Mietin, ketä se uhkaa, että olen uskossa? En puhu kenellekkään Jumalasta, en Jeesuksesta, en mistään mikä liittyy uskontoon. Se asia on minussa itsessäni ja vaikuttaa sisältäkäsin lapsia kasvattaessani, valinnoissani ja maailmankuvaani, ei muuten. Mutta kun olen hyvä äiti, älykäs oman alani ammattilainen ja kauniskin, niin tämä itselleni kaikkein pyhin asia on paha monelle. Ystäväni, jotka olen tuntenut 19 vuotta, niin he hylkäsivät minut nähdessään käsilaukussani Raamatun. En ymmärrä. Tuliko heille lapsenomainen tunne siitä, että olen salanut heiltä jotain? Uskon? Ei se ole asia, jota huudellaan kahvipöydässä tai baarissa. se on minuutta samalla tavalla kuin tukka päässäni, ei se irtoa, vaikka leikkaisin tukkani kaljuksi, niin se tulee taikaisin. Ja usko on minussa samalla tavalla, se vain on.
Jumala ei ole ankara, Pelkääkö ne sitä vai leimautumista? Vai pelkäävätkö kohdata itseään?
Jumala ei ole ankara, Pelkääkö ne sitä vai leimautumista? Vai pelkäävätkö kohdata itseään?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Miten sinä tulit tuota käsilaukkusi sisältöä esitelleeksi kaikille pitkäaikaisille ystävillesi? Tarkoituksella vaiko puolivahingossa? :D
Jos et puhu kenellekään Jumalasta, Jeesuksesta, etkä mistään mikä liittyy uskontoon, niin uskosi olisi luulut pysyvän ihan omana tietonasi.
Ehkä ystäväsi katosivat siinä pelossa, että alat kuitenkin tuputtamaan heille ideologiaasi? Tai ehkä he ajattelivat, että eivät oikeasti tunnekaan sinua, eikä teillä ole riittävästi mitään yhteistä? Kuka tietää...
ilmeisesti kaikki niin sanotut uskovaiset minua ennen ovat tehneet uskostaan väärällä tavalla asian, joka on ikävää ja siksi asenne uskovaisia kohtaan on kiero. Kassista katkesi hihna baarissa ja niin edespäin. Ei "jos" vaan "kun" en puhu kenellekkään Jumalasta. Mitähän 19 vuoden aikana voisi olla yhteistä: elämä. Ei,
he pelkäsivät itseään ja siinä uskossa pysyn.
Eipä ihme, että kassistasi hihna katkesi, onhan raamatut aika painavia ja toiseksi eivät ihan vakiovarusteita baari-illoissa. Kävitkö lukemassa vessassa aina välillä itseksesi parit jakeet? Minä tyhjennän laukusta ylimääräisen painon, jätän kotiin mm. työavaimet ja turhat kortit, kun joskus 1-2 kertaa vuodessa menen pubiin.
En usko, että ystäväsi pelkäsivät itseään. He tunsivat vain tulleensa hieman huijatuiksi. He luulivat, että olet heidänkaltainen, mutta olitkin jotain muuta. Itse en lemppaisi ystävääni siksi, että hän osoittautuisi olevan uskossa, vaikka minulle onkin opetettu, että on vain kahdenlaisia uskovaisia:
1. Niitä jotka on kasvatettu uskoon - siis aivopesty lapsesta asti.
2. Niitä, jotka ovat kokeneet niin suuren henkilökohtaisen kriisin tai pikemminkin henkisen romahduksen, että olisivat menettäneet mielenterveytensä ilman uskoon tuloa.
Toivon, että on myös kolmas vaihtoehto, koska nuo kaksi vaihtoehtoa saattaisivat rajata uskovaiset pois omasta ystäväpiiristäni, enkä haluaisi olla ihminen, joka on ennakkoluuloinen ja valmis lyömään leimaa. Ehkä ystäväsi olivat kuulleet myös tämän kahden kohdan säännön ja pelkäsivät sinua - ei itseään?
Mitä uskovainen tekee baarissa? Näitä mukamas uskovaisia en just ymmärrä. Käydään baarissa, harrastetaan seksiä ennen ja jälkeen avioliiton, tupakoidaan.
Olen nähnyt papinkin baarissa. Olikohan hänkin "mukamas uskovainen"? Mitähän pahaa sinä asiassa näet?
Pappi kuuluu kirkkoon, ei baariin. Uskovaiset kuuluu kirkkoon ei baariin. Jos voi mennä syntien pesään, ei ole oikea uskovainen.
Toi on kyllä ilmiselvää mielen ahtautta. Avarasti ajatteleva ihminen voi mennä ihan minne vain uskoo hän tai on uskomatta, paikat ja paikannimet eivät henkistä laatua olevia juttuja ihmisen sisällä miksikään muuta.
Kehoitan sinua(kin) levittelemään rajojasi, on paljon helpompi olla, kun karsinan seivät eivät ole liian lähellä toisiaan.
Jokainen uskoo tavallaan. Toisen usko on suvaitsevaisempaa kuin toisten. Toisilla on tiukempi moraali, toiset availevat rajojaan ja ovat höllämoraalisempia. Et voi sanoa kwnekkekkään "avaa rajojadi, niin on patempi omla sinunkin". Se missä sinun on parempi olla, ei välttämättä ole toiselle niin.
Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Ahtaat ja kapeakatseiset immeiset esim. sairastavat paljon enemmän ja paljon vakavammin kuin ne, joita ahtaus ei rajoita.
Ja sitten kun rajaton immeinen sairastuu, hän oppii elämään sairautensa kanssa, tekee siitä itselleen 'kaverin', eikä jämähdä valittamaan ja vinkumaan kohtaloaan ja kuvittele, että hän on maailman ainut olento, joka sairastaa.
Siis kuka sen kieltää?
Aivan hyvin vois kysyy, et miksi äiti ei saa syödä? Tai miksi äiti ei saa juosta?
Se on oman mielikuvituksen tuote, jos epäilee ettei jotain saisi tehdä.
Uskovaisuus on uhka sekä omalle että varsinkin lastesi mielenterveydelle. Se myös valitettavan usein estää normaalin järjenkäytön.
Uskontokammoiset näyttävät olevan järjenkäyttöä vailla. :-D Sellaisiahan ne fobiat ovat, että voimakas pelko estää järjen käytön.
Tieteellisissä tutkimuksissa on todettu, että uskovat ovat keskimäärin onnellisempia ja tasapainoisempia kuin muut ihmiset.
Ei sillä keskimääräisellä onnellisuudella ja tasapainoisuudella ole mitään merkitystä. Liian moni joutuu kärsimään liian paljon joko omasta tai perheensä uskontokiimasta.
En kylläkään luota lainkaan väittämääsi, että tieteellisesti olisi moista todistettu. Päinvastoin. Ainakin uskontovimmaisilla on todistetusti vähän vähemmän edellytyksiä vaativaan ajatteluun ja päätöksentekoon. Jos asia ei olisi näin, he eivät olisi uskovaisia.
Yrität käyttää 'uskontokammoinen'-sanaa haukkumasanana. Oikeastihan se on enemmänkin meriittiä!
Ihan totta? Itse kuulin sellaisesta tutkimuksesta, jossa väitettiin ihan muuta; keskimääräistä yksinkertaisempia.
Tuota noin, nyt oli puhe onnellisuudesta ja tasapainoisuudesta eikä älykkyydestä. ;)
Kyllä vain ainakin yksi tuollainen tutkimus on, jonka mukaan uskovat ihmiset ovat keskimäärin muita onnellisempia ja tasapainoisempia. Olen nähnyt sen täällä netissä, jollakin palstalla annettiin siihen linkki ja siitä keskusteltiin, mutta en valitettavasti muista sen nimeä tai tekijöitä. Se oli amerikkalainen tutkimus. Jos kiinnostaa, voi yrittää googlailla eri hakusanoilla.
Amerikkalainen tutkimus tai tutkimuksia ovat myös ne, joiden mukaan uskonnottomat ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin uskovat. Tuon uskon kyllä, silloin kun on kysymys teoreettisesta älykkyydestä. Olen nähnyt sen itsekin ihan tässä omassa elämässäni. Teoreetikot ovat skarppeja omalla alueellaan, mutta kun tarvittaisiin tunneälyä, heillä on usein seinä vastassa. Älykkyystestit mittaavat juuri sellaista älykkyyttä, jota heillä on, mutta ei sellaista, mitä heiltä puuttuu.
Amerikkalaistutkimukset kuvaavat Amerikan oloja, eikä niitä voi soveltaa sellaisinaan tänne, mutta kyllähän niissä aina jotain yleisinhimillistäkin tietoa on.
Kirjoitin vähän epäselvästi tuosta teoreettisesta ja tunneälystä. Tarkoitus oli sanoa, että tunneäly liittyy uskoon.
"Ainakin uskontovimmaisilla on todistetusti vähän vähemmän edellytyksiä vaativaan ajatteluun ja päätöksentekoon."
Tuohan tarkoittaa juuri sitä, että ovat keskimääräistä yksinkertaisempia.
Nyt kyllä tuli tosi outo väittämä. Minun havaintojeni mukaan tunneäly nimenomaan ei liity uskoon. Uskontoihin sitoutuneet kuvittelevat jostain syystä, että tavallisilta järkeviltä ihmisiltä puuttuisi jotain, esimerkiksi tunneälyä. Tämä näyttää olevan uskovien keskuudessa jokseenkin tavallista. Omien havaintojeni mukaan siis, ei tieteellistä pohjaa.
Jumalalta apua ja anteeksiantoa, suojelusta tämä palstan muille äideille.
Herra varjele heitä ja anna heille viisautta. Sydäntä. Herra varjele heidän lapsiaan. Aamen.
Tämän vuoksi aloittajan ystävät ovat kadonneet. He eivät todellakaan "pelkää itseään" vaan aloittajaa.
Mutta se pointsi asiassa on: miksi?
Koska moinen käytös saa epäilemään ihmisen mielenterveyttä ja ajattelemaan sitä, mahtaako hän olla vaaraksi muille.
Miksi Raamattu pitää olla mukana baarissa? Häviääkö uskosi, jos et kanna sitä mukanasi? Itsekin uskon johonkin Isompaan, mutta missään kirjassa eikä muussakaan ihmisen luomuksessa Hän ei elä.
Kaverit pelästyivät yht'äkkistä Ison Kirjan ilmestymistä väärässä paikassa, koska se tekee sinusta kummallisen oloisen. Ihmiset eivät yleensä käy baareissa uskonnollista, tai mitään muutakaan, kirjallisuutta mukanaan.
Ap kuulostaa aika naivilta! Noin monta ystävää ei katoa pelkästään laukusta löytyneen raamatun seurauksena. Piste.
Kyllä minustakin tuntuu, että avaaja etsii selitystä kavereiden kaikkoamiseen vääristä teorioista. Uskossa olo ei sinällään karkoita kavereita, mutta muuttunut käytös sen voi tehdä. Avaajan tulisi nyt miettiä, miten hän on myöhemmin kohdellut ystäviään "raamatun lennettyä kassista".
Omaa muuttunutta käytöstä ei itse ehkä huomaa. Ehkä avaajalle oli itselleen helpompaa olla piilouskovainen, eikä hän osaa nyt käyttäytyä normaalisti "uudessa roolissaan" ystäviensä silmissä.
Jo tuossa avauksessa on ystäviä tuomitseva sävy, vaikka avaajan olisi nyt parempi tutkia itseään.
Noin monta kaveria? Aloittaja ei kertonut kaverien lukumäärää, vaan sanoi tunteneensa heidät yhdeksäntoista vuotta. Kavereita oli luultavasti pari, mutta sinä luit ilmeisesti, että heitä oli yhdeksäntoista :D
Itse en oikein pysty kunnioittamaan ihmisiä, jotka pelkäävät vauhkoina uskontoa. Kyllähän heitä muuten kunnioitan, mutta tässä asiassa se on vaikeaa. Pitäisi ihmisellä olla sen verran mielen rohkeutta, että uskaltaisi katsoa itseään ja kysyä itseltään, miksi sitä niin pelkää. Monet eivät uskalla, vaan pötkivät pakoon ja keksivät sitten selityksiä, joiden mukaan syy on vain uskonnossa eikä heissä itsessään. Suomalaiset ovat yleensäkin käyneet henkisissä asioissa jotenkin kumman lapsenomaisiksi ja pinnallisiksi.
Avaaja ei sanonut mitään siitä, kuinka kauan on ollut uskossa. Ehkä jo lapsesta asti. Mistä teitä riittää, jotka ette edes lue avausta, vaan paasaatte sokkoina omia kuvitelmianne?
Olen lukenut avauksen ja kommentoinut aikaisemminkin, kuten voisit kyetä ehkä huomaamaan, mutta mistä teitä riittääkään, jotka paasaatte sokkona, lukematta aiempia kommentteja?
Avaaja saattaa olla oikeassa siinä, että ystävien aiemmat kokemukset uskovista ovat syynä heidän muuttuneeseen käytökseensä. Muistan lapsuudestani, että hankalin ja riidanhaluisin naapurimme oli julkiuskovainen. Hän teki monen kunnollisen ja rehellisen ihmisen elämän hankalaksi kieroilullaan ja ahneudellaan.
Jos ystävien tähän astiset kokemukset uskovista ovat, että he ovat umpikieroja, ahneita, moraalia vailla, niin on aika ymmärrettävää, että he ovat olleet hämillään.
On uskovia, jotka noudattavat kirjaimellisesti tätä kaavaa: voit tehdä päivän aikana niin paljon pahaa kuin sielu sietää, kunhan muistat illalla pyytää tekojasi anteeksi ja olet pelastettu, jos satut yöllä kuolemaan. :)
On myös uskovaisia, jotka ovat hämmästyttävän hyviä ja ihania ihmisiä ja jotka ovat saaneet minut toisella tapaa hämmentyymään, koska aiemmat kokemukseni korkean moraalin omaavista ihmisistä olivat aina ateisteja, jotka tajusivat olevansa itse vastuussa teoistaan hamaan hautaan asti.
Minun lapsuudessani taas hankalin ja epämiellyttävin naapuri oli ateisti, juoppo, joka hakkasi vaimoaan ja lapsiaan ja räyhäsi naapureille. Hänen poikansa oli kulmakunnan ilkimys.
Aika naiivi olisin, jos pitäisin tuosta syystä kaikkia ateisteja väkivaltaisina juoppoina. Eikö sinustakin nuo avaajan ystävät osoittaneet pahempaa kuin naiiviutta, suorastaan idioottimaisuutta, jos he hylkäsivät pitkäaikaisen ystävänsä siitä syystä millainen joku muu ihminen on ollut?
Lapsuuteni jälkeen olen tuntenut monenlaisia ihmisiä sekä uskovien että ateistien joukosta. Olen huomannut, että enemmän kuin ihmisen elämänkatsomus sinänsä, merkitsee sen, miten hän tuon elämänkatsomuksensa ymmärtää, käyttääkö hän sitä aggressiivisuuteen muita vastaan vai rakentavasti.
Pelkän avaajan yksipuolisen kertomuksen mukaan on minusta todella naiivia, suorastaan idioottimaista syyttää välien rikkoutumisesta yksinomaan avaajan ysräviä.
"Noin monta kaveria" voinee tarkoittaa keskimääräistä ystävien lukumäärää, joka yleensä on enemmän kuin pari.
Onkohan sinulla vaikeuksia ymmärtää lukemaasi, vai vääristelitkö tahallasi sanomisiani?
Jos nuo ystävät olettivat tutun vanhan ystävänsä yhtäkkiä jonkun muun ihmisen kaltaiseksi, niin kuin väitit, he reagoivat idioottimaisesti. Luulisi, että jokaiselle jo arkijärki sanoo tämän. Vai mitä sinä ajattelisit vanhasta ystävästäsi, joka luulisi sinua yhtäkkiä vaikka entisen naapurinsa kaltaiseksi, kun olisi saanut tietää sinusta uuden asian? Ajattelisitko, että oman mielikuvitusolentonsa kanssako hän on seurustellut eikä sinun kanssasi, kun olette olleet yhdessä?
Hyvä, Ei haittaisi minua, henkilökohtaisesti edustan sinun kaipaamasi ”kolmatta tapaa” tulla uskoon. En ole uskovan kodin kasvatti, enkä ole tullut uskoon minkään kriisin keskellä, kumpaakaan millään muotoa väheksymättä. Minulle ratkaiseva asia oli nuorena neitona päivärippikoulu.
Vierastan ajatusta yhdistää mielenterveysongelmat ja uskoon tulo. Tiedän paljon lahjakkaita, älykkäitä uskovia ihmisiä, hyvissä ammateissa ja hyvin täyspäisiä ihmisiä. Usein ajatellaan myös, että elämänkatsomus tasoittaa ja tuo turvaan jo ihan tätä elämää varten.
Itse olen ollut kapakassa jopa muistotilaisuudessa, hautaan siunauksen jälkeen. Minusta elämä ei ollenkaan ole niin mustavalkoista, siinä suhteessa mihin uskonasiat kuuluu ja mihin ei. Toki toista ihmistä tulee kunnioittaa ja meillä on uskonnonvapaus.
Hyvä äiti, minusta sinulla on oikeus uskoosi. En osaa sanoa, miksi ystäväsi ovat pelästyneet. Ovatko ajatellet, että olet juuri tullut uskoon ja siten pelänneet käännytystä. Itse olin nuorena innokas ja kuljetin raamattua joka paikassa, eikä äitini ollut innosta piukeena asiasta. En minäkään ketään pyrkinyt käännyttämään. Voimia sinulle.
Tuula -pappi
Kyllä olet oikeassa Tuula -pappi. On myös tuo kolmas tapa tulla uskoon - rippikoulussa. Iässä, jolloin on hyvin altis vaikutuksille.
Muistan koulutovereistanikin muutaman, jotka rippileirillä tuon viikon, vaiko kahden aikana tulivat uskoon. Itse olen käynyt päivärippikoulun ja suoritin sen ns. hikipinkona kaiken ulkoa nopeasti ja helposti oppien. Mitään henkistä kosketusta en uskon asioihin saanut, vaan kokemukseni oli päinvastainen. Pelkäsin rippipappiani, joka oli iäkäs, erittäin kookas ja alati vihainen mies.
Minun rippipappini jylisi, että ehtoollisella käynti on synneistä suurin, jos ei ole selvittänyt ennen sitä kaikkia virheitään ja pyytänyt anteeksi vanhemmiltaan ja ystäviltään tehtyjä virheitä ja syntejä.
Olin tuhannessa tuskassa, ja toivoin, että voisin jäädä pois konfirmatiosta, mutta se olisi aiheuttanut niin suuren hämmennyksen perheessäni, etten voinut sitä tehdä.
Sen kuitenkin olen hoitanut, että ehtoolliselle en ole sen jälkeen mennyt.
Aha, mutta meikän tytärpä erosi kirkosta rippikoulun ja isoiskoulutuksen ja -leirin jälkeen. Juuri siitä syystä, että oli "altis vaikutuksille" eikä kestänyt papin yksioikoista paasaamista ja oman asiansa väkisin oikeaksi tekemistä.
Itsekin menetin "lapsenuskoni" rippikoulussa rippipappini "ansiosta", joten ymmärrän oikein hyvin tytärtäsi.
Eikö 'oikea' uskominen ole juuri samanlaista kuin lapsenusko? Järkeistäminen, ns. aikuisten oikeesti ajattelu saa aikaiseksi sen, ettei enää kestetä sitä, mistä kirkossa puhutaan. Joskin nekin tarinat ovat ihan yhtä hyviä ja viihdyttäviä kuin kaikki muutkin maailman tarinat. Olivat ne oikeita ja maailman alkuhistoriaa tai eivät.
Minusta teet väärin kun et puhu. Sinun pitäisi puhua itsellesi tärkeistä asioista, myös uskostasi. Edes joskus sivulauseessa ja ainakin omille lapsillesi ja miehellesi. Ei kai kukaan enää ole niin ennakkoluuloinen, että pelästyy Raamattua. Kuulostaa kummalliselta.
Taisi aloittaja hylätä itse ystävänsä, sillä ainakaan omalta kohdaltani en voisi millään käsittää, miksi Raamatun näkeminen rikkoisi ystävyyden. Jokaisella on oikeus lukea mitä haluaa, on huonoa ystävyyttä rajoittaa toisen ihmisen tekemisiä.
Varmaan monetkin tuttavani ja ystäväni ovat uskonnollisia ja ajattelevat hengellisiä asioita ehkä vain omissa oloissaan tai seurakunnassaan.
En voi käsittää, miksi se erottaisi meidät toisistamme. En puhu omasta uskostani kenenkään kanssa. Se on täysin oma asiani.
On eri asia jos tutustuu kiihkeästi uskovaiseen henkilöön. Silloin on itse arvioitava , onko samanhenkinen, voiko ystävystyä, jaksaisiko kuulla julistusta. Se voi olla ystävyyden este. Mutta aloittajan tapauksessa niin ei ole.
Arkaileeko aloittaja omaa uskoaan?
positiivisista kommenteista kiitos. Vaikeaa menettää elämästä ihmisiä.
Oliko nuo sitten oikeita ystäviä? Itsekin olen yhdessä vaiheessa kantanut raamattua (tai oikeammin taskukokoista uutta testamenttia ja psalmeja) kaikkialle mukana. Ehkä siinä oli sekin ajatus että pahan paikan tullen apu on lähellä. Nykyään en enää raamattua kanna mukana. Uskoni on horjunut sinne ja tänne, mutta tuo tukkavertaus oli aika lailla hyvä, se on osa minua on ja pysyy, heikkona tai vahvana, huterana, horjuvana, mutta on ja sen menetystä on vaikea kuvitella, voisiko joku asia sen ottaa pois... Kyllä uskoon ainakin kristilliseen uskoon (sillä tarkoitan luterilaista, helluntalaista, yms. yhteiskristillistä uskoa, EN jehovantodistajia, mormooneita tms. jotka lukevat raamatun ohella omaa selityskirjallisuuttaan ja nojaavat oppinsa enemmän selityksiin kuin raamattuun) kuuluu myös uskosta kertominen, evankeliointi. Mutta jos usko on heikko, niin lähteneekö siitä paljon julistusta, ei mun tapauksessani ainakaan. Lapsilleni olen kyllä lukenut raamattua ja lasten raamattua, pyhäkoulussa ovat käyneet. Pyrin siihen etten paljoa selittäisi raamattua heille tai tuputtaisi omia tulkintojani ja onkin iloista huomata että he tekevät omia oivalluksiaan, vai Jumalako ne heille antaa. Olen kannustanut heitä rukoilemaan ja kysymään Jeesukselta apua pohdintoihinsa. En siis halua aivopestä lapsiani tai siirtää omaa vakaumustani heille, vaan kyllä heidän on ihan itse uskottava tai oltava uskomatta, epäiltävä ja pohdittava, löydettävä ja saatava vastaukset. Koulussa ja päiväkodissa on eri vakaumuksia joten sitäkin kautta heille pohdintaa on jo syntynyt. Entä uskovat ystäväsi? Onko heitä? Kyllä ihminen kaipaa samanhenkistä seuraa ja toisia samoin ajattelevia. Jos sinä kaipaat seuraa jonka mielestä on ok kulkea raamattu käsilaukussa baarissakin ja pitää matalaa profiilia uskosta, niin heitä kyllä löytyy. Kehoitan etsimään seurakunnan ja vaikka jonkun rukouspiirin. Se ei ole hokkuspokkuskonsti saada ystäviä, mutta siellä ainakin suurin osa ymmärtää miksi kuljet raamattu käsilaukussa. Itselläni on kanssa ystävät tällä hetkellä hieman kateissa kiireisen elämänrytmin takia. Olen ajatellu että ystävyyttä voi hieman korvata samanhenkisellä seuralla: kun haluan että uskoani ymmärretään menen kirkkoon tai löytämääni mukavaan rukouspiiriin, voin olla äänessä tai hiljaa, mutta uskoani ymmärretään ja kaikki ovat ystävällisiä. Jos haluan että liikuntaharrastustani ymmärretään menen kuntosalille, voin treenata tai pitää huilihetkeä, kaikki ovat jälleen ystävällisiä ja ymmärtävät miksi haluan pitää kuntoani yllä.
Minusta on kamalaa, että luet raamattua lapsillesi ja jätät sen tulkitsemisen heidän oman mielikuvituksensa varaan! Yhtä hyvin voisit lukea jotain ufoista kertovaa kirjaa, tai kummituksista tai joulupukista. Tai Siddharta Gautamasta. Tai jostain profeetta Muhammedista.
Olen huolissani lapsistasi - siis todella huolissani!