Telepatiaa?

Sitä usein tulee mietittyä sellaista, että voiko kahden ihmisen välille syntyä jonkinlainen telepaattinen tunnelinkki? Silloinkin kun kyse olisi vain molemminpuoleisista tunteista, mutta ei oltaisi vielä kuitenkaan suhteessa?

Toisinaan sitä tulee niin hassuja tuntemuksia kuten eilen - suurimman osan iltaa oli todella huono olo henkisesti, ahdistava ja ankea, mutta sitten yhdessä vaiheessa kaikki napsahti jotenkin kohdilleen ja tunsin itseni yllättäen energiseksi ja rakkaus palasi takaisin. Ja sitä toisinaan huomaan äkisti uppoavansa sellaiseen rakkauden mereen, jonka lämmössä kelluu, vaikka toinen ei olisi lähimaillakaan.

Voisiko olla että sitä aistii etäältä toisen tunnetiloja, jotka tuntuvat niin irrallisilta oman elämän kanssa?
153788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Voi syntyä. Joskin, jos teillä ei ole ollut suhdetta, niin saat lähinnä heijasteita omista tunteistasi kuin jonkun toisen.

Äänestä

Mä uskon vahvasti, että molemmat aistii milloin he samanaikaisesti ajattelee toisiaan. Ajattelen erästä, ja tiedän että varmasti joskus ajattelee mua, koska Se tunne mikä tulee, nykyisin harvemmin, mutta kuitenkin, on niin niin voimallinen, että pakko pysähtyä, kun ajatus eikä toimintaan kykene.

Niin minä rakastan häntä salaa.

Äänestä

Voin tuntea monelaista ,jopa niin kovaa surua että purskahtaa itkuun.
Samoin tuntuu kun sydän pakahtuisi onnesta.Ikävän tunnetta.Jopa seksuaalista
tunnetta joka on tosi erikoista.

Äänestä

Seksuaalinen tunne tuskin on erikoista. Päinvastoin se ohjaa kaikkea!

Äänestä
  • menee. Jos joku sattuu olemaan seksikkäämpi niin menee edelle, rakkauddesta viis.

    Äänestä

Voi kuinka lapsellinen oot. Jos rakastat jotakuta, niin myös haluat kuin hullu puuroa, entä. Jos elät jo rakkaasi kanssa, oot niin pitkällä, että rakastat hänen sydäntään ja sieluaan, niin ei haittaa vaikka munat olisi tippuneet jostain syystä pois.

Äänestä

Kyllä uskon tähän, hän on varmasti huomannut saman.

Äänestä

Mä eilen myöhään illalla ajattelin erästä ja juuri sillä hetkellä hän soitti mulle. :) Meinasin sydärin saada!

Äänestä

kuristaa mua.

Äänestä
  • Minä saan telepaattisia merkkejä kaikista ihmisista, joihin on jokin tunneside. Kyllä sen huomaa millon tunteet ei oo ainoastaan omia. Jaan aloittajan kokemuksen täysin.

    Ei oo riippuvaista siitä seukataanko vai ei, vaan läheisyydestä, empatiakyvystä, kiinnostuksesta ja jostain mitä ei voi järjellä selittää.

    Silloin kun etäännyn josta kusta, merkit vähenee ja lakkaa. Se on varmaan itestäki kii haluaako ottaa toiselta tunteita vastaan.

    Nauti noista tunteista :)

    Äänestä

  • Yhteys on! kirjoitti:

    Minä saan telepaattisia merkkejä kaikista ihmisista, joihin on jokin tunneside. Kyllä sen huomaa millon tunteet ei oo ainoastaan omia. Jaan aloittajan kokemuksen täysin.

    Ei oo riippuvaista siitä seukataanko vai ei, vaan läheisyydestä, empatiakyvystä, kiinnostuksesta ja jostain mitä ei voi järjellä selittää.

    Silloin kun etäännyn josta kusta, merkit vähenee ja lakkaa. Se on varmaan itestäki kii haluaako ottaa toiselta tunteita vastaan.

    Nauti noista tunteista :)

    Just. 6. 1 Mä kohtasin uuden ihastuksen. Koin hieman- siis hieman huonoa omaatuntoa juuri hänen siis ex.n vuoksi. Kuitenkin tunsin suurta ihastusta uutta kohtaan. Ja se on voimistunut joka päivä ja on jo rakkautta.

    Äänestä

osaan. Ihmiset ajattelee pääasiassa hyvin negatiivisesti. Pitävät miellyttämisestä, oman etunsa nimissä. Yllättävät ihmiset ovat sellaisia. Mutta mentalismi on vieläkin mielenkiintoisempaa, eivät pysty huijaamaan. Tiedän milloin ovat viimeksi saaneet...sitä

Äänestä
  • Alkaa keppi nousta, kun sitä tarpeeksi kauan tuijottaa..

    Äänestä

  • mentalisti kirjoitti:

    Alkaa keppi nousta, kun sitä tarpeeksi kauan tuijottaa..

    olen huomannut tuon ja mitä luulet mitä juri silloin naisessa tapahtuu samalla/ samassa katseessa, jos se nainen olisikin minä?

    Äänestä

  • edellinen nainen kirjoitti:

    olen huomannut tuon ja mitä luulet mitä juri silloin naisessa tapahtuu samalla/ samassa katseessa, jos se nainen olisikin minä?

    mikä toi juri tossa oli mulla..? Kai juuri?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko sitä? kirjoitti:

Sitä usein tulee mietittyä sellaista, että voiko kahden ihmisen välille syntyä jonkinlainen telepaattinen tunnelinkki? Silloinkin kun kyse olisi vain molemminpuoleisista tunteista, mutta ei oltaisi vielä kuitenkaan suhteessa?

Toisinaan sitä tulee niin hassuja tuntemuksia kuten eilen - suurimman osan iltaa oli todella huono olo henkisesti, ahdistava ja ankea, mutta sitten yhdessä vaiheessa kaikki napsahti jotenkin kohdilleen ja tunsin itseni yllättäen energiseksi ja rakkaus palasi takaisin. Ja sitä toisinaan huomaan äkisti uppoavansa sellaiseen rakkauden mereen, jonka lämmössä kelluu, vaikka toinen ei olisi lähimaillakaan.

Voisiko olla että sitä aistii etäältä toisen tunnetiloja, jotka tuntuvat niin irrallisilta oman elämän kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu