Sinulle, mies

Olen yrittänyt vältellä sinua. Viime tapaamisen perusteella pitäisi voida unohtaa. Toisinaan olen uskotellut itselleni, että välillämme on vain molemminpuolista väärinymmärrystä ollut liikaa. Tutustuminen kun tapahtui väärään aikaan. Mahdotonta uskoa siltikään että välittäisit. Joten välttelen edelleen.
7317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

varattu ?

Äänestä
  • Ja olen nykyisin vapaa.

    Äänestä

Kenellä vikaa ja joo ei aika ollut ehkä parhain. Mutta anteeksi anto oli päällimäisin syy miksi niin kävi. Se että olen pohtinut sinua paljon. Olin rikki asiasta jonka vihdoin ymmärsit. Teit hienon eleen. Olisin niin halunnut tulla sanomaan sinulle kuinka iloiseks teit minut kun minulle perjantaina soitettiin asian ylläpidosta. Olin todella helpottunut vaikkakin hämilläni.

Äänestä

Oon huomannut sen ja vältellään edelleen. Väärinymmärrystä se on, ei mitään muuta.
Välitän, mutta ei sillä taida olla enää mitään väliä.
Harmittaa jossain määrin tää välttely, nostaa jonkin verran kiukkua ja pelko kohdata ja hermostuneisuutta.

Äänestä
  • En tahdo vältellä ketään. Se että sinulla on syy vältellä on ymmärrettävää. Minä en asiaa pahalla muistele. En voinut tulla keskustelee ku tunne oli minun osalta juurikin ed.mainittu eli kumpikin ajatteli ristiin. Tahtoisutko joskus jopa keskustella ihan kasvotusten? Olen alkuun ujo mut tutustun niin olen puhelias ja aika aktiivinen että minut saa mukaan kaikkiin ideoihin kunhan niistä ei tulisi liian paljon sanomista.

    Äänestä

  • "Välitän, mutta ei sillä taida olla enää mitään väliä". Mitä tarkoitat? Minulle sillä on paljonkin väliä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    "Välitän, mutta ei sillä taida olla enää mitään väliä". Mitä tarkoitat? Minulle sillä on paljonkin väliä.

    En sitä kerro täällä ja tuntemattomille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vika päässä kirjoitti:

Olen yrittänyt vältellä sinua. Viime tapaamisen perusteella pitäisi voida unohtaa. Toisinaan olen uskotellut itselleni, että välillämme on vain molemminpuolista väärinymmärrystä ollut liikaa. Tutustuminen kun tapahtui väärään aikaan. Mahdotonta uskoa siltikään että välittäisit. Joten välttelen edelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu