Jälleen alkaa uusi huoleton vuosi Ladalla.

Kanto.

Ensiksi kaikille on toivotettava Onnellista Uuttavuotta 2014. Erityisesti niille jotka yrittävät ajella ns. länsiautoilla, sitä he tarvitsevat hyvin paljon jo autonsakkin puolesta. Viime vuonna ajelimme Ladallamme hyvin paljon ja Ladamme toimi oikein hyvin, ei mitään ongelmia ollut. Loma reissut ja aivan muuten vain huviksemme ajeltiin. Kalassa kävimme myös, niillä reissuilla sitä arvostaa hyvää ajo-ominaisuuden omaavaa autoa. Hyvää maavaraa jonka ansiosta pääsee pitemmälle huonompaakin tietä. Tarkkaa ohjausta jota myös tarvitaan kun syrjäillään kivejä ja töyssyjä. Monesti näki kivien päällä kun niihin oli joku ajanut ns.laatuautonsa ja jyrrännyt maalin ja ruostesuojauksen autonsa pohjasta.
Vielä kaikille Ladailijoille ja myös muillekkin autoilijoille Hyvää vuoden jatkoa ja Onnellista Uuttavuotta!

36

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lännestä tuulee

      Kiitos samoin.

      Paljonko kilometrejä kertyi Ladan mittariin vuonna 2013?

      • Kanto.

        130 km. Pari kertaa kävin alkossa ja sosiaalihuollossa. Muun aikaa Lada oli ns. työn alla eli rikki.

      • Lännestä tuulee
        Kanto. kirjoitti:

        130 km. Pari kertaa kävin alkossa ja sosiaalihuollossa. Muun aikaa Lada oli ns. työn alla eli rikki.

        Ei paha. Meidän 2009 Lada oli koko vuoden pihan perällä odottamassa hitsaria.

    • Ladafever

      Koko vuosi 2013 voidaan tämän palstan osalta vetää yhteen muutaman faktan avulla:

      - Lada on ehdoton ykkösvalinta kun halutaan luotettavuutta ja tyylikyyttä.
      - Ladassa on vähiten vikoja muihin autoihin nähden ( ei juurikaan kirjoituksia vioista ).
      - Lada aiheuttaa eniten kateutta ainakin yhdessä henkilössä, joka täällä esiintyy multipersoonana ... Runko ... Ladanever ... Ladamiäs jne ... jne ...
      - Ladalla ajaa vain rehti toiset huomioon ottava älykäs autoilja.
      - Ladalla Suomi pidetään pystyssä ja sitä käytetään ahkerasti työmatkoilla.
      - Lada pitää hyvin arvonsa ja on merkkien merkki omistajilleen.
      - Ladan paluuta taas suomenkin autoliikkeisiin toivottiin enemmän kuin mitään muuta.
      - Ladalle ei ole tällä hetkellä varteenotettavaa kilpailijaa ja tämä tilanne tulee jatkumaan vielä pitkään.
      - Ladaevankeliumia tulee julistaa aina ja kaikkialla niin kauan kunnes lopullinen voitto on saavutettu ja kaikki onnettomat länsitekeleiden ikeen joutuneetkin saadaan ymärtämään tämä yksinkertainen fakta.
      - Suomi on ikuisesti kiitollinen AvtoVaz jättikonsernin kaikkitietäville insinööreille heidän meille Ladisteille aiheuttamasta suunnattomasta ilosta omistaa tämä vailla vertaa oleva ylivoimainen mestariteos.

      Tässä vain muutama otos viimevuoden keskusteluista tällä palstalla. Ei ihme että niin moni valitsee Ladan kun haluaa varmistaa omistavansa vain parasta.

      • Lännestä tuulee

        Jaaha. Joku kirjoitti samalla nimimerkillä. Kysyn uudestaan: paljonko Kanto ajoi 2013 aikana Ladallaan?

        Nimimerkillä pelleilijälle tiedoksi, ettei minulla ole Ladaa.

      • Kanto.
        Lännestä tuulee kirjoitti:

        Jaaha. Joku kirjoitti samalla nimimerkillä. Kysyn uudestaan: paljonko Kanto ajoi 2013 aikana Ladallaan?

        Nimimerkillä pelleilijälle tiedoksi, ettei minulla ole Ladaa.

        15500km se on keskiverto vuoden ajo määrä, se tuli viime vuonna. Nyt on Ladallani ajettu 129000KM. Olen toinen omistaja sille.

      • Kanto.

        Aivan oikein ei mitään lisättävää Ladafever kerroit ihan oikein autostamme.

    • yksi viimeisistä

      Luulin jo olevani viimeinen Ladalla ajava mutta onhan täällä vielä toinenkin. Vuosi on mennyt oikein hyvin. Lada on välillä ollut ajokunnossa ja välillä sitten ei. Muutamalla tonnila sitä saa vuosittain korjata kun ei ole itsellä osaamista. Ei siis enää mitään järkiperustetta Ladan pitämiseen. Mutta puolueen uskollisena jäsenenä ei oikein voi merkkiäkään vaihtaa.

      • ladamiäs

        Ladojen määrä on pudonnut samassa suhteessa kuin kommunistienkin. Nyt molempia on jäljellä kourallinen. Viimeiset Ladat ja kommunistit löytyvät samoista osoitteista.

    • Eurosamara

      Länsiräppänän omistajille on jäänyt juoppoputki päälle. Niin sekavia kirjoittavat.
      Vuodenvaihteessa on jokaisella ylimääräisiä menoja.
      Länsiräppänisteillä korjauskulut vielä päälle. Ei riitä rahat.
      Alkosta se lohtu löytyy. Ajattelee räppänisti.
      Toista se on Ladailijoilla. Auton kulut on niin pienet,et on jäänyt pankkiin ylimääräisiä menoja varten.
      Ladailijoilla elämä hymyilee,niin vuodenvaihteessa, kuin myös muulloinkin.
      Hyvää vuoden alkua, myös länsiräppänöillä ajaville. Teilläkin on vielä toivoa paremmasta elämästä, kun luette näitä Lada juttuja.
      Huomaatte miten hyvä auto on Lada.
      Ostatte vielä joskus oikean auton. Ladan.

      • knreke

        Uutisissa kerrottiin, että jossain USA:n osavaltiossa marihuanaa saa jo kaupoista. Ei kai nyt sentään vielä Suomen Lada-läänissä ? Niin sekava oli tuo kirjoitus.

      • Eurosamara
        knreke kirjoitti:

        Uutisissa kerrottiin, että jossain USA:n osavaltiossa marihuanaa saa jo kaupoista. Ei kai nyt sentään vielä Suomen Lada-läänissä ? Niin sekava oli tuo kirjoitus.

        Länsiräppänisteillä on näköjään myös vaikeuksia lukemisen ymmärtämisessä, joka on tyypillistä paljon,ja kauan huumeita käyttäneillä.

      • Kanto.
        Eurosamara kirjoitti:

        Länsiräppänisteillä on näköjään myös vaikeuksia lukemisen ymmärtämisessä, joka on tyypillistä paljon,ja kauan huumeita käyttäneillä.

        Näin se on sotkevat mielellään USA:n osavaltion Suomeen, sekasi täytyy miehen olla. Ladalla kun ajelee ei pää mene pyörälle niinkuin noilla ns. länsilaatuautoilla ajellessa.

      • Runko.
        Kanto. kirjoitti:

        Näin se on sotkevat mielellään USA:n osavaltion Suomeen, sekasi täytyy miehen olla. Ladalla kun ajelee ei pää mene pyörälle niinkuin noilla ns. länsilaatuautoilla ajellessa.

        Ei siinä enempää sekoa edes sieniladistin pää kun istuu pihalla rikkinäisessä Ladan räppänässä.

      • Rovasti
        Runko. kirjoitti:

        Ei siinä enempää sekoa edes sieniladistin pää kun istuu pihalla rikkinäisessä Ladan räppänässä.

        Kuka tuo knrekkekkeli on sillähän se pää on sekasi, hyppäsi USA:n osavaltioon ja Lada-läänistä höpisee. Tuntuu siltä että sullakin uuvenvuojen raketit poksuu päässä vielä.

      • Runko.
        Rovasti kirjoitti:

        Kuka tuo knrekkekkeli on sillähän se pää on sekasi, hyppäsi USA:n osavaltioon ja Lada-läänistä höpisee. Tuntuu siltä että sullakin uuvenvuojen raketit poksuu päässä vielä.

        Sinulle sanoisit, että ota vähemmän, ymmärrä enemmän.

      • Rovasti
        Runko. kirjoitti:

        Sinulle sanoisit, että ota vähemmän, ymmärrä enemmän.

        Minäkö sanoisin itselleni? Sua minun pitäs opettaa.

    • länsiautoilija

      Puolestani toivotan Hyvää Uutta Vuotta kaikille entisille ladisteille, jotka ovat saaneet lapioitua Ladansa kaatopaikalle ja ajavat nyt tyytyväisinä ja ilman murheita ihan oikeilla länsiautoilla.

      • Ladafever

        Miksi toivotat Hyvää Uutta Vuotta henkilöille joita ei ole olemassa ? Kirjoituksesi vilisee asiavirheitä ... tarkuutta !

      • Lada_totta_kai
        Ladafever kirjoitti:

        Miksi toivotat Hyvää Uutta Vuotta henkilöille joita ei ole olemassa ? Kirjoituksesi vilisee asiavirheitä ... tarkuutta !

        Ladafever nimimerkki puhuu aivan totta. Ladistit eivät mistään hinnasta suostu luopumaan laadukkaista ja premium tason autoistaan. Kaikkein huonoin vaihtoehto olisi se että pitäisi ajaa jollan täyteen vikaantuvaa elektroniikkaa sullotulla vikaräppänällä ja maksella kalliita korjauskuluja. Ehei ! Siihen emme suostu, sillä järki voittaa tunteen aina ja siksi Lada on ainoa järkevä vaihtoehto jos halutaan saavuttaa autoilun syvin nautinto. Huolettomia ja nautinnollisia kilometrejä rakkaan Ladan parissa kaikille herrasmies Ladisteille vuodelle 2014 !

      • Kanto.
        Lada_totta_kai kirjoitti:

        En minä ainakaan tiedä mitään syytä että pitäisi uskollista ja hyvää autoa vaihtaa johonkin muuhun autoon. Miksi hypätä tuntemattomaan, vaikka on sitä kuultu minkälaisia autoja nämä muut autot ovat. Tosiaan nautitaan ja ajellaan Ladalla.

      • Kiitosta vaan

        Meidän Lada on jo puoliksi maatunut mutta tänä vuonna se tosiaankin sananmukaisesti lapioidaan roskakuormaan. Se onkin viimeinen Lada tällä paikkakunnalla.

    • Eurosamara

      Näin on. Ladaa ei tarvitse vaihtaa niin kuin sukkia,länsiautoa.

    • Kanto.

      Tosiaan Läsiautoista luovutaan aiemmin kuin sukista. Miksi ihmeessä autolikkeet ovat pullollaan uusia länsiautoja, Skodat mukaan lukien. Vajaa parivuotta uusia autoja joilla ajettu vasta 20000km. Täytyy niissä olla jotain kun näin äkkiä saadaan tarpeeksi kyseisestä autosta ja luovutaan siitä.

    • Kirovets K-701

      Hmm... Pietarissa tai Moskovassa pari kuukautta sitten käyneenä Ladaa oli vaikea löytää. Pietarin lähellä on Nissanin, Toyotan yms. tehtaat (Nokian renkaat yms.) Audia, M-B:tä, Kia:aa, Nissania, Toyotaa sen sijaan on pilvin pimein. Köyhällä maaseudulla Ladaa näkee alkoholistien töllien edessä. (Maaseudulla työkykyistä yli 45-vuotiasta on vaikea löytää ja venäläimiehen eliniänodote on 59,9 vuotta.) Lada on niukin naukin Venäjän myydyin auto maaseudun ansiosta, mutta ero Hyundaihin on enää 1-2%:a. Renault-Nissan taitaa työntää loputkin Laatokat linjalta pois (Renault-Nissan omistaa 95% Togliattin tehtaasta.)

    • Ei hyvältä näytä.

      Länsimaalainen hapatus sekoittaa ahkerien,ja kunniallisten Venäläisten elämän.

      • Ladafever

        Täytyy vain toivoa että Lada kuitenkin on se eniten myyty turvallinen ja premium luokan henkilöauto myös jatkossa ... ja miksi niin ei olisi ... onhan ihmiset tosi laatutietoisia myös Venäjällä. Länsimainen hapatus velkoineen/konkursseineen/epäoikeudenmukaisuuksineen on se mitä emme tänne ikinä toivo.

    • Kanto.

      Nyt pitäisi Suomen panostaa kaupankäyntiin Venäjän kanssa. Turisteja tulee Venäjältä yhä enemmän ja muutenkaan sieltä käsin ei näyttäisi olevan mittään esteitä matkailun ja kaupankäynnin kanssa. Venäjällä olisi valmius ostaa Suomalaista tavaraa vaikka kuinka paljon ja myös myydä Suomeen omia laadukkaita tuotteita joita ei pysytä tällä hetkellä Suomessa valmistamaan. Tämän kaltainen kaupankäynti toisi Suomeen työtä, ei yksin Venäjän ja Suomen kaupankäynnin alalle vaan sillä on muihinkin aloille virkistävä vaikutus joka tuo työpaikkoja lisää. Näyttäisi siltä että maamme hallituksella on käsijarru päällä koko ajan Venäjän kaupan kanssa. Esim. Pyhäjoen atomivoimala on siitä hyvä esimerkki. Neuvosto-Liitossa osattiin tehdä hyviä ja varmoja atomivoimaloita. Miksi annetaan joidenkin vitkutella tämän ostopäätöksen kanssa? Muistelen haikeana sitä aikaa kun kaupan käynti Neuvosto-Liiton kanssa oli hyvin suurta Suomen kannalta. Työttömyys oli silloin pienempi kuin nyt. Ajatellaampa että tällähetkellä olisi sellainen kaupankäynti meillä olisi varmasti täystyöllisyys ja jopa työvoima pula. Elikkä työvoimapulasta ei tarvitsisi herrojen vain puhua niinkuin nyt he puhuvat vaan se olisi totta.

      • Lännestä tuulee

        Tunteeko toveri Kanto tarinan Treblinkan leipurista?

      • Kanto.
        Lännestä tuulee kirjoitti:

        Tunteeko toveri Kanto tarinan Treblinkan leipurista?

        No en oikein hyvin, mutta luin tuossa mitä siitä kerrottiin suomi24 keskustelussa. Varmaan sinä otit sen ja kiinität huomion Neuvosto-Liiton ja nykyisen Venäjän demokratiaan. Asiahan on kuule sillalailla Lännestä tuulee että Suomen hallitukset ennen ja nyt viis veisaavat mitkä maat ovat demokraattisia mitkä taas diktatuureja. Miten siellä ihmisoikeudet toimivat ja mitenkä ne yleensä antavat toisen valtion elää ja hoitaa asiansa. Lännen tuulensuunnalla on monta hyvää esimerkkiä monesta valtiosta kun ne ovat omaa demokratiaansa toteuttaneet kaukanakin omista rajoistaan. Englanti Eteläafrikassa, Portukali Afrikassa, Italia Mussoliinin toimesta Hitlerin kaverin myös Afrikassa. Ei Ranskakaan ole läheskään niin puhdas pulmunen, sehän isännöi Vietnamissa ennen Amerikkalaisia. Amerikka on oikea demokratian viejämaa, lukuisten peitejärjestöjensä kautta. Monelle Suomalaiselle maistuu makialle Israelilaiset appelsiinit enkä pidä sitäkään millään mittapuun mukaan malli demokrattisena maana. Näistäkin maista saa monet treblinkan tarinat jotka ovat tosia eivä tarinoita niinkuin tuo jonka otit esimerkiksi.

      • Epygti

        Entä uudet 2107-mallit Egyptistä.

      • Kanto.
        Epygti kirjoitti:

        Entä uudet 2107-mallit Egyptistä.

        Jos osat tulevat Ladatehtaalta ja tuotteen tarkastus on asiallinen niin miksi ei. Mutta mutta.....

      • Lännestä tuulee
        Kanto. kirjoitti:

        Jos osat tulevat Ladatehtaalta ja tuotteen tarkastus on asiallinen niin miksi ei. Mutta mutta.....

        Kanto ei siis tunne tarinaa Treblinkan leipurista eikä sen opetusta. Tarina on varmastikin värittynyt, eikä sen todenperäisyyttä voida osoittaa. Opetus on, että keskitysleirin alihankkija ei voi välttää syyllisyyttään, vaikka leirin vapauttamisen jälkeen hirtettäessä sanoisi "mutta minä paistoin vain leipää". Neuvostoliitto rakennettiin leirivankien orjatyöllä, ja Suomi toimi vuosikymmenet järjestelmän alihankkijana. Yhtenä esimerkkinä menneisyydestä muistamme meilläkin yleiset tikatut toppatakit. Samanlaisia vietiin satoja tuhansia Suomesta Neuvostoliittoon, tosin vientimallissa ei ollut lainkaan taskuja. Mitäpä arvelet, toveri Kanto, kenen toppatakkiin ei haluta taskuja..? Idänkaupan ihannoinnissa on syytä muistaa, että mekin "paistoimme vain leipää".

        Kanto laittoi esille ajatuksen hallituksen kyynisestä toiminnasta. Olen siitä hänen kanssaan aika lailla samaa mieltä, kuten joistakin maailmalta mainituista esimerkeistäkin.

        Kovin pieneksi käyvät Suomen kaupan mahdollisuudet jos aletaan tutkimaan perusteellisesti mitä kukin maa on tehnyt. Mitä tulee Neuvosto-Liittoon se synty sen ajan tilanteessa mikä Venäjällä silloin oli. Sielä ei kaikilla ollut asiat hyvin. Aikanaan nuori Neuvosto-Liitto joutu muunmaaliman nokkimaksi ja se joutu turvaamaan puolustuksen luotettavaksi. Myös sisältä käsin uhkasi vaara. Miten sielä tämä asia hoidettiin en ole koskaan hyväksynyt. Palataampa tähän aikaan, meille tuodaan vaatetavaraa Aasian maista joissa ei varmasti ole työntekijöillä eikä muillakaan asiat hyvin. Esim. Intia jonne Suomalaiset tähyävät ei naisilla eikä ns. alemman kastin ihmisillä ole ihmisoikeuksia. Joutuuko Suomi joskus hirteen ja joutuuko Suomi sanomaan samoin kuin se leipuri aikoinaan sanoi kun sitä alettin hirttää.

        Muun maailman nokittavaksi? Punaisen petolinnun kynsiin joutuivat suomalaiset, tsekit, slovakit, baltit, puolalaiset, unkarilaiset, romanialaiset, saksalaiset, juutalaiset ja monet muut kansat.

        Olet oikeassa: monessa maassa työläisten asiat eivät ole hyvin. Silti useimmissa tapauksissa ero ojennustyöleireihin on valtava. Kuten kirjoitit, et hyväksy itsekään aikoinaan käytettyjä menetelmiä. Se on rehellisesti sanottu.

    • Rovasti

      Hei, hei rakkaat veljet mitä te retkeilyistä ja telttailuista nyt puhutte. Leireille kun lapsuuden aikana lähettiin niin silloin sanottiin että lähetään leireileen. Otettiin teltat matkaan ja paistettiin makkaraa ja keitettiin kahvia nuotiolla. Puhutaan täälä Ladasta niinkuin tämän sivun tarkoitus olisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2661
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1228
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1115
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      998
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      964
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      929
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      13
      845
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      835
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      296
      833
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      39
      822
    Aihe