Truthfully.

Satu Sellosta, tunnustan nähneeni sinusta unta. Siitä on jo jonkin aikaa, joten jotain on saattanut unohtua, mutta se oli kokonaisuudessaan aika simppeli uni. Se sijoittui minulle tuttuun taloon. Olin nousemassa kyseisen talon portaita ylös ja olin ohittamassa toista huonetta, kun näin sinut. Jäin "hetkeksi" paikoilleni miettimään, että mitä ihmettä teit kyseisen naimisissa olevan miehen kotona? Olivatko he eronneet? Mahdotonta. Olitko hänen uusi nainen? Entäs minä?! Olit selin järjestelemässä jotain, etkä huomannut minua. Ihanat tunnistettavat hiukset sekä tuttu harmaa hame sukkahousuilla ja vihreäruutuinen paitapusero päällä. Muodot, joista en tahdo saada silmiäni irti. En voinut erehtyä! Olin mustis ja vihainen itselleni, koska epäilyksistä huolimatta pidin sinua ihanana ja seksikkäänä. Avatuilla nettisivuilla oli varattuna joku kallis turkki, sinulleko? Pakko olla jokin väärinkäsitys. Ehkä olitkin siellä minun vuokseni? Epäröin. Heräsin ja menetin tilaisuuden. Koska se oli unta, niin en olisi voinut itse siihen vaikuttaa ja se katkesi.

Tunnustan samaan syssyyn fantasioineeni sinusta. Taidat tietää sen jo! Ethän loukkaannu tai suutu? Ei ole tarkoitukseni. Netti kun tarjoaa mahdollisuuden kertoa totuuden, niin en voi välttää kiusausta. Viimeisimpänä kertana, kun näin sinut eräässä paikassa "tuolin" päällä järjestelemässä jotain, niin tällä kertaa onnistuin välttämään houkutuksen ja olin katsomatta eikä täten tullut myöhemmin mitään seksuaalisia kuvitelmia, vaikka olisi ollut erinomainen tilaisuus ihailla sinua takaapäin. Tykkään erityisesti hyväillä takaapäin vaatteiden ollessa päällä, koska vaatteet muokkaavat vartaloa ihanasti. Yleensä kuvittelen hyväileväni sinua milloin missäkin julkisessa tilassa ja tietysti toistepäin. Sitten on vähän rajumpia seksuaalisia fantasioita, mutta ne noudattavat lähestulkoon aina samaa kaavaa enkä nyt paljasta sitä yhtä sanaa, vaikka se on oleellisena osana. Koska olethan varmaan varattu nainen, mutta en tiedä että kenelle ja eihän se minulle kuulu. En tiedä edes ikääsi enkä sukunimeäsi.
0125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Fairy play kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu