S S google

Somalialaiset koneinsinöörit ja Soile Syrjäläläinen

http://www.youtube.com/watch?v=SmVAWKfJ4Go

Osalle lukijoista ei varmaankaan ole täysin selvillä mistä juontuu ilmaisu "koneinsinöörit" jota käytetään erityisesti Somaliasta maahan saapuneiden yhteydessä.
Epätietoisuuden poistamiseksi tähän asiaan liittyen tulkoon sanomalehti Karjalaisessa ollut uutinen lukijoiden nähtäväksi:

Karjalainen 28.10.2011.

Lieksan somaliyhteisö kasvaa marraskuussa 24 uudella jäsenellä, minkä jälkeen heitä on n. 200. Kaikki tulevat ovat saman ydinperheen jäseniä.

Suomeen pääsee ns. kasvattilapsia, hekin ovat pääasiassa setien ja tätien lapsia kertoo Lieksan sosiaalijohtajaksi ylennetty Soile Syrjänen.

Hän on pahoillaan kaavaillusta kiristyksestä perheenyhdistämispolitiikassa.

Lieksan somaleista on 80% alle 35 vuotiaita. Syrjäsen mielestä se on vain huhu, että somalit rakentavat elämänsä sosiaaliavustusten varaan. Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjänen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa.

Syrjänen harmittelee sosiaalitoimiston lisääntynyt työmäärä, kun kantasuomalaiset ovat laittaneet "turhia tukihakemuksia", kuten "haen toimeentulotukea sillä perusteella, että somalitkin sitä saavat" Syrjänen sanoo turhautuneena.
2112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ilmeisesti tasapuolisuuson ilmeisesti hakemuksen syy

Äänestä
  • Tätä samaa jaksat jauhaa. Vaihda jo levyä niin saadaan muutakin lukemista. Tympäsee toisto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Revolution kirjoitti:

Somalialaiset koneinsinöörit ja Soile Syrjäläläinen

http://www.youtube.com/watch?v=SmVAWKfJ4Go

Osalle lukijoista ei varmaankaan ole täysin selvillä mistä juontuu ilmaisu "koneinsinöörit" jota käytetään erityisesti Somaliasta maahan saapuneiden yhteydessä.
Epätietoisuuden poistamiseksi tähän asiaan liittyen tulkoon sanomalehti Karjalaisessa ollut uutinen lukijoiden nähtäväksi:

Karjalainen 28.10.2011.

Lieksan somaliyhteisö kasvaa marraskuussa 24 uudella jäsenellä, minkä jälkeen heitä on n. 200. Kaikki tulevat ovat saman ydinperheen jäseniä.

Suomeen pääsee ns. kasvattilapsia, hekin ovat pääasiassa setien ja tätien lapsia kertoo Lieksan sosiaalijohtajaksi ylennetty Soile Syrjänen.

Hän on pahoillaan kaavaillusta kiristyksestä perheenyhdistämispolitiikassa.

Lieksan somaleista on 80% alle 35 vuotiaita. Syrjäsen mielestä se on vain huhu, että somalit rakentavat elämänsä sosiaaliavustusten varaan. Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjänen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa.

Syrjänen harmittelee sosiaalitoimiston lisääntynyt työmäärä, kun kantasuomalaiset ovat laittaneet "turhia tukihakemuksia", kuten "haen toimeentulotukea sillä perusteella, että somalitkin sitä saavat" Syrjänen sanoo turhautuneena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu