Niin minäkin!!! Mutta KÄNNIPÄISSÄÄN kaikki on mahdollista!!!!!!!!!
0Äänestä
Pikalaasti
Australianpoika puuhissa.
0Äänestä
minä
kyllähän tuo hieno on ja taitava on myös muurari. harmi että kaikki on nykyään niin kallista ettei tuollaisia juurikaan teetetä.
0Äänestä
Sutenööri
"Juovuksissa kaikki on mahdollista ,mutta vaativinta muurarin työssä näyttää olevan,kun yrittää pysyä selvin päin"
0Äänestä
rör
Espanjalaista ammattitaitoa. Mahtaako suomesta löytyä enää samanlaista tiiltä, vaikkutti samanlaiselta kuin entisajan savitiili? Laasti hyvin löysää, hiekka / sementti 10/1?
0Äänestä
rör
Pari tarkennusta tähän. Paikkakunta Tequisquiapan, Meksiko.
Laasti hiekka/sementti 5/1 kg.
0Äänestä
Hanslankari
Espanjalaiset on mestareita holvikaarien ja holvikattojen muurauksessa on maori ajoista asti perinteet tähän hommaan. Vaikka Suomessa olisikin samaa tiili laatua ja laastia.Menisi "suomimuurarilta"joku aika harjoitteluun.
0Äänestä
työnantaja
Ei pysty suomimuurari enää tuohon,eikä paljoa muuhunkaan keppanan vapautumisen jälkeen muuraus on ollut aika heikkoa.
0Äänestä
Holvimuurausta
8 tuntia tiivistetty 12 minuuttiin. Eli hidastus on 40-kertainen. Ei tuollainen nahjus Suomessa pärjäisi.
0Äänestä
Free Masoni
Varsinainen vapaamuurari :) Kauhalla lohkoi tiilet, tiilien täytyy olla melko pehmeiksi paistettuja ja kauhan vähintään 2 millistä plootua :)
0Äänestä
muurari martsu
Mitäs siitä vaikka olis 10 millistä?? Muuraus ainakin kävi ERINOMAISESTI!! Erittäin hyvännäköistä oli lopputulos! Kuulut näemmä siihen porukkaan,joka hakee vain jotain sanomisen aihetta toisten tekemisitä.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niin minäkin!!!
Mutta KÄNNIPÄISSÄÄN kaikki on mahdollista!!!!!!!!!
Australianpoika puuhissa.
kyllähän tuo hieno on ja taitava on myös muurari. harmi että kaikki on nykyään niin kallista ettei tuollaisia juurikaan teetetä.
"Juovuksissa kaikki on mahdollista ,mutta vaativinta muurarin työssä näyttää olevan,kun yrittää pysyä selvin päin"
Espanjalaista ammattitaitoa.
Mahtaako suomesta löytyä enää samanlaista tiiltä, vaikkutti samanlaiselta kuin entisajan savitiili?
Laasti hyvin löysää, hiekka / sementti 10/1?
Pari tarkennusta tähän.
Paikkakunta Tequisquiapan, Meksiko.
Laasti hiekka/sementti 5/1 kg.
Espanjalaiset on mestareita holvikaarien ja holvikattojen muurauksessa on maori ajoista asti perinteet tähän hommaan.
Vaikka Suomessa olisikin samaa tiili laatua ja laastia.Menisi "suomimuurarilta"joku aika harjoitteluun.
Ei pysty suomimuurari enää tuohon,eikä paljoa muuhunkaan keppanan vapautumisen jälkeen muuraus on ollut aika heikkoa.
8 tuntia tiivistetty 12 minuuttiin. Eli hidastus on 40-kertainen. Ei tuollainen nahjus Suomessa pärjäisi.
Varsinainen vapaamuurari :) Kauhalla lohkoi tiilet, tiilien täytyy olla melko pehmeiksi paistettuja ja kauhan vähintään 2 millistä plootua :)
Mitäs siitä vaikka olis 10 millistä?? Muuraus ainakin kävi ERINOMAISESTI!!
Erittäin hyvännäköistä oli lopputulos!
Kuulut näemmä siihen porukkaan,joka hakee vain jotain sanomisen aihetta toisten tekemisitä.