001438Martinan prinsessahäät peruuntui
Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.3191244Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona
Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on371042- 88898