Ymmärräthän, että yritän potkia sinua eteenpäin. Yritän antaa ne vastaukset, joita olet ehkä jäänyt kaipaamaan. En halua sinun olevan onneton enkä roikkuvan epätietoisuudessa ja turhissa haaveissa. Pidän sinusta kaiken jälkeenkin valtavan paljon ja siksi tämän teenkin, vaikka sydämeni itkee samanaikaisesti. Oikeastikin se itkee. Taas kun nopeasti nähtiin, olit mielessäni koko illan, vaikka oli hyvää seuraa ja muuta mukavaa. Siitäkin ymmärsin, ettei näin voi jatkua, sinähän voit kärsiä aivan yhtä lailla kuin minä. Tai sitten et. Haluan sinun tietävän, että aion pysytellä entisessä.
Älä muista minua pahalla, vaikka tiedän pahat ajatukset ansaitsevani. Olin lopultakin juuri sellainen huikentelevainen ääliö, jollaiseksi minut heti tunnistitkin.
Älä muista minua pahalla, vaikka tiedän pahat ajatukset ansaitsevani. Olin lopultakin juuri sellainen huikentelevainen ääliö, jollaiseksi minut heti tunnistitkin.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Annan anteeksi. Potki vain eteenpäin. Saat olla sellainen kuin olet.
Saat ihastua rakastua hullaantua, vaikka en itse pystykkään siihen.
En usko, että enää keneenkään rakastun koskaan. Tämä on oma tappioni, tiedän sen jo nyt ;(
Sinä menet samoilla linjoilla kuin minäkin. Minäkään en tiedä, rakastunko enää koskaan. En jaksa mitään säätämisiä, mutta ehkä hänen haluaisin palaavan, jonka kanssa pitkä yhteinen taival. Oliko Sinullakin?
Siihen suuntaan joo.
Olen aivan epätasapainoinen nykyisin. En tiedä yhtään, mikä minulla on. Sanon yhdellä hetkellä yhtä ja hetken päästä aivan toista, ja kummallakin hetkellä tarkoitan juuri sitä. Toimin järkyttävän ristiriitaisesti ja kummallisesti, en kestä enää itseäni enkä sanojani.
Mm. siksikin olen yrittänyt kaarratella loppuun kaikessa, mikä koskaan on kesken ollut.
Hyvä kun tiedostat itsessäsi epätasapainoisuuden. Ystävällisenä neuvonta ehdotan, että kokeilisit keskusteluterapiaa, avaa kummasti patoutumia, kokemusta on. Enkä millään pahalla ehdottanut.
Jep, kiitos neuvosta.
Ok, voihan sitä täältäkin hakea jonkinlaista "terapiaa" mutta en ole havainnut hyväksi. Liian paljon mielipiteitä.
pitänyt sinua koskaan,lähdetään siitä ja ei,en ole onneton ja uskoisin myös,että rakastun vielä joku päivä.en tiedä,rakastinko sinua/häntä,kun ei koskaan tään kummemmin tutustuttu.ystävyyteen olen valmis,vaikken siedäkkään sitä,mitä hän suustaan kulloinkin päästää..näillä ajatuksilla hänestä,menen nyt muihin askareisiin.
Älä unohha nostaa palkaa ajoissa, kun työn aikana kirjoittelet kaikkia kivaa :) Vaikka palkkakin on pieni noin 4500 tunnia (en katsonut tarkkaa tilastoja, mutta katson myöhemmin), pitääkin olla kuitenkin työaskarussa silloin tällöin.
aikalailla.juicekin sanoi,vain eläminen on harhaa tai jotenkin sinnepäin...
et kai voiskaan pitää ääälönä kun et ees tiiä kelle puhut. huoh*
elämä on harhaa :) ymmärrät sen kun se on loppuvaiheessa :) Olet varmasti liian nuori ja luulet eläväsi ikuisesti :)
kiven joka täällä ei ole harhainen.
kirjoitetaan yleisölle eli kaikille :) totuus julki!!!!
Oletko harhainen??? No heitä sitten itsellesi :)
No eikö edes ystävyyssyhde onnistuisi ja kerrothan myös hänelle sen mitä aloituksessasi kirjoitat?
Onnistuu, minun puoleltani onnistuu varmasti, jos hän siihen on valmis.
Kerron hänelle, minulle on tärkeää, että hän tietää mahdollisimman paljon.
Jos kaipailemani mies haluaisi pitää minut elämässään edes ystävänä, olisin siihen kyllä valmis. Oikeastaan se on ainoa mitä hänestä haluan, kun on tuntunut niin läheiseltä henkisellä tasolla. Mitään fyysistähän meillä ei koskaan ole ollut, ei yhtä halausta enempää.
En varmaan ole se jolle kirjoitat, mutta kommentoinpa omasta näkökulmastani.
Poistuu lopullisesti.Toivottavasti elämä kantaa.
Kun tarpeeksi pahaa on tehty, voikin poistua lopullisesti. Hyvin ajateltu :) loogisesti on oikein.
mies, vetää kilarit toisen miehen viestistä vaikka ei taatusti koske itseä millään lailla??
Mä ymmärsin että aloittaja olis nainen. Ainakin kuulostaa enemmän naisen tekstiltä, vaikkei sukupuoltaan sanokaan.
Koska tämä on: noboby kirjoittele nobodylle :) Eklantia harjottelen, kun älyköt puhuvat suoenklantia ollakseen älykköinä.
aloituksesta jos malttaa rauhassa lukea eikä ala heti heittään herjaa vimmassa.
Herjaa? Eka viestini tähän ketjuun. Kunhan sivusta lueskelin. Etenkin toi missä aloittaja kertoo olevansa ristiriitainen jne. kuulostaa niiiin naisen tekstiltä. Aloittajahan voi kertoa kumpi on, jos täällä vielä on.
ketjusta.
piti ajatella omaa naista ja heittää kapiset heipat. ei siihen useempaa viestii tarvitakkaan kun halu ilkeilyyn on pinnassa.
Ei mun mielestä. Missä kohtaa sukupuoli sanotaan?
Olen itse nainen ja kuten sanottua toi oli eka kommentti ketjuun. Kellekään en ole täällä heippoja sanonut.
anti olla.
Miksi pitää tukahduttaa tunteet jos ne ovat pinnalla!!
Mutta ajattelet sanoa.. selvä juttu
Naiset täällä kaipaavat huomiota itselleen. Selvä asia. Ei kukaan mies kirjoittele noin. Sellaisia esinäisiä harjoittelevät omaa kirjoitustaitonsa.
" ymmärrän . poistuu lopullisesti " ??? ja jos et ole tuo niin miksi änkeät väliin?
joka sit meni ottaan itelleen. ootte te hauskoja .
tekstti kyllä se.
Erotetaan nyt vauhdilla kaikenlaisia niin kyllä pelkään että minut halutaan nyt erota ja neuvottelevat erottamisesta täällä :) Sellaista salakieltä käytetään :) Kyllä sen takia pääsin paniikkiin :)
En ole koskaan sanonut täällä heippoja kenellekään enkä tule sanomaan. Kummaa porukkaa täällä tänään.
Hehe enpä usko. Kyllä erotetaan pian muita. Onhan teillä pitkä lista kuka on erojonossa :) En ymmärrä, miten toiset eivät huuda paniikissa ? Minä ainakin tunnen muita työntekijoita, jotka ovat varmasti mustassa listassa. Mutta alusta pitää kyttää toista hyväksi ja vasta sen jälkeen on hyvä aika erottaa :) Kyllä tiedän minä näitä leikkejä ihan hyvin. Te kyllä kirjoittelette tänne vaikka mitä :)
http://www.youtube.com/watch?v=-SoxOb2ir5Q
Me kärsimme ja rakastimme yhtä aikaa.Päätös on varmaan oikea kaikkien kannalta
Vaikka en haluaisi luopua ,ehkä tää kolhu opettaa meitä juuri siitä.
Elämässä ei voi takertua ja on luovuttava siitä rakkaasta ihmisestä.toisten vuoksi.
En ole varma voinko tyhjentää sua mielestäni pois.Mutta yritan parhaani.
Sanoin näin ja kysyn sinulta rehellisesti oliko tämä vedätystä sinun puolelta?
Mutta näin toivoisin hänen ajattelevan.
Minun puoleltani missään vaiheessa ei ollut kyse vedätyksestä. Oli (ja on) kyse isoista tunteista, joille ei vain mahtanut mitään.
Komppaan
hyvä ihme hänelle, älä tänne, ei me sillä tiedolla mitään tehdä mutta hänellä lienee oikeus tietää.
miksi sitä pitää vakuutella ja kai se on tärkeämpää kertoo sille ihmiselle kuin täällä ei kenellekään!!
on selvästi käsitys että olet vedättänyt koska laitat tuollaisen vastauksen ja viestin.
Asiallisesti toimien ei tarvitse koskaan puolustella itseään ja tekemisiään eikä tarkoitusperiään.
Ja kuten tuossa aiemmin jo joku sanoi, näillä vakuutteluilla täällä ei ole merkitystä,
asianomaisen ihmisen pitää saada tuo tieto sinulta itseltäsi.
Niin kuin sanottu taju pois ei voi mahtaa mitään. Vain suuresta rakkaudesta on kaikki. Minukin ex kaverit rakastivat tulisesti, yhä vielä polttaa sisälläni. Miin Ihana rakkaus, johon voi jopa kuolla :)
Jos aikamatkalla saisi mennä taaksepäin ja olisin erään kanssa samoilla lähtoviivoilla.
En luopuisi vähin elein,pistäisin kaikki peliin.Taistelisin että saisin sen mikä minulle
kuuluisi tai annettaisiin.
Kun kovasti jotain haluaa sen eteen on valmis taistelemaan.
Mutta pitää palata nyt tähän päivään mikä on eri asia.
Enkä voi tehdä niin on jotain tiettyjä asioita jotkä pistää nöyräksi.
Elämää on ehkä vähemmän jäljellä kuin jollain toisella.
Ps.poissa silmistä poissa mielestä
Pahat pysyvät pahoina vaikka menisi 10 tai 20 tai jopa 30 vuotta. Eivät ne muutu mielessä koskaan hyviksi ihmisiksi. Olet sitten ikuinen paha toisen sydämessä.
Järkyttävä vastaus voisi olla anteeksipyyntöön: "That ain't never gonna be OK".
Olipa hyvä potku kun selkä on murtunut ja jalat ovat kipsissä. Kiitos potkusta. Mutta mitäs näissä pikkuseikoista tässä se oli vain aivotärähdyksen tavallisia oireita sekä hetkellinen tajunnan menetys ja lyhyt muistinmenetys tapaturman yhteydessä.
Teit siis kengäntekijät eli schumacherit?
mutta potku oli hyvää :) ehkä lisää maustetta haluat?
Eräälle en anna koskaan anteeksi sitä taitavaa ja käsittämättömän monipuolista pahuutta ja halua vahingoittaa.
Aina ei voi antaa anteeksi, minäkään en koskaan anna eräälle anteeksi pettämistä, valehtelua, haukkumista, ilkeilyä ja selkääpuukottamista. Totaalista pahuutta.
Monet näistä Suomi24:sen teksteistä tuntuvat aina kolahtavan kohdilleen, mutta nyt jotenkin harvinaisen paljon voisin monellakin tapaa yhdistää tämän tekstin juuri minun rakkaaseeni.
"Olen aivan epätasapainoinen nykyisin. En tiedä yhtään, mikä minulla on. Sanon yhdellä hetkellä yhtä ja hetken päästä aivan toista, ja kummallakin hetkellä tarkoitan juuri sitä. Toimin järkyttävän ristiriitaisesti ja kummallisesti, en kestä enää itseäni enkä sanojani. "
"Mm. siksikin olen yrittänyt kaarratella loppuun kaikessa, mikä koskaan on kesken ollut. "
Olen huomannut ristiriitaisen käytöksesi ja käskenyt sinua ottamaan itseäsi niskasta kiinni ja päättämään mitä haluat elämältä, mutta todellakin sanot usein jotain toiveita elättäviä asioita ja ensi kerralla voit jo viitata siihen suuntaan, ettei meillä kahdella tule olemaan mitään tulevaisuutta.
Jos ikinäkään olisit se, jonka kanssa minulla on vaikeaa, niin toivon todella, että vihdoin alkaisit tekemään järkeviä päätöksiä ja et pitelisi kultaasi epätietoisuudessa ja turhissa haaveissa.
Ja jos et pysty tekemään suuria päätöksiä hetkessä, anna itsellesi aikaa. Olen sitäkin sinulle sanonut, että meillä ei silti ole mikään kiire, vaan voit ihan rauhassa tutkiskella itseäsi ja miettiä, mikä on hyvä.
Älkää ihmeessä omiko tätä kukaan, tämä on tällaista hattaran pyörittelyä hötöistä aineksista. Vaikka tilanteita on niin samanlaisia muillakin, älkää tätä ottako vastauksena omiin kysymyksiinne.
Olen sotkenut asiani pahan kerran ja samalla myös monen muun.
Tiedän sen, ettei täällä anteeksipyyntö mene perille, mutta välillä on niin paha olla, että on juuri sillä hetkellä saatava jokin ajatus ulos.
Minäkin luin tämän viestiketjun ja jotenkin ap:n kirjoitus kolahtaa.
Olen realisti luonteeltani, mutta siltikin kirjoituksissasi on jotain "merkityksellistäkin minulle".
Toivon näkeväni kaipaamani miestä useammin tänä vuonna.
Olis kyllä kiva tietää minnepäin Suomea viestin aloittajan viesti menee? Ja missäpäin Suomee aloittaja itse asuu?
Mä sulle kaiken annan anteeksi.. Kenenköhän biisi ...mietin sitä
Tää osuu kyllä paremmin omaan tilanteeseen kuin mikään. Vaikka en tätä naista koskaan kasvotusten tavannut, hän oli tähän asti ainoa, jonka kanssa jaksoin keskustella vaikka aamusta iltaan ja joka päivä odotin, että voisin soittaa tai laittaa viestiä.
"Äkkiä sie miut unohdat,tehdään niin. Parempi kummallekin :("
Kai sie tiiät, etten mä voi sua millään unohtaa :(
Mikähän oikeus sinulla on potkia ketään eteen tai taaksepäin. Mene jo itseesi ja lopeta toisten kiusaaminen. Sulla on vikaa päässäsi! Elä vaan omaa elämääsi, älä muiden. Sua ei kaivata missään.
Ap. tekstisi on kuin mieheni suusta, jos hän puhuisi. Hän jätti minut, koska kokee itsensä jotenkin oudoksi/sairaaksi. Muuttuu hetkessä toiseksi ihmiseksi, kommentit outoja. Tekstareita saan välillä, puheluihini ei vastaa. Yhdessä 25 vuotta, en tiedä mistä kyse, paitsi sen, että on mustasukkainen ystävästäni, joka on vain ystävä kuitenkin.