minkälainen olet vihaisena?

Nielen ylpeyteni ja en vastaa samalla mitalla.
Saatan olla hetken hiljaa.
En ainakaan mökötä koskaan.

Itsekseni kiroilen, toiselle sanon suorat sanat tai sitten en, riippuu tilanteesta. Haukkumaan ja loukkaaman en ryhdy, enkä myöskään kaiva esiin yhä uudestaan jo menneitä asioita (kuten jotkut naiset tekee). Joskus möksähdän, joskus alan itkeä. En tänne kylläkään tule.

Valitettavasti mökötän. Se on epäkypää ja ei-rakentavaa, tiedän. Ajattelen myrkyllisesti toisesta ja mietin hänestä inhottavia asioita. Väistelen ja olen etäinen.

Siis kaikkea sitä, mitä ei parisuhdeoppaiden mukaan saisi koskaan olla :(.

Välillä kiljuttaa ja tulee sanottua suorat sanat. Väkivaltainen en ole, mutta äärimmäisessä tapauksessa litsari voi lävähtää. Joskus tekee hyvää paiskoa esineitä tai ovia, mutta järki on iän mukana tullut tähänkin mukaan. En herjaa julkisesti, se on alentuvaa käytöstä. Silloin kun olen to-del-la vihainen, muutun kylmän rauhalliseksi, joku on todennut kerran, että silloin olen pelottavimmillani.

Riippuu mistä olen vihainen ja siitä millainen vastapuoli on. Joskus sanon suorat sanat ja joskus mökötän.

En suutu helposti ja lepyn nopeasti.
En tykkää riidellä..

Noidun hänet pauloihini. Ei tappeluja, ei vihaisuutta ;)

Ilme on kuulemma sellainen että se tuntuu tuhannelta raipan iskulta.
Sitä seuraa jäätävä hiljaisuus.

Saatan itkeä kiukun kyyneleitä ja raivostua pieneksi aikaa mutta lepyn todella nopeasti. Kiukun laannuttua haluan jutella asian selväksi ja tehdä sovinnon.

Yleisesti ottaen mut on todella hankala saada suuttumaan. Tää palsta pelleily on kyllä sellasta touhua missä kiehahdan hyvin helposti. Väkivaltainen en ole koskaan.

Kyllä sen huomaa, kun suutun... Sanat voi olla aika kirpeitä... Välillä mökötän. ;)
Olen liian lyhytvihainen.

Mä vasta opettelen olemaan vihainen. En osannut olla aikaisemmin. Olen joko niellyt vihani purkamalla sen itseeni olemalla liian ankara itselleni--> syömishäiriö, melko lievä tosin. Olemalla liian vaativa, itselleni ja samalla olen myös joutunut pettymään aina :D. En ole osannut myöskään riidellä oikein, mutta en ole myöskään tiennyt, mitä riitely oikeastaan on: sopeutumista ja sopeutumista vai hyväksymistä ja sopeutumista että samalla itseään rakastaen. Nyt painin vain sen kanssa, mikä on tervettä itsekkyyttä ja mikä on toiselta sitä.

Tuloksena on ollut ahdistunut ja sisäänpäinkääntynyt ihminen, joka on kuin ruutitynnyri.

Toivottavasti pahin ruuti on räjähtänyt ja riittävän kovaaan ääneen ( koska sen sanotaan karkoittavan pahat ajatukset pois tulevalta vuodelta )ja voin katsella vähän suopeammin tätä tulevaa vuotta.

En suosittele kokeilemaan suututtamista ;D

Huudan ja sanon asioita jotka kaduttaa myöhemmin. En ole ylpeä :-(

Yleensä tiuskin lyhyesti sitten mökötän. Katmeeta myöntää

Tulee korotettua ääntä ja sanottua asioita tarpeettoman suoraan.

En ole väkivaltainen. Saatan ärähtää kerran pahasti, etenkin, jos koen, että minua ahdistetaan nurkkaan, ei anneta suun vuoroa tmv. Saatan olla hyvin pisteliäs ja teräväkielinen, jos minua ärsytetään. Jos suutun, on parempi, että antaa minun olla jonkun aikaa omissa oloissani rauhoittumassa. Kun enin tunnekuohu on ohi, alan taas miettiä asioihin käytännöllistä ratkaisua. En siedä pitkiä mykkäkouluja. Kyllä pitäis aina sopia ennen auringonlaskua. Ja mieluiten sovintoseksin kanssa.

En mökötä, en vaivu hiljaisuuteen vaan sanon suoraan. En missään nimessä voisi olla mykkäkoulua vaan sanat pitää päästä ulos. Ei väkivaltaa, ainoastaan verbaliikkaa. Räjähdän mutta sitten taas lepyn. En jää hautomaan. Tuntuu, että asiat pitää aina selvittää heti.

Useimmiten yritän venyttää pinnaa. Sitten tiuskasen ja taas venytän pinnaani ja oon hiljaa.

Joku kaunis päivä pinna katkee ja räjähdän. Siinä räjähdyksessä menee sit mies vaihtoon. Välittömästi. Eli lentää pihalle kalsareissaan ja sinne jää

Lehmän hermot. En suutu kovin pienistä.
Riippuu tilanteesta. Yritän rakentavasti riidellä , joskus onnistuu ja joskus ei. Mielummin yritän välttää riitatilanteita. En kuitenkaan kerää mitään patoutumia.
Joskus voi kirosana päästä. En riehu tai hajota mitään.

Raivostuttava. Yleensä se menee tätä kaavaa. Saatan suuttua ja sitten vaan osoittaa mieltäni " hieno varaisesti" kuitenkaan suoraan sanomatta mikä vikana. Jos toinen ei tajua .Lopulta läväytän sen päin näköä niin että toinen suuttuu. Sitten suutun enemmän kun toinen alkaa mököttää eikä pyydä multa anteeksi. Pakotan toisen puhumaan. Sitten jankkaan sitä asiaa ja lopulta itken kun olen niin vihainen. Sitten alan leppyä ja pyydän anteeksi koska en halua jos se vaikka kuoleekin yön aikana mennä vihaisena nukkumaan.

Vihasena on parempi vaan pitää turpansa kiinni ja pyrkiä rauhottumaan. Sanottuja sanoja kun ei saa takaisin ja anteeksi pyyntö ei välttämättä auta, jos on toista loukannut pahastikkin.

Jos tarpeeksi monesti suuttuu jostain tietystä asiasta, esim. henkilöstä, niin silloin on vaan parempi lopettaa olemasta yhteyksissä kyseisen henkilön kanssa.

Vihasena on parempi vaan pitää turpansa kiinni ja pyrkiä rauhottumaan. Sanottuja sanoja kun ei saa takaisin ja anteeksi pyyntö ei välttämättä auta, jos on toista loukannut pahastikkin.

Jos tarpeeksi monesti suuttuu jostain tietystä asiasta, esim. henkilöstä, niin silloin on vaan parempi lopettaa olemasta yhteyksissä kyseisen henkilön kanssa.

Harvoin vihastun mistään ja mulla on pitkä pinna. Mut jos koen epäoikeudenmukaisuutta ja toinen on mielestäni kohdellut kurjasti, ilkeästi tai ajattelemattomasti niin koetan sanoa siitä, vaikka siedän vieläkin liikaa toisilta ihmisiltä huonoa kohtelua ja olen nykyään vanhemmiten oppinut ns. puolustamaan itseäni ja sanomaan takaisin. Sisälläni kiehahtaa tulinen tunne mutta pidän sen sisälläni ja saatan olla hetken hiljaa itsekseen ja vaikka ruveta tiskaamaan tai imuroimaan. Ennen kun puhun toiselle ärsytyksestäni, niin saatan puhista itsekseen enimmät tunnetilan höyryt ja kihisen sisäisesti. Tämä naiselta.

Olis kiva itsekin tietää, millainen olen vihaisena. kerran kun suhteessa mökötin pitkään, niin se ei johtunut vihastuksesta vaan minua oli loukattu niin paljon ettei ollut enää mitään puhumista.

Vihaisena minä olen kovaääninen ja päästän suustani toista loukkaavia asioita. Osaan vttuilla. Kävin nuorena oikein "tehokurssit"aiheesta. Mutta lepyn 15 minuutissa.

Vihaisena yleensä mökötän, eli pysyttelen omissa oloissani. En mielelläni puhu kellekään, enkä halua minulle puhuttavan. Antakaa olla ja pysykää kaukana.
Ketään en koskaan halua loukata, kun olen vihainen. Saatan sanoa melko tiukasti ja korottaa ääntäni, jos ei minua kuunnella. Mitään pahaa en tarkoita koskaan.

Kaikkihan täällä koko ajan uhoaa kuin viimeistä päivää. Sitten oikeassa elämässä niellään kiltisti se mannapuuro lautanen tyhjäksi ja hädin tuskin edes uskalletaan katsoa ketään silmiin. Päivisin täys lapanen, öisin palstauhmissa vannomassa kaikkea. Pyörä pyörii kuukaudesta toiseen.

Todella pitkä pinna ennen räjähdystä ja sit ku mulla keittää yli tapahtuu kauheita.
Joka kerta niin käyny.😌

Sanon mielipiteeni suoraan kohteelle kyseiselle henkilölle

En tiedä. Ehkä jotenkin en salli naisena itselleni vihaa, kun ei noista mikään kuulosta tutulta.

Tai elämässåni on vain ihmisiä, jotka eivät loukkaa tahallisesti ja joihin en siis suutu.

Ja toisaalta ihmiset, jotka tahallisesti loukkaavat, heistä pyrin kauemmas ja välttelen. Heille kommunikointi on turhaa, koska oma rehellisyys vain inspiroi lisää nautintoa siitä, että saavat tukalat olot tai aikaan kipua ja kärsimystä.

Jos olen itselleni vihainen, se usein ehkä kääntyy helposti alakuloon, kun olen pettynyt itseeni.

Niin varmaan suorat sanat ja loukkaaminenkin on joskus tullut tehtyä.

Loukkaaminen suuttuneena,reagointi, ei ole sama kuin ihmiset, joiden alkuperäinen päämäärä on saada aikaan kaaosta ja kärsimystä.

Todennäköisesti kerron sun olevan kusipää ja käsken sun painua helvettiin tms. Sitten meen hetkeksi "mököttämään", eli selvittämään ajatuksia, jolloin mut kannattaa jättää rauhaan. Sittenku oon hetken ajatellu asiaa ja viilennelly tunneryöppyjä, tuun takas keskustelee asiasta.

Olen tarpeettoman ja kohtuuttoman ilkeä. Sanon toiselle ilkeyksiä.

Sitä kestää n. 2 tuntia, voi olla ettei sitäkään.

Todella lungi

Sanotaanko että riippuu mikä menee toiselle perille. Jollekin toimii se paras vaihtoehto eli puhe, jollekin täysi ignooraaminen.

Raivoan itsekseni jos pitää saada tuuletettua. Tukahdutettu viha muuttuu masennukseksi jos sille ei tee jotain. Oon hakannut nyrkkeilysäkkiä joskus. Jonkun kerran oon raivonnut suoraan toiselle ihmiselle, jos ei itsehillintä enää kestä. Ne on tilanteita joissa on ärsytetty pikään ja mun reaktio voi tulla pienestäkin asiasta, kun ei kestä enää.

Sanotaanko että riippuu mikä menee perille. Jollekin tehoaa puhe, jollekin täysi ignooraaminen.

Pahassa tilanteessa raivoan itsekseni. Jos sen vihan tukahduttaa, niin se muuttuu masennukseksi (ja joo mua on kohdeltu väärin). On tullut hakattua nyrkkeilysäkkiä. Oikein pahassa tilanteessa on mennyt maltti, mutta silloin on ärsytetty pidempään ja piittaamattomasti. Silloin voin hermostua pienemmästäkin asiasta, kun en kestä enää.

Vihaisena olen harvoin, ärsyyntyneenä useammin. Viha on aika voimakas tunne, joka on syystä, ajaa jotakin toimintaa. Jotakin puolustaakseen. Nopea välillä tunteissani, mutta käsittelen ne myös loppuun, ja asian osaisten kanssa. En jätä asioita puolitiehen, tai roikkumaan. Mökötys ei kuulu hiljaisuuden ohella toimintaani, Pieni vittuilu pitää hereillä, annan tulla, jos paikallaan. En ole enkeli, mutten nauti päänaukomisesta, ihan vaan sen itsensä takia. Avoin tunne ilmaisu ja vastuunkanto kuuluu samaan pakettiin. On voitava myös nauraa itselleen, sekä muille. Asiat asioina, ihmiset ihmisinä.