16v tyttäreni on jo monta kertaa ilmaissut halunsa vain kuolla.
Hän on kärsinyt jo monta vuotta masennuksesta, joka on nyt vain pahentunut entisestään ja hän on jo alkanut puhumaan itsensä tappamisesta ja kuinka kaikki olisi parempaa ilman häntä.
Hän ei syö kotona eikä koulussa, kun kysytään onko kaikki hyvin hän vaan tiuskii ja sanoo, että on vaikka kyllähän me sen tiedetään, että hän valehtelee.
Hän on alkanut viiltelemään ranteitaan, ja on sanonut, että se oli van muutaman kerran juttu, eikä tee sitä enään vaikka niitä arpia on kummasti ilmestynt lisää.
Paino on omasta mielestä huolestuttavan matala, 44kg.
Hän on aina ihan omissa maailmoissaa, ja tiedän, että olen tehnyt väärin kun olen mennyt lukemaan hänen kirjotuksiaa ja piirrustuksiaan, mutta niistäkin on ilmennyt selvästi halu vaan jo lopettaa ja se että ei jaksa enään taistella.
Huoli vaan kasvoi kun tyttäreni sanoi näkevänsä asioita joita ei oikeasti ole. Tää jotenkin heräti minut ja mieheni tajuumaan, että kaikki ei nyt ole todellakaan hyvin.
Ei vaan tiedetä mitä tehdä? Ei saada enään yhteyttä tyttöön eikä tiedetä miten voimme auttaa?
Hän on kärsinyt jo monta vuotta masennuksesta, joka on nyt vain pahentunut entisestään ja hän on jo alkanut puhumaan itsensä tappamisesta ja kuinka kaikki olisi parempaa ilman häntä.
Hän ei syö kotona eikä koulussa, kun kysytään onko kaikki hyvin hän vaan tiuskii ja sanoo, että on vaikka kyllähän me sen tiedetään, että hän valehtelee.
Hän on alkanut viiltelemään ranteitaan, ja on sanonut, että se oli van muutaman kerran juttu, eikä tee sitä enään vaikka niitä arpia on kummasti ilmestynt lisää.
Paino on omasta mielestä huolestuttavan matala, 44kg.
Hän on aina ihan omissa maailmoissaa, ja tiedän, että olen tehnyt väärin kun olen mennyt lukemaan hänen kirjotuksiaa ja piirrustuksiaan, mutta niistäkin on ilmennyt selvästi halu vaan jo lopettaa ja se että ei jaksa enään taistella.
Huoli vaan kasvoi kun tyttäreni sanoi näkevänsä asioita joita ei oikeasti ole. Tää jotenkin heräti minut ja mieheni tajuumaan, että kaikki ei nyt ole todellakaan hyvin.
Ei vaan tiedetä mitä tehdä? Ei saada enään yhteyttä tyttöön eikä tiedetä miten voimme auttaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onko paikkakunnallasi nuorisopsykiatrian poliklinikkaa? Siitä voisi aloittaa.
On kyllä, ja ollaan siitä puhuttu hänen kanssaan. Mutta ei hänellä ole mitään intoa sielä käyntiin ja väittää, että ei tarvitse apua.
"hän oli jo valmis luopumaan vielä saapui myyntimies" lauloi Juice. Näillä pastoilla myyntimiehiä riittää.
Mielestäni tyttäresi on jo hyvin vakavasti sairas, joten nyt joudutte vanhempina toimimaan vastoin hänen tahtoaan.Soita vain rohkeasti nuorisopsykiatrialle ja kerro tilanteesi,niin saatte apua!
Vie hyvä ihminen tyttäresi lääkäriin!
Joo, tota en voi muuta oman kokemukseni perusteella sanoo että lääkäriin vaan ja mahdollisimman pian! Vaikka ensin kouluterveydenhoitajalle, joka ohjaa hänet sitten alueenne terveyskeskukseen. KANNATTAA TOIMIA NYT KUN TIEDOSTAA TILANTEEN, eikä sitten kun on ihna liian myöhästä. Suosittelen.
Olen nyt 22-vuotias ja mulla oli samanlainen tilanne 14-vuotiaana. Olisin tappanut itseni, jos mutsi ei olisi pakottanut minua kouluterveydenhoitajalle laihtumisen takia. Siitä seurasi monen vuoden hoitokierre ja osastokäyntejä, elämäni oli helvettiä, mutta nykyään........siinä kesti siis 8 vuotta, että paranin....olen aivan saatanan onnellinen ihminen! Ja kiitollinen äidilleni ja kaikille niille lääkäreille, sairaanhoitajille ja psykologeille, jotka jaksoivat olla sitkeitä kanssani, vaikka en halunnut parantua ja vihasin vain kaikkia.
Käy lukemassa blogiani, jossa julkaisen vanhoja päiväkirjojani siitä päivästä lähtien, kun äitini huomasi minun olevan anorektikko ja joka tulee päättymään siihen, että parannun:
http://kuolemunkaamereen.blogspot.fi/
Ja blogi, jossa kerron, miten minulla menee nykyään :)
http://ineedmorecookies.blogspot.fi/
-Lila
Tuli mieleen, että entä jos ottaisit lainan ja matkustaisitte jonnekin kivaan paikkaan? Ei sellainen reissu maksaisi niin kauheesta, kun aattelee miten kauheeta olis jos tyttäresi kuolisi. Sitten hankitte kaikkea kivaa ja hassuttelette.
Tehkää oikein riemuloma! Saattaisi piristyä ja sitten yhdessä menette hakemaan apua. Näytä kaikin tavoin miten paljon hänestä tykkäät.
Menkää yhdessä huumorileffoihin, hanki kissan tai koiranpentu.
Lääkäriin MARS! Tyttäresi kiittää myöhemmin että on vielä elossa.
Tytär pitäisi saada ymmärtämään, että välillä mieli voi toisilla olla todella musta. Aivojen kemia on monimutkaista ja sen virheellinen toiminta on yksi syy tuollaisiin tunteisiin. Luonteen piirrekin voi toisaalta olla surullisuuteen taipuvainen. Olkaa ymmärtäväisiä ja ehdottakaa ammattiapua edes kokeeksi. Se ei ainakaan pahenna tilannetta. Muistuttakaa, että tunnelin päässä on valoa ja hän ei ole ainoa, joka tuntee joskus samoin.
Tyttäresi on vielä nuori. Onneksi. Mitä nopeammin hän saa apua, sitä nopeammin hän selviää.
Koita olla ymmärtäväinen. Masentunut ihminen saattaa olla hyvin äreä ja tiuskia sinulle. Älä lähde hänen kiukutteluun ja äreyteen mukaan. Ole hänelle se vankka peruskallio johon voi luottaa.
Suostutele hänet läääriin ja vie hänet terapeutille. Noin nuorilla kela taitaa vielä maksaa suuren osan kustannuksista.
Kiinnitä huomiota hänen ruokaan. Snoit ettei hän syö. Hänellä saattaa olla syömishäiriökin. Olisi tärkeä saada hänet syömään terveellistä kotiruokaa ja koulussain. Jätä kaikki einesen, limut, karkit ja muu ravintoarvoiltaan roska pois.
Pitääkö hän likunnasta? Esim salibandy on helppo nopeatempoinen ja suhteellisen halpakin urheilulaji tuonikäiselle. Siinä tulisi sitä liikuntaa joka tuottaa endorfiinejä ja sis hyvää oloa. Tai jos hän pitää esim. tanssista tai jostakin muusta urheilemisesta, ehdota sitä hänelle.
Muistan itsekin 16 vuotiaana olleen hieman masentunut ja hukassa. Tuntui etten voinut jotenkin luottaa vanhempiini ja heidän suhde rakoilikin rankasti tuolloin. Perhe-elämä oli yhtä riidan kuuntelua ja vanhemmat eivät olleet aikuisia minulle, vaan he käyttäytyivät kuin keskenkasvuinen teini itsein. En voinut kertoa heille mitään elämästäni ja se ahdisti. Jos kerroin tuntui, että minua syyllistettiin tuntemuksistani ja "Pekka" pääsi pälkähästä vaikka hän oli se joka oli minua neitsyttä huoraksi haukkunut. Lisäksi ystäväpiirini oli täynnä dominoivia naisia joiden valtataistelua seurasin vierestä. He ryyppäsivät ja polttivat tupakkaa ja minä huolehdin heistä. Joskus minut suljettiin porukan ulkopuolelle ja joskus joku muu. Ei ollut siis oikein samanhenkisiä kavereitakaan ja olin ihan hukassa.... Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin kovasti tarvinnut ymmärtäväisen aikuisen rinnallakulkijaksi ja jonkun joka ohjaisi oikeaan suuntaan. Olisi ehdottanut vaikka minulle liikuntalajeja, draamakerhoa, instrumentin soittoa tai jotakin muuta mihin olisin pistänyt aikaani ja jota kautta olisin löytänyt ehkä oman juttuni ja samanhenkistä seuraa.
Kärsivällisyyttä ja jaksamista tilanteeseenne! Hienoa, että olet pistänyt avun haun vireille kyselemällä edes täältä. Kannattaa mennä terveyskeskukseen hakemaan apua ja kertoa karu todellisuus. Yhtään noin nuorta itsemurhaan päätynyttä ei tarvita lisää. Apua voi saada, jos vaan hakee sitä. Ei kannata pitkittää sitä yhtään, sillä masennuksen pitkittyessä on vaikeampi tervehtyä.