Eli ongelmana on 6kk ikäinen lapparipentu ruotsista jolla ei ole paino noussut pariin kuukauteen ja on jopa laihtunut 2kg. Oli siis 4 kuukauden ikäisenä 12kg ja on nyt 10.2kg. Korkeutta, pituutta ja turkkia on koiralle tullut lisää. Pentu on nirso syöjä, syö esim puolet suositusten mukaisesta määrästä (syötetään Brit Care Puppya) kaksi kertaa päivässä. Ulkoilemme aamulla noin 1h metsässä vapaana juosten jonka jälkeen saa aamuruoan ja silloin yleensä maistuu. klo 15 aikaan 1h hihnalenkki. Iltalenkki klo 21 -22 1h flexillä peltolenkki ja sen jälkeen syö yleensä pari suullista naksuja. Koira ei syö turvotettuja nappuloita ollenkaan, kuivina joskus. Jos nappuloihin sekoitetaan jotain ei edes maista. Emme anna herkkuja tai luita jos pentu ei ole syönyt kuppiaan tyhjäksi. Ruokakuppi on esillä 30minuuttia ja otetaan sitten pois vaikka ei olisi syönyt. Joskus aamuisin jos ei ole illalla syönyt lainkaan pentu yökkää valkoista limaa.
Pentu on iloinen ja leikkisä mutta viimeaikoina on nukkunut entistä enemmän. Voiko olla joulustressin jälkeen uupunut? Edellispäivänä tultiin puolisoni vanhempien luota taas kotiin, eli stressaako ympäristönmuutos niin paljon että nukuttaa?
Ulkoilutanko teidän mielestä pentua liikaa? Pentu menee yleensä lepäämään ulkoilujen jälkeen. Leikimme myös nouto ja muita leikkejä päivän aikana.
Olen koittanut saada kasvattajaan yhteyttä mutta ovat kuukauden aina joulun yli Taimaassa joten emme saa heitä kiinni.
Pennun säkäkorkeus on 47cm ja pituus säkän kohdalta hännäntyveen 60cm, kai on normaalinkokoinen mutta hyvin siro. Turkki kiiltää, kylkiluut tuntuu mutta ei näy pitkän turkin takia. Paino vain huolestuttaa.. Lapparin painohan pitäisi olla 15-25kg.
Pennun paino ei nouse
5
210
Vastaukset
- Vinkkivitonen
Josko koettaisit antaa koiralle jotain muita nappuloita ja jotain muuta ruokaa kuin nappuloita myöskin. Onko kotimaassa ell tarkastettu tulon jälkeen? Onko madotettu?
Mm lihaa, kalaa ... - Narttupentu
Minulla oli aikanaan nirso pentu joka vain välillä haistoi kuppia muttei syönyt, eläinlääkärillä käytiin kun esiintyi ripulia ja oksentelua sekä nukkui paljon. Poitsulla oli nielutulehdus joka teki syömisestä kivuliaan ja sittemmin todettiin myös haimatulehdus. 6 kk ikäisenä urokseni painoi 17 kg korkeutta en muista. Todella iso pentu. Käytätkö siis 2 tuntia lenkillä päivittäin? Mielestäni ehkä liikaa ainakin jos joka päivä se jo että saa irti juosta on todella hyvää liikuntaa kuitenkin pentu on nyt vasta niin kehittynyt että kestää lenkitystä. Toisekseen flexiä en suosittele.
Käyttäisin itse ehdottomasti eläinlääkärillä, kokeilisin toista ruokaa muttei kannata lähteä mitään sekoittamaan siihen, sillä helposti pennusta tulee kranttu ja näin ollen kaipaa vain parempaa ja parempaa. Kolmas sitten että anna matokuuri esim. axiluria, ruotsissa on koirilla enemmän loisia ja meille tosiaan eläinlääkäri sanoi että voi olla ns. resistenssi matokanta johon kuurit ei vaikuta ja otetiin verikokeet, näin ei onneksi meidän tilanteessamme ollut.
Minulla on nyt 15 viikkoinen suomenlapinkoira narttu joka painaa 6,9 kg ja on tosi jäntevä tyttö vaikkei syökkään määrättyjä mittoja mitä pussin kylessä on, ne harvoin pitävät paikkaansa täysin. Paino on noussut tasaisesti joka viikko.
Kerrothan kuulumisiasi ja oliko näistä mitään apua. - Narttupentu
Niin ja jos koira yökkää valkoista limaa tai oksentaa vaahtoa on se monesti merkki tyhjästä vatsalaukusta.
Meidän pentu söi meillä ja kasvattajalla Jahti & Vahti penturuokaa sekä nyt syötän Acanaa joka on laadukas ruoka, lisäksi koulutuspaloja, silloin tällöin rakaa naudanlihaa, keitetty kananmuna ja naudan luita raakana. Sekä muita kaluttavia kovia luita.
Oletko huomannut ripulia tai muutoin oksentelua? Eläinlääkäri sanoi myös uroksemme kohdalla, että jos koira selkeästi menee ruokakupille vaikkei syö on nälkäinen ja ruoka aiheuttaa jotakin oireita tai haisee pahalle. - porokoira
Miksi ette ole jo käyneet lääkärissä? Turha täällä on kysellä eläinlääkärille kuuluvia asioita. Kyllä se pennun painon tosiaankin pitää nousta eikä laskea. Hyvänen aika!
- seerf
Ei ilmeisesti ole niin suuri hätä kun täällä kysellyt mutta ei vaivaudu vastaamaan kun toiset yrittävät auttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun513545Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si1082347Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5922266Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei192016Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431648KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar741644- 201638
Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1361502- 281436
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?921401