Minäkö

Minulla on ihana perhe. Mies ja neljä lasta. Perheessämme puhutaan asioista, eikä ns. ongelmia ole. Hoidan pieniä poikiamme kotona.

Minulla on myös paljon ystäviä, joista välitän. Pidän yhteyttä, vaikka välillä tuntuu tiukalta aikataulun suhteen. Soittelen silti ja lähettelen sähköpostia. Pyydän kylään. Kun ystävilläni on ollut vaikeaa, olen aina antanut aikaa. Kiitos perheelleni siitä, että olen voinut sen tehdä.

Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että minulla on jotenkin pallo hukassa. En saa sänkyä peitettyä, hampaitani harjattua. On todella tehtävä töitä sen eteen, että saan pienet ruokittua.

Kukaan ystävistäni ei ole soittanut ja kysynyt, mitä minulle kuuluu. En saa soitettua ja sanottua, että auta.

Miehelleni sanoin tänä aamuna, että minun pitäisi varmaan käydä lääkärissä. En saanut soitettua kuitenkaan aikaa itselleni.

Minulla on siis asiat periaatteessa hyvin.
Tosin sairastan suolistosairautta, jossa on tapahtunut käänne huonompaan, minulla on fibromyalgia ja astma, sapessakin on jotain mätää. Saan siihen lääkettä. Olen aina ripulilla, joten se vaikeuttaa ns, sosiaalista elämää.
1340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei vaan!
Mitäs kuuluu tähän päivään?

Tiedän itse miten vaikeaa on saada aikaiseksi hakea apua. Minulla äiti pakotti soittamaan ja varaamaan aikaa terapeutille ja siitä olen ikuisesti kiitollinen hänelle.

Nyt vain puhelin käteen ja soittamaan tältä istumalta..

Hyvää syksyä Sinulle ja jaksamisia!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hylättykö? kirjoitti:

Minulla on ihana perhe. Mies ja neljä lasta. Perheessämme puhutaan asioista, eikä ns. ongelmia ole. Hoidan pieniä poikiamme kotona.

Minulla on myös paljon ystäviä, joista välitän. Pidän yhteyttä, vaikka välillä tuntuu tiukalta aikataulun suhteen. Soittelen silti ja lähettelen sähköpostia. Pyydän kylään. Kun ystävilläni on ollut vaikeaa, olen aina antanut aikaa. Kiitos perheelleni siitä, että olen voinut sen tehdä.

Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että minulla on jotenkin pallo hukassa. En saa sänkyä peitettyä, hampaitani harjattua. On todella tehtävä töitä sen eteen, että saan pienet ruokittua.

Kukaan ystävistäni ei ole soittanut ja kysynyt, mitä minulle kuuluu. En saa soitettua ja sanottua, että auta.

Miehelleni sanoin tänä aamuna, että minun pitäisi varmaan käydä lääkärissä. En saanut soitettua kuitenkaan aikaa itselleni.

Minulla on siis asiat periaatteessa hyvin.
Tosin sairastan suolistosairautta, jossa on tapahtunut käänne huonompaan, minulla on fibromyalgia ja astma, sapessakin on jotain mätää. Saan siihen lääkettä. Olen aina ripulilla, joten se vaikeuttaa ns, sosiaalista elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu