sanoista syntyy
sateen piiskaama
sydän
jokaisen yöhön
korkeassa sävelessä
se liikkuu
rikkoontumatta
nykivässä eleessään
tipahdellen hiuksiin
kaulalle ja
leveälle rinnalle
haistaen makean,
rakastajan
muotilehden
kauneudella
kahden elämän
välin
silkkiä selkämyksessään
kaatuen käsivarsille
voimansa
suudellessaan käsiä,
sielun latvaosia
nuppu nupulta
leikaten tiensä
lähemmäs
lämpimään kehään
haukkovan eläimen
pidättäväisyyteen,
joka tuntuu
luhistuvan kerros
kerrokselta
saaden puhumaan
haluamatonta
hallitsemattomia
sanoja
tuntiessaan luut
paitansa alla
sielun kellariin
sytytetyn kruunun
koko voiman
värittämään
valkaistut haaveet
ja konemaisen käytöksen
synnyttämään
verenpurkauksia
iholle
sinfonisia sävellyksiä
mielen sähköttömyydelle
seuraamaan jännityksen ja
pingottuneisuuden
vanavettä
runouden mittaa
ja rytmiä,
sateentuoksuista
onnea
karrelle polttavaa
tasapainoa
ja
hyrisevän hymyn
kasvoja
ykseyttä joka
hengittää yhteisellä
sapluunalla
kuljettaa kärryissä
yhteistä elämää
sielun kaikua,
jonka tarkoitus
oli syttyä
kuin liekki
kuivaan tuoheen
rakastaa
erota ja
koskettaa
silkkilangan ohuimmalla
säikeillä
sydäntä
rikki repeytynyttä
paidan reunaa
kaikkia kirjoitettuja
sanoja
toiveita
kynttilänvalossa
kirjoitetuttuja
kyynelkirjeitä, jotka
tahtomattaan
aina nousevat
kuin kurkkua
kutittava yskä
sanojen kautta
muuttuviksi kuviksi,
jotka antavat
ymmärryksen
sinun suullesi
satumaisen
säännöllisen kuvion
hartaalle katseelle
tuntui kuin
jumala olisi
astunut merkillisellä
tavalla
myyntimiehen asuun
ihmistunto on
yksi ja ainoa
ja
sen sisällä
ei ole ketään
muuta
mikään
ei laskeudu
taivaista
ei ilmesty
menneisyydestä
eikä tulevaisuudesta
kaikki on
jo meissä
vallankumouksen
hedelmät kasvavat
jo syntymässä
tarjoten iloa
toinen toisillemme
tarvitsee vain
syntyä
ja
tuottaa satoa
päästäkseen
osalliseksi armosta
keskinäisestä läheisyydestä,
joka liittää kaikki
olemassa olevat
yhdeksi,
primitiivisen taikauskon
ymmärtämättömyydeksi
raikkaaseen
tuuleen, joka
pyyhki pitkin vartaloa
kuljettaen
sateen loitsua
paukaten koko
voimallaan ovia
auki ja
saaden suudelmat
maistumaan
sateisen illan
sieluntilalta
ei nimeä
ei menneisyyttä
vain rakastuneen
ihmisen tuoksu,
joka muovaa
tulevaisuuttaan
tarkoituksenaan
kantaa rakkautta
reppuselässään
olemalla valmis
kuin ihoton eläin
joka tekee
kylmän
kuumaksi
antaa superlatiiviensa
laulaa
selkärangan juuresta
voimien jännitteen,
varmuuden ja
päättäväisyyden, jotka
tuntuivat kulkevan
jo uniakin
nopeammin
kuuntelemalla puiden ja
ruohon puhetta
rakastaessaan
maanläheisesti
rakkauteen sitoutuneessa
seitissään
sateessa, joka
synnyttää sydämiä
kukkia, jotka
olisi poimittava
tyhjän
sylin täydeltä
http://www.youtube.com/watch?v=VCusyLPrFCo
sateen piiskaama
sydän
jokaisen yöhön
korkeassa sävelessä
se liikkuu
rikkoontumatta
nykivässä eleessään
tipahdellen hiuksiin
kaulalle ja
leveälle rinnalle
haistaen makean,
rakastajan
muotilehden
kauneudella
kahden elämän
välin
silkkiä selkämyksessään
kaatuen käsivarsille
voimansa
suudellessaan käsiä,
sielun latvaosia
nuppu nupulta
leikaten tiensä
lähemmäs
lämpimään kehään
haukkovan eläimen
pidättäväisyyteen,
joka tuntuu
luhistuvan kerros
kerrokselta
saaden puhumaan
haluamatonta
hallitsemattomia
sanoja
tuntiessaan luut
paitansa alla
sielun kellariin
sytytetyn kruunun
koko voiman
värittämään
valkaistut haaveet
ja konemaisen käytöksen
synnyttämään
verenpurkauksia
iholle
sinfonisia sävellyksiä
mielen sähköttömyydelle
seuraamaan jännityksen ja
pingottuneisuuden
vanavettä
runouden mittaa
ja rytmiä,
sateentuoksuista
onnea
karrelle polttavaa
tasapainoa
ja
hyrisevän hymyn
kasvoja
ykseyttä joka
hengittää yhteisellä
sapluunalla
kuljettaa kärryissä
yhteistä elämää
sielun kaikua,
jonka tarkoitus
oli syttyä
kuin liekki
kuivaan tuoheen
rakastaa
erota ja
koskettaa
silkkilangan ohuimmalla
säikeillä
sydäntä
rikki repeytynyttä
paidan reunaa
kaikkia kirjoitettuja
sanoja
toiveita
kynttilänvalossa
kirjoitetuttuja
kyynelkirjeitä, jotka
tahtomattaan
aina nousevat
kuin kurkkua
kutittava yskä
sanojen kautta
muuttuviksi kuviksi,
jotka antavat
ymmärryksen
sinun suullesi
satumaisen
säännöllisen kuvion
hartaalle katseelle
tuntui kuin
jumala olisi
astunut merkillisellä
tavalla
myyntimiehen asuun
ihmistunto on
yksi ja ainoa
ja
sen sisällä
ei ole ketään
muuta
mikään
ei laskeudu
taivaista
ei ilmesty
menneisyydestä
eikä tulevaisuudesta
kaikki on
jo meissä
vallankumouksen
hedelmät kasvavat
jo syntymässä
tarjoten iloa
toinen toisillemme
tarvitsee vain
syntyä
ja
tuottaa satoa
päästäkseen
osalliseksi armosta
keskinäisestä läheisyydestä,
joka liittää kaikki
olemassa olevat
yhdeksi,
primitiivisen taikauskon
ymmärtämättömyydeksi
raikkaaseen
tuuleen, joka
pyyhki pitkin vartaloa
kuljettaen
sateen loitsua
paukaten koko
voimallaan ovia
auki ja
saaden suudelmat
maistumaan
sateisen illan
sieluntilalta
ei nimeä
ei menneisyyttä
vain rakastuneen
ihmisen tuoksu,
joka muovaa
tulevaisuuttaan
tarkoituksenaan
kantaa rakkautta
reppuselässään
olemalla valmis
kuin ihoton eläin
joka tekee
kylmän
kuumaksi
antaa superlatiiviensa
laulaa
selkärangan juuresta
voimien jännitteen,
varmuuden ja
päättäväisyyden, jotka
tuntuivat kulkevan
jo uniakin
nopeammin
kuuntelemalla puiden ja
ruohon puhetta
rakastaessaan
maanläheisesti
rakkauteen sitoutuneessa
seitissään
sateessa, joka
synnyttää sydämiä
kukkia, jotka
olisi poimittava
tyhjän
sylin täydeltä
http://www.youtube.com/watch?v=VCusyLPrFCo
Vastaukset 2
Vanhimmat
Huomenta. Sä oot lämpimän kevätsateen löytänyt :) Hieno runo, jossa taas kävit pintaa syvemmällä.
Kun mä tässä aamukaffeella istun ja katson pihan oravia, mietin välillä että ihminen on kadottanut kosketuksen sisäiseen eläimeensä. Siis siihen elämisen helppouteen. Ihminen metsästää jatkuvasti jotain suurempaa merkitystä olemiselle, suurempaa onnea. Oravalle elämä on seuraavan pähkinän metsästämistä. Noin suunnilleen. Hengissä pysymistä. Joten miksi mäkin jatkuvasti kaipaan. Taidan ruveta or... or... oravaksi, tulihan se sieltä... vähän takkuili.
Niin kauan sitten jo luultiin auringon nousevan ja menevän illaksi mereen lepäämään. Meitä kiertäviä planeettoja pidettiin jopa jumalina. Kautta aikain on ollut ihmisiä pohtimassa, miksi on olemassa tämä kaikki? Onko se syntynyt itsestään, onko se rakenteeltaan ikuinen? Ihmisiä on vainottu tulella ja miekoilla, jotta totuus saisi vastauksensa.
Miksi lampailla on villapeite ja miksei ihmisellä ole kynsiä tai miksi nuoret laulavat onnestaan ja itkevät vanhuuttaan? Mutta totuushan lienee, ettei kukaan tässä maailmassa keksi kaikkeuden suurta salaisuutta.
Mutta jos ajatellaankin näin, että ellei olisi ratkaisemattomia kysymyksiä tai arvaamattomia ongelmia, niin silloinhan äärettömyyskään ei olisi ääretön. Silloinhan kaikki olisi sitoutettu meidän älykkyytemme määrään. Siloinhan tässä koko hommassa ei olisi mitään järkeä, olisimme keksineet oman vankilamme, josta ei ole ulospääsyä ;)
Jep...orava vipeltää ja muistuttaa auringonsädettä, hullunkurisena kuin menninkäinen, viehkeänä kuin keijukainen ja hentona kuin silkkiset sulat. Kuuntelee puhettasi, kätkeytyy sinulta, katselee sinua ja rakastaa sinua ikään kuin suojelusenkeli olisi löytänyt maailmasi. Ei hassumpi valinta...
Thänks you...