Atopia tehnyt kaulan ihosta ruman

Rumakaula

Minulla on siis atooppinen iho, jonka nyt olen saanut suht hyvin kuriin oikeanlaisilla rasvoilla ja ruokavaliolla. Ongelmaksi onkin tullut nyt se, että vaikka olen vasta 18v, kaulani iho on luultavasti atopian, raapimisen ja kortisonin seurauksena muuttunut todella rumaksi. Iho on jotenkin paksuuntuneen oloinen ja "ruttuinen", ei nyt varsinaista ryppyä mutta iho on epätasaista.
Saako iholle tehtyä enää mitään? Mikä kaulan ihoa voisi saada paremmaksi? :(

4

404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuivakkana

      Atoopikolla on monesti just tuollainen iho, joskus silmien ympärillä. Tullee kai helpoiten ohuelle iholle. Ainut keino lienee jatkuva rasvaaminen, raapimisen välttäminen ja ärsyttävien materiaalien välttäminen kauluksissa ym. Ihon kestää parantua pitkään, pari kuukautta.

    • paranet

      Kaulasi iho uusiutuu ajan kanssa. Kasvojen iho uusiutuu nopeammin kuin muu iho. Käytä merinovillaa kaulallasi esim. kaulahuivin muodossa ulkona ja muuten vaatteet aitoa puuvillaa ja kemikaalit pois ja hajusteet.

      Onko atopiasi allergiaa?

      Kuuntele tämä:

      [23.18] Paleo vs. THL:n viralliset ohjeet.
      https://soundcloud.com/helsinki-paleo/helsinki-paleo-podcast-episode23


      Atopia on yksi monista sairauksista, joiden edessä virallinen lääketiede on aivan voimaton. Näin sairausteollisuuden toimesta atopia onkin julistettu parantumattomaksi sairaudeksi. Totuus on kuitenkin ihan jotain muuta, sillä atopia on ainakin useimmissa tapauksissa täysin parannettavissa oleva ongelma. Itse asiassa jo hyvin pienillä teoilla voi saada aikaiseksi dramaattista apua tähän ikävään vaivaan. Jos itselläni olisi atopia, niin toimisin seuraavasti:

      1. Huolehtisin riittävästä D-vitamiinin saannista. Aikuiselle tuo riittävä tarkoittaa 100 µg päiväannosta.

      2. Atopia voi liittyä maksan vajaatoimintaan ja entsyymien puutokseen (etenkin lipaasi). Suosisin mahdollisimman paljon raakaruokaa ja rasvoista erityisesti kookosöljyä ja avokadoa. Maksaa voi hoitaa myös vähentämällä myrkkyjen käyttöä, ulkoilemalla enemmän ja myös maarianohdakkeen sekä voikukanjuuren avulla.

      3. Gluteeniviljat pois! Tämän neuvon voi antaa melkein minkä sairauden kohdalla tahansa ja se toimii. Koita ja hämmästy.

      4. Prosessoitu maito pois.

      5. Ihmisille uskotellaan, ettei atopia johdu millään tapaa kivennäisaine- tai vitamiinivajareista. On kuitenkin erittäin tyypillistä, että atopiaa sairastavilla on tosi ankara vitaaliaineiden puute. Eli kannattaa harkita perusteellista tankkausta, jossa käyttää apuna esimerkiksi spirulinaa, chlorellaa, laadukasta viherjauhetta, runsaasti hyvää C-vitamiinia jne…

      6. Valkoinen sokeri kokonaan pois ja tavallisen pöytäsuolan tilalle raffinoimaton merisuola.

      7. Inkivääri ja kurkuma osaksi jokapäiväistä elämää. Ovat sen verran tehokkaita tulehdusten hillitsijöitä.

      8. MSM!


      Kuuntele tämä ohjelmapätkä:

      29.09.13

      Osa 1/5 (5:26)
      Osa 2/5 (4:42)
      http://www.terveydentukipilarit.fi/radio-ohjelma/mediasali/

      Kannattaa huomioida, että mitään koetta ei ole olemassa, joka näyttäisin yliherkkyyden viljoille ja/tai prosessoidulle lehmänmaidolle. Ainoa koe on oma välttämiskoe, jolla saa selville, jos viljat ja/tai maito ei sovi.

      Iho on ihmisen suurin elin, joten EI ole ihan sama, mitä suuhunsa laittaa, vaikka niin kuvittelisi.

      Turun Yliopiston tutkimus: Äidin saamat probiotiit alentavat atooppisen ihottuman riskiä lapsella!
      http://www.terveydentukipilarit.fi/terveysinfo/uutiset/53/

      Kookosöljyä iholle ja sisäisesti:
      http://www.primifit.fi/artikkelit/kookosoljy.html

      Myydään markettien öljyhyllyssä.

      Suoliston kunto vaikuttaa myös ihon kuntoon. Ruokavalio on tässäkin keskeisessä roolissa, jos haluaa jotain parantumista tapahtuvan. Siis jos haluaa.

      Parhaimmat maitohappobakteerit, joten muut kannattaa jättää kaupan hyllylle:

      Jokainen antibioottikuuri muuttaa bakteeristoa jopa vuosien ajaksi.
      http://www.laakarilehti.fi/files/nostot/nosto9_1.pdf

      Normaali apteekin tai marketin probiootti kasvatetaan suojatusti laboratoriossa, pakastekuivataan ja laitetaan makeutusainetta evääksi imeskelypilleriin. Seurauksena on melkoinen "die off rate", eli lukema paljonko bakteereista on kuollut siinä vaiheessa kun laitat sen suuhun, verrattuna valmistushetkeen. Usein tämä on jopa 90%. Saat siis vain 10% "elossa" olevia bakteereita jotka ottavat kovasti turpaan vatsahapoiltasi eivätkä pääse ohutsuoleen asti elävinä. Apua näistä ei ole.


      Hyviä valmisteita:
      ProbiMage
      Acidophilus Plus
      Acidophilus Forte
      Replete Intensive
      DDS
      Bioteekin Probioottiplus


      Lisäksi paljon mainostetaan ja myydään ns. terveysvaikutteisia jogurtteja (Activia, Actimel, Gefilus, Valio olo jne...), joissa on 5 palaa sokeria per 1 dl (sokeri on hyvien bakteerien vastavaikuttaja) tai vastaavasti makeutus- sekä lisäaineita. Eli se niiden "terveysvaikutuksista". Näitä tuotteita EI saa mainostaa terveysvaikutteisiksi, koska sitä ne eivät ole. Pitää tosin tietää, mitä bakteereja käyttää ja onko niistä tutkimusnäyttöä. Herkästi mainostetaan terveellisinä sellaisiakin probiootteja, jotka eivät mene edes elävänä ohutsuoleen asti.

    • Vihaan pakkasta

      Minulla on myös nyt tullut pakkasten mukana ihottumaa silmien ympärille,kaulaan sekä pieni läikkä poskeen.
      Iho kuivuu,punoittaa,hilseilee paljon,kirvelee. Joskus ihottuma lähtee pois kun ei ole pakkasta.
      Pakkanen kun kiristyy niin iho kuivuu. Olen hoitanut apteekin perusrasvoilla,vähän hydrokortisonilla, Bepanthen rasvalla yöksi (toimii) ja muualle ihoon Bepanthen Anti-exem voidetta.
      Myös hyvä voide on ollut luomu kookosöljy. Nyt kuitenkin iho taas temppuilee ja kosmetologi sanoi että minulla on silmissä atooppista ihottumaa.
      Auttaako siis esim. perusvoiteella ihon peseminen ja mikä muu voide silmiin? Kun meikkaan iho menee taas hilseileväksi. Todella rumannäköistä ja ehkä kipeääkin kun iho niin paljon kuivuu :(

      Auttakaa ja kertokaa OIKEASTI toimivat rasvat että ihoa voisi päivittäin rasvata.

    • toimii.

      Osta merinovillalankaa ja kudo itsellesi kaulaliina.

      On hyvä iholle.

      Kutominen ja virkkaaminen ovat rentouttavaa ja terapeuttista.

      Kesään mennessä sulla on hyvä iho, jos maltat hoitaa sitä ravinnolla ja ravintolisillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      62
      10125
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      16
      6876
    3. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      73
      6438
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      85
      6164
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      65
      4445
    6. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      32
      4313
    7. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      11
      4312
    8. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4150
    9. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      56
      4050
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      4038
    Aihe