Baarissa syntyi kärhämää joidenkin tuntemattomien kanssa tanssilattialla, siinä tönittiin toisiamme jne . Ei mitään suurempaa. Tönäsin yhtä tyttöä jossain vaiheessa ja heti perään yksi niistä tarttui hiuksiini. Portsarit erotti meidät ja käski lähteä pois.
Lähdin baarin alakerran vessaan ja juttelemaan kaverini kanssa siihen jne. Hetken päästä poke tulee kysymään yhteystietoni, koska tämä tyttö väitti että olen pahoinpidellyt häntä.
Puoli vuotta myöhemmin tuli poliisilta kutsu kuulusteluihin. Tämä tyttö väittää että olen lyönyt nyrkillä häntä kasvoihin ja ilmeisesti jonkun näkönen murtuma hänelle siitä olisi tullut.
En siis ole lyönyt häntä ja yritän todistaa asian joistain valokuvista mistä näkyy mun kädet. Jos olisin lyönyt niin olisi minullekkin jäänyt käsiin jälkiä, varsinkin jos murtunut osa toiselta.
Ja muutenkin, jos olisin lyönyt häntä miksi jäisin baariin,... olisin tietty lähtenyt heti baarista pois?
Me veikaltiin että joko tanssilattialla saanut osumaa, paljon porukkaa niin vaikee sanoo jospa lyönyt päänsä johonkin.
Heitä oli kolme ja meitä kaks.
Jos oikeus uskoo heidän tarinansa että olen lyönyt niin mitä tämmöisestä voi tulla ? Aion toki valittaa niin pitkälle kun voin, etten ole häntä lyönyt.
Syyte pahoinpitelystä mitä en ole tehnyt
2
325
Vastaukset
- Potkittu
Ajoin itse taksia. Kyytiin tuli kolme, neljä henkeä kattava seurue, osa naisia. Vanhempi mieshenkilö, iältään noin 50- löi minua niin lujaa hartialle, että huusin kivusta ja sanoi" terve" tai jotain. Aloin itkeä, ja sanoin; että tuo sattui todella paljon, johon mies alkoi räyhätä, ( kännissä) että johan sinä pirunmoinen kuski olet, aina hän tervehtii olalle lyöden; mutta tiesin vittuilusta päätellen, että ukko teki tahallaan tuon, ja en uskaltanut mihinkään ilmoittaa väkivallasta, koska porukka olisi väittänyt toisin. Kärsin olkapäävammaa tosi kauan, taidan kärsiä vieläkin. Lähteissään ukko vielä tehosti uudella läimäyksellä asian, mutta osasin jo varoa ja olkapää oli niin shokissa kuin itsekin, ettei se enempää jaksanut välittää.
Siinä sitten ajelin iloisena loppuyön vuorot. - Nyrkit on monet
Kyllä voit hyvinkin olla satuttanut, muttet muista tai myönnä. En usko, että kukaan vaivautuisi tanssimassa ollessaan turhasta lähtemään valittamaan. Lakimiehetkään eivät ole selvännäkijöitä, joten rehellisyyttä ei tarvita. Useinmiten pahoinpidelty ei voi todistaa vammojaan, vedotaan kaatumisiin tai muihin; mutta ITSESUOJELUKURSSILLA OPETETAAN, SAATANA, MITEN PUOLUSTAUDUTAAN JA SIINÄ OTETAANKIN SITTEN MACHOISTA MITTAA. Ei kun potku (oletetuille) munille, tiukka yälviistonysäri päin nassua ja kysymys: Vittuiletsää??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3003612Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell291996Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441626- 841481
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.881228- 1431169
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.951012Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212857Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61777