olen aina pitänyt imettämistä luonnollisena ja tärkeänä asiana. oli itsestään selvyys, että imetän lapsiani, sitten kun sellaisia saan.
no, esikoinen syntyi. kaikki meni hyvin, vauva tuli rinnalle jo synnärissä ja maito nousi... oli vain yksi pulma, inhosin imettämistä! joka kerran kun nostin vauvan rinnalle jouduin psyykkaamaan itseäni, että ten sen hänen parhaakseen. neuvolassa en puhunut asiasta mitään, mutta yleisohjeena tiesin kuitenkin imettämisen olevan tärkeää vähintään puolivuotiaaksi.
sen tein; päivälleen puolivuotiaana vauva siirtyi pulloon ja vastikkseen. maidon tulo lakkasi samoin heti ja vauva joi tyytväisenä pullosta eikä hamunnut lainkaan enää rinnalle.
syntyi toinen vauva. imettäminen oli aivan yhtä inhottavaa. ja koko ajan ajattelin, että vain se puoli vuotta ja sitten lopetan. kuinka ollakaan maito loppui vauvan ollessa vasta 1,5kk. (tiedän maito ei rinnoista niin vain lopu, mutta niin se vain loppui!). vauva huusi ja huusi ja olisi vartin välein halunnut lisää maitoa. päätin että ei enää. vastiketta pullosta, ja maidontulo loppui nytkin kuin seinään.
pienenpäni on nyt 8kk, sopusuhtainen ja tyytyväinen vauva, mutta koko ajan nuhassa ja yskässä.
nyt tunnen syyllisyyttä siitä, että psyykasin itseäni maidon loppumiseen. että jotenkin alitajuntaisesti toivoin maidon loppuvan. en tiedä onko se mahdollista, mutta tunne jututhan muutenkin on kyseessä, mitä imettämiseen tulee. onko lapseni nyt koko ajan kipeä, siksi, etten minä pitänyt imettämisestä? olenko huono äiti? olenko ansainnut lapsiani, kun en halunnutkaan heille sitä parasta, mitä äiti voi lapselleen antaa?
surkeus.
no, esikoinen syntyi. kaikki meni hyvin, vauva tuli rinnalle jo synnärissä ja maito nousi... oli vain yksi pulma, inhosin imettämistä! joka kerran kun nostin vauvan rinnalle jouduin psyykkaamaan itseäni, että ten sen hänen parhaakseen. neuvolassa en puhunut asiasta mitään, mutta yleisohjeena tiesin kuitenkin imettämisen olevan tärkeää vähintään puolivuotiaaksi.
sen tein; päivälleen puolivuotiaana vauva siirtyi pulloon ja vastikkseen. maidon tulo lakkasi samoin heti ja vauva joi tyytväisenä pullosta eikä hamunnut lainkaan enää rinnalle.
syntyi toinen vauva. imettäminen oli aivan yhtä inhottavaa. ja koko ajan ajattelin, että vain se puoli vuotta ja sitten lopetan. kuinka ollakaan maito loppui vauvan ollessa vasta 1,5kk. (tiedän maito ei rinnoista niin vain lopu, mutta niin se vain loppui!). vauva huusi ja huusi ja olisi vartin välein halunnut lisää maitoa. päätin että ei enää. vastiketta pullosta, ja maidontulo loppui nytkin kuin seinään.
pienenpäni on nyt 8kk, sopusuhtainen ja tyytyväinen vauva, mutta koko ajan nuhassa ja yskässä.
nyt tunnen syyllisyyttä siitä, että psyykasin itseäni maidon loppumiseen. että jotenkin alitajuntaisesti toivoin maidon loppuvan. en tiedä onko se mahdollista, mutta tunne jututhan muutenkin on kyseessä, mitä imettämiseen tulee. onko lapseni nyt koko ajan kipeä, siksi, etten minä pitänyt imettämisestä? olenko huono äiti? olenko ansainnut lapsiani, kun en halunnutkaan heille sitä parasta, mitä äiti voi lapselleen antaa?
surkeus.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Et taatusti ole sen huonompi äiti kuin kukaan täysin imetyksellä vauvaansa hoitava äitikään! Minulla on nyt vasta ensimmäinen lapsi 8vkoinen poika, mutta olen jo tähän mennessä huomannut että äitiys saa esiin juuri tälläiset ajatukset huonommuudesta ja huonosta omasta tunnosta. Teet niin tai näin niin aina hiipii mieleen ajatus olisiko voinut tehdä paremmin..;-) Sinähän kuitenkin olet yrittänyt imettää, ja tehnytkin niin pidempään kuin monet muut. Eikä sitäpaitsi ole varmaa johtuvatko vauvasi nuhat juuri siitä että imetys loppui lyhyeen, tunnen monia äitejä jotka eivät ole imettäneet lainkaan ja heidän vauvansa ovat terveitä kuin pukit, ja taas täysin imetettyjä jopa vuoteen tai pidempään, ja silti on allergioita yms vaikka toisille jakaa. Voit miettiä ja syyllistää itseäsi vaikka kuinka, mutta ei siitä mitään hyötyä ole sinulle eikä lapsillesi. En minäkään imetyksestä nauti, se sattuu vaikka ei enää niin paljon kuin aluksi, mutta nämähän ovat asioita joista ei saisi puhua "ettei vain kuulostaisi huonolta äidiltä". Tarkoitukseni on kuitenkin jatkaa imetystä niin pitkään kun maitoa tulee ja kaikki menee hyvin, ehkä siihen 6 kk:een saakka. En ole varma voiko maidontulo loppua psyykkisistä syistä yhtä-äkkiä kuin seinään. Anoppini kyllä kertoi että häneltä maito loppui kertarysäyksellä samalla kun hänen isänsä kuoli, mieheni ollessa siis 2 kk:n ikäinen vauveli. Ihana mies siitä kuitenkin kasvoi! Joten en minä nyt muuta osaa sanoa kuin että helli vauvaasi ja luota siihen että olet paras mahdollinen äiti lapsellesi! Ei tärkeintä ole se mistä maidon saa vaan se, että lasta rakastetaan ja hänen kanssaan ollaan paljon. Tsemppiä!
että lapsen sairauksista ei voi syyttää yksistään ainakaan sitä että ei imettänyt.Itse en ensimmäistäni imettänyt kuin juuri nimeksi parin ensimmäisen kuukauden aikana,rinnakkain pullon kanssa ja kahta seuraavaa sitten toista 10 kk ja toista 7kk ja kaikki ovat yhtä terveitä,eli meillä ei kukaan ole sairastanut juuri ollenkaan.Ja näin jälkeenpäin ajatellen olen myös tullut siihen tulokseen että se ensimmäinen imetys ei onnistunut minullakaan siksi että alitajunnassa tai jossain tiesin etten pitänyt siitä.Yritin kyllä kovasti mutta se ei onnistunut.Elämäni helppottui huomattavasti kun mies pystyi auttamaan myös siinä ruokinnassa.Itse pääsi silläaikaa vaikka lenkille.Toisten kohdalla se oli jo ihan toisen tuntuista...
mikä siinä imettämisessä sitten on niin kauheeta? kiinnostaa tietää. itselläni ei ole lapsia...
rintani oli lapselleni lähinnä huvitutti, hän ei kertaakaan syönyt siitä kunnolla. Sen verran itsekäs olin, että lopetin eka yön jälkeen tunnin välein syöttämiset, minä en sellaista jaksaisi. Lisäksi rintani menivät heti rikki ja verestivät, joten pullo oli meille oikea vaihtoehto. Näin isäkin pääsi osallistumaan täysipainoisesti lapsen hoitoon eikä lapsi ollut vain minusta riippuvainen. Eikä se imettäminen mitään kivutonta kivaa ole. Tässä kohtaa tietysti kaikki innolla imettävät provosoituvat ja haukkuvat ties miksi itsekkääksi otukseksi, mutta se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.
miksi joku ei tykkää jostain ruoka lajista? miksi joku ei tykkää tanssimisesta? miksi joku ei tykkää koirista? miksi joku ei tykkää toiminta-leffoista? listaa voisi jatkaa loputtomiin.
ei niitä asioita pysty selittämään. minä en pitänyt imettämisestä.
että se on "kauheaa"Itselläni silloin 12 vuotta sitten se johtui enemmänkin malttamatomuudesta ja pitkästymisestä kun täytyi olla niin kauan paikallaan ja kotityöt esim. painoivat päälle.Olen aina ollut vie mennessäs,tuo tullessas tyylinen ihminen,en hirveän kauan jaksa olla aloillani,joskin nyt vanhemmiten ja kolmen lapsen kanssa kyllä jo kaipaa kun saisi olla enemmän tekemättä mitään.Eli ihmisille joka osaa olla relax ei tätä ongelmaa ainakaan tule...
Ei imettämisessä ole välttämättä mitään kauheeta. Itse imetin esikoista melkein vuoden ikään. Sitoihan se enemmän kuin pulloruokinta, mutta se läheisyys oli ihanaa. Toista lasta imetin 4kk ja lisäksi annoin pulloa. Kauemminkin olisin halunnut imettää mutta maito loppui. Eli älä ainakaan ressaa etukäteen siitä asiasta, teet sitten niinkuin itse parhaaksi näät.
onpahan on taas kiva lukea täältä tuota samaa, että imettäminen on kivaa ja tärkeetä jne, kun toinen suree asiaa juuri toisin päin.
oon ollu äiti nyt 2,5kk ja vauva on nykyään kokonaan pullolla.imetin noin 2kk mutta vauva ei kasvanu ja itkunen(nälkänen),en kyllä tajunnu heti mutta neuvolassa sitten..eli maito oli vähissä ja kaikki että:imetä tiheemmin niin kyllä se maito lisävyy.ja yritin kaikkia mahollista mutta ressiähän siitä vaan tuli ja siitä ei tahtonu tulla enään mitään ja miehellä masennus että aika rankkaa muutenki mutta kauhea syyllisyys vaivaa kun en imetä!kun se oli mullekki aivan itestään selvä asia että tottakai imetän...
huonoa omaatuntoa asiasta. Vaikka kuinka luonnollista olisikin, itsekin inhoan imettämistä enkä sitä ensimmäisen kohdalla tehnytkään. Sairaalassa sai tapella, että lapselle sai pullon kun maitoa ei ensin tullut, ja se oli ikävää. Nyt odotan toista, enkä aio imettää sitäkään. Näitä asioita ei voi vain ääneen sanoa, muutenhan leimataan hulluksi. Jokainen tehköön lapsensa kanssa niin kuin parhaaksi näkee.
On totta, että imetys on edelleen jonkinlainen tabu, varsinkin vanhemman väen keskuudessa. Imetyksen pulmista puhutaan vain niissä tapauksissa avoimesti, joissa ongelmat ovat jostain muusta kuin äidin tahdosta riippuvaisia.
Lapsesi nuha ja yskä tuskin johtuvat siitä että et imettänyt tuota pidempään.
Itse imetin 2 viikkoa, ja senkin vain osittain, ja sitten siirryttiin pelkkään korvikkeeseen.
Lapsi on ollut terve, nyt 11kk iässä eka flunssa.
Turhat itsesyytökset pois! Olet paras äiti lapsillesi imetit tai et!!
kiitos kaikille, jotka ette tuominneet minua. en tiedä tuliko tästä parempi olo tai yhtään vähemmän huono omatunto, mutta on mukava tietää, etten ole yksin tuntemassa tällaisia tunteita, eivätkä ainakaan kaikki ihmiset tuomitse imettämättömyyttä.
Hei äiti, et todellakaan ole huono! Vastasin juuri asian tiimoilta samalla palstalla eräälle toiselle syyllisyyttä potevalle. Vastasin vielä sullekkin kun harmittaa että neuvolat ja monet julkiset mielipiteet painostavat äitejä imettämään vastoin tahtoaan ja aiheuttavat jo muutenkin mullistavassa tilanteessa turhaa pahaa mieltä. Kannattaa siis jo lopettaa itsesi syyllistäminen. Kenelläkään ei ole oikeutta tuomita ketään! Pulloruokinta on tosi hyvä vaihtoehto, siitä on omakohtaista kokemusta. Ja ne jotka haluaa ja voi niin imettäkööt sydämensä kyllyydestä.
et ole huono äiti!
Liikaa syyllistetään tuosta imettämisestä. .
Itse ensimmäistä imettäessä yritin sinnikkäästi 5kk, kunnes lopulta päätin, että nyt riittää, ja olimme molemmat tyytyväisiä, vauva ja minä, kun ruokailu ei ollut enää väkisin yrittämistä, itkua ja hammasten kiristystä!! Lähinnä allergioiden takia tuota yriteltiin.
Toisen kanssa meni vähän paremmin ja lopettelin kun vauva oli 6 kk, vähän itsestään.
Minulta kun tuo maito tulee niin nopeasti suihkuamalla, että lapsen on hankala hotkia sitä nopeasti.
Nyt kolmatta odottelen, en mitenkään ole innostunut imetyksestä, vähän negatiivisesti suhtatudun, mutta menee miten menee. Voihan se mennä ihan hyvinkin tällä kertaa, vauvat ovat niin erilaisia :)
Mutta minulle ei imettäminen kyllä ole mikään ilo ollut, en jaksaisi koko ajan vain olla paikallaan, pieni vauvahan haluaa imeä jatkuvasti!!
kuule et ole ainut jota imettäminen ahdistaa.. minulla oli ihan sama omani kanssa ja kun mies lähti armeijaan maidon tulo loppui,hidastui ensin ja loppui sitten siis.neiti oli pari kuukautta..neuvolan täti sanoi että stressaan alitajuisesti kun olen yksin vauvan kanssa (no tottakai mutta)helpotus se oli että ei tarvinnut antaa rintaa. tyttö joi korviketta pullosta ja kasvoi hyvin. jotenkin vaan ahdisti.sairaalassa maitoa rupesi tulemaan reilusti ja niin vielä kotonakin.jouduin lypsämään osan maidosta hukkaan kun tyttö ei jaksanut syödä niin paljonkun maitoa tuli.minäkin olin aina että tottakai rintaa annan vauvalleni..nyt odotan toista ja sama rumba edessä ja valmiiksi jo ahdistaa..mutta olen kyllä
lapseni ansainnut en pode sellaista syyllisyyttä ja kohta kaksi vuotias tyttöni on ollut vain kerran kipeänä vaikka ei rintamaitoa saanutkaan kuin kaksi kuukautta.ajattelin että sairaalassa puhun asiasta jonkun kanssa ja jos mahdollista möisin äidinmaitoa sairaalan äidinmaitokeskukseen olisi ainakin jotain apua jollekkin pienelle keskosvaaville..yritän päästä ahdistuksestani eroon joten jonkun ammattitaitoisen apu on tarpeen kunhan uusi vauva syntyy.ei olisi enää kauan..
Hei,
Minulla on ollut ihan samoja tuntemuksia. Ensimmäisen lapseni nieli synnytyksessä lapsivettä, sai yleistulehduksen ja joutui lasten teholle. Maidontuotanto ja imetys eivät siis päässeet heti normaalisti käyntiin, vaan vasta kolmen päivän päästä synnytyksestä.
Vauvaa oli ruokittu pullolla, ja koska nännieni rakenne ei ole ihanteellinen imemiseen, niin "helppoon ruokaan" tottunut vauva ei meinannut suostua imemään lainkaan.
No, lähti se siitä sitten jotenkin käyntiin, mutta vauva joutui imemään todella lujaa, ja minulla on erittäin herkkä tuntoaisti... Imetys tuntui lähinnä vihlovalta hammassäryltä, ja pelkäsin ja inhosin imetystilanteita joka kerta jo etukäteen.
Maidontulokaan ei ollut kovin hyvää, ja suurikokoinen vauva joutui lisäruokinnalle jo parin viikon jälkeen. Mitä enemmän sille joutui antamaan pullovastiketta, sen vähemmän se halusi imeä, ja lopulta kieltäytyi kokonaan. Jonkun aikaa tein niin, että pumppasin rintapumpulla maitoa ja juotin sen sitten lapselle pullolla, kun kantti ei kestänyt lopettaa äidinmaidolla ruokkimista kokonaan.
Imetyksen epäonnistuminen jotenkin jäi vaivaamaan, varsinkin, kun olin melko nuori synnyttäjä. JOtenkin tuli sellainen tunne, että minua katsottiin kieroon siksi, että ajateltiin minun karsastavan rintaruokintaa rintojen esteettisistä syistä...
Nyt odotan toista lastani, ja olen osannut varautua imetyksen mahdollisiin ongelmiin. Ikä on tuonut myös varmuutta, ja osaan paremmin pitä puoleni asiassa myöskin. Tällä kertaa en anna kenenkään pahoittaa mieltäni vihjailuilla vääristä syistä lopetetusta imetyksestä tms. Imetän lastani täsmälleen niin kauan, kuin se itsestäni mielekkäältä tuntuu.
Ei voi olla lapsellekaan kovin hyväksi, että äiti on hirvittävän stressaantunut, jopa ahdistunut jokaisen imetyskerran yhteydessä. Tärkeämpää on mielestäni oikeanlainen läheisyys lapsen kanssa, liittyi siihen sitten osana imetys tai ei.
Tyttäreni on nyt 1,5 vuotias ja koko pienen elämänsä ollut terve kuin pukki, vaikka en ole imettänyt häntä lainkaan.
Imettäminen ei vaan ottanut onnistuakseen, tyttö ei saanut kunnolla rinnasta otetta. Synnärin henkilökunta yritti patistaa imettämään ja joka kerta sai kuulla kysymyksen "onko tyttö jo rinnalla?" Vahvana ihmisenä en ottanut huomautuksia itseeni, vaan luotin itseeni ja jätin koko homman sikseen (kokeilin kuitenkin). Minulla tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä tuli koko perheen hermojen ja jaksamisen kestävyys, kuin se, että olisin väkisin tippa linssissä alkanut joka yö taistelemaan asian kanssa.
Sen verran tein vauvan vatsan hyvinvoinnin eteen, että viikon verran lypsin omaa maitoa korvikkeen sekaan, ettei tule suurempia vatsakipuja ainakaan korvikkeesta johtuen. Korvikkeen tyttö sai aina äidin sylissä, niinkuin olisi saanut rintamaidonkin. Pullosta tyttö joi 8kk ikäiseksi. Asentokin oli mielestäni parempi, koska saatoin pitää vauvan pään enemmän koholla, eikä maito päässyt valumaan "nenänieluun" josta sanotaan johtuvan useiden korvatulehdusten.
Tsemppiä kaikille asian kanssa kamppaileville ja älkää syyttäkö itseänne jos imetys ei jostain syystä vaan kerta kaikkiaan onnistu, ei se pikkuisen elämä tai terveys siihen kaadu :)